Kotimaiset uutuuskirjat 2020: Itsetunto nollassa ja huonot housussa – Sielujen sympatia täyttää tyhjiön – Näin alkaa hyväksikäytön kierre
Kirja-ekstrassa Eppu Nuotio, Inga Magga, Kreetta Onkeli ja Mikko Vienonen.
Avustajat pois kehästä
Inga Maggan esikoinen Varjonyrkkeilijä kuuluu niihin kirjoihin, joita ei pysty lukemaan kuin lyhyitä pätkiä kerrallaan. Ei siksi, että tekstin laadussa olisi vikaa, vaan pikemmin päinvastoin.
Urheilun ja etenkin nyrkkeilyn omalakinen maailma, auktoriteettiasemassa olevan aikuisen miehen valtapeli perheen ja lajin sisällä ja nuorten tyttöjen hyväksikäyttö kuvataan niin tunnistettavasti, että se aiheuttaa lukijassakin fyysisiä reaktioita.
Alkoholistiäidin tyttärelle Lolalle nyrkkeilystä tulee 14-vuotiaana elämän tärkein yhteisö selkeine sääntöineen ja rajoineen. Romaanin toinen kertoja on valmentaja Barren tytär Rebekka. Kun he kohtaavat Lolan vetämällä grafiikkakurssilla, teini-iän traumaattiset tapahtumat syrjään työntänyt Lola ei voi enää väistää menneisyyttä.
Välillä kerronnan yksityiskohtaisuus lipsuu ylidramaattisen maalailun puolelle, mutta Varjonyrkkeilijä on silti yksi parhaista urheiluromaaneista, mitä Suomessa on kirjoitettu.
Fiktiivisyydestään huolimatta se käy myös oppikirjaesimerkiksi niistä mekanismeista, joilla seksuaalinen hyväksikäyttö urheilussa alkaa, kuinka vaikeaa siihen puuttuminen voi olla ja miten se vaikuttaa vielä kauan tapahtumien jälkeen.
Nainen vailla omaa tahtoa
”Sellainen tekee hulluksi, ihminen vaikenee, säilöö kaiken sisälle, muuttuu säilykkeeksi, jonka kansi avataan, jotta toiset voivat säilöä sinne lisää omia mädännäisyyksiään.”
Paula asuu tornitalossa, jonka aviomies on suunnitellut. Tulee pysähdys, viiniä, joogamies, ero ja muutto kaupungin laidalle, missä Paula kohtaa menneensä.
”Meiltähän tämä käy”, hän on tottunut laukomaan joka väliin, mutta löytyykö hokemalle ja elämälle uusi sisältö? Kreetta Onkelin kirja on kuin elokuva, jossa Laura Malmivaaran roolihahmon elämä alkaa luisua. Ja mitä sitten tapahtuu?
Klovnin kyyneleet
Pikkukaupungin ahtaissa oloissa elävällä Harrilla on unelma: tulla hyväksytyksi täysivaltaisena jäsenenä kaupungin kulttuuripiireihin. Se ei ole helppoa, sillä itsetunto on nolla eivätkä muut tunnu ymmärtävän Harrin potentiaalia.
Lukija ei tiedä sääliäkö vai inhota miestä, joka itsekriittisyys on omaa luokkaansa. Harri harkitsee jopa päänsä kääntöjä edustaakseen itseään parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mies on myös tuskastuttavan sokea niin sosiaalisissa suhteissa, elämänsä pyrkimyksissä kuin rakkaudessa. Monta kertaa Harrilla kilahtaa vasta jälkikäteen, eikä sen jälkeen voi muuta kuin harmitella menetettyjä tilaisuuksia. Edessä on kuitenkin uudet mahdollisuudet ja uusi kaupunki – mutta muuttaako se mitään?
Mikko Vienosen Paskahousu on perustarinaltaan vakava esikoisromaani, joka silti naurattaa. Kirjan verbaalisuus lähes hengästyttää, ja pikkukaupungin prototyyppien kuvaukset ovat herkullisia. Kirja on kuitenkin ennen kaikkea kasvutarina, ja totuus Harrin heikon itsetunnon takana on lähes kipeä.
Mikko Vienonen on Apu-lehden toimituspäällikkö.
Ystävyyttä ja rakkautta
Eppu Nuotio maalaa ystävyydestä kauniin rakkaustarinan. Hanna työskentelee Kansallisteatterin puvustossa ompelijana.
Hän nauttii työstään ja teatterin ilmapiiri on aina kiehtonut häntä, mutta jotain puuttuu, kunnes Hanna tutustuu lukupiirissä tanssiurasta haaveilevaan Ulrikaan. Ystävyys leimahtaa, he kokevat sielujen sympatiaa ja ovat valmiita paljastamaan itsestään kaiken.
Lukupiirissä luettu kirja Merimajamme ja me, tarina taidemaalari Venny Soldan-Brofeldtistä ja tanssija-koreografi Maggie Gripenbergistä, vie Hannan ja Ulrikan 1900-luvun aikamatkalle, joka voimaannuttaa Hannaa.
Kirjassa Vennyn maalaukset Maggiesta kuvaavat sitä suurta rakkautta, jota hän tuntee Maggieta kohtaan. Hanna ja Ulrika samastuvat Vennyn ja Maggien rooleihin täydellisesti. Esirippu on avattu.
