Kun Hiihtoliiton ensimmäinen naispuheenjohtaja otti vaikean tehtävän vastaan, työtoveri luonnehti häntä kahjoksi – lasikaton murtaminen kirvoitti myös satoja kannustusviestejä

Sirpa Korkatista tuli 23. maaliskuuta Hiihtoliiton historian ensimmäinen naispuheenjohtaja tullessaan päihittäessään liittovaltuuston äänestyksessä Jari Piiraisen äänin 27-12. Se oli lasikattoja murtava teko, mutta vaikka Korkatti oli puheenjohtajaäänestykseen mentäessä varma, hän halusi kysyä itseltään kaikkein tärkeimmät kysymykset.

Olisi nimittäin helpompiakin aikoja nousta Hiihtoliiton johtohahmoksi kuin juuri nyt. Hiihtoliiton talouskurimuksesta nimittäin kerrottiin vain viikko ennen Korkatin valintaa.

Hiihtoliitto tiedotti 16. maaliskuuta, että sen alijäämä kesäkuusta 2022 lokakuuhun 2023 ulottuvalla tilikaudella oli 1,28 miljoonaa euroa. Lisäksi sen päälle mätkähtivät Hiihtoliiton kaupallisen yhtiön, Nordic Ski Finland Oy:n 623 000 euron tappiot. Kaikkiaan tappiota siis kertyi miltei kaksi miljoonaa euroa.

Vaikka Korkatti, 52, oli pohtinut lähtemistään ehdolle jo pitkään ja ilmoittanut hakevansa tehtävään, hän halusi silti olla asiastaan sataprosenttisen varma.

Niin haastava – ja julkinenkin – tehtävä edessä oli.

– Vielä kokouksen alla piti miettiä, että pystynkö antamaan varmasti tähän sen, mitä tämä tehtävä vaatii. Riittääkö osaaminen ja tahto? Halusin olla itseni kanssa varma, että minusta on tähän, Korkatti muistelee.

Päätöksestä tuli lopullinen.

– Se on pitkän ajan mittainen asia. Olin kaksi ja puoli vuotta johtokunnan jäsenenä, jonka aikana pääsin tarkastelemaan toimintaa. Silloinkin haasteita riitti. Kun on vaikeita hetkiä ja aikoja, aina on mahdollisuus, että voi jäädä reunalle huutelemaan miten asioita pitää hoitaa. Toinen vaihtoehto on heittää itsensä peliin, Korkatti sanoo.

Korkatti on ehtinyt vuosien varrella kerätä ympärilleen myös verkostoja, jotka antoivat hänelle uskoa siitä, että kaikkeen ei tarvitse olla aina vain itsellä vastauksia. Aina voi myös kysyä neuvoa.

– Olen aina ollut sellainen, että pidän haasteista ja kun niiden kimppuun pääsee, voi selvittää myös itsestään mitä todella osaa ja selviääkö. Koska takana on myös vuosien varrella kertyneitä verkostoja, uskon täysin selviäväni tästä.

Kun Sirpa Korkatti oli pieni, hänen rakkautensa urheiluun syttyi kuten monella muullakin – urheilua katsomalla. Vuonna 1976 Suomen hiihtäjätähtiin lukeutuivat moninkertaiset arvokisamitalistit Hilkka Riihivuori ja Helena Takalo.

Heitä katsottuaan, Korkatti meni pihalle matkimaan heitä ja selostaen samalla omia hiihtojaan.

– Se on aika klassikkotarina. Sellainen on kuitenkin esikuvien merkitys.

Korkatin serkut olivat mukana Hämeenlinnan Hiihtoseuran toiminnassa – ja sinne hän itsekin päätyi nuorena hiihtäjänalkuna. Ura jatkui seuran liepeillä vielä vuosia myöhemminkin, sillä Korkatti on edustanut seuran hiihtäjiä taustalla ja toiminut urallaan MM-viestipronssia saavuttaneen Laura Monosen managerina.

– Seuratoimintaan menimme, vaikka perheeni ollut hiihtoperhe tai edes urheiluperhe – mutta meistä tuli urheiluperhe. Olen ollut monessa muussakin lajissa mukana, mutta hiihto on säilynyt aina rakkauslajina.

Urheilun parissa toimiminen on kasvattanut myös luonnetta. Sitä tarvitaan myös urheilun johtotehtävissä – eikä vähiten tässä nykyisessä.

– Ehkä halu lähteä nyt puheenjohtajaksi syntyy ratkaisutarpeesta. Haluan olla ratkaisemassa asioita. Aina niitä ratkaisuita ei tarvitse olla vain itsellään, vaan ne voivat syntyä myös keskustelemalla. Kun yrittää ymmärtää ja hahmottaa asioita, ratkaisuja voi löytää, kun tarjolla on useita ehdotuksia ja malleja. Se on luontainen rooli johtaa minulle ja koen olevani omimmillani sellaisessa tilanteessa.

Suomalaisen urheilujohtamisen kuvasto on ollut historian aikana kovin miesvoittoinen. Kun Korkatti valittiin Hiihtoliiton puheenjohtajaksi ensimmäisenä naisena sen pitkässä historiassa, hän yllättyi saamastaan huomiosta. Viestien määrä oli Korkatin mukaan ”valehtelematta satoja”.

– Selvää on, että jokin lasikatto murtui nyt. Kuvasto on sinänsä hyvä sana, koska sillä on merkitystä sen kannalta, että ketkä hakeutuvat jatkossa eri rooleihin. Kun kyse on urheilusta ja liikunnasta, on tärkeää, että tytöt, pojat tai muunsukupuolisetkin näkevät siellä roolimalleja, Korkatti pohtii.

– Ajattelin tämän olevan tärkeä asia, mutta kun sain niin paljon viestejä naisilta, se tuntui hyvältä ja merkitykselliseltä.

Korkattia ei voi ainakaan ahneudesta syyttää.

Hän toimii Hiihtoliiton puheenjohtajana luottamustoimessa täysin vailla korvausta – vaikka monet asiat ja päätökset henkilöityvät aina puheenjohtajaan.

– Tämä on sataprosenttista vapaaehtoistyötä. Se kertoo ainakin siitä, että motivaatio on aito. Rehellisesti sanottuna tämä vie kaiken vapaa-ajan mitä on, mutta tärkeille asioille löytyy aina aikaa.

Sirpa Korkatti on kovassa paikassa.

Hiihtoliiton taloustilannetta on kuvattu julkisuudessa kovilla sanoilla kuten katastrofaaliseksi ja kaaottiseksi. Korkatti itse kuvaa nykytilannetta sanaparilla erittäin haastava.

Hän haluaa valaa uskoa, että muutos on mahdollinen, vaikka talousluvut ovatkin huolestuttavia.

– Hiihtoliitto on muuttunut matkan varrella, mutta onko tarpeeksi? Ja jos ei, mistä se on ollut kiinni? Itse ainakin puhun toimintakulttuurin muutoksesta ja rohkeudesta tehdä sitä. Vanhoilla toimintatavoilla ja tempuilla ei synny uusia lopputuloksia, Korkatti pohtii.

– Talous vaikuttaa kaikkeen. Siihen liittyvillä ratkaisuilla ratkaistaan myös se, mitä muita asioita voidaan ratkoa.

Korkatti ei ole iloinen taloudellisesta tilanteesta, mutta suhtautuu asiaan sellaisena kuin se on. Niin ovat hänen mukaansa tehneet johtoportaassa myös muut.

– Olen ollut puheenjohtajana vain viikkoja ja uudessa johtokunnassa on paljon uusia tekijöitä, mutta on syntynyt kuva pragmaattisesta porukasta. Olemme lähteneet liikkeelle tilannekuvasta, sen hahmottamisesta ja se on tarkentunut. Näen ympärilläni ratkaisukeskeisyyttä ja kykyä tehdä päätöksiä, Korkatti luonnehtii.

– Olen todella luottavainen sen vuoksi ja se tuo kaiken keskellä itselleni rauhaa, vaikka olemme myrskyn silmässä ja kriisin keskellä.

Toimenpiteitä kurssin kääntämiseksi Korkatti ei vielä halua avata ennenaikaisesti – mutta yhden asian voi.

– Tärkeää oli, että nimesimme erillisen muutostyöryhmän, joka on pienempi kokoonpano. Se voi ketterämmin lähteä valmistelemaan johtokunnalle asioita, joita johtokunta sitten päättää.

Muutostyöryhmään lukeutuu Korkatin lisäksi Tony Kilponen, Mikko Wiren ja Lauri Kettunen.

– Tarvitsemme pienemmän työnyrkin, joka voi kokoontua nopeasti. Tarvitsemme ketteryyttä ja nopeutta selvittää ja esittää vaihtoehtoja.

Korkatin mielestä Hiihtoliiton on akuutin tilanteen ohella pystyttävä miettimään myös perimmäisiä kysymyksiä.

– Muutostarve on tunnistettu. Silti on mietittävä myös sitä, miksi Hiihtoliitto on olemassa ja mihin meitä tarvitaan. Mikä on olemassaolomme oikeutus? Sen pohjalta on tehtävä priorisointeja ja ratkaisuja. Sen kysymyksen äärellä olemme.

Kriisi voi Korkatin mielestä olla myös mahdollisuus. Se on otollinen paikka myös muutokselle, koska vastarintaa lienee vähemmän. Hiihtoliiton tilanteessa voi joko lamaantua tai toimia.

Hänen mielestään Hiihtoliiton on pystyttävä myös perustelemaan mitä ongelmaa se on ratkaisemassa.

– Pakko on hyvä ohjuri. Tämä on ehkä vaarallinen lause, mutta hyvää kriisiä ei kannata heittää hukkaan. Olemme selkeästi vedenjakajalla ja vaihtoehtoja on jatkaa kuten ennenkin ja katsoa mihin se johtaa. Toinen vaihtoehto on tehdä muutoksia. On tärkeää, että ymmärrämme millaisen Hiihtoliiton urheilijat, yhteiskunta ja kumppanit meissä näkevät ja millaiseen Hiihtoliittoon halutaan tulla mukaan.

Hiihdon tv-katsojaluvut ovat edelleen kovaa luokkaa – samoin lajin huomioarvo. Kun asia kiinnostaa, huomio luo myös lisää painetta.

– Hiihto on suomalaisille tärkeä asia. Meistä kirjoitetaan ja puhutaan paljon. On selvää, että tulevaisuudessakin Suomessa hiihdetään ja tulevaisuudessakin se on huippu-urheilua. Siksi uskon, että ratkaisut ovat löydettävissä, Korkatti sanoo.

– Samalla on tärkeää, että meillä on menestyviä huippu-urheilijoita ja että osaamme kertoa mitä huippu-urheilu vaatii ja että pysymme resursseiltamme kilpailussa mukana. Se ei ole vain Hiihtoliiton vaan koko suomalaisen huippu-urheilun iso kysymys.

Hiihtoliiton haasteena on, että yhä useampi urheilija haluaisi solmia omia yhteistyökumppanisopimuksiaan. Melko tuoreessa muistissa on Iivo Niskasen tölkkikohu ja esimerkiksi Perttu Hyvärinen aiheutti oman kohunsa rikottuaan urheilijasopimusta vilautettuaan pohjoissavolaisen ruokafirman tuotetta MM-hiihtojen yhteydessä.

Mitä siitä ajattelee Korkatti, että urheilijalla on kuitenkin ohikiitävä hetki maksimoida markkina-arvonsa? Onko Hiihtoliitto tässä mielessä riittävästi urheilijoitaan varten?

– Sitä keskustelua on käyty aika pitkään. Maajoukkuehiihtäjät edustavat kuitenkin vielä kansallista lajiliittoa, eivätkä talleja. Muuttuuko se joskus? Sitä on vaikeaa sanoa, mutta ei tässä vaiheessa. Ajattelen kuitenkin, että urheilu muuttuu ja sen pitääkin muuttua. Kysymys on siitä, miten olemme sitä ohjaamassa, miten se muuttuu vai annammeko ulkopuolisen tahon määritellä sitä, Korkatti pyörittelee.

– Kaiken aikaa pitää miettiä, miten maajoukkuetoiminnot organisoituvat tai millainen rooli on maajoukkueella. Tunnistan myös, että meillä on kehitettävää, miten kommunikoimme urheilijoiden kanssa suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa. Siinäkin on muutoksen paikka, että urheilijat eivät ole vain kohde – vaan että voimme saada heiltä arvokkaita näkemyksiä ajatuksia. Mieluummin näen sen niin, eikä niin, että kaikki tulisi annettuna Hiihtoliitosta.

Vaikeiden talouslukujen aikana usein ratkaisu on leikata. Korkatti ajattelee, että se ei riitä. On saatava aikaan myös kasvua.

– Leikkaaminen on helpompaa, mutta samalla voi säästää itsensä myös huonoon jamaan. Harva puhuu kasvun tarpeesta, siihen on pyrittävä ajan myötä. Mitä jos käännämme kurjuuden siihen, että entä jos saisimme 10 vuoden päästä 40 prosenttia enemmän tuloja kuin nyt kumppaneilta. Mitä se meiltä vaatii?

Paljonhan se vaatii näissä talousoloissa.

– Viimeisen kehysriihen ulostulot kertovat, että nopeutetussa aikataulussa tullaan leikkaamaan.

Eri mediatietojen mukaan Hiihtoliitto saa kaudessa 3-3,5 miljoonaa euroa mediaoikeuksista. Korkatin mukaan suurin osa menee kuitenkin maailmancup-osakilpailujen järjestämiskuluihin.

– Me hoidamme vielä järjestämisen, se erottaa meidät monesta muusta maasta tällä hetkellä.

Kun asioita vetää yhteen ja näkee synkeitä otsikoita Hiihtoliitosta, on Korkatiltakin kysytty kovia kysymyksiä.

– Taannoin näin yhtä työtuttavaa, joka sanoi, että olet aivan kahjo. Voi olla, että olenkin, sen viime kädessä aika näyttää. Aina jonkun on kuitenkin otettava haaste hoitaakseen ja kantaakseen. Nyt se olen minä. Toki on myös kannustettu, että hyvä kun uskallat lähteä tähän.

Kovia päätöksiäkin Korkatti on joutunut tekemään. Yksi niistä koski toiminnanjohtaja Ismo Hämäläisen työsuhteen päättämistä. Hiihtoliitto on myös kertonut aloittavansa muutosneuvottelut tervehdyttääkseen talouttaan. Myös vuoden 2029 Lahteen suunniteltuihin MM-hiihtojen hakuprosessissa on otettu aikalisä.

– Ei sellaiset ole koskaan helppoja päätöksiä. Yksilöihin kohdistuvat ratkaisut ovat aina ikäviä, mutta joskus ne ovat välttämättömiä. Ja jos tekee ne Hiihtoliiton edun mukaisesti, niiden takana voi myös seistä, Korkatti sanoo.

– Vastuullinen johtaminen on myös sitä, että tehdään vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä. Se on yksi ohjenuoristani.

Korkatti sanoo tietävänsä, että edessä ei ole helppoja aikoja, mutta uskoo laivan olevan käännettävissä.

– Ensin etsitään kurssi ja laivat kääntyvät aina hitaasti. Sille pitää antaa aikaa. Se vaatii myös sen, että hiihtoperhe palaisi yhteen. Olemme hajautuneet toisistamme ja käymme keskustelua toisiamme vastaan. Olisi istuttava samalla puolen pöytää. Se pitää kuitenkin ansaita teoilla ja pyrkiä hyvään viestintään, että saamme tuotua näkyväksi, että olemme saaneet vietyä asioita eteenpäin.

Koko suomalaisen hiihtoyleisön paineita hän ei kuitenkaan sentään tunne hartioillaan edes vaikeina hetkinä.

– On pakko antaa itselleen armoakin. Helposti elää kuplassa ja kuvittelee, että koko maailma puhuu tästä haasteesta. Mutta ei kuitenkaan puhu. Pitää muistaa, että jos menee toiseen ympäristöön, että ei kaikkialla monessa paikassa ajatella Hiihtoliiton murheita.

Kun tehtävä jää jonain päivänä taakse, miten Korkatti kokee voivansa katsoa joskus myöhemmin pestiä – ja ajatella onnistuneensa?

– Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys. Kaksivuotiskausi on lyhyt aika tehdä muutosta. Kun homma päättyy, pitää voida todeta, että koko ajan oli tahtotila toimia oikein – ja että löysimme tien ulos tästä hetkestä. Huono kierre pitää saada katkaistua.