Oman lapsen huumeriippuvuus ja kuolema on äidille surun ja syyllisyyden täyttämä painajainen.

Viisi lapsensa huumeille menettänyttä äitiä kertoo nyt tarinansa.

NINA

Olen tehnyt pitkän työuran sairaanhoitajana tehohoidossa ja ensihoidossa, missä pelastetaan ihmishenkiä. Omaa poikaani en silti pystynyt pelastamaan.

Tonilla oli lapsena vaikeuksia keskittymisen kanssa ja poissaolokohtauksia jo viisivuotiaana. Yritin saada hänet tutkittavaksi, mutta minulle sanottiin, ettei tarkemmille tutkimuksille ole vielä tarvetta. Ovi avun piiriin ei auennut.

Tonista kasvoi poika, jolle musiikki oli kaikki kaikessa.

Kahdeksanvuotiaana Toni sanoi, että hänen päässään on yhtä aikaa kymmenen tv-kanavaa päällä.

– Äiti, mulla on se AC/DC, hän sanoi nauraen, tarkoittaen ADHD:tä. Yritin taas saada häntä tutkimuksiin, mutta vastaus oli sama. Seurataan. Ovi pysyi kiinni.

Yhdentoista vanhana Toni joutui vakavaan auto-onnettomuuteen ja sai kasvoihinsa pysyvät vammat. Pyysin, että hän saisi keskusteluapua ja pääsisi traumaterapiaan. Minulle sanottiin, että on liian aikaista ja että Toni on liian nuori hyötymään terapiasta.

14 vuoden ikäisenä neljä isompaa poikaa pahoinpiteli Tonin uudenvuoden vietossa. Häntä pidettiin käsistä ja hiuksista kiinni ja potkittiin rautakärkikengillä päähän. Toni menetti tajuntansa ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Minä vaadin apua pojalle. Hän olisi tarvinnut traumaterapiaa ja tutkimuksia. Minulle vastattiin, että hoidetaan ensin fyysiset vammat.

Toni alkoi nähdä painajaisia ja hän pelkäsi pimeää ja autoja. Hän ei pystynyt nukkumaan. Pelko ja ahdistus kasvoivat yhä suuremmiksi hänen sisällään. Jostain hän kuuli, että kannabis voisi auttaa. Toni kokeili ja huume vei ahdistuksen ja hiljensi pään sisäisen kaaoksen. Hän oli itse löytänyt keinon auttaa itseään.