Kristillisdemokraattien perhearvot ovat kovin valikoivia – Puolue on sitä mieltä, että pakolaiskeskustelussa perheenyhdistäminen on ylikorostunut aihe
Onko kristillinen politiikka siis Raamatussa ennustetun maailmanlopun jouduttamista, pohtii Markus Leikola kolumnissaan.
Suomalainen puoluekenttä on ollut poikkeuksellisen kestävä: se on ollut kutakuinkin sama viimeiset 80 vuotta. Nykyisistä hallituspuolueista kokoomus täytti sata vuotta ja RKP on vielä vanhempi.
Kahden muunkin juuret ovat 1950-luvulla, jolloin perussuomalaisten edeltäjä irtosi nykyisestä keskustapuolueesta ja kristillisdemokraatit kokoomuksesta. Vuonna nimittäin 1958 joukolle kokoomuksen oikean laidan edustajia puolue oli lähtenyt liian vapaamieliselle tielle. Hallituksessa puolue on nyt kolmatta kertaa ja ainakin yhtä monta kertaa se on ottanut niin kummallisia kantoja vastuukysymyksissään, että kokenutkin politiikan tarkkailija joutuu kysymään, mitä kaikkea puolue mahtaakaan olla kolmasti kieltänyt Pietarin malliin.
Kehitysyhteistyöministeri Kankaanniemen merkittävimmäksi saavutukseksi jäi omien määrärahojensa leikkaus kolmasosalla.
Kristillisenä liittona Toimi Kankaanniemen johdolla puolue pääsi Esko Ahon porvarihallitukseen, jossa se profiloitui vastustamaan EU-jäsenyyttä, siis kuulumista Länsi-Euroopan maiden yhteyteen – joita tuolloin 1990-luvulla yhdisti lähinnä kristillisdemokraattisten puolueiden johtava asema ja yhteinen arvoperinne. Kehitysyhteistyöministeri Kankaanniemen merkittävimmäksi saavutukseksi jäi omien määrärahojensa leikkaus kolmasosalla.
Päivi Räsäsen kaudella Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksissa puolue vastusti sateen- kaariväen oikeuksia, mutta eduskunta hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton.
Paradoksit eivät pääty tähän: perhearvoja korostaneen Räsänen toimiessa rikollisuuden torjunnasta vastaavana sisäministerinä pitkään laskussa olleet perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilastot kääntyivät nousuun.
Korona on sittemmin kaksinkertaistanut pelkästään poliisin tietoon tulleen perheväkivallan. Suomalaiset naiset kohtaavat tutkitusti väkivaltaa toiseksi eniten EU:ssa, mutta kristillisdemokraattien perhepoliittisesta ohjelmasta löytyy tänä päivänä perheväkivalta lähinnä maahanmuuttajien ongelmana ja muillekin on tarjolla jälkituen lisäämistä.
Ministerinä Sari Essayah on ehtinyt kannattaa rauhoitetun ilveksen ampumista lainvastaisin perustein kaikkialla, missä paikalliset ovat sitä mieltä, että se olisi kivaa.
Nykyinen puheenjohtaja Sari Essayah vaatii kyllä jengirikollisten rangaistusten koventamista – millä tutkimusten mukaan ei lisätä jengirikosten ehkäisyä. Poliisin mukaan jengiläisiä on Suomessa noin 200, perheväkivaltatapauksia vuosittain 10 000. Mutta ehkä perhearvojen mukaista on olla puhumatta näiden rangaistuksista yhtään mitään.
Perhearvot ovat muutenkin kovin valikoivia, sillä puolue on sitä mieltä, että pakolaiskeskustelussa perheenyhdistäminen on ylikorostunut aihe.
Jostakin syystä Essayah halusi kristillisten kolmannelle hallituskaudelle tontikseen juuri maa- ja metsätalousasiat. Ministerinä Essayah on ehtinyt kannattaa silakkakannan kalastamista minkinrehuksi yli kestävyysrajan sekä rauhoitetun ilveksen ampumista lainvastaisin perustein kaikkialla, missä paikalliset ovat sitä mieltä, että se olisi kivaa.
Onko kristillinen politiikka siis Raamatussa ennustetun maailmanlopun – tai ainakin tieteen todistaman luontokadon ja lajien joukkosukupuuton – jouduttamista?
Toisaalta, jos katsoo Kankaanniemen tai Räsäsen aikaansaannoksia, tulokset olivat enemmänkin puolueen tavoitteiden vastaisia kuin ne ylittäviä.
