Täältä se alkoi. Niin paha kiusaaminen, että Anni-Riina Lindholm toivoi välillä kuolevansa. Kiusaaminen ja häirintä, joka ei vieläkään, vuosia myöhemmin, ole kokonaan loppunut

Kangasniemen ainoan yläkoulun piha on autio talvisena arkipäivänä. Nuoret ovat tunnilla. Lindholm, 23, seisoo pihalla iloisen keltaisessa toppatakissaan ja kertoo, millä tavalla koulurakennuksia on purettu ja rakennettu sitten hänen teinivuosiensa. Silloin opiskeltiin parakeissa, jotka nyt on korvannut Kankaisten koulun moderni uudisrakennus.

Lindholmista ei päälle huomaa, että tämä ympäristö olisi hänen elämässään sen erikoisempi kuin mikään muukaan.

– Jos täällä olisi ihan samannäköistä kuin silloin, voisi olla vaikeampi palata, Lindholm myöntää.

Lindholmia koulukiusattiin rajusti. Tai ehkä on väärin kuvailla tapahtumia niin. Pienellä paikkakunnalla kiusaaminen ei jäänyt pelkästään kouluun, eikä se päättynyt peruskouluun. Lindholmia kiusattiin myös ammattiopistossa Mikkelissä.

Sitäkin voi pohtia, onko kyse ollut vain kiusaamisesta. Kiusaamiseksi kuvaillut asiat voivat olla henkistä väkivaltaa ja täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Lindholm on koko ajan asunut samalla paikkakunnalla kiusaajiensa kanssa. Kiusaaminen ei ole täysin päättynyt vieläkään.

Vitun huora. Tee kaikille palvelus ja tapa itsesi. Etkö sä ymmärrä, että me ei jakseta enää katsoa sua.

Tällaista Lindholm alkoi kuulla peruskoulun viimeisellä luokalla 15-vuotiaana. Jälkikäteen hän on miettinyt, miten niiden sanojat olisivat suhtautuneet, jos hän olisi oikeasti tappanut itsensä.

Sekin kävi mielessä. Ysiluokkalainen nuori tyttö ehti jo kirjoittaa vanhemmilleen, isoveljilleen ja näiden lapsille jäähyväiskirjeet.

Kuolema tuntui ajatuksena helpottavalta.

– Olo oli niin raskas, eikä siihen ollut mitään sellaista apua, mikä auttaisi välittömästi. Minulla oli kuoleman toive.

Hengen riistämistä itseltään Lindholm ei kuitenkaan suunnitellut.

Ennen ysiluokkaa Lindholmin elämä sujui mukavasti.

Hän puhuu lämpimästi lapsuudenperheestään, johon kuuluvat vanhemmat ja kolme isoveljeä. Heidän kanssaan on aina ollut hyvä olla.

Lindholm soitti viulua kymmenen vuotta ja sai alakoulussa yhden sydänystävän, joka oli niin rakas, että tästä tuli kuin perheenjäsen.

Tämän yhden syvän ystävyyden turvin Lindholm kesti sen, että alakoulussa tyttöjen välisissä ystävyyssuhteissa oli kiusaamisen piirteitä. Vuoron perään joku jätettiin porukasta ulos, ja hänestä puhuttiin selän takana pahaa. Myös Lindholm itse teki välillä niin.

– Se satutti minua, mutta en voi sanoa, ettenkö olisi osannut myös itse olla silloin inhottava.

Pienenä Anni-Riina ja muut tytöt eivät ehkä ymmärtäneet, miten paha mieli lievemmistäkin teoista voi toiselle tulla. Lindholm toivoo, että aikuiset suhtautuisivat napakammin jo alakouluikäisten konflikteihin.

– Vuosien kuluessa voi syntyä lumipalloefekti. Lievä kiusaaminen voi pahentua ja pahentua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kouluterveyskyselystä vastaava kehittämispäällikkö Jenni Helenius kertoo, että kyselyiden perusteella tiedetään, että alakoulussa kiusaaminen on yleisempää kuin yläkoulussa. Jonkinasteista kiusaamista koki 4.–5.-luokkalaisista vuoden 2021 kevätlukukauden aikana yli kolmasosa, 8.–9.-luokkalaisista joka neljäs.

Heleniuksenkin mukaan satunnainenkin kiusaaminen voi olla hyvin vahingollista. Yksin jättämistä, nolaamista ja ilkeitä eleitä ei aina huomaa ulkopuolelta, mutta ne tuntuvat pahalta. Tutkimusten mukaan lapsen tai nuoren mielialaan vaikuttaa pitkään se, jos hän kokee kasvaessaan kiusaamisen aiheuttaman trauman.

Lindholm muistaa lukeneensa lehdestä, kuinka vain yhdeksänvuotias poika oli kiusaamisen takia halunnut jättäytyä auton alle. Aikuisten pitäisikin puhua kiusaamisesta ja sen seurauksista suoraan jo pienille lapsille.

– Jos yhdeksänvuotias ajattelee tällaista, on aika puhua suoraan. Helposti sanotaan vain, että ei saa kiusata. Jos puhuisimme avoimesti siitä, mitkä ne seuraukset ovat, niin kaikkien olisi helpompi ymmärtää, miksi kiusaaminen ei ole ok.

Ysiluokasta tuli Anni-Riina Lindholmin käännekohta. Silloin hänen välinsä lapsuuden sydänystävään rikkoutuivat. Lindholm jäi yksin.

– Kiusaajat tiesivät, että minulle voi sanoa mitä vaan, koska kukaan ei tule väliin.

Muistakin koulun nuorista levitettiin huhuja. Muitakin haukuttiin ja suljettiin ulos porukasta. Lopulta Lindholm kokee tulleeksi kiusatuksi pahiten.

Haukkuminen ja naureskelu jatkui muuallakin kuin koulussa, esimerkiksi kaupassa. Pienessä yhteisössä paikat ja piirit olivat pienet. Erityisen pahalta tuntuivat perättömät huhut. Lindholmin esimerkiksi väitettiin tulleen raiskatuksi.

Ihan oikein, että sut raiskattiin, kiusaajat sanoivat hänelle.

Vanhemmat ja muut harvat läheiset saivat puheluita, joissa Lindholmia haukuttiin.

Nuori tyttö romahti murrosiän herkässä kehitysvaiheessa. Lindholm linnottautui kotiinsa, viilteli itseään ja kävi ysiluokan kevään etäkoulua. Lukuvuoden loppupuolella hänellä todettiin vaikea masennus ja ei-elimellinen psykoottinen häiriö. Yöt menivät valvoessa, sillä hän sai paniikkikohtauksia.

Onneksi oli äiti, joka silitteli ja rauhoitteli. Lohtua antoi myös pitkäkarvainen chihuahua Ruu, jonka vanhemmat ostivat hänelle. Ruu on Lindholmilla yhä.

– Olen todella kiitollinen hyvästä perheestä. Minulla oli kotona hyvä ympäristö toipumiseen.

Toipumista on hidastanut se, että vaikka Lindholmia kiusattiin pahiten ysiluokalla, kiusaaminen ei ole loppunut kokonaan missään vaiheessa. Lindholmista levitettiin huhuja myös Mikkelin ammattiopistossa, jossa hän opiskeli kolme vuotta yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi.

Anni-Riina Lindholm välttelikin koko opiskeluajan muiden kohtaamista. Se on THL:n Jenni Heleniuksen mukaan tyypillistä kiusatulle javoi altistaa yksinäisyydelle ja kiusaamisen jatkumiselle uudessakin kouluyhteisössä. Jos sielläkin joku käyttäytyy ilkeästi, ja muut sen sallivat, kiusatun yksinolo voi jatkua.

Lindholm on asunut koko ajan Kangasniemellä, kuten myös monet häntä koulussa kiusanneet. Heistä jotkut huutelevat ja naureskelevat hänelle yhä. Miltä se sitten tuntuu, se riippuu Lindholmin sen hetkisestä voinnista.

– Jos on mennyt omassa elämässä hyvin ja sairauksien suhteen on hyvä tilanne, otan asiat rauhallisemmin. Mutta jos sairauksien kanssa on hankalampaa ja muitakin vastoinkäymisiä, kyllä se menee syvälle yhä ja sytyttää trauman.

Kahdeksan vuotta ysiluokan jälkeen Lindholm sairastaa yhä kausittain masennusta ja hänellä on traumaperäinen stressireaktio ja pakko-oireista ajattelua. Jälkimmäisellä hän on yrittänyt hallita muuten hajalla olevaa elämäänsä ja mieltään.

– Uusien, laajojen psykologisten tutkimusten mukaan kiusaamisen ja hylätyksi tulemisen kokemuksella on ollut iso merkitys mielenterveydelleni.

Viimeiset neljä vuotta Lindholm on työskennellyt perheensä yrityksessä puutavaran kuljettajana. Hän rakastaa itsenäistä ja vastuullista työtään. Se ja perhe pitävät hänet Kangasniemellä, vaikka hän joutuu siellä kohtaamaan kiusaajansa.

Lindholm on toki pohtinut sitä, olisiko helpompaa aloittaa alusta jossain muualla. Äiti ehdotti jo ysiluokan aikana, että he muuttaisivat kahdestaan edes vuodeksi pois.

– Mutta olin itse siinä vaiheessa niin rikki, että tuntui ihan ylitsepääsemättömän vaikealta lähteä minnekään. Minulla oli myös niin suuri pelko muita ihmisiä kohtaan, ettei muualla olisi ollut sen helpompaa.

Lindholmin isä halusi kiusaamisen ollessa rajuimmillaan tehdä tapahtumista rikosilmoituksen. Tytär vastusti, koska ajatus kiusaajien vastustamisesta tuntui ahdistavalta.

– Jälkikäteen mietin, olisiko se kuitenkin auttanut.

Vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun, mutta perhe koki, ettei siellä tehty tilanteelle mitään. Lindholm toivoo, että kouluissa olisi aina käytössä ulkopuolinen sovittelija, joka kuulisi niin kiusattua kuin kiusaajia. Se olisi auttanut häntä eniten.

Kiusaajat olivat etenkin peruskoulussa nuoria ja tietämättömiä. Silti jatkuvasta ja tahallisesta häiritsemisestä pitäisi Anni-Riina Linholmin mielestä aina kantaa vastuu. Osa vastuusta on myös kiusaamisen hiljaisilla hyväksyjillä. Heitä on aina enemmistö.

– Uhrille seuraukset ovat yhtä vakavat, vaikka tekijät eivät ymmärtäisi, mitä tekevät.

Lindholmin mielestä aikuisten pitäisi paitsi puhua kiusaamisesta, katsoa peiliin. Hän kokee, että etenkin pienillä paikkakunnalla myös aikuiset levittelevät ja uskovat huhuja.

– Totta kai lapset oppivat sellaisesta.

Lindholm kokee lapsuudenperheensä ja veljensä lasten suojelleen häntä ja pelastaneen hänet.

Lindholm nauttii työstään ja arjestaan vanhassa mummolassaan, jonka hän osti omaksi kodikseen pari vuotta sitten.

Koti on tärkeä, sillä kiusaamisen vuoksi se on aina ollut elämän ainoa turvasatama. Selviytymisessä ja toipumisessa tärkeää on ollut oma perhe ja erityisesti siihen syntyneet lapset.

Lindholm uskoo, että kolmen isoveljen kuusi lasta ja kummilapset pelastivat hänet. Hänestä tuli täti jo yläkoulussa.

– Kun on pienen, rakkaan ja viattoman lapsen kanssa ja pyrkii siihen, että tekee toisen olon mahdollisimman mukavaksi, siinä hetkessä kaikki paha menee pois.

Myös THL:n Helenius korostaa sen tärkeyttä, että kiusattu saisi turvallisia kohtaamisia ja kokemuksia edes jostain yhteisöstä.

Lindholm on ollut turvassa perheessään ja perheensä yrityksessä, mutta vielä parempi olisi ollut, jos hän olisi jo nuorena päässyt osaksi turvallista omanikäisten ryhmää. Suomessa on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi kiusattujen keskinäisistä vertaistukiryhmistä.

Yksinäisyys ja ulkopuolelle jättäminen haavoittavat. Heleniuksen mielestä pitäisikin puhua enemmän siitä, millainen tarve ihmisellä on kuulua ryhmään.

Lindholmin haavat ovat syvät. Vaikka häirintä on vähentynyt, hän vetäytyy välillä yhä kotiinsa. Sosiaaliset suhteet ovat vaikeita, sillä hän ei oikein luota ihmisiin ja siihen, että he jäisivät vaikeuksissa hänen rinnalleen.

Epäluulo kohdistuu myös turvallisiin läheisiin. Kehon voi vallata pelko ja ahdistus pelkästään siksi, ettei veljen viestissä ole hymyemojia.

Raskainta on tuntea epäluuloa itseä kohtaan.

– Minulla on paljon itseinhoa ja -vihaa.

Lindholmille on suositeltu psykoterapiaa menneisyyden käsittelemiseksi. Eikä tulevaisuus ole lainkaan toivoton. Lindholm haaveilee jatkavansa joku päivä perheensä yritystä yhdessä veljensä kanssa ja saavansa oman perheen.

Koti pysynee Kangasniemellä. Vaikka Anni-Riina Lindholm koki siellä kiusaamisten piinan, siellä ovat perhe, työ ja kaikki muuta pienen yhteisön hyvät puolet. Kun niin moni tuntee toisensa, kaupoissa ja kaduilla syntyy myös ilahduttavia, turvallisia kohtaamisia eri tavalla kuin isoissa kaupungeissa.

Lapsuuden sydänystäväkin on pyytänyt anteeksi, ja osa entisistä koulukavereista kysynyt, mitä kuuluu.

– Olen tulkinnut sen anteeksipyynnöksi.

Anni-Riina Lindholmista on tehty dokumentti. Esa Orren Kuka suojelee minua -dokumenttielokuva on esitetty Kangasniemellä. Kunta on ollut mukana dokumenttihankkeessa.