Heinäkuun jälkeen opiskelijoille koittaa julmakuu – Haluammeko yhteiskunnan, jossa koulutus kuuluu vain niille, joilla on varaa?
Koulutuksesta ei saa tulla varakkaiden luksusta, mutta nykyisen hallituksen päätökset vievät siihen suuntaan. Korkeakoulutus on luisumassa harvojen etuoikeudeksi ja luokkahypyt mahdottomiksi, kirjoittaa toimittaja Pihla Nurmi.
Heinäkuun jälkeen tulee julmakuu. Elokuussa opiskelijat putoavat tyhjän päälle, pois yleisen asumistuen piiristä.
Mutta kysehän on vain yhdestä kuukaudesta? Syyskuusta lähtien opiskelija saa opintotuen asumislisää. Sosiaalituet kuitenkin tippuvat monella useita kymppejä, ellei jopa satasia. Jos opintotukea ei jatkossa nosta kesäkuukausilta, myöskään asumistukea ei heru.
Kyse on kuitenkin paljon suuremmasta asiasta kuin yhdestä kuukaudesta. Tämä on signaali yhteiskunnan suunnasta, jossa koulutus alkaa muistuttamaan asuntokauppaa: siihen pystyvät vain ne, joilla on tukeva taloudellinen tausta sekä mahdollisuus sitoutua velkaan ja epävarmuuteen.
Moni opiskelija joutuu jo nyt ottamaan lainaa selvitäkseen arjesta. Kimppakämpäksi sopivia asuntoja on vähän tarjolla yksiöihin verrattuna. Työtilanne on heikko, ja useammat eivät saa edes työpaikkaa, vaikka haluaisivatkin.
Merkittävä osa opiskelijoista elää köyhyysrajan alapuolella, ja nykyisen hallituksen säästötoimet osuvat paikkaan, jossa ne voivat romuttaa monen nuoren koulutushaaveet. Laina sisältää aina riskin ja esimerkiksi hoitoaloilla riski voi osoittautua liian suureksi matalan palkkatason vuoksi.
Silti sairaanhoitajia tarvitaan.
”Suomi on noussut sivistyksen, tasa-arvon ja koulutuksen kautta. Nyt tuo perintö murenee.”
Kaikilla ei ole säästöjä. Kaikilla ei ole perhettä, joka maksaa hädän tullen vuokran tai ostaa ruuat. Miten opinnot silloin rahoitetaan?
On totta, että Suomessa korkeakoulutus periytyy vähemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Sen todistaa vuonna 2024 julkaistu OECD:n raporttikin. Mutta tämä etumatka ei ole itsestäänselvyys. Se voidaan menettää nopeasti, jos koulutuspolkuja suljetaan taloudellisilla esteillä.
Kun opiskelu muuttuu oikeuden sijaan taloudelliseksi riskiksi, olemme unohtaneet jotain oleellista. Suomi on noussut sivistyksen, tasa-arvon ja koulutuksen kautta. Nyt tuo perintö murenee pala palalta, sillä opiskelijasta on tullut häirikkö byrokratiassa ja ylimääräinen kuluerä valtion budjetissa.
Kyse ei ole teknisestä tukimuutoksesta, vaan ideologisesta arvovalinnasta. Haluammeko yhteiskunnan, jossa koulutus kuuluu kaikille – vai vain niille, joilla on varaa?
