Koulutyö sen paljasti: Lapset eivät usko politiikkaan vaan sankariyksilöihin
Jo ala-asteella olisi syytä opettaa, että maailman isoimpia ongelmia ei ratko sankariyksilö vaan politiikka, kirjoittaa Riikka Suominen.
Helsinkiläistä ala-astetta käyvän kuudesluokkalaiseni kevätlukukauden isoimpia ponnistuksia oli oppimistyö YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Kolmenkymmenen tavoitteen joukosta piti kehittää itseä kiinnostava tutkimuskysymys ja vastata siihen. Se saattoi olla esimerkiksi, miten energiasta saataisiin puhtaampaa tai miten nuorten eriarvoisuus vähenisi.
Lapset hakivat tuntikaupalla tietoa koulussa ja kotona. Löydöksistä laadittiin luova esitys, ja keväisenä lauantaina me vanhemmat pääsimme koululle ihastelemaan aikaansaannoksia.
Reippaina kuudesluokkalaiset esittelivät lähtökohtiaan ja mitä olivat saaneet selville. He olivat syystä ylpeitä, kun laaja ja varsin itseohjautuva työ oli nyt valmis.
Koululaiset kuvailivat ongelmat karusti: meret ovat täynnä muoviroskaa, lentämisen päästöt kasvavat rajusti, vaikka maat ovat sopineet päästöjen vähennyksistä, nuorten eriarvoisuus aiheuttaa mielenterveysongelmia ja Suomessa on enää joitain kymmeniä naaleja.
Tehtävänantoon kuului esitellä myös ratkaisuja. Niinpä me aikuiset opimme, että lentämisen sijaan saattoi matkustaa junalla tai ainakin pakata kevyemmät matkatavarat ja maksaa lipusta lisähintaa, jolla Finnair tankkaisi uusiutuvaa polttoainetta. Itsemurhia ehkäisi ongelmien tiedostaminen. Saimaannorppaa auttoi, ettei heittänyt roskia luontoon.
Työt olivat söpöjä ja aiheet mitä tärkeimpiä. Jotkut koululaiset olivat askarrelleet avaimenperiä ja postikortteja, joiden tuoton he lahjoittivat lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.
”Lapset eivät velvoittaneet tai odottaneet aikuisten torjuvan uhkia.”
Silti minulla oli esitysten jälkeen hankala olo. Kaikki lasten esittelemät ratkaisut olivat yksilön tekoja. Missään ei ollut näkyvillä sellaista asiaa kuin yhteiskunta tai politiikka. Ei edes YK:ta, jonka tavoitteista työt kuitenkin lähtivät. Lapset eivät velvoittaneet tai odottaneet aikuisten torjuvan uhkia.
Ainoastaan yhdessä niistä kymmenistä töistä, jotka näin, tuotiin esiin poliittinen taso. (Se oli poliisien määrän lisääminen.) Muu jäi sankariyksilöiden vastuulle. Nälänhädän ratkaisu oli ”tehdä kotona pieniä ja terveellisiä mutta edullisia ruoka-annoksia” ja käydä jakamassa niitä kadulla asuville.
Oikeistolainen brittipääministeri Margaret Thatcher tokaisi 1980-luvulla ”Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin yhteiskunta.” Miksi helsinkiläisessä peruskoulussa näkyy nyt sama säälimätön uusiliberalismi?
”Jos koulu ei kerro, että maailman vakavimmat ongelmat ratkotaan politiikassa, niin miksi vaivautuakaan.”
On toki hienoa, että jo ala-asteella kerrotaan maailmanlaajuisista ongelmista. Mutta koululaisille olisi syytä esitellä myös niitä keinoja, joilla ne on oikeasti mahdollista ratkaista. On kiva ajatus maksaa parikymmentä euroa ekstraa Finnairille uusiutuvasta polttoaineesta, mutta samaan aikaan pelkästään Suomi antaa lentoyhtiöille 390 miljoonaa euroa verohelpotusta, jolla ostaa sitä aivan tavallista, ilmastoa tuhoavaa lentokerosiinia.
Ne olivat juuri öljyjättien palkkaamat viestintäkonsultit, jotka sysäsivät vastuun ilmastonmuutoksesta kuluttajille. Tämä tausta kannattaa yhä pitää mielessä päästölaskurien ja jalanjälkien keskellä. Oikeasti vastuun pitää olla yhtäältä siellä, missä ympäristön tuhoamisella tienataan, ja toisaalta siellä, missä on valta kieltää, verottaa tai rajoittaa sitä.
Yksittäinen havainto helsinkiläiseltä ala-asteelta ei tietenkään kerro kaikkea. Kouluissa on oppilasneuvostot, ja nuorten parin vuoden takainen ilmastovaikuttaminen osoittaa pontevaa kansalaisosallistumista. Mutta tutkitustikin suomalainen peruskoulu kannustaa laihasti moiseen. Demokratiakasvatus riippuu yksittäisistä opettajista, kuvaa valtioneuvoston viime vuonna aiheesta julkaisema tutkimus.
Nuoret äänestävät muita ikäryhmiä vähemmän. Jos koulu ei kerro, että maailman vakavimmat ongelmat ratkotaan politiikassa, niin miksi vaivautuakaan. Eikö muka riitä, jos lahjoittaa hyväntekeväisyyteen eikä heitä roskilla saimaannorppaa?
”Kukapa on näppärämpi ja paremmin resursoitu tuottamaan sisältöä hakukoneita varten kuin kaupallinen toimija.”
Kuudennella luokalla ollaan 12-vuotiaita. Äänestäminen ei ole vielä vuosiin ajankohtaista, mutta muu yhteiskunnallinen toiminta voisi olla: keskustelutilaisuus, viesti poliitikolle, mielenosoitus tai mielipidekirjoitus. Koulun tulisi kertoa mahdollisuuksista. Google ei hoida demokratiakasvatusta.
Itseohjautuvan oppimistyön yksi puoli nimittäin on, että koululaiset tuupataan etsimään vastauksia verkon avomereltä. Ja kukapa on näppärämpi ja paremmin resursoitu tuottamaan sisältöä hakukoneita varten kuin kaupallinen toimija. Niinpä on varmaa, että norpansuojelija törmää ennemmin eläintarhan sivuun tai WWF:n lahjoituskaavakkeeseen kuin vaikka vaatimukseen verkkokalastuskiellosta.
