Apu

Köyhän perheen äiti: "Lapsilla ei ollut ruokaa - Haimasyöpä oli minulle herätys"

3

– Mietin, etten enää jaksa. Mielessä pyöri se pahin vaihtoehto, salolainen Maria Alapeura kertoo synkimmästä hetkestään. Maria ja Martti käyvät töissä, mutta elävät velkavankeudessa.
Kuvat Antti Vettenranta

Lapsiperheiden köyhyys on Suomessa kasvava ilmiö. Köyhiä lapsia on jo 120 000. Vierailimme tammikuussa 2019 Salossa Maria Alapeuran, Martti Harjun ja heidän kahden tyttärensä kotona. Koska oli pakkasta, he eivät voineet lähteä pitkälle kotinurkistaan.

Auto ei käynnistynyt, ei ole ollut rahaa lohkolämmittimeen ja bussimatka Halikosta Salon keskustaan ja takaisin maksaa 6,60 euroa. Se on ihan liikaa.

Mutta pitkästä aikaa kotona on hyvä olla. Pihalla päivystää iloinen schäfer Kamu, ja Maria on sisustanut kauniisti. Seinämaalit hän on hankkinut 70 prosentin alennuksella.

Siellä täällä näkyy hyväntuulinen mietelauseita: ”Elä, naura ja rakasta”.

Pöydälle on katettu vieraille kakku ja vaaleanpunaisella kreemillä kuorrutettu kääretorttu. Keittiön kaapisto on tuliterä, mutta jollekin se ei ole kelvannut.

– Hankin kaapiston kirppikseltä ja Martti asensi. Kakun sain Facebook-ryhmästä, Maria kertoo iloisesti.

Marian haimasyöpä leikattiin Suomen 100-vuotisjuhlien aikaan.

"Pikavippi on velallisen pahin vihollinen"

Maria ja Martti ovat lappilaisia ja kotoisin Pellosta. Siellä Maria perusti ensimmäisen yrityksensä Tarmo-lähikauppiaana.

Maria tapasi Martin ja huomasi, että tuossa ihmisessä on jotakin hienoa.

– Jokin häntä painoi. Martti ei puhunut. Sain hänet lopulta kertomaan veloista.

Miehen talouden pilasivat omavelkaiset pankkitakaukset ja pikavippien korot.

Maria patisti hänet velkasaneeraukseen.

Vippifirma myi velat seuraavalle yritykselle.

– Pikavippi on velallisen pahin vihollinen. Otin ensimmäisen 100 euroa muiden velkojeni maksamisen ja myöhemmin 300. En ole pystynyt maksamaan takaisin. Vippifirma myi velat seuraavalle yritykselle, joka alkoi periä rahaa takaisin mielettömien korkojen kanssa.

Pienestä vipistä kasvaa nopeasti tuhansien eurojen velka, Martti tietää.

Tyttäret Emma, 13, ja Oona, 11, istuvat kahvipöydässä. Kun puhe kääntyy rahoihin ja synkkiin vuosiin, isä ja äiti pyytävät lapsia siirtymään toiseen huoneeseen.

Tyttöjen valtakunnassa on kattokruunu.

Veronpalautukset suoraan ulosottoon

Pari muutti töiden perässä Lapista etelään Karkkilaan ja sieltä Saloon. He ovat molemmat työskennelleet hoitoalalla kehitysvammaisten parissa.

Martilla on tällä hetkellä kaksi avustettavaa Salon seudulla. Tuntipalkka on 10 euroa, josta vähennetään bensat.

Maria tekee 23 tuntia viikossa töitä erityiskoulun koulunkäyntiohjaajana. Hän on velkasaneerauksessa, tarkemmin ottaen asunnon säästävässä velkasaneerauksessa. Hänen 1 000 euron palkastaan menee kolmannes velkoihin.

Suomessa melkein ruokitaan sitä, että ollaan työttöminä.

– Tulisimme paremmin toimeen tukien varassa, 52-vuotias Martti toteaa.

– En minä nuori ihminen halua olla kotona, Maria, 46, sanoo.

Hän rakastaa työpaikkaansa. Ongelma vain on, että palkalla ei tule toimeen. Veronpalautukset menivät suoraan ulosottoon.

"Tein vuoden töitä palkatta"

Välttämättömien menojen jälkeen perheelle jää 600 euroa. Vielä seuraavat yksitoista vuotta siitä pitäisi maksaa ruoka, puhelimet, bussiliput ja lasten harrastukset, kaikki.

Maria on idearikas nainen, jonka suonissa virtaa yrittäjän veri. Hänellä oli Salossa Pouta-niminen yritys, joka yhdisti kirpputorin ja kahvilan. Hän hankki sille 2 000 neliön tilat.

Samalla paikalla toimii edelleen kirpputori-kahvila, mutta Marian oli monien vaiheiden jälkeen lähdettävä sieltä. Hän sai velat mukaansa.

Kun sitten velalla hankittu auto naarmutettiin kadulla eikä vakuutusta ollut, syöksy kohti täydellistä varattomuutta alkoi olla valmis.

– Viimeisen vuoden tein kirpparilla töitä palkatta. Talous ei enää kestänyt.

Hän palasi kehitysvammaisten pariin. He kävivät Martin kanssa töissä 35 kilometrin päässä Paimiossa.

– Kädet menivät rikki, minulla oli kädet siteissä. Keho alkoi oireilla. En enää pystynyt tekemään sitä työtä.

New York seinällä, mutta perhe ei matkustele.

"Mie romahdin, en pystynyt olemaan äiti"

Maria yritti kuroa taloutta kasaan. Hän pääsi sijaiseksi nykyiseen erityiskouluunsa. Koulun jälkeen hän lähti ryhmäkotiin avustamaan ja vielä illaksi töihin kolmanteen paikkaan. Rahat eivät riittäneet silti. Hän uupui.

Monta mustaa vuotta kotona vallitsi hirveä tunnelma. Emma ja Oona olivat pieniä, ja vanhemmilla oli vakavia riitoja. He eivät enää puhuneet keskenään. Lapsille ei ollut aina ruokaa.

– Mietin, etten enää jaksa perheen kanssa. Mielessä pyöri se pahin vaihtoehto, Maria kertoo.

Pystynyt olemaan äiti edes omille lapsilleni.

Myös usko äitiyteen katosi.

– Mie romahdin. Olin ollut neljä vuotta adoptiojonossa ennen kuin saimme omia lapsia. Sitten tajusin, etten pystynyt olemaan äiti edes omille lapsilleni.

Heillä ei ole sukulaisia etelässä eikä Lapissakaan kuin pari. Ei lohtua eikä apua.

Salossa he eivät ehtineet saamaan ystäviä, sillä aika kului raapiessa toimeentuloa kasaan.

– Tunsin lopulta, etten edes ole ystävyyden arvoinen, Maria sanoo kyyneleet silmissään.

Seurakunnan diakoni oli pelastus

Löytyi pelastava enkeli: seurakunnan diakoni Kaija Virtanen. Hän alkoi panna Marian perheen asioita kuntoon pala palalta. Perhe on saanut seurakunnalta ruokaa, ja seurakunta on maksanut laskuja.

Hän on neuvonut, miten saa apua ja millaisia avustusjärjestöjä on olemassa.

Kaija on auttanut myös vapaa-ajallaan.

– Joskus vaan haluaa auttaa, tulee sellainen olo. Maria, sä olit tosi kipeä ja Martti oli väsynyt, Kaija sanoo.

Viime jouluna Kaija teki perheelle lahjapaketit. Miten diakoni jaksaa antaa omastaan?

– Tämä on niin rikasta työtä. Näen Mariasta, miten hän on noussut, Kaija sanoo.

Kaija neuvoi pariskunnan velkaneuvojalle, jonka avulla Maria pääsi hakemaan velkasaneeraukseen.

Maria kirjoitti Turun käräjäoikeuteen pitkän kirjeen, jossa selitti tilanteensa. Hänet hyväksyttiin saneeraukseen.

Diakoni tietää, kuinka velat uuvuttavat ihmisen.

Ei enää avata laskuja tai poltetaan ne takassa.

– Kun väsyy, jotkut muuttuvat välinpitämättömiksi, Kaija kertoo.

Kamu-koira veti Marian lenkille heti syöpäleikkauksen jälkeen.

Haimasyöpä: "Järjestäkää halvat hautajaiset"

Maria muuttui keltaiseksi vuonna 2017. Hänet oli vakinaistettu erityiskoulun koulunkäyntiohjaajaksi samana vuonna. Hän alkoi voida hyvin huonosti.

Työtoverit huomasivat muuttuneen olemuksen. Maria vähätteli ja sanoi, että se on vain kuukautiskipuja.

Hän teki itse diagnoosinsa netissä: haimasyöpä. Kun lääkäri teki saman diagnoosin ja sanoi sen ääneen.

– Kiitos, kun kerroit minulle nämä huonot uutiset, totesi Maria lääkärille.

– Mie olin kiitollinen, lääkäri sanoi sen niin kauniisti.

Haimasyövän ennuste on huono. Maria lähetti viestin ystävälleen:

– Kaija, halvat hautajaiset. Ei hautakiveä. Valkoinen puuristi, ettei mene lapsilta paljon rahaa.

Kaija on aina vastannut Marian viesteihin myöhään illallakin.

– Ei ole ollut ketään muuta. Kaija on helmi, Maria sanoo.

Kun Maria puhuu, hänellä on iloinen ääni ja hymy herkässä. Välillä kyyneleet valuvat poskille.

Perhekuvassa mukana myös diakoni Kaija.

"Jumala herätti minut syövällä"

Leikkauksen aatto oli Suomen 100-vuotis­päivä. Maria laittoi sairaalassa kuulokkeet päähänsä ja Popedan soimaan ja alkoi ravata pitkää käytävää edestakaisin. Hän heitti vitsiä hoitajien kanssa.

Seuraavana päivänä poistettiin haima, sappirakot ja osa suolta.

Leikkauksen jälkeen hän nousi ylös niin pian kuin mahdollista ja pakotti itsensä liikkumaan.

– Päätin, että mie joko kuolen tai selviydyn. Päätin selviytyä. Minua auttoivat lapset, perhe, koira ja Kaijan usko.

– Uskon, että Jumala herätti minut syövällä.

Kotona hän jatkoi päättäväisesti liikkumista. Kamu-koira on rakas siksikin, että se ulkoiluttaa emäntäänsä ja lohduttaa huonolla hetkellä. Yöllä se taitavasti pyytää makkaranpalaa jääkaapin ovella.

Yhteiskunta maksaa lääkkeistä yli 1500 euroa

Maria on nyt periaatteessa terve, mikä on harvinaista haimasyöpään sairastuneelle. Hän on äärettömän kiitollinen saamastaan hoidosta ja lääkkeistä. Hän maksaa kuukausittain lääkekuluistaan 3,50 euroa ja yhteiskunta loput 1 596,50 euroa.

Tytöt saivat polkupyörät Tukikummien varoista. Nyt ei aina tarvitse maksaa bussilippuja tai kävellä kouluun. Diakonit voivat hakea kummeilta tukea seurakuntansa lasten harrastuksiin ja oppimateriaaleihin.

Avustusjärjestön tuella tytöt pääsivät kesällä vesipuistoon Turun Jukuparkiin.

– Katsoimme tyttöjen iloa aidan toiselta puolelta.

Hän on onnellinen kaikesta perheen saamasta tuesta. Hän ylistää työkavereita, Kaija-diakonia, velkaneuvojaa, pankin työntekijää, käräjätuomaria ja ulosottomiestä.

Kaikki ovat olleet ihania ihmisiä. Toisaalta Maria itse on avoin persoona, jolle ei voi vastata ynseydellä.

Viisi suodatinpussia on hyvä lahjoitus

Maria ja Martti tekevät avustustyötä muun muassa jakamalla hävikkiruokaa.

Maria sai äskettäin idean ja perusti Facebookiin paikallisen Apua ja ystäviä juhlajärjestelyihin -ryhmän. Jos vaikka lapsen synttäreiltä jää yli ilmapalloja, ne voi antaa toiselle perheelle. Toista voi auttaa leipomalla ja pienillä palveluksilla.

Eräs ryhmäläinen joutui pulaan viime viikolla. Muut keräsivät ruokaa omista kaapeistaan. Maria näyttää kuvan, jossa on kymmeniä ruokapakkauksia.

Yhteiseen lahjaan kelpaa vaikkapa avattu pakkaus suodatinpusseja.

– Viisikin suodatinpussia on hyvä, Martti mainitsee.

Kun toimittaja ihmettelee muutaman suodatinpussin merkitystä, Martti toteaa:

Voi voi, sinä et tiedä köyhyydestä mitään!

Perhe ei vedä jyrkkää rajaa yksityiselämänsä ja auttamisen välillä.

Yksi Martin avustettavista soittaa usein vapaa-ajalla, ja Martti vastaa.

– Jos ei ole muuta tekemistä, käymme avustettavan kanssa kirppareilla, tulemme meille, syömme ja katsomme Salkkareita.

– Tytöt ovat tottuneet pyörätuoleihin ja monenlaisiin ihmisiin, Maria sanoo.

Vähävaraisuus ei ole lasten kaveripiirissä outoa. Moni perhe on samassa jamassa.

Ruokaa saa halvalla, kun osaa etsiä

Ruoka ostetaan sieltä, missä se on halvinta. He ovat ostoskärryn kanssa valmiina juuri sillä kellonlyömällä, kun kauppa alkaa myydä hävikkiruokaansa 30–60 prosentin alennuksella.

Entisenä Tarmo-lähikauppiaana Maria kyllä tietää, mikä ruoka on edullisinta.

Hän valitsee perunaa pastan sijaan. Se on halvempaa ja täyttävämpää. Kaalin kilohinta on 1,20 euroa, ja Emma osaa tehdä tosi hyvän kaalilaatikon. Ruispaloista kannattaa ostaa Lidlin versio.

Työpaikan ruokalassa Maria juo päivittäisen maitoannoksensa ja syö leivät, jotta kotona ei tarvitsisi kuluttaa niin paljon.

Martti ja Maria ovat kiitollisia avustusjärjestöille ja seurakunnalle.

Lomat räjäyttävät ruokabudjetin

Lomat kismittävät. Koulunkäyntiohjaaja lomautetaan joka kesä kahdeksi kuukaudeksi. Myös lasten syysloma, joululoma ja talviloma ovat hankalia. Kotiin pitää hankkia hirveästi ruokaa.

Lomat vietetään kotimaisemissa. Kerran he kävivät Lapissa Martin sukulaisen hautajaisissa. Vähistä sukulaisista kuoli kolme melkein samaan aikaan.

Maria, Oona ja Emma eivät koskaan ole olleet ulkomailla.

– Vuonna kypärä ja keihäs kävin Neuvostoliitossa, Martti kertoo.

Tyttöjen yhteisen huoneen ovessa lukee kimaltelevilla kirjaimilla:

Think happy, be happy.

Ajattele onnellisesti, ole onnellinen.

– Harrastan vesipelastusta, mutta aion lopettaa sen ja kerätä rahaa telinevoimisteluun, Oona kertoo.

Hän myös voitti äskettäin arpajaisissa neljä ratsastuskertaa ja haluaa ratsastaa mahdollisimman isolla hevosella.

Tytöt seuraavat innokkaasti tubettajia, ja poikaduo Marcus & Martinus on Emman suosikki.

Tyttöjä on kiusattu. Sen asian Maria aikoo selvittää koulun kanssa.

Vanhemmat ovat yrittäneet suojella tyttöjä kuulemasta ja näkemästä kaikkea, mutta aina se ei onnistu.

Tytöt olivat menneet nettiin katsomaan, mitä haimasyövästä sanotaan. Asia mietityttää ja pelottaakin.

Läheisyys ja yhdessäolo on nyt tärkeintä. Maria pohtii:

Vanhempien pitää olla hirveän vahvoja, jotta pystyvät helpottamaan lasten huolia.
Julkaistu: 31.3.2019