Kun muut puhuvat jääkiekosta, Suomeen muuttanut haluaa mukaan – Työpaikalla on tärkeä puhua muustakin kuin töistä
Suomeen muuttaneelle pääsy harjoitteluun ja kahvipöytäkeskusteluihin ei ole aina helppoa, kirjoittaa toimituksen harjoittelija Binar Mustafa.
Muutama vuosi sitten, jääkiekon MM-kisojen aikaan, ystäväni soitti minulle kysyäkseen tietoja lajista ja edellisen päivän otteluiden tuloksista. Hän halusi osallistua työpaikkansa kahvitaukokeskusteluihin.
Ystäväni valmistui laboratorionhoitajaksi kotimaassaan ja suoritti tutkinnon uudelleen Suomessa. Hänen ponnistelunsa tuottivat tulosta kolmannella yrittämällä, kun hän pääsi korkeakouluun ja valmistui aikuisiällä vieraalla kielellä suoritetuista opinnoista. Samana vuonna hän myös työllistyi. Nyt hän halusi päästä sisään myös työpaikkojen epävirallisiin piireihin.
Read this column in English: When others talk about hockey, the newcomer to Finland wants to join in
Suomessa puhutaan paljon maahan muuttaneiden kotouttamisesta. Puhutaan myös työllistymisestä, mikä on tunnetusti maahan muuttaneiden kohdalla haastavaa. Olen ollut tekemisissä monien maahan muuttaneiden kanssa heidän työnhakuprosessissaan. Heidän yksinkertainen päämääränsä on työllistyä, mikä vastaa myös yhteiskunnan odotuksia. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan aina kohtaa toivotulla tavalla.
Harvemmin kuitenkin puhutaan työelämään pääsemisen jälkeisistä integroitumisen loppuvaiheista. Ne voivat tuntua vähäpätöisiltä verrattuna itse työllistymisprosessiin.
”Tämän lääkärin tarina päättyi onnellisesti, ja hän on toiminut yli vuosikymmenen lääkärinä Lahdessa.”
Monille maahan muuttaneille on tuttua aloittaa uransa alusta ja rakentaa sitä uudelleen. Apu360:ssa julkaistavassa Suomessa töissä -sarjassa on esitetty esimerkkejä siitä, miten taustojen erilaisuudesta huolimatta arki ja työelämä voivat olla hyvin samankaltaisia. On tärkeää kohdata ihminen ja saada puhua myös muusta kuin vain työstä. Saada työyhteisö, jossa jakaa myös arkisempia kuulumisia ja vitsaillakin.
Työharjoittelu on ollut monille maahan muuttaneille tie työllistymiseen. Sitä kautta on voinut myös päästä sisään työpaikkojen kulttuuriin.
Kirjoittamassani jutussa Espoon kotouttamisesta kaksi haastateltua työllistyi juuri työharjoittelun ansiosta ja löysi työpaikoilta uusia tuttuja ja ystäviä. Kunniapisteet siitä myös niille yrityksille, jotka tarjoavat näitä mahdollisuuksia.
Suomessa töissä-sarjaa varten haastattelin irakilaista lääkäriä Lahdesta, joka voitti haasteet sinnikkyydellään ja sai lääkärin pätevyyden myös Suomessa. Harjoittelupaikan löytyminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi. Se ei onnistunut hänen kotikaupungissaan Lahdessa, eikä muuallakaan Etelä-Suomessa, vaan Oulun Tuiren terveyskeskuksessa. Ilman harjoittelupaikkaa prosessi ei olisi edennyt eikä Valvira olisi myöntänyt hänelle lääkärin pätevyyttä.
Tämän lääkärin tarina päättyi onnellisesti, ja hän on toiminut yli vuosikymmenen lääkärinä Lahdessa. Ja on saanut työpaikallaan yhteyden suomalaisiin kollegoihinsa ja kahvipöytäkeskusteluihin.
Olen jäänyt pohtimaan, kuinka monen muun maahan muuttaneen ammattitaito ja työelämän sosiaaliset puolet ovat jäänyt hyödyntämättä, mikäli sopivaa harjoittelupaikkaa ei ole löytynyt.
