Image

Kultaranta kajahtaa



Kultaranta kajahtaa

Sauli Niinistön isännöimässä Kultarannan keskustelutilaisuudessa ollaan ennen kaikkea suopeita. Ja se taitaa olla tarkoituskin.
Teksti Sonja Saarikoski

Reilu kuukausi sitten sain kutsun presidentti Sauli Niinistön isännöimään ulkopoliittiseen keskustelutilaisuuteen Kultarannassa Naantalissa. Keskustelujen otsikko tänä vuonna oli "Pallo hallussa?".

Olin häkeltynyt, koska en nyt varsinaisesti ole mikään ulkopolitiikan vaikuttaja. Kartoitin erilaisia podcasteja ja raportteja aiheen tiimoilta ja toivoin, etten antaisi itsestäni hölmöä vaikutelmaa. Pukukoodi oli ”kesäpuku”. Mitä se edes tarkoittaa?

Viime sunnuntaina ja maanantaina tilaisuus järjestettiin. En tuntenut kunnolla juuri ketään noin sadasta vieraasta, mutta onneksi Kultarantaan vievässä bussissa Heidi Hautala istui viereen, onkos tässä vapaata, ja alkoi kysellä tilaisuudelle asettamistani odotuksista. En tiennyt mitä vastata. Päädyimme keskustelemaan ympäristölle haitallisten tuotteiden verotuksesta.

Teltassa, jossa tilaisuus järjestettiin, pyöreitä pöytiä oli kaikille vieraille. Istuin Sauli Niinistön taakse. Meidän pöydässämme kansanedustaja kertoi kanuunastaan, toinen mutisi puheenvuoronsa jälkeen vihaavansa englannin puhumista. Kun presidentti Martti Ahtisaari puheenvuoronsa jälkeen taputti Juha Sipilää olalle, pääministeri näytti otetulta kuin pikkupoika.

Buffet-lounaalla ympäristöministeri tuli juttelemaan, moimoi, Tiilikaisen Kimmo, maatalous- ja ympäristöministerinkin hommia tehnyt tässä. Kaikki ylistivät Carl Bildtin puheenvuoroa, olipa karismaattinen puhuja, heräsin ihan! (Minusta puheenvuoro oli vähän luennoiva.)

Keskustelimme tutkija Juhana Aunesluoman kanssa, miksi tällaisia tilaisuuksia järjestetään. Minkä takia pitää pääministeriä ja muuta valtiojohtoa varattuna puolitoista päivää, kun sote on todella montaa ratkaisua vaille valmis, työttömyyttä ja syrjäytymistä vieläkin, aktiivimalli kolmonen sorvaamatta.

Aunesluoma sanoi, että hänestä kysymys on yhteiskunnallisen konsensuksen tarpeesta. Kun suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa sotien jälkeen rakennettiin, käsitys siitä, millaisia uudistuksia olisi tehtävä, oli suhteellisen yksimielinen, Aunesluoma sanoi. Toki silloinkin erilaisia näkemyksiä poliittisten puolueiden välillä riitti, vaikkapa nyt peruskoulu-kysymyksessä, mutta suuret linjat etenkin ulkopolitiikassa olivat nykyistä yhtenäisemmät.

Viime vuosina rakenteita on dekonstruoitu tai vähintäänkin pyritty dekonstruoimaan joka puolelta, niin puoluepolitiikassa kuin esimerkiksi työmarkkinoilla. On vaikeaa löytää kysymystä, jossa suuri osa poliittisista puolueista löytäisi edes jonkinlaisen yksimielisyyden siitä, mitä olisi tehtävä. Haasteet ovat maailman kokoisia.

Varmaankin siis Kultarannalla tavoitellaan jonkinlaista uutta konsensusta, Aunesluoma pohti. Vuonna 2013, jolloin keskustelutilaisuus ensimmäistä kertaa järjestettiin, perussuomalaiset olivat muuttaneet poliittisen kentän voimasuhteet, talouskriisi oli päällä, työttömyys nousi, kansainväliset kriisit syvenivät. Suuntaa tarvittiin.

Mutta löytyykö suunta näin?

Kun kuunteli tilaisuuden julkisia keskusteluja, jotka voi katsoa myös Yle Areenasta, konsensuksen voi nähdä löytyneen.

Juha Sipilä korosti yhdessä tekemisen merkitystä moneen otteeseen esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan osalta. Kiinnostavaa – Suomihan ei ole ollut yhdessä rintamassa, vaan vaatinut erivapauksia metsänkäyttöönsä vedoten ”epäreilua”-argumentteihin.

Suomi on poikennut EU-rintamasta myös vakuussotkujen ja pakolaiskriisiin liittyvän taakanjakoäänestyksen kohdalla. Tämä on vaikuttanut Suomen maineeseen Euroopan unionissa. Siksi olikin mielenkiintoista seurata, kuinka paljon pääministeri korosti sitä, että Suomea kuunnellaan EU:ssa. Useiden käymieni taustakeskustelujen perusteella Suomen asema EU:ssa on heikentynyt.

Ilmastonmuutoksen torjunnan akuuttia tarvetta korostivat lähes kaikki puhujat, muun muassa YK:n pääsihteeri Antonio Guterres. Ilmastonmuutos liitettiin myös muihin vaikeisiin kysymyksiin, kuten pakolaiskriisin.

Medialle ilmastonmuutos tuntuu silti edelleen olevan vähäpätöisempi kuin moni muu aihe. Niin nytkin.

Kultarannassa vieraana ollut Pekka Ervasti kertoi Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa kolumnissaan, että tilaisuuden viimeinen, ilmastonmuutosta käsitellyt keskustelutilaisuus alkoi muistuttaa herätyskokousta ja ”umpivihreässä paneelissa” konnan rooli oli "kai" varattu Jyri Häkämiehelle.

Ei minusta ollut. Ylipäätään keskusteluissa ei haettu vastakkainasettelua vaan analyysia. Ei kukaan ajatteleva ihminen, joihin Jyri Häkämieskin nähdäkseni kuuluu, ole nykyään sitä mieltä, että ilmastonmuutoksesta olisi olemassa muuta kuin yksi järkevä näkemys: että se on suuri uhka, valtava haaste ja torjumisella on aivan järkyttävä kiire. "Umpivihreyden" kaltaiset termit kannattaisi jo unohtaa.

Välillä tuntuu, että media on se, joka on eniten jäljessä järkevässä keskustelussa. Se on sääli, koska Kultarannassa eliitti keskustelee toisilleen. Keskustelu pitäisi tehdä yleisesti ymmärrettäväksi, kuten sunnuntaina tilaisuuteen osallistunut YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Miroslav Lajčák sanoi. Voisi ajatella, että mediallakin on tässä jonkinlainen rooli.

Ehkä Pekka Ervastin herätyskokous-vertauksessa on kuitenkin yleisellä tasolla jotain perää. Puhuimme Juhana Aunesluoman kanssa tästäkin.

Aunesluoman mukaan kävely tv-kameroiden ohi teltan oviaukolle ja siitä sisään on jonkinlainen siirtymäriitti ”toiseen todellisuuteen”. Samalla myös rajat ihmisten välillä liudentuvat. Tunnelma pyöreiden pöytien äärellä on kummallisen intiimi, upseerit ja vieraita varten tehdyt turvajärjestelyt saavat vallan tuntumaan miltei käsinkosketeltavalta, Aunesluoma sanoi.

Ymmärrän Aunesluoman ajatuksen hyvin, koska olen aikoinani kuulunut ripariporukoihin. Silloin ei ryypätty, mutta keskustelut Kultarannassa ja etenkin iltatilaisuus Naantalin kylpylässä ensimmäisen päivän jälkeen toivat mieleen nuo ajat. Ripariporukoissa kaikki olivat niin ystävällisiä, hyväksyviä ja kiinnostuneita. Se kuului kuvioon, ajattelimmehan jakavamme saman uskon. Paino sanalla ajattelimme, koska emme me oikeasti jakaneet juurikaan samaa.

Naantalissa kävi vähän vastaavasti. Muutaman tunnin ihmiset olivat kiinnostuneita toisistaan. Esimerkiksi näin:

-Paljastushaastattelua tarjottiin rahaa vastaan, sitten kaljaa.

-Tarjouduttiin Imagen harkkariksi.

-Yksi politiikantoimittaja epäili lehdekseni Imatralaista.

-Eräs päätoimittaja kyseli, enkö todellakaan koskaan ajattele, että menen Imagessa hukkaan.

-Muuan yritysjohtaja arveli Imagen olevan lehti.

-Touko Aalto pyysi taas salille.

Julkaistu: 21.6.2018