Kun puhutaan urheilun ammattilaisten merkittävimmistä ominaisuuksista, kuinka moni nimeää palautumisen taidon?

Mitä enemmän tiedät, sitä enemmän on tehtävää. Mitä enemmän teet, sitä parempi sinusta tulee. Siinä resepti ylikuormitustilaan.

Ylikuormitus on alipalautumistila, jossa kuormitus ohittaa käytössä olevat voimavarat. Kehosta otetaan kaikki irti ja aivot ovat koko ajan työssä. Tasapaino keikahtaa, kun elämässä on liikaa asioita. Kun istuu sohvalla tekemättä mitään, se ei enää palauta. Mieli murehtii, eikä keho tiedä mikä kuormittaa.

Mitä pitää tapahtua, jotta 24-vuotias jalkapalloilija on jo kokenut loppuun palamisen?

Tunnollinen, ymmärtäväinen ja välillä liian ankara itselleen.

Näillä sanoilla kuvailee itseään jalkapalloilija ja kauppatieteiden opiskelija Emmaliina Tulkki, 24.

Moni huippu-urheilija omaa piirteen olla hyvin vaativa omaa tekemistään kohtaan. Hyötyjä ja haittoja tässä ominaisuudessa Tulkki kuvailee olevan molempia.

– Teen paljon töitä asioiden eteen, joita haluan saavuttaa. Toisaalta on tuntunut, ettei mikään riitä, enkä ole osannut nauttia pienemmistä jutuista, Tulkki kertoo.

Lahjakas sanotaan. Takana on kuitenkin useita kymmeniä tunteja harjoittelua viikoittain, jotta Tulkki päätyi asemaan nuorena lupauksena, josta povattiin seuraavaa maailmantähteä.

Hypetykseen oli Tulkin kohdalla helppo sortua. Hänen pelaajapolkunsa kulki kaksi vuotta vanhempien maajoukkueen mukana ja naisten pääsarjaa hän pelasi Suomessa jo 14-vuotiaana. Molemmissa joukkueissa hän kantoi suurta vastuuta.

Jalkapallo vei Tulkin sydämen kahdeksanvuotiaana. Tulkin motiivi harjoitella käsittämättömiä määriä omalla ajalla oli yksinkertaisesti se, että se oli niin hauskaa. 16-vuotiaana Tulkin lupaava ura jatkui Ruotsissa, Linköpingissä, joka vilisi Euroopan huippupelaajia. Peliajasta piti taistella.

– Olin aina päässyt pelaamaan, enkä Ruotsissa ollutkaan niin isossa roolissa, kun olin tottunut. Tuntui, että pitää vain harjoitella lisää, tehdä enemmän omalla ajalla. Silloin alkoi syntyä paineita, tuntui että joka suorituksen on onnistuttava. En osannut enää ottaa rennosti, Tulkki muistelee.

Ruotsin pääsarjan korkeampi intensiteetti, jonka aikuiset ammattipelaajat loivat, tekivät jo itsessään palautumisesta nuorelle suomalaiselle haastavaa. Kuvaan alkoi myös hiipiä muut ammattiurheilun vähemmän puhutut osa-alueet. Uusi kieli ja uusi sosiaalinen ympäristö olivat vahvasti kuormittavia tekijöitä Tulkille.

– Olin niin yksinäinen ja ravinto oli asia, jota pystyin itse kontrolloida. Silloin minulla alkoi syömisongelmat, Tulkki kertoo ajastaan Ruotsissa.

Vähitellen Tulkille alkoi tulla harjoituksissa huimausta. Juokseminen tuntui pahalta ja raskaalta. Kaiken vapaa-aikansa kentällä viettäneelle pelaajalle harjoituksiin meneminen oli tuskallista. Joukkueen kausi päättyi Ruotsin mestaruuteen, Tulkin kausi todettuun ylikuormitustilaan.

– Tulin takaisin Suomeen, aloin palautumaan ja nautin taas jalkapallosta. Mutta kyllä minulla oli kovat paineet, että olenko niin hyvä kuin minulta odotetaan, Tulkki toteaa.

Suomessa alkoi kierre, joka johti jalan murtumaan, eturistisidevammoihin ja muihin pienempiin loukkaantumisiin.

Urheilupsykologi Tiina Röning kertoo korkean vaatimustason olevan hyvä piirre urheilijalla. Mutta mikä tahansa piirre mennessään yli, kääntyy ihmistä vastaan. Jos on rohkea, se on hyvä, mutta uhkarohkeus tietää vaaraa. Samoin ajattelu on hyvästä, mutta yliajattelu saa ihmisen murehtimaan. Jos valmentaja näkee, että pelaaja on vaativa, ruokitaan korkeaa vaatimustasoa, mutta ei ylikorkeaa vaatimustasoa. Muuten se johtaa ylikuormitustilaan.

Röning näkee palautumisen olevan opeteltava taito. Opetamme urheilijoita pistämään kaikkensa peliin, mutta pitää opettaa myös irtautumaan. Jos urheilija on jo valmiiksi vaativa ja hänellä on kovat ulkoiset ja sisäiset paineet, hän tarvitsee tukea elämän tasapainon löytämiseen.

– Jos puhumme kolmiosta harjoittelu, lepo ja ravinto, intohimoinen pelaaja nappaa sieltä harjoittelun ja ravinnon. Kyllä tämä lähtee siitä mitä me opetamme. Voimme opettaa antaa pelaajan olla muutakin kuin jalkapalloilija, Röning toteaa.

Myös jalkapallovalmentaja Olli-Pekka Ojala tuntee ylikuormitustilan ja mistä oireista sen tunnistaa. Ennen fyysisiä oireita mieli muuttui synkäksi.

– Olin hyvin negatiivinen kaikkea kohtaan. Havahduin siihen, että tämä ei ole se ihminen, joka minä haluan olla, Ojala kertoo.

Aluksi valmentaminen oli Ojalalle huoletonta tekemistä. Mutta mitä kauemmin Ojala valmensi, sitä kuormittavammaksi se muuttui. Suomessa valmentaessaan Ojala koki loppuun palamisen kahdesti.

– Urani alussa olin innokas ja halusin tuoda kaikkea uutta, tehdä paljon. Olin myös hyvin yksin, eikä muita resursseja juuri ollut. Tuosta seuranneen ylikuormitustilan jälkeen osasin jo jättää joitakin asioita pois, Ojala sanoo.

– Esimerkiksi alkuaikana KuPSissa jätin syke- ja GPS-seurannan pois, koska tiesin että en ehdi kaikkea analysoida ja ottaa dataa käytäntöön. Siitä alkoi kuitenkin tulla myös tietynlaista riittämättömyyden tunnetta.

Ojala valmensi Suomessa menestyksekkäästi muun muassa naisten pääsarjajoukkueita. KuPS:n naiset hän johdatti Suomen mestaruuteen kahdesti.

Amatöörijoukkueen ammattivalmentajan päivärytmi on hyvin epätyypillinen. Se alkaa usein lukion aamuharjoituksilla, jonka jälkeen on suunnittelua ja joukkueharjoitus illalla. Selkeää työn ja vapaa-ajan rytmiä on haastava löytää. Jos valmentajalla on vaikeuksia asettaa omia rajoja, hän on usein myös saatavilla puhelimen ääreltä suurimman osan päivästä.

Ensimmäisinä päävalmentaja vuosinaan Ojalan oli vaikea irtautua työstä. Joukkueen vapaapäivinä Ojala teki videoklippejä, veti yksilöharjoituksia, aikataulutti tulevia pelimatkoja, auttoi yksittäisiä pelaajia punttisalilla tai suunnitteli pelaajien ravinto-ohjelmia.

Pelaajia tämä palveli, mutta Ojala poltti kynttilää molemmista päistä. Hän halusi antaa joukkueelle parhaat mahdolliset olosuhteet kehittyä. Paljon töitä tekevä valmentaja on myös työntekijä, jota monessa seurassa ihaillaan ja tästä ominaisuudesta annetaan kiitosta.

Ojala taisteli uupumusta vastaan ja sivuutti kehon viestit. Vaikka osteopaatti kertoi hänen fyysisen tilansa vastaavan kahta juostua maratonia, hän jatkoi vielä kaasu pohjassa. Mieliala muuttui äkkipikaiseksi ja negatiiviseksi.

Ruokatottumukset kääntyivät epäterveellisiksi ja uni keskeytyi aamuyön heräilyyn. Jatkuva flunssa ja masennuksen oireet saivat hänet luopumaan oman kunnon ylläpitämisestä.

Toisen ylikuormitustilan aikaan Ojalan sai pysähtymään vasta ajatus hänen tilansa vaikutuksista pelaajiin.

– Viimeiset sanat pelaajille KuPSissa ennen sairauslomaani oli, etten ole tällainen ihminen. Näen vain korjattavia asioita. On eri asia olla vaativa, kuin että ei edes pysty olemaan positiivinen. Pelaajat ansaitsevat parempaa kuin tämä, Ojala kertoo.

Röning muistuttaa, että jalkapallovalmentajan työ on asiantuntijatyö. Se ei koskaan lopu tekemällä, lisääntyy vain. Mitä enemmän osaa ja ottaa selvää, sitä enemmän töitä on tehtävänä. Hyvään ammattitaitoon kuuluu, että työ pitää osata katkaista.

Jalkapallovalmentajalla itsensä johtamisen vaade on korkea, koska urheilujohtaminen on vielä hyvin suurpiirteistä. Suomessa asiantuntijatehtävän johtamisesta puuttuu vielä osaamista. Jos seuran asettamat rajat ovat häilyvät, eikä valmentaja saa tukea, on vaarana inhimillisen valmennuskulttuurin häviäminen.

Tämän kaltaisessa työympäristössä itseltään paljon vaativa persoonallisuustyyppi on riskialtis uupumukselle, jos itsensä johtamisen taidoissa on puutteita.

Röning painottaa ammattilaisuutta, oli kyseessä sitten valmentajan tai pelaajan ammatti. Kun määrät käyvät isoiksi ja paineet kasvavat on ymmärrettävä kyseessä olevan työ. Palautumisen taito osana urheilun ammattia on merkittävä taito, joka erottaa pitkäjänteisen ammattilaisen.

– Menetät yhden kivan asian elämässä, kun intohimosta tulee työ. On opittava luomaan vastapainoa asialle, johon aikaisemmin laittoi kaiken vapaa-aikansa, Röning toteaa.

Röning ei näe ylikuormitustilaa kuitenkaan vain huonona asiana. Se voi olla jopa parasta mitä uralla voi tapahtua, jos sen jälkeen osaa katsoa peiliin ja ottaa kaikki oppi hyödyksi.

Emmaliina Tulkki pelaa nyt vahvaa kautta Kansallista liigaa johtavassa HJK:ssa. Hän uskoo, että oppi on hiljalleen mennyt käytäntöön. Hän kokee kuitenkin kaipaavansa henkistä tukea päästäkseen parhaaseen potentiaaliinsa.

– Loukkaantumisten myötä aloin huomaamaan muutakin elämää kuin jalkapallo. Osaan nyt nauttia myös ihmissuhteista, ne tuovat minulle onnellisuutta. Nautin pelaamisesta enkä tunne enää pakottavaa tarvetta mennä kentälle omalla ajalla silloin kun keho kertoo, että olen väsynyt. Ja vielä uskallan unelmoida, Tulkki kertoo nykyhetkestään.

Nyt Liettuassa FC Gintraa valmentava Ojala näkee paljon hyvää omassa valmentajan polussaan ja nauttii tällä hetkellä työstään. Hän en ei halua, että kaikki intohimoiset valmentajat käyvät kantapään kautta läpi vaikeudet, joita hän on urallaan kohdannut.

– Opin näkemään sen hyvänä asiana, että osaan irtautua. Ja se on suuri muutos mikä minussa tapahtui. En enää ajattele olevani huono valmentaja, kun en käytä siihen kaikkea aikaani, vaan päinvastoin, se tekee minusta paremman, Ojala kertoo oppimiaan asioita.

Ojala kertoo myös käytännön esimerkeistä, joilla hän rytmittää omaa työtään. Hän ei enää koe, että kaiken on tapahduttava heti. Ja myös seuralla ja pelaajilla on oma vastuunsa kokonaisuuden toimivuudessa.

– Nyt keskityn toimintakulttuurin rakentamiseen. Se auttaa ja helpottaa valmentajia ja pelaajia keskittymään olennaiseen. Siihen pikkuhiljaa lisäämme asioita, kun joku osa-alue pyörii jo omalla painollaan. Kun asiat on selkeästi tehty ja jäsennelty, se ennaltaehkäisee myös kentän ulkopuolisia tulipaloja ja aikaa jää vaikuttavimpiin asioihin, Ojala sanoo.

– Kai minä olin se, jonka tämä piti kokea ja siksi haluan puhua tästä.