Koulumenestys on romahtanut ja taustalla on poikkeuksellinen syy, sanoo tutkija – ”Sopimus on jotenkin rikkoutunut”

Mitä suomalaisille kouluille oikeasti kuuluu?

Tuntumani on, että koulumaailma on turbulenssissa. Opettajat eivät ole tyytyväisiä, koska kouluissa ollaan tekemisissä yhä vaikeampien oppimisen haasteiden kanssa. Työrauha puuttuu, keskittyminen on vaikeaa.

Suomen menestys Pisa-testeissä on romahtanut. Miksi Pisa-tutkimusta tehdään?

Pisa-tutkimus tehdään joka kolmas vuosi, jotta voitaisiin saada käsitys 15-vuotiaiden peruskoululaisten lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden oppimistuloksista. Tuoreimmat tulokset ovat vuodelta 2022.

Tutkimus tehdään kerrallaan 150–200 koulussa. Se ei siis suoraan arvioi sitä, miten koulu on onnistunut toteuttamaan opetussuunnitelman mukaista opetusta, vaan sitä, millaisia asioita nuoret kykenevät tekemään oppimallaan tiedolla.

Olen työssäni huomannut, että Pisa-tuloksilla on huomattavan voimakas painoarvo: Pisa on usein mittari, jolla mitataan suomalaisten koulujen taso. Kiinnostus mediassa on voimakasta, ja myös poliitikot reagoivat tuloksiin. Pisa-tutkimuksilla on siis koulutuspoliittista vaikutusta.

Miten muutokset ilmenevät?

Kasvatustieteessä on tunnustettu ilmiö, että vanhempien ammatti ja koulutustausta ovat yhteydessä oppilaan koulumenestykseen. Peruskoulumme on todettu tasaavan perhetaustan tuomia eroja oppilaiden välillä, jolloin perheiden sosioekonomisella asemalla on ollut hyvin vähän merkitystä oppimisen tason kannalta.

Vielä 2000-luvun alussa ajateltiin, että koulujärjestelmämme on liian tasapäistävä ja että sitä pitäisi päivittää. Saatuamme ensimmäiset ja etenkin toiset Pisa-tuloksemme erotuimme muista maista erittäin hyvin tuloksin. Voitiin siis tulkita, että meidän tasa-arvoon perustuva koulujärjestelmämme tuottaakin keskimäärin hyvää tulosta. Enää emme poikkea muista maista. Kahdessakymmenessä vuodessa peruskoulumme sosioekonomista taustaa tasaava vaikutus on kuitenkin hävinnyt.

Oppimisen erot alkavat näkyä koulujen välillä etenkin pääkaupunkiseudulla. Siihen kannattaisi puuttua, sillä on tutkittu, että oppilaan luokkakavereiden perhetausta vaikuttaa oppimiseen enemmän kuin oma perhetausta. Kun yritämme hillitä koulujen välistä eriytymistä perheiden sosioekonomisen taustan perusteella, estämme koululaisten eriarvoistumista.

Oppilaiden osaaminen on heikentynyt myös parhaiten menestyneissä kouluissa. Opettajat kertovat, että oppilaat ovat jakautumassa niihin, jotka osaavat todella hyvin, ja niihin, jotka eivät osaa lainkaan. Keskiverto-oppilaiden joukko on pienentynyt.

Vaatimustasoa on jouduttu laskemaan, koska oppilaiden kyvyt eivät ole sellaisella tasolla, että voitaisiin edetä opetussuunnitelman tahtiin. Rimaa joudutaan laskemaan, jotta heikommat pysyvät mukana.

Siitä kertoo esimerkiksi Pisa-tulosten huononeminen matematiikkataidoissa. Vuonna 2003 heikoimmin testissä pärjänneen kymmenykseen kuuluneiden oppilaiden pistemäärän yläraja oli 420 – sama kuin tutkimuksessa määritelty vähimmäistaso, jolla oppilas kykenee aikuisena arkielämän ja yhteiskunnassa toimimisen edellyttämiin perusasioihin ja jatko-opintoihin. Kahdessakymmenessä vuodessa heikoimpaan kymmenykseen kuuluneiden pistemäärän yläraja on pudonnut 366:een. Se on todella kaukana välttävästä matemaattisten taitojen tasosta.

Lukutaitokin on heikentynyt kymmenessä vuodessa. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että oppilastasolla lukutaito vaikuttaa merkittävästi osaamiseen kaikissa aineissa. Sitä ei pelkästään koulu voi ratkaista, sillä lukemisharrastus on vähentynyt voimakkaasti.

Miksi koululaisten osaamisen taso on laskenut?

Siihen ei ole yhtä tyhjentävää vastausta. Pisa-tutkimuksessa rehtoreilta kysytään, haittaako opetushenkilöstön puute opetusta. Vuonna 2012 vain neljä prosenttia rehtoreista vastasi kyllä. Kymmenen vuotta myöhemmin myönteisesti vastasi 23 prosenttia rehtoreista. Nousu on merkittävä. Ongelma ei ole välttämättä pelkkä rahan niukkuus, vaan joillakin paikkakunnilla ei ole tarpeeksi opettajia eikä koulunkäyntiavustajia.

Vuonna 2022 lähes neljännes oppilaista sai erityistä tai tehostettua tukea oppimiseensa. Se joukko ei silti ole yksi yhteen Pisa-testissä heikosti pärjänneiden kanssa. Pisa-tuloksissa heikosti matematiikkaa osanneista moni ei ollut tuen piirissä. Onko siis niin, että tuki ja oppilas eivät kohtaa?

Myös koko opetuksen järjestämisen tapa vaikuttaa. Miten opetus rakennettaisiin niin, että jokaiselle oppilaalle löytyisi polku, jolla hän löytäisi sellaista mielekkyyttä, että motivoituisi opiskeluun? Ei nimittäin ole mahdollista, että oppilaiden kognitiiviset kyvyt olisivat heikentyneet kahdessakymmenessä vuodessa näin paljon. Arvelen, että kyse on myös siitä, miten kouluun suhtaudutaan ja ollaanko valmiita tekemään oppimisen eteen töitä.

Brittiläinen tutkija Joe Hallgarten on esittänyt, että aikaisemmin on vallinnut sanaton sopimus koulun ja vanhempien välillä: olemme samalla puolella tukemassa lasten ja nuorten oppimista. Se sopimus on jotenkin rikkoutunut. Pitäisi satsata siihen, että koulu olisi kaikille tärkeä asia, jonka vuoksi on ponnisteltava. Oppilaiden pitäisi sisäistää oppimisen arvo.

Erityisopetuksen järjestämisessä on tapahtunut rakenteellinen muutos: erityiskouluja ei enää ole kuin niille lapsille, joilla on vaikeita oppimisen tai kehityksen haasteita. Erityisluokkia on, mutta niiden oppilaat on yleensä integroitu myös tavalliseen opetukseen. Miten kaikkien, hyvin erilaisilla kyvyillä ja motivaatiolla varustettujen oppijoiden koulutyö saataisiin sujuvaksi?

Miten digilaitteet vaikuttavat oppimiseen?

Pisa-tutkimuksen taustakysymyksissä oppilailta kysyttiin, mitkä asiat häiritsevät oppimista. Digitaaliset laitteet rastittivat monia.

Tästä ei voi silti vetää jyrkkiä johtopäätöksiä. Tulos kertoo pikemminkin siitä, että oppilaat toivovat digilaitteiden kohtuullista käyttöä – silloin tällöin, ei jokaisella tunnilla. En lähtisi vaatimaan, että digilaitteet pitäisi kieltää kaikilta tunneilta kokonaan. Luotan opettajien asiantuntemukseen ja koulujen keinoihin rajoittaa digilaitteiden käyttöä tarvittaessa. Uuteen lainsäädäntöön en näe tarvetta.

Mitä Pisa-tulosten lasku merkitsee?

Uhkakuva on, että sivistys ja koulutus rapautuvat. Vaikka muodollisesti käydään koulu läpi, ei osata oikein mitään. Työelämässä voi tulla ongelmia, kun tiedot ja taidot eivät riitäkään. Myös korkeakouluista on tullut viestiä, että perusasiat eivät suju. Pitääkö opetuksen vaatimustasoa laskea sielläkin?

Pisa-tuloksia voi tulkita myös myönteisestä kulmasta. Voisiko olla niinkin, että nuorilla on nyt jotakin sellaista uutta osaamista, jota koulu ei tavoita? Ehkä koulu ja yhteiskunta ovat jäljessä, eivät oppilaat.

Yliopistoissa on hämmennytty, kun sinne on tullut opiskelijoita, jotka eivät osaa sitä, mitä on edellytetty. Pitäisikö kysyä heiltä, mitä he haluavat oppia, mikä on heille merkityksellistä, ja mitä taitoja he tarvitsevat? Ehkä siinä onkin meneillään suuri muutos, jota emme täysin ymmärrä ja jonka äärellä olemme ihmeissämme.

Mitä tason laskulle voisi tehdä?

Nopeaa ratkaisua on vaikeaa löytää. Koulumaailma on iso laiva, joka kääntyy hitaasti. Jos koulua halutaan muuttaa, sitä joudutaan suunnittelemaan pitkään ennen kuin muutokset pannaan toimeen. Meillä opetussuunnitelmien uudistustakin tehdään kymmenen vuoden syklissä.

Yksittäisen oppilaan motivaation ja asenteen muutoksella ja opettajan ja koulun työtapoja kehittämällä voitaisiin yrittää parantaa oppimistuloksia. Suomessa on aikanaan saavutettu hyvä osaamisen taso sivistysihannetta vaalimalla. Perinteinen cygnaeuslainen sivistysaate pohjaa siihen, että ihminen oppii ja kehittyy itsensä tähden. Sivistyksellä on arvo itsessään.

Koulumaailmassa kallistutaan yhä enemmän tuottavuusajattelun suuntaan: ajatellaan koulun tuottavan yksilölle kompetenssia työelämää varten. Sitä aatetta Pisa-tutkimus osaamisen mittareineen osaltaan edustaa, vaikka se tuottaakin olennaista tietoa oppimisesta. Koulun perimmäisestä tarkoituksesta pitäisikin keskustella enemmän.

Kasvatustieteiden tohtori Arto K. Ahonen on Jyväskylän yliopiston tutkija, joka työskentelee Pisa-tutkimuksen kansallisena johtajana.