Image

Kaksi miestä Jyväskylästä

Kaksi miestä Jyväskylästä

Mauri Pekkarinen on Keski-Suomen tunnetuin poliitikko. Nyt kun Touko Aalto haluaa tehdä vihreistä Suomen suurimman puolueen, opit kannattaa hakea Pekkariselta.
Teksti Sonja Saarikoski
Kuvat Juuso Westerlund
Mainos

Eteisen seinällä on Raija Pekkarisen kuva, vieressä on Raija Pekkarinen.

”Tervetuloa nyt kumminkin. Täällä on ruuan tuoksu, mutta se ei ole valmista.”

On perjantai yhdeksäs helmikuuta. Mauri Pekkarinen on tullut puhemiesbemarinsa kyydissä Helsingistä kotiinsa Jyväskylään. Vielä Heinolan kohdalla näytti siltä, että matkassa menisi pidempään. Siksi ruoka ei ole valmis.

Nyt pöytään on katettu kahvikupit neljälle. Pekkarisen autonkuljettaja Seppo on tähän jo tottunut. Raijalla on aina jotain tarjolla, kun hän käy.

Raija vääntää uunia kovemmalle. Hän on tyylikäs ja huoliteltu, lyhyet hiukset on kauniisti föönattu.

”Syökää nää nyt ensin, sitten saatte oikeeta ruokaa”, hän sanoo ja kantaa pöytään mikrossa lämmitetyt annokset: Fazerin marjapiirakkaa ja nougatjäätelöä.

Mauri Pekkarinen istuu ikkunan viereen ja heittää vaaleanpunaisen kravattinsa seinän vieressä olevaan syöttötuoliin.

Ylen ykkösellä soi kuubalainen musiikki.

Pekkariset ovat asuneet viisi vuotta tässä 113-neliöisessä rivitaloasunnossa Samulinniemessä. Sitä ennen heillä oli talo aivan Päijänteen rannalla muutaman kymmenen metrin päässä. Nyt yhdessä entisen kodin vieressä sijaitsevassa järvenrantatalossa asuu Mauri Pekkarisen mukaan lottovoittaja.

Järvenrantatalon tilalle Pekkariset ostivat vuonna 2015 vanhan koulun Oittilan kylästä, jossa he nykyään viettävät suuren osan siitä ajasta, jonka Pekkarinen on Jyväskylässä. Varsinkin Raija viihtyy Oittilan yli neljä metriä korkeiden huoneiden avaruudessa paremmin kuin täällä, lapsiperheen asunnossa. Seuraavana päivänä mennään taas.

”Mikä vaihe sulla on Raija siellä?”

”No tässä on sellanen vaihe, että on ihan vääränlaista riisiä.”

”Me päästään huomenna lähtemään vasta kahdeltatoista.”

Ennen Oittilaan lähtöä Pekkarinen on luvannut tulla käymään Touko Aallon kotona Puistotiellä Jyväskylän keskustassa. Se on sattumalta sama talo, jossa Raija ja Mauri ovat asuneet 1970-luvulla. Heillä oli siellä kaksio vähän aikaa.

Raija toivoo, että Mauri ei myöhästyisi kahdestatoista. Oittilaan on tulossa lapsia ja lapsenlapsia kylään. Uusi palju on tarkoitus testata vävyn kanssa.

Mauri Pekkarinen kertoo, että maisemat Oittilassa ovat upeat, mutta eivät tienoon upeimmat.

”Mä en ole hirveän katkera, koska hienompi, jonka tiedän siinä selkeästi olevan, on Sebastian Vettelillä.”

”Ei olla käyty, mutta arvellaan et on hienompi”, Raija sanoo.

Eduskuntavaalien alla vuonna 2015 Touko Aaltoa haastateltiin Ylen vaaligalleriaan. Neljän minuutin haastattelu. Hän istui jämäkkänä tuolilla, kädet polvien päällä ja heilui vähän vasemmalta oikealle. Sängen tilalla oli lyhyt tukka. Päällä oli puku mutta ei kravattia.

Ehkä häntä jännitti. Jo kaksissa edellisissä vaaleissa vihreät oli ollut melko lähellä saada kansanedustajan Keski-Suomesta. Voisiko se olla mahdollista nyt? Voisiko Keski-Suomen ensimmäinen vihreä kansanedustaja olla Touko Aalto?

Kun aikaa oli jäljellä minuutti seitsemäntoista sekuntia, Aalto sanoi: ”Nyt on aika investoida raiteisiin, muun muassa oikoratayhteys Jyväskylä–Tampere-välillä.”

Sekö on Suomen tärkein liikenneinvestointi? toimittaja kysyi.

”Se on yksi järkevä investointi, kun mietitään tasapuolisesti niin pääkaupunkiseudun kuin maakuntien yhteisiä infrahankkeita. Se on koko Suomen etu, että kaikki paikat on hyvien yhteyksien päässä.”

Lupaatko sinä sen tällä vaalikaudella?

”Tällä tulevalla vaalikaudella minä en lupaa mutta tehdään perusteet, kuten Mauri Pekkarinenkin aikoinaan teki. Jos ei saada siltaa, tehdään sillan perusteet ja sit myöhemmin, kun on sillan perusteet tehty niin tehdään sit silta”, Aalto sanoi ja hymyili.

Se oli hyvä sutkautus. Pekkarinen on tunnettu siitä, että hän pitää eduskunnassa Keski-Suomen puolta. Hänen äänimääränsä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, 12 164, on suurempi kuin kellään toisella keskisuomalaisella ehdokkaalla koskaan.

Aalto tunsi Pekkarista jonkin verran. Hän oli istunut tämän vieressä kaupunginvaltuustossa vuodesta 2012. Siellä tuli vitsailtua. Eduskuntavaalien alla hän kävi jopa Pekkarisen ja Lauri Ihalaisen vaalitilaisuudessa Viitasaarella, josta hänen silloinen vaimonsa Johanna Pietiläinen on kotoisin.

Kun Pekkarinen ja Ihalainen huomasivat Aallon yleisössä, he antoivat tämänkin puhua. Puheenvuoro käsitteli talouspolitiikan suhdetta työhön, koulutukseen, ympäristöön ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Läpi menee, Mauri Pekkarinen ajatteli.

Pekkarinen oli oikeassa. Läpi meni, eikä edes huonoimmalla äänisaaliilla. Eduskunnassa Aalto kiinnitti huomiota. Tuota kannattaa pitää silmällä, kansanedustaja Arto Satonen sanoi tutulleen.

Kuntavaaleissa kaksi vuotta myöhemmin Touko Aalto oli Jyväskylän äänikuningas. Pekkarinen oli toinen.

Aallon vetämänä vihreistä tuli Jyväskylän suurin puolue. Kun Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi pari kuukautta myöhemmin, hän ilmoitti, että aikoo tehdä seuraavaksi saman koko Suomessa.

Touko Aalto asuu kommuunissa mutta kämppispariskunta, Aallon pitkäaikaisia ystäviä, ei ole kotona. Paita on punainen ja siinä on Hurriganes-basisti Cisse Häkkisen kuva.

Eteisessä on hämärää. Vaalea nainen vaaleansinisessä paidassa tulee tervehtimään. ”Iris”, hän sanoo, ja katoaa huoneeseen vasemmalla.

Aalto on kattanut pöydän valmiiksi. Kauraleipää ja kauramaitoa. Mauri Pekkariselle on oma pieni lehmänmaitopurkki ja Ballerina-keksejä vadelmatäytteellä. Aalto epäilee, että kauramaito voi olla Pekkarisesta vähän oudon makuista.

Mutta Pekkarista ei näy, vaikka kello on jo monta minuuttia yli yksitoista.

Aalto alkaa kertoa nuoruudestaan.

”Suomen kiertämisen alotti kun pelasi jääkiekkoa Joensuun Jokipojissa…”

Silloin maakunnat tulivat tutuksi. Aallosta on hauskaa nähdä nyt samat paikat uudessa valossa: lapsena asiat näyttivät toisenlaisilta kuin 34-vuotiaana poliitikkona.

”Kertokaa työ vähän mikä teidän tarina on!”

Sitten Mauri Pekkarinen soittaa. Hän puhisee puhelimen toisessa päässä: mä jouduin etsimään sun numeron…

Pekkarinen ei ole päässyt sisään, vaikka on painanut melkein kaikkia summereita. Rapussa on kaksi Aaltoa, sekin on sekoittanut Pekkarista. Eikä hänen puhelimessaan ollut Aallon numero toiminut; Aalto poisti vähän aikaa sitten eduskunnan numeron käytöstä. Se oli Jussi Halla-ahon vanha numero ja sinne tuli kaikenlaista kummallista.

”Ekaa kertaa kun pääsi eduskuntaan menemään junalla ton Maurin kanssa, niin Maurilla oli sellasia pieniä donitseja. Niitä mä yritin etsiä kaupasta. En löytänyt, mutta tällasia pieniä keksejä löysin. Muistan, että tykkäsit”, Aalto sanoo keittiössä.

”Joo nää oli yhden ajan suosikki. Mulla aina vaihtuu nämä. Nykyään tämän sijasta siinä täytyy olla suklaata”, Pekkarinen sanoo.

Raijalla sellaisia keksejä on. ”Ei Raija muuten olisikaan mun vaimo.”

”Hei muuten mä tiedän, et sitä mielellään tekeytyy köyhäksi, mutta että niin köyhä ettei lusikkaa olis”, Pekkarinen sanoo ja katsoo vihjaavasti kahvikuppiinsa.

Sitten hän kuiskaa: ”Sokeria…”

”Tää on eka kerta, kun mä teillä nyt käyn. Mut seuraavan kerran mä tuon itse sokerit mukana.”

Aalto availee kaappeja.

”Missähän sitä on.”

”Itse asiassa mä en kyllä juurikaan käytä sokeria, vakavasti puhuttuna.”

Sokeria ei löydy. Pekkarinen keinuu tuolillaan ja kaivelee laatikoita vieressään. Hän etsii veistä, jolla voisi puolittaa laskiaispullan.

”Mä otan ihan pienen palan siitä, et en mä paljon ota.”

”Mä olin huonosti varautunut”, Aalto sanoo.

”Touko kyllä sun kannattaisi kuule vaimo vaan ottaa. Vaimon hyvä puoli on, että jos ei muuta niin se ainakin sanoo mitä pitää…”

Tässä he istuvat. Pekkarinen on 70-vuotias valtiomies; varapuhemies ja viiden hallituksen ministeri, joka on ollut mukana luomassa arvonlisäverojärjestelmää, uudistamassa kuntalakia ja valtionosuusjärjestelmää, viemässä Suomea eu:hun...

Hän on yksi tunnetuimmista keskisuomalaisista ja symboli sille Suomelle, jonka suuntaa keskustalainen politiikka on vuosikausia ollut ohjaamassa.

Touko Aalto taas haluaa napata ”Suomen suurin” -tittelin keskustalta, tehdä kaupunkilaispuolueesta pääministeripuolueen. Sellaisen haaveen toteutumiseen hän tarvitsee ääniä muualtakin kuin suurista kaupungeista.

Etunaan Aallolla on maailman muuttuminen, haasteenaan – niitä hänellä riittää.

”Kyllä sitten Touko, kun mä kuuntelen monia teikäläisiä, niin kyllä ne nyt aika kaukana on siitä mitä me keskustassa ajatellaan.”

City-vihreät ovat kuulemma tulleet näyttöjä pitkin.

”Haluatko, että haen puhelimen tuolta ja näytän sulle sitä hyökkäystä, mikä viimeksi on tullut vastaan kun puhuin koko Suomen asiasta?”

Pekkarinen viittaa Helsingin Sanomiin kirjoittamaansa mielipidekirjoitukseen, jossa hän sanoi, että liikenteen, koulutuksen ja tutkimuksen resursseja ei tulisi keskittää enempää pääkaupunkiseudulle, koska muuttoliike Helsinkiin on muutenkin voimakasta.

Touko Aalto sanoo, että hän voisi kertoa vaikka kuinka pitkään ”vihervihasta”, jota hän joutuu maakunnissa kohtaamaan. Hänen mukaansa kierroksilla pitää olla ”lenkkarit jalassa”, koska ikinä ei voi tietää, milloin joutuu juoksemaan karkuun.

”Jos joku ihminen vaikka Helsingin vihreistä sanoo ikäviä asioita, se ei tietenkään tarkoita, että vihreät olisi sitä mieltä. Jos Mauri pitää mun ajattelutapaa jotenkin järjellisyyden haarukassa olevana, niin kuitenkin sitten puoluekokouksen iso enemmistö äänesti sen minun linjani puolueen johtoon. Se kertoo sen puolueen enemmistöstä”, Aalto sanoo.

”Hyvä niin hyvä niin”, Pekkarinen sanoo.

Niin. Puolueistaan huolimatta Mauri Pekkarinen ja Touko Aalto löytävät monista asioista yhteisymmärryksen. Esimerkiksi sotesta ja perustulosta he sanovat olevansa yleisellä tasolla pitkälti samaa mieltä. Helsingin vihreät haluaa kaataa sote- ja maakuntauudistuksen, mutta Aalto ehdotti vitsikkäästi Pekkariselle, että heivataan kokoomus sotesta pois mutta toteutetaan maakuntamalli.

Kun Aalto sanoo, että ”koko Suomea pitäisi pystyä kehittämään. Maaseutu ja kaupungit tukee toinen toisiansa. Ei ole yhtä ilman toista”, hän kuulostaa Mauri Pekkariselta.

Mauri Pekkarinen nimittääkin Aaltoa ”toivokseen”. Hän jopa sanoo, että voisi auttaa Aaltoa – siinä tapauksessa, että Keski-Suomeen olisi pyrkimässä joku ”antikeskustalainen vihreä”.

Onko Aalto siis ”keskustalainen vihreä”? Vahva aluepoliittinen eetos Aallolla ainakin on. Hän puhuu kyllä kaupunkien merkityksestä ja markkinaliberalismista, mutta myös vihreiden uudesta maaseutupoliittisesta ohjelmasta.

Hän haluaa parantaa yrittäjyyden edellytyksiä niin, että ihmisten ei tarvitsisi muuttaa pois kotiseudultaan, ja uudistaa maataloustukijärjestelmän mutta siten, että maanviljelijöitä kuunnellaan. Aallosta olisi tärkeää parantaa tietoliikenneyhteyksiä esimerkiksi Mauri Pekkarisen synnyinseuduilla Kinnulassa ja tarjota ”isännille ja emännille” kannustimia, jotta he voisivat tuottaa energiaa itse tiloillaan sekä tukea ammatillista koulutusta, jotta ihminen löytää opiskelupaikan läheltä kotiseutuaan.

Sellaiset kepulaiset, joiden ajattelussa alkiolaisuus yhdistyy kaupunkilaisuuteen, ovat hyvinkin lähellä ajatteluani, Aalto sanoo. Esimerkiksi Tuomo Puumala, jota Pekkarinen kannatti puolueensa johtoon vuonna 2012. Moni on arvioinut, että osin maakuntatietämyksensä takia Aalto voitti puheenjohtajaäänestyksen.

Kello on puoli yksi. Pekkarinen ei malttaisi lähteä, sillä Touko Aalto on juuri ottanut esiin koulutusleikkaukset. Pekkarinenkin allekirjoitti koulutuslupauksen. Hän sanoo, että ”löperyyttään”, mutta vaalilupauksia nyt tulee tehtyä, sellaista se on. Ammatillisesta koulutuksesta ei hänenkään mielestään kuitenkaan olisi pitänyt leikata.

”Tervetuloa huomenna Oittilaan.”

Alun perin oli sovittu, että Pekkarisella olisi myös tänään aikaa neljä tuntia, mutta hänestä se on kohtuutonta. Häntä ei omien sanojensa mukaan koskaan ole haastateltu mihinkään juttuun yli kolmea tuntia.

”Mä oon sen verran vähemmän kiinnostava.”

Iris Flinkkilä ja Touko Aalto ovat olleet pari puolisen vuotta. Flinkkilän mielestä Aalto partoineen menisi terapiakoirasta. "Sä nypit mun partaa ja mä vähän höpisen soteuudistuksesta."

Kun Mauri Pekkarinen huomaa tietävänsä paremmin kuin muut, hänen silmänsä menevät sirrilleen ja suupielessä alkaa nykiä. Sitten hän sanoo jotain sellaista kuin ”varmaan sinäkin tähän olet perehtynyt mutta kyllä minäkin tästä jotain tiedän” ja kertoo, miten asiat ovat. Heilauttaa vielä päätään puolelta toiselle kuin korvaan olisi mennyt vettä.

Pekkarinen tietää paljon. Jopa omat äänimääränsä hän sanoo ennustavansa aika tarkkaan etukäteen.

Omassa puolueessaan Pekkarinen on ollut kaupunkilainen maisteri Jyväskylästä, mutta hän on kasvanut Kinnulassa maatilalla, ja on pystynyt vetoamaan erilaisiin äänestäjiin. Hän puhuu pienen ihmisen puolesta ja hankki Ayn Randin Kun maailma järkkyi pian suomennoksen ilmestyttyä, jotta voisi ymmärtää poliittisia vastustajiaan. Hän ei halua näyttää herralta ja kertoo mielellään, että oppi käyttämään kravattia vasta eduskunnassa.

Eduskuntaan Pekkarinen valittiin vuonna 1979 ensimmäisellä yrittämällä, Jyväskylän valtuustoon kolme vuotta aiemmin. Nuoreksi mieheksi mittava tausta: Keskustapuolueen keskushallituksen ja puolueen valtuuskunnan jäsen, JOK:n puheenjohtaja, Kepun K-S piirin toiminnanjohtaja ja ministeri Väyrysen poliittinen sihteeri, yht. maist. Mauri Pekkarinen nyt kaupunginvaltuustoon, vaalimainoksessa luki.

Silloin teollisuuskaupunki Jyväskylä oli demarivaltainen, mutta nykyään keskustalla ja demareilla on saman verran valtuutettuja. Kun Pekkarinen aloitti, keskustalaisia valtuutettuja oli neljä, nyt 13.

Mutta Jyväskylän äänet eivät ole riittäneet Pekkariselle. Jalkatyötä on tehty ympäri Keski-Suomea. Pekkarinen on kiertänyt maakuntaa ja lähettänyt joulukortteja. Raija on leiponut korvapuusteja ja nuollut postimerkkejä. Vaalimainoksissa on esitelty perhettä. Ympäri Keski-Suomen ulottuneessa tukiryhmässä oli parhaimmillaan noin tuhat jäsentä. Edelleen Pekkarinen käy kerran syksyssä ja kerran keväässä kaikissa Keski-Suomen kunnissa. Aiemmin hän kävi paljon useammin, muttei viime vaaleissa enää nähnyt aihetta, koska uskoi pääsevänsä läpi muutenkin.

Keski-Suomen äänillä Pekkarinen on päässyt pitkälle. Hän on ollut Paavo Väyrysen valtiosihteerinä, Urho Kekkosen valitsijamiehenä, Suomen sisäministerinä, kauppa- ja teollisuusministerinä, elinkeinoministerinä ja nyt varapuhemiehenä.

1980-luvun lopulla hän oli Esko Ahon kämppis. He asuivat keskustan nykyisen puoluetoimiston vieressä Apollonkadulla samassa huoneessa, välissään yksi lamppu, ja ”juonivat”.

Toisin kuin ilman papereita asiansa esittävä valtiovarainministeri Erkki Liikanen, pääministeri Harri Holkeri ei heidän mielestään ollut aina kovin kartalla asioista. Ahon kanssa he pystyivät haastamaan tätä erilaisissa asioissa. Heillä oli vaikutusta siihen, että eduskunnan keskustelukulttuuri muuttui pitkistä, pöntöstä pidetyistä puheenvuoroista nopeammaksi debatiksi.

Vuonna 1991 Pekkarisesta tuli Esko Ahon hallituksen sisäministeri. Oli lama. Pekkarisille soiteltiin yöllä, ja kerran Raijalle töihin: ”Teidän miehenne on uhattu murhata.” Raija muistaa, että jopa pappi haukkui hallitusta aamuhartaudessaan.

Pahimpina aikoina perheen lapset eivät halunneet viedä Keskisuomalaista isälleen, koska isä tuli aina pahalle tuulelle. Neljä vuotta meni. Pekkarinen sanoo, ettei muista juurikaan perheasioita sisäministerivuosiltaan.

Sisäministerivuosina syntyi termi pekkarointi, jolla viitataan siltarumpupolitiikkaan, siis kotiinpäinvetämiseen. Sitä käytti esimerkiksi kokoomuslainen valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

Pekkarisen mielestä termi on vain positiivinen. 1990-luvun alussa Jyväskylä oli ankaran rakennemuutoksen kourissa, joten Pekkarisesta oli oikein ja kohtuullista, että Jyväskylää tuettiin. Heikkojen puolta pitää pitää ja tietysti omienkin, Keski-Suomestahan hänet on valittu.

Sisäministeripestin jälkeiset ministeriydet olivat helpompia. Vanhasen ensimmäisen hallituksen kauppa- ja teollisuusministerin salkku oli mieluisin, vaikka kyllä toisessakin hallituksessa kelpasi olla lukuun ottamatta ehkä ihan loppua, joka ei ollut ”ihan niin hyvä”. Lopulta Vanhanen joutui eroamaan vaalirahakohun takia. Silloin Pekkarisesta oli lähellä tulla pääministerikin, mutta hän hävisi puheenjohtajavaalin Mari Kiviniemelle.

Yhteensä Pekkarinen on ollut ministerinä yli 12 vuotta, viidenneksi pisimpään Suomen historiassa. Niistä vuosista hän on saanut hyvää palautetta. Hän on kahden yliopiston kunniatohtori. Dosentti Eero Murron tutkimuksessa kolme vuotta sitten hänet nimettiin yli 400 haastattelun perusteella Suomen viime vuosikymmenten vahvimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi ministeriksi.

Juha Sipilä ei silti ottanut häntä hallitukseensa.

”Kun mä olin saanut muutama kuukausi aikasemmin tällasen arvion ja se et Juha Sipilä otti ministerikseen niitä, jotka jäivät tässä arviossa en viitsi sanoa minkälaiselle sijalle, ja sit mä jäin ulkopuolelle niin voi tietysti ajatella… Mutta mä oon lojaali. Mä oon niin monta vuosikymmentä ollut ja saanut keskustalta paljon, niin mä haluan olla lojaali kumminkin.”

Kun hallituksessa toissasyksynä vaihtui elinkeinoministeri, Pekkarinen sanoi haastavansa Juha Sipilän tehtävään ehdottaman Mika Lintilän. Hän hävisi äänestyksen täpärästi. Nyt hän sanoo, ettei olisi edes halunnut ministeriksi.

Hän kertoo olevansa Sipilän kanssa ihan hyvissä väleissä, vaikka ei olekaan tämän kanssa kaikesta samaa mieltä. Hän antaa ymmärtää, että eduskuntaryhmässä on jonkinlaista jakautuneisuutta, mutta minkälaista, sitä hän ei halua avata.

Asia-argumenteilla Pekkarista on vaikea lyödä. Hänen kanssaan työskennelleet sanovat, että hän osaa asiat poikkeuksellisen hyvin. Kun hän haluaa hahmottaa kokonaisuuksia tai osoittaa hallitsevansa ne, hän piirtää kaavion.

Asiaosaamisesta huolimatta Pekkarista on pilkattu, esimerkiksi pituudesta ja tupeesta.

”Sä voit olla yhtä mieltä sun ulkonäöstä ja toinen voi olla toista. Sä oot voinut sairastaa joskus jotain, kokea jonkun ongelman. Joku sillä ilakoi ja toinen ei. Kun puhutaan me too, niin voin sanoa, että me too.”

Jos Suomessa ei järjestetä eduskuntavaaleja ennenaikaisesti, Mauri Pekkarinen on ensi vaalien aikaan ollut 40 vuotta kansanedustajana. Ensi vuoden ehdokkuudestaan hän päättää ”ei mieskuntotestillä”, vaan ”Cooperin testillä”. Jos hän juoksee ”enemmän kuin palveluksensa päättävä varusmies”, hän asettuu ehdolle. Vaaleja hän ei kuitenkaan ole vielä päättänyt. Saattavat ne olla eurovaalitkin, jopa todennäköisesti.

Pekkarisen viimeisin Cooper-tulos, 2 700 metriä, on toissakesältä. Viime kesänä hän ei pystynyt juoksemaan. Häneltä leikattiin keväällä eturauhassyöpä. Hän ei olisi halunnut puhua asiasta julkisuudessa lainkaan, mutta oli pakko. Muuten eduskunnassa olisi ihmetelty, miksi hän on niin pitkään poissa. Sairaslomaa lääkäri kirjoitti neljä viikkoa, Pekkarinen piti alle kolme.

Mauri Pekkarista alkoi paleltaa Oittilassa, joten hän pani pipon päähänsä.

Pekkarinen on lähtenyt. Touko Aalto ottaa uuden nuuskan rasiasta. Hän on puhunut keittiönpöydän ääressä tunteja. Aalto sanoo, että Pekkarinen on vähän niin kuin ”ukki”. Tai ”vanha vinyyli”.

”Maailma muuttuu mutta Mauri ei.”

Aalto alkaa kertoa siitä, kuinka hänen ja Pekkarisen käsitykset maailmasta ovat hyvin erilaisia.

Mutta politiikkaa Aalto tekee samalla lailla kuin Pekkarinen.

Pekkarinen kuvaa kirjassa Politiikan pikkujättiläinen, että hänelle erityisen tärkeää oli pitää koko ajan yhteyttä kenttäväkeen, tavoittaa se, mikä ihmisen elämässä on sillä hetkellä oleellista ja varata riittävästi aikaa keskusteluille.

Aallon mielestä vaaleissa on kivointa, että saa hyvän tekosyyn varjolla pysäytellä ihmisiä kadulla. Hän sanoo käyvänsä jatkuvasti maakuntakierroksilla, puoluetoverin mukaan ”itseään säästelemättä”. Tuhannen tukijan koneistoa ei ole. Aalto kertoo, ettei lähde kahvi- tai baaripöydästä ennen kuin jonkinlainen yhteisymmärrys ”isäntien kanssa” on saavutettu. Hän on kutsunut itseään ”Teboil-Toukoksi”. Eduskunnan istuntotauolla hän on sopinut menevänsä eräälle maatilalle Seinäjoen kupeeseen kesärengiksi, jotta pääsisi tutustumaan tilallisten arkeen. Valmetin haalari on jo Helsingin-kodissa odottamassa.

Tällaisen toiminnan tavoitteena on valaa uskoa paikallisiin vihreisiin toimijoihin, joita on kuntavaalien jälkeen enemmän kuin koskaan. Sitä kautta muutetaan asenteita keskustalaisessa Keski-Suomessa ja muuallakin, kitketään ”vihervihaa” pienemmistä kunnista, Aalto kertoo. Ja saadaan vihreä puolue näyttämään vähemmän vaaralliselta vaihtoehdolta.

Jyväskylään vihreät on Aallon mukaan tuonut ”resurssiviisasta ajattelua”. Vihreiden kädenjälki näkyy kaavoituksessa, ”pyöräilyn ja kävelyn edistämisessä” ja kampanjoissa muovittomuuden puolesta. Keskusteluja turpeen polton vähentämisestä ja energiatehokkaammista ratkaisuista on käyty, mutta muutos on hidas.

”Hyvä esimerkki on, että vihreiden aloitteesta tehdään eka maakunnallinen pyöräilyn edistämisohjelma.”

Aallon mukaan sillä, että ihmiset alkavat suhtautua positiivisemmin vaikkapa pyöräilyyn, voi olla suuria vaikutuksia. Hänen ajatuksensa on eräänlainen porttiteoria: kierrätyksestä pyöräilyyn, hiilineutraaliuden kannattajaksi ja vihreiden äänestäjäksi. Pitää puhua siitä, miten politiikka näkyy ihmisen arjessa tämän ”syödessä aamupuuroa”. Kuten Mauri Pekkarinen sanoi, Pihtiputaan mummon asioista tietää parhaiten Pihtiputaan mummo itse. Joten on mentävä Pihtiputaalle.

”Ihmisen on helpompi ymmärtää konkreettisten asioiden kautta. What’s in it for me”, Aalto sanoo.

Jalkatyö ei näy mediassa. Ennen kesäkuun puoluekokousta Touko Aalto tuli tunnetuksi räyhääjänä, mutta nyt häntä on kritisoitu näkymättömyydestä verrattuna edeltäjäänsä Ville Niinistöön. Aalto ottaa kantaa, mutta harvemmin kuin Niinistö. Kun Helsingin Sanomat julkaisi Mika Lintilän kaivoskannoista artikkelin, joka Aallon mielestä oli propagandistinen, hän kirjoitti Facebookiin ”mietittyään yön yli”.

Puoluetoveri sanoo, että linja on hyvä. Aaltoa pidetään laaja-alaisena poliitikkona, joka osaa hyvin esimerkiksi sote- ja talousasiat. Vastuuta hän jakaa erään vihreän kansanedustajan mukaan edeltäjäänsä enemmän. Gallupeissa on mennyt mukavasti: elokuussa Ylen mittauksessa vihreät nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi 17 prosentin kannatuksella. Nyt se näyttää vakiinnuttaneen gallupkannatuksensa noin 14 prosenttiin. Hyvään tulokseen on vaikuttanut oppositioasema, koulutusmyönteisyys ja sotesotku, mutta olisiko siihen vaikuttanut myös Aallon maakuntatausta? Se, että puolueessa aina jollain tavalla läsnä ollut keskustelu aluepoliittisten avausten tärkeydestä vaikuttaa nyt realisoituneen?

Marraskuussa Aallon liudentamispolitiikka sai kolauksen. Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä toi julkisuuteen, että Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra oli Facebookissa haukkunut maalla asuvia sanoen, että ainoat syyt muuttaa ”metsään” ovat insesti ja se, että jos vaimo huutaa apua, kukaan ei kuule.

Vaikka mokahan se Diarralta oli, sen Aalto myöntää. Hän sanoo, että asteikolla 1–10 Diarran kommentti harmittaa häntä ”12” ja että hän itse hoiti asian ”umpisurkeasti”. Aalto selitti aluksi, että kyseessä oli ”musta huumori”. Vasta seuraavana päivänä hän pyysi Diarran lausuntoa anteeksi ”suomalaisilta ihmisiltä”.

Aallon mielestä Kärnän ulostulo oli kuitenkin tyypillinen. Hänen mukaansa vihreiden gallupmenestys on saanut muut puolueet takajaloilleen. Koko ajan ”maalitetaan”.

Itse Aalto kertoo pyrkivänsä yhteistyöhön. Läheisin ministeri on ”Mykkäsen Kaitsu”. Rinteelle Aalto kertoo lähettäneensä syksyllä tsemppiviestejä. Vain Arhinmäen kanssa on ollut vaikeampaa tulla toimeen. Hän ei Aallon mukaan katso edes silmiin.

Mauri Pekkarinen ei omien sanojensa mukaan osaa pelata korttia. Hän kertoo, että Esko Aho hermostui hänelle aikoinaan, kun siirrot olivat niin typeriä.

Onko chilimajoneesi vegaanista, Touko Aalto kysyy ravintola Green Eggin tarjoilijalta ja tilaa sen bataattiranskalaisten kylkeen, vaikka ei olekaan. Aallon ”vegaanius” herätti yleistä hilpeyttä, kun Kuukausiliite julkaisi hänen haastattelunsa lokakuussa. Jutussa kirjoitettiin, että Touko Aalto sanoo olevansa vegaani mutta kaataa silti lehmänmaitoa kahviinsa. Aalto sanoo, että se oli väärinkäsitys. Hän kertoo olevansa ”92,5-prosenttinen vegaani”. Tyttöystävä Iris Flinkkilä nimittää Aaltoa tämän takia kiusallaan murhaajaksi. Hän tilaa majoneesin tilalle vegaanisen inkivääridipin.

Aalto ja Iris Flinkkilä ovat olleet pari nyt noin puoli vuotta. Tuskin Aalto oli ehtinyt antaa kaikki puheenjohtajahaastattelunsa, joissa hän kävi läpi koulukiusaamiskokemuksensa ja kertoi perheekseen vaimon ja kaksi kissaa, kun Ilta-Sanomat paljasti, että Johanna Pietiläinen on jättänyt avioerohakemuksen. Samana päivänä Aalto ilmoitti, että hänellä on suhde toiseen naiseen.

Iltapäivälehdet kaivelivat tietoja Flinkkilästä. Iltalehti julkaisi hänestä yläosattoman kuvan, jonka Flinkkilä oli jakanut instagram- tilillään osana Free the Nipple -kampanjaa.

Seiska on käsitellyt muun muassa Flinkkilän hameen pituutta. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola kirjoitti tekstin, jossa sanoi Touko Aallon ”tyttöystävän” seksipuheita levottomiksi. Hänestä Aallon ero ja Flinkkilän puheet hämmentävät ihmisiä.

Aallon mielestä tällainen ”slutsheimaaminen” ja Madonna-huora- asetelman luominen on pöyristyttävää. Häntä itseään ”saa lyödä”, mutta läheiset pitäisi hänestä jättää rauhaan.

Alkuvuodesta Helsingin Sanomat julkaisi puoluejohtajien imagotutkimuksen. Touko Aalto sai toiseksi huonoimmat arviot. Varsinkin hänen yksityiselämäänsä pidettiin liian värikkäänä.

Aalto ei ole kovin huolissaan yksityiselämänsä vaikutuksesta vihreiden kannatukseen. Hän sanoo olevansa joukkuepelaaja. Puheenjohtaja on hänen mielestään toimija muiden joukossa.

Muutenkin hän väittää, että ei mieti omaa imagoaan. Siinä mielessä hän kokee ”pienenpientä” sielujen sympatiaa Sauli Niinistön kanssa.

Hänen mielestään Niinistökään ei laskelmoi pipolätkätempauksiaan ja Sauli Naantalista -esittelyjään, vaan pitää kiinni omasta persoonastaan ja jutustaan.

Vaikka enhän minä nyt tiedä, Touko Aalto sanoo ja alkaa hymyillä. Hän on jutellut Niinistön kanssa omien sanojensa mukaan muutaman kerran kahden kesken.

Niistä keskusteluista hän ei oikein halua kertoa, mutta he ovat kuulemma vitsailleet ”heidän välisiään juttuja”. Yksi keskustelu liittyi Aallon mukaan hänen 2 000 euron kotimaisiin käsityöläiskenkiinsä, jotka nousivat otsikoihin vuonna 2015.

”Se vaan kiitti siitä kotimaisuudesta ja sit siihen liittyen hän kerto vähän omia vastaavia kokemuksia. Se oli ihan hauska hetki, mua nauratti aika paljon sen jutut.”

Tarjoilija hakee astiat pois. Aalto kehuu ruokaa vuolaasti.

Hän sanoo, että nyt haastattelu on kestänyt niin pitkään, että syntyneen mielikuvan täytyy olla oikea.

”Vähän voisin ehkä ylpeillä Jyväskylällä teille. Tossa on sellanen todella hyvä oikea olutravintola Vihreä haltiatar.”

Aalto on kiinnostunut pienpanimotuotteista ja on eduskunnan olutseuran puheenjohtaja. Tosin seuran toinen jäsen Mikko Kärnä kertoi puhelimessa, ettei Aalto voi jatkaa tehtävässään, koska äänesti Mauri Pekkarisen tapaan alkoholilain uudistusta vastaan.

Aalto ja Flinkkilä astuvat baariin. Jyväskylässä kaikki sijaitsee lähellä.

”Hyviä uutisia hyviä uutisia, täältä saa sahtia tänään!” Aalto riemastuu tiskillä ja alkaa jostain syystä muistella studio Julmahuvin sketsiä saksalaisetsivistä.

”Kummeli ja Studio Julmahuvi vaikuttaa mun ajatteluun aika paljon.”

Touko Aalto osallistui viime kesänä Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyyn.

Kello on kymmenen sunnuntaiaamuna. Touko Aalto avaa oven. Päällä on keltainen t-paita, bokserit ja villasukat. Hän poimii Keskisuomalaisen lattialta ja kertoo toivoneensa, että sovittu haastattelu olisi unohtunut. Keltaisella sohvalla lojuu Flinkkilän harmaanmusta tekoturkki. Aallon mielestä Flinkkilä näyttää se päällään viirupöllöltä.

On mennyt myöhään. Vihreässä haltiattaressa heidän pöytäänsä istui uusi tuttavuus Petri, joka paljastui kendon harrastajaksi. Hänen kanssaan on hengattu pitkään. Ketään ei ole kuitenkaan kutsuttu yökylään. Edellispäivänä Flinkkilä kertoi, että joskus on käynyt niinkin.

”Mä siinä juttelin ihmisten kanssa ja näin et kendomies oli yksin nurkassa. Tuli hyvä biisi ja mä tein kendomiehelle näin”, Aalto heilauttaa lantiotaan, ”ja kendomies teki takaisin näin.”

He törmäsivät myös ”Kirsiin ja Pasiin”. Vai oliko se Pentti?

”Kirsi oli päässy pitkästä aikaa ulos ja hän oli tosi onnessaan siitä. Mä tapasin sen vessassa. Se oli jotenkin niin valloittava ja ihana et meidän oli pakko hengaa niiden kaa loppu”, Flinkkilä sanoo.

Loppuillasta he olivat Freetimessa keskustassa eli ”alakaupungilla”, koska Aallon ystävällä, valtuutettu Bella Forsgrénilla oli syntymäpäivä. Siellä oli karaokeakin.

”Mä en ikinä mene karaokeen, mä pyörin siinä aulassa ihmisten kanssa. Valtava määrä ihmisiä kävi juttelemassa eri politiikan tilanteista. Mulle on tärkeetä et ollaan siellä missä ihmiset on”, Aalto sanoo.

Pentin tai Pasin kanssa hän jutteli Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan eroista.

Aalto ja Flinkkilä käyvät makaamaan sängylle Aallon huoneessa. Se on melko pieni huone: sänky, jossa on vohvelikankainen päiväpeite, keltainen sohva, vihreä työpöytä, seinään nojaava maastopyörä. Parveke, josta Touko Aalto ”katselee päiväkodin lapsia” ja miettii ”tulevia sukupolvia”.

Kun muutama ”isäntä” kävi maakunnallisten yrittäjäjuhlien jälkeen kylässä, he Aallon mukaan ihmettelivät opiskelijakämppätyyppistä asumisratkaisua: miksi hänellä ei ole omakotitaloa ja kunnon autoa? ”Tässä taas näkyy se maailmankuva.”

Aalto sanoo, että hän ei voisi kuvitellakaan omistavansa omaa autoa tai kesämökkiä paitsi ehkä ystävien kanssa. Hänelle ”jakamistalous on tärkeä juttu”. Nyt hän on ostamassa Jyväskylästä asuntoa, mutta yhdessä kämppiksiensä kanssa.

Asunnossa on paksu ilma. Edellispäivän kahvikupit ovat tiskipöydän reunalla.

”Maurille kun mennään niin se on heti erilainen tilanne. Siellä on Raija, joka tarjoaa ja hoitaa ja pitää huolta näin”, Aalto sanoo.

Hän yltyy ylistämään Raija Pekkarista.

”Raija on ihana, Raija mun mielestä eduskuntaan! Käsittämättömän upee ihminen.”

”Miettikää, mitä hän on käynyt läpi, kun on yksin kasvattanut kaikki lapset, hoitanut kodin yksin, mies hoitaa valtion asioita ja Raija hoitaa kotia, on se vaan niinku…”

”Raija on maakunnan first lady, se tietää arvonsa ja tunnistaa sen. Se pystyy kyykyttämään sitä Mauria ihan mennen tullen. Raija sanoo niin Mauri kuuntelee. Se on hyvin hiljasta poikaa, kun Raija puhuu. Mun mielestä on monella tapaa tosi ihanaa seurata heidän kemiaa, kun on seurannut sitä pitkän pitkän aikaa.”

Touko Aalto sanoo, että silloin, kun maailmassa alkaa olla liian paljon epäjärjestystä, väyrysiä ja huhtasaaria, ”naftaliinista haetaan Mauri ja Raija”.

”Vaikka on kuinka eri mieltä jonkun Maurin kanssa, niin on kuitenkin tietty luotto siihen, et jonkun verran tietoon pohjaavaa päätöksentekoa on tässä maailmassa vielä.”

Touko Aallon puhelin soi.

”Sun mutsi”, Flinkkilä sanoo.

Petri tuli juttelemaan Touko Aallolle Vihreässä haltia

Mauri Pekkarisen koululle mennään Kärkisten sillan yli, joka tunnetaan paikallisten keskuudessa ”Maurin siltana”. Se on sama silta, josta Touko Aalto puhui vaaligalleriassa kolme vuotta sitten. Tästä sillasta taisi saada alkunsa myös termi pekkarointi.

Talo on keltainen. Vieressä on punainen piharakennus, jonka nimi on Touhula. Ohi kulkee Jyväskylän kuuluisa rallireitti.

Mauri Pekkarinen tulee kuistille vastaan. Hän kertoo, että Touhulan takana on beach volley -kenttä.

”Paikallisille rouville mä oon jo laittanut tiedoksi, että ensi kesää varten he voisivat hankkia niitä beach volley -asuja. Oliko sovinistinen!”

Oittilan koulussa oli oppilaita vielä vuonna 2013. Pekkariset ostivat koulun vuonna 2015. Kunnostus ja saunan rakennus maksoivat satoja tuhansia euroja. Piti ottaa laina. Tyhjästä olemme lähteneet, kiva jättää tämä lapsille perinnöksi, Pekkarinen sanoo. Paikka, jossa voi olla ja viettää aikaa yhdessä.

Pekkariset ovat järjestäneet täällä juhlia parhaimmillaan 200 ihmiselle. On monta korkeaa huonetta. Valtavassa jumppasalissa on katosta roikkuvat renkaat ja köysiä lapsia varten. Seinällä on Mauri Pekkarisen kuva Itse valtiaista.

”Touko tuossa on sitten systeemit mihin laitetaan rekkitanko, jos haluat tehdä kieppiä. Mä oon kuitenkin huomannut, että politiikassa sä osaat lähes yhtä hyvin tehdä kiepin kuin minä.”

”Vielä on harjottelemista. Learn from the masters.”

Mauri Pekkarinen esittelee paikkoja. Olohuoneessa on kaksi pönttöuunia, vitriini täynnä matkamuistoja ja ylimmällä hyllyllä Pekkarisen kaksi kunniatohtorihattua. Makuuhuoneessa on lamppu, joka näyttää kahdelta yhteenliitetyltä sormukselta. ”Mä kihlasin vaimon uudelleen tällä tavalla.”

Hyllyllä on Pekkarisen viirejä, 98 kappaletta. Hän ei halua, että niiden alkuperää kysellään, koska tunnistaa vain keskisuomalaiset.

Rannassa sijaitsevassa saunarakennuksessa on nukkumatiloja kuudelle. Terassi on sata neliötä ja siihen on upotettu palju.

”Juuanpas sitten alotuskahvit”, Raija sanoo.

Hän on tehnyt mustikkapiirakkaa. Lautasella on Ballerina-keksejä suklaatäytteellä.

”Muistatsä Touko kun me ollaan ensimmäisen kerran istuttu oikein lähekkäin näin?” Raija kysyy.

”Ja mitä mä sanoin sulle? Kyllä susta olisi tullut hyvä kepulainen. Me puhuttiin niin. Sä osasit puhua niin hyvin oikeita asioita.”

”Ei se ole vielä myöhäistä. Hän on niin eri mieltä näitten Helsingin vihreitten kanssa, että ihan voisi olla näissä kepun joukoissa”, Mauri sanoo.

Pekkarinen ja Aalto keskustelevat tulevista vaaleista. Aalto on kiinnostunut Pekkarisen kampanjametodeista. Pekkarinen kertoo, että hänellä on lista, jonka perusteella joulukortit lähetetään.

”Voitko Mauri kun lähdet europarlamenttiin antaa sen eduskunnan listan minulle?”

”Se voidaan kyllä antaa pientä korvausta vastaan!”

Mennään katsomaan saunaosastoa. ”Haluatteko ottaa kyydit alas?” Pekkarinen kysyy ja nappaa vihreän pulkan. Aalto saa stigan.

Saunaosaston seinällä tikittää Teuvo Hakkaraisen Raijalle tekemä kello. ”Upea upea, onpa hieno!” Aalto ihastelee.

Puiset kalusteet ovat Ikeasta.

”Kaksi vuotta sitten en ollut koskaan Ikean liikkeessä edes käynyt ihan periaatteellisista syistä”, Pekkarinen sanoo.

Mauri Pekkarisen ja Touko Aallon Stiga-ajelu tuotti hankaluuksia Oittilassa.

Päärakennuksessa Raijan kasvissosekeitto on valmis. Ooppera-aariat soivat cd-soittimessa.

”Mitä tämä on?” Mauri Pekkarinen kysyy.

”Raejuustoa. Et sä siitä tykkää”, Raija sanoo.

Pekkarinen haluaa kysyä lehtihaastattelusta, jonka on ottanut talteen.

”Mä olin vähän huolissaan Touko kun yksi niitä harvoja tai harvahkoja asioita, joista me ollaan vähän eri mieltä, niin mä huomasin, kun sä otit kantaa tähän eu:n integraation syventämiseen.”

Touko Aalto selittää. Kaikessa on kysymys siitä, mistä näkökulmasta katsotaan. Holtittomuutta ei pidä olla, pitää edetä rauhallisesti ja maltilla. Vakausmekanismeja voisi lisätä, koska EU:n vakaus tarkoittaa myös Suomen vakautta. Vakaus ja jatkuvuus ovat tärkeitä, mutta piikki ei voi olla auki, hän korostaa.

Tosin, Aalto sanoo ja kuulostaa taas Pekkariselta, koko euroon liittyminen oli virhe. Kunnollinen politiikka ei eu:lta onnistu, koska käytössä on vain rahapolitiikan keinot, Aalto sanoo. Finanssipolitiikkaa ei ole mahdollista tehdä.

Raija Pekkarinen näyttää peukkua.

Mutta mitä nämä ”harvahkot asiat” ovat? Esimerkiksi:

Pekkarisesta Suomessa on maailman paras kaivoslaki, Pekkarisen johdolla tehty, ”yhdessä vihreiden kanssa”.

”Pitää olla niitä malmeja ja niitä metalleja, mitä me tarvitaan, sinä pyörään ja minä autonpyörään ja sit kun sinä oot vähän aikaa kansanedustaja niin sinun autoon”, Pekkarinen kommentoi Aallolle.

Suomen kaivoslaki on Aallosta huono. Hänestä täällä vallitsee vahvimman periaate: kuka tahansa saa tulla perustamaan kaivoksen ja kun tulee valmista jättää ympäristövahingot valtion vastuulle. Pekkarinen sanoo, että kaivosten ympäristökysymykset ratkotaan ympäristölainsäädännön avulla, siellä on tullut virheitä.

Aalto lähtee siitä, että luontoa ei voi ainoastaan hyödyntää, sitä pitää myös suojella. Monimuotoisuus on tärkeää. Pekkarisen mielestä Suomessa luonnonsuojelu on hyvällä tolalla. Hänestä luonto on myös resurssi, talouskasvun moottori. Ja luonnonvarat ovat ympäri maata, eivät Helsingissä ja Tampereella. Suomen energiatarve pitää hänestä kattaa biopohjaisella energialla, käytännössä puulla. Hakkuita voi lisätä, metsien hiilinielu on silti suurempi kuin syntyvät päästöt.

Aallosta puun polttoa ei pidä lisätä, koska lyhyellä aikavälillä se kasvattaa päästöjä ja ilmastonmuutos pitäisi pysäyttää nyt.

Mutta: Kummatkin ovat kansanedustajia maakunnassa, jossa on sekä merkittävä yliopisto että 2 800 maatilaa. Talouden ytimessä ovat metsä- ja teknologiateollisuus. Väestö on keskittynyt Jyväskylän seudulle, mutta yhä noin 30 prosenttia keskisuomalaisista haluaa asua muualla kuin siellä.

Keski-Suomesta sanotaan, että se on Suomi pienoiskoossa. Kaupungistuminen on megatrendi, mutta Suomessa se on alkanut vastikään. Suomi on harvaanasuttu maa, ja kuten vihreät sivuillaan julistaa, Suomessa useimpien kaupunkilaisten juuret ovat maaseudulla. Seinäjoella, yhdessä Suomen vetovoimaisimmista kaupungeista, on keskustaenemmistö. Keskustapuolueen 50 vuotta povattu auringonlasku ei vieläkään ole alkanut.

”Vähän kiinnostaa toi sun urheilutausta et miten sä oot pysynyt vuosikaudet niin kovassa kunnossa?” Aalto sanoo Pekkariselle.

Nuorena Mauri Pekkarinen hiihti kilpaa. Hän pärjäsi nuorisosarjoissa, mutta tajusi nopeasti, ettei hänestä koskaan tule maailman huippua vaikka yrittäisi. Mutta vieläkin hän urheilee ”vähintään kolmesti viikossa” ja hiihtää edelleen monta sataa kilometriä talvessa. Aiemmin saattoi mennä tuhatkin.

Ministerivuosinakin hän kävi lenkillä, yöllä, jos muuten ei ollut aikaa. Munkkivuoressa, jossa Helsingin-asunto sijaitsee, on hyvät juoksumaastot. Eivät ministerivuodet vaikuttaneet hänen kuntoonsa, vasta syöpä on vaikuttanut. Mutta silti Pekkarinen uskoo, että ensi kesänä Cooperin testissä hän juoksee enemmän kuin asepalveluksensa päättävä varusmies keskimäärin.

Aallon pitää lähteä. Ulkona hän vitsailee Pekkarisen kanssa, kuinka helppo Touhulan nimi olisi muuttaa Toukolaksi.

Pekkarinen soittaa vellikelloa.

”Touko sitten aina soittaa kun tulee pehtooriksi…”

”Ne pelaa Raijan kanssa yhteen, eksä huomannut, koko ajan ne tuollakin pelas…”

Taksi tulee. Mauri Pekkarinen tulee juttelemaan. Kuljettaja kertoo, että on tuonut tänne aikoinaan ruokaa, silloin kun tässä vielä oli koulu.

”Ai ruokaa, mistä se haettiin, keskuskeittiöstä? Haluatsä äkkiä kävellä tosta keittiöstä läpi?”

Touko Aalto ja Mauri Pekkarinen Oittilassa.

Touko Aalto treenaa paljon. Ohjelmia hän etsii netistä. Yhden nimi on: The Best Science-Based Back Workout (TARGET EVERY MUSCLE!).

Aalto käy salilla Jyväskylän juna-asemalla tai Helsingissä toisen asuntonsa lähellä. Samalla saliketjulla on toimipisteet molemmissa paikoissa. Päivällä ennen valtuustoa, illalla eduskuntapäivien jälkeen. Nykyään hän nostaa penkistä 105 kiloa mutta ei pidä siitä, että asiaa kysytään. Miehille sellainen kysymys voi hänen mielestään olla aika kahlitseva juttu.

Aallon kuntosalikortilla saa ottaa mukaan kaverinkin. Hänen työnsä vie paljon aikaa, joten hän pyrkii yhdistämään sosiaaliset suhteet urheiluun. Hän kertoo tekevänsä kavereilleen saliohjelmia ja ravintosuosituksia. Ja tietysti Iris Flinkkilälle.

12. maaliskuuta kello 18.28 Aalto lähettää viestin Facebookissa.

Ja jos se sali kiinnostaa, meen tunnin päästä treenaa Arkadiankatu 23. Voin vetää selkä ja vatsatreenin, jos kiinnostaa. Tästä oli puhetta, siksi mainitsen :).

Julkaistu: 20.5.2018