Äiti oli hiljaa, mutta kädessä vaihtuvat oluet tuntuivat Heikki Hallanoron joka solussa – Musiikista tuli turvapaikka ja Heikistä itseoppinut pianisti
Heikki Hallanoro tutki Saturnuksen renkaita ja tarjolla oli huippu-ura fyysikkona. Heikki valitsi musiikin, joka pelasti hänet jo lapsuudessa.
Äiti istuu olohuoneen sohvalla ja tuijottaa telkkarista Kauniita ja rohkeita. Olut vaihtuu kädessä uuteen. Teini-ikäinen Heikki Hallanoro seisoo oman huoneensa ikkunan ääressä ja tuijottaa ulos. Sälekaihtimien välistä siivilöityy kirkasta valoa.
Tuonne hän joku päivä lähtisi. Valon puolelle, hän ajattelee.
Kaukaisesta, lumotusta maasta haaveilu pitää Heikin ajatukset poissa olohuoneesta. Vaikka äiti on hiljaa eikä tee itsestään numeroa, hänen läsnäolonsa hiipii Heikin jokaiseen soluun. Ahdistaa.
Näin Heikki Hallanoro muistelee lapsuutensa tapahtumia kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.
Onneksi on piano. Sisko käy tosissaan pianotunneilla, mutta Heikille pianonsoitto on satunnaista, hauskaa leikkiä.
Hän säveltää omia melodioitaan ja laulaa mukana. Koulu ja urheiluharrastukset ovat Heikille suorittamista, mutta musiikki ei.
– Siitä kasvoi hiljalleen oma maailmani, hän kertoo.
”Äiti rakasti minua itseään enemmän.”
