Kun Pirjo Lonka oli nuori, tyttöjen ADHD-oireet leimattiin huonoksi käytökseksi – ”Diagnoosi muutti ihan kaiken”

Näyttelijä Pirjo Lonka on huomannut, että aivot lepäävät, kun keskittyy kirjaan ja antaa tarinan viedä mennessään. Hän käyttää samaan tarkoitukseen eli arjen kuormituksesta palautumiseen myös ristisanatehtäviä.

– Minua auttaa vetäytyminen omiin oloihini. Aivot kiittävät, kun luen tai ratkaisen ristikoita. Unohdan kaiken päänsisäisen ranttantantan. Vaikka lukeminen on aivotyötä, se ei stressaa, Pirjo kertoo.

Hän pyrkii lukemaan joka ilta ja kantaa kirjaa mukanaan päivälläkin siltä varalta, että ehtisi silmäillä sitä odotellessa. Näyttelijän yöpöydällä ei kuitenkaan loju useita teoksia, jotka ovat kesken, vaan hän lukee aina yhden kirjan kerrallaan loppuun. Pirjo kuuluu myös lukupiiriin, jossa luetaan Finlandia-palkinnon saaneita kirjoja aikajärjestyksessä. Parhaillaan on luvussa Ulla-Lena Lundbergin Jää.

Pirjoa kiehtovat myös vaikeina pidetyt vanhat kirjat, sillä hän pitää haasteista. Esimerkiksi Volter Kilven 900-sivuinen Alastalon salissa oli Pirjosta kaikkea muuta kuin kuivakka: hauska ja täynnä taidokasta kieltä.

– Minua kiehtoo lukemisessa myös suomen kieli ja sen kehitys. Nykyään se tavallaan köyhtyy ja rikastuu yhtä aikaa. Kivipiirroksista on tultu hymiöihin.

Pirjo hakee kehon ja mielen rauhaa myös lempeästä liikunnasta. Hän kertoo, että lopetti joitakin vuosia sitten ”ylenpalttisen urheilun”, joka oli kuulunut hänen elämäänsä lapsesta saakka.

Nuorena Pirjo olisi halunnut harrastaa jääkiekkoa, mutta hänen kotiseudullaan Kymenlaaksossa se ei ollut vielä silloin tytöille mahdollista. Sen sijaan hän on pelannut muun muassa ringetteä, lentopalloa ja salibandyä sekä juossut paljon, maratoninkin.

– Pelasin salibandyä viimeiset vuodet myös miesten kanssa, eikä siellä anneta armoa. Paikat alkoivat hajota. Päätin lopettaa, jotta vammat jäisivät vähemmälle. Koen, että se on rauhoittanut minua muutenkin.

Nykyään Pirjo kävelee ja joskus hölkkää. Hänen mukaansa keho kaipaa liikuntaa, mutta sen tempo on nykyään toisenlainen kuin ennen. Hitaasti eteneminen sopii hänelle hyvin.

– Yritän rauhoittua. Olen kokeillut myös meditaatiota. Parhaiten rauhoitun silti luonnon keskellä hiljaisuudessa. Olen onnekas, koska olen voinut vuokrata samaa mökkiä järven rannalla jo kahdeksan vuotta.

Pirjo viihtyy myös kaupunkiluonnossa. Hän tekee säännöllisesti vapaaehtoistyötä Helsingissä Lapinlahden Lähteellä, jossa hän välillä lämmittää kaupungin vanhimman yleisen saunan naisten vuoroa.

– Nuorempana olin itsekin innokas saunoja, mutta nykyään kovat löylyt tuntuvat liian rajuilta. Matalampi lämpö riittää.

Muutama vuosi sitten Pirjolla todettiin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD, joka on hänen mukaansa teatterialalla varsin yleinen. Pirjo hakeutui tutkimuksiin terveyskeskuksen kautta pitkän harkinnan jälkeen. Diagnoosi ei ollut hänelle eikä lähipiirille yllätys.

Hän itse on aina tiennyt olevansa impulsiivinen ja vauhdikas tyyppi. Oppiminen on ollut Pirjolle helppoa, mutta kouluaikoina hän joutui usein pulaan uhmakkaan käytöksensä takia.

– Lapsuudessani ja nuoruudessani 1970- ja 1980-luvulla tyttöjen ADHD:ta ei vielä tunnistettu, vaan se leimattiin huonoksi käytökseksi.

Tutkimusprosessi oli pitkä. Se vaati Pirjon mukaan myös melkoisen paperisodan, koska dokumentteja piti kerätä kasaan neuvola-aikoja myöten. Vaivannäkö kuitenkin kannatti.

– Minulta kysyttiin alussa, mihin minä diagnoosia tarvitsen. Kysymys suivaannutti hankkimaan sen. Diagnoosi muutti ihan kaiken. Sen ansiosta ymmärrän itseäni ja käytöstäni paremmin.

ADHD-diagnoosi auttaa Pirjoa esimerkiksi arkisissa tilanteissa, kuten rahankäytön ja kielenkantojen hallinnassa.

– Diagnoosin taakse ei voi mennä, vaan asiat pitää hoitaa siitä huolimatta. Nyt kun tiedän, miksi esimerkiksi puhun keskustellessa herkästi toisten päälle, pystyn hillitsemään sitä paremmin, hän sanoo.

Aluksi Pirjo oli suorastaan lääkevastainen. Nykyisin hän ottaa aamulla yhden ADHD:n hoitoon tarkoitetun tabletin niinä päivinä, jolloin pitää saada tehtyä hankalilta tuntuvia hommia. Sellaisia voivat olla niin iso kirjoitustyö kuin sähköposteihin vastailukin.

– Käytän lääkettä harvoin, mutta ero on uskomaton. Saan kaiken hoidettua kuin vettä vaan. Kun lääkkeen vaikutus laantuu, tunnen oloni väsyneeksi. Tuo kaikki on aivoilleni iso ponnistus.

Äitiys oli Pirjolle haave, joka toteutui ensimmäisen kerran 24-vuotiaana. Kuopuksensa hän sai 42-vuotiaana. Pirjolla on kolme aikuista lasta ensimmäisestä avioliitostaan ja 11-vuotias tytär nykyisestä liitostaan näyttelijä-ohjaaja Jani Volasen kanssa. Äidin ja lasten suhde on hyvin läheinen.

– Aikuisten lasteni kanssa olemme kuin kavereita. Näemme usein, käymme syömässä ja matkustelemme. Vietämme paljon aikaa yhdessä. Parasta seuraa saa, kun itse tekee, Pirjo naurahtaa.

Hän kertoo, että sai itse lapsena paljon kielteistä palautetta ADHD-oireidensa vuoksi. Häntä kiellettiin toistuvasti. Siksi Pirjon oli vaikea asettaa sääntöjä ja kieltää omia lapsiaan, kun nämä olivat pieniä.

– Sen sijaan minulle sopi hyvin kolmen lapsen arjen organisointi, kun vanhimmat lapseni olivat pieniä. Nautin siitä, että arjessa oli haastetta ja se piti saada toimimaan.

Nyt kotona asuu enää Pirjon ja puolison yhteinen kuopus. Pirjo pyrkii laittamaan joka päivä ruoan itse ja joskus suorastaan innostuu ruoanlaitosta esimerkiksi kirpputorilta löytämiensä ruokakirjojen ansiosta. Välillä perheessä syödään silti myös eineksiä.

– Punaisen lihan määrä on vähentynyt kuin huomaamatta, ja sen rinnalle on tullut hyviä kasvisvaihtoehtoja. Välillä innostun omegakapseleista tai kalkkitableteista, mutta minulla ei ole mitään säännönmukaisuutta lisäravinteiden käytössä.

Perhe on Pirjolle tärkeä, ja hyvällä parisuhteella on suuri merkitys hyvinvoinnille. Hän sanoo arvostavansa tasaista elämää – arkea, jossa ei tapahdu mitään ihmeellistä.

– Koti on minulle turvapaikka, jossa viihdyn hirveän hyvin. Siellä minut hyväksytään sellaisena kuin olen. Elämäni on todella epädramaattista, mikä on ihanaa. En halua hakea parisuhteessani draamaa. Sitä on vain työssäni.

Pirjo sanoo olevansa hirveän huono riitelemään ja suorastaan inhoavansa sitä. Ennemminkin hän vetäytyy.

– Tämä ei tarkoita, etten puhuisi vaikeista asioista. Niitä ei voi lakaista maton alle. Pyrin kuitenkin välttämään oman pahan oloni purkamista muihin. Yritän sanoa muille suoraan, jos minulla on paha olla.

Elämänsä suurimmaksi vastoinkäymiseksi Pirjo nimeää avioeronsa kolmen vanhimman lapsensa isästä. Nykyään hän kuitenkin näkee 18 vuoden takaisissa tapahtumissa paljon hyvääkin.

– Ero oli iso juttu, mutta jälkikäteen ajatellen se oli hyvä asia meidän kaikkien kannalta. Elämä sai uuden alun.

Teatteriharrastuksen Pirjo aloitti yläkouluikäisenä. Heti lukion jälkeen hän pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan Teatterikorkeakouluun. Se oli iso käännekohta. Pirjo koki vihdoin löytäneensä oman yhteisönsä, jota oli hakenut nuoresta asti esimerkiksi urheiluseuroista. Monista kollegoista on tullut ystäviä.

– On lottovoitto, että löysin teatterialalle. Näyttelijät ovat omanlaisiani ihmisiä. Inhoan sanontaa, että ADHD olisi supervoima, sillä ei se kaikissa hetkissä ole. Näytellessä se kuitenkin on voimavara.

Näyttelijän työssä Pirjoa viehättää se, että ammatti mahdollistaa turvallisen leikin ja toisaalta säilyttää ikuisen uteliaisuuden.

– Näyttämöllä minun ei tarvitse koskaan kasvaa aikuiseksi. Toisaalta työni on jatkuva oppimisprosessi. Pohdin sen vuoksi paljon elämää ja ihmisten käyttäytymistä. Tämä on tuonut ihmistuntemusta sekä lempeyttä ja ymmärrystä myös muita kohtaan.

Pirjo on näytellyt niin televisiosarjoissa, elokuvissa kuin teatterissakin. Vaikka teatterityö on iltapainotteista, Pirjo kuvailee olleensa aina supernukkuja – vaihdevuosiin asti. Silloin hän alkoi heräillä öisin eikä saanut enää unta.

– Aloitin estrogeenihoidon reilu vuosi sitten, ja se auttoi unettomuuteen. Jatkan lääkitystä edelleen, mutta annosta on vähennetty. Pystyn onnekseni nukahtamaan tarvittaessa myös päivällä. Jos en saa nukkua riittävästi, minusta tulee ärtyisä.

Muita vaihdevuosioireita Pirjolla ei ole ollut. Tai ainakin hän uskoo niin.

– Mielialani menevät muutenkin edestakaisin, joten on vaikea sanoa, mikä johtuu mistäkin!

Pirjon työ vaatii paljon avointa kontaktia toisten ihmisten kanssa, ja sen vastapainona hän arvostaa levollisia hetkiä. Työpäivän jälkeen Pirjo viihtyy kotona perheen seurassa tai itsekseen.

– Tykkään olla ihmisten kanssa mutta myös ärsykkeettömässä tilassa. Iän myötä jälkimmäinen tarve on vain korostunut.

Silloin Pirjo voi lukea tai hoitaa kukkia. Hänen ylpeytensä ovat kerrostalokodin parvekkeella kasvavat kärhököynnökset. Lisäksi hän on innokas kierrättäjä ja kirpputoriryhmien jäsen. Pirjo kuvailee, että jokin tavara on aina menossa ja toinen tulossa.

Hän nauttii myös paikkojen tuunaamisesta kotona, maalaa seiniä ja siirtelee huonekaluja paikasta toiseen. Vapaa-ajalla Pirjo matkustaa mielellään.

– Olen kaikkiruokainen matkustelussa, mutta haaveeni on lähteä joskus yksin aikuisten Interrailille tai viettää kuukausi Italian rannikolla.

Jonkin verran vapaa-aikaa vie nyt myös luottamustoimi. Viime keväänä Pirjo oli ehdolla kuntavaaleissa ja tuli valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon. Näin kävi siitä huolimatta, ettei hän pidä itseään lainkaan poliittisena henkilönä.

– Haluan puhua minulle tärkeistä asioista, kuten mielenterveydestä ja kulttuurista, ja pitää pienen ihmisen puolta. Ennen paasasin samoista aiheista somessa.

Pirjolle on tärkeää säilyttää ajattelutapa, että pienilläkin teoilla on väliä. Hän on huolissaan etenkin nuorten uupumisesta ja kulttuuriharrastusten saatavuudesta.

– Usein kuulee väitettävän, ettei yksi ihminen saa mitään aikaan. Koen, että valtuustossa pystyn oikeasti vaikuttamaan asioihin. Haluan tehdä oman osuuteni ja jättää jälkeeni jotain hyvää. Niin voi arjessakin tehdä joka päivä.