Apu

Eppu ja Kurt Nuotio: "Meidän sukupolvemme on oppinut halailemaan ja ottamaan toisistamme kiinni, mutta voimmeko jatkaa sitä tapaa?" – Kurren vakava sairastuminen pakotti palaamaan Suomeen

Eppu ja Kurt Nuotio: "Meidän sukupolvemme on oppinut halailemaan ja ottamaan toisistamme kiinni, mutta voimmeko jatkaa sitä tapaa?" – Kurren vakava sairastuminen pakotti palaamaan Suomeen
Eppu ja Kurt Nuotio muuttivat Berliinistä Suomeen vuosi sitten. Suuri syy muuttoon oli Kurt Nuotion vakava sairastuminen.

Tyylikkäiden konttien ulkoseinät ovat pikimustat, sisätilat puhtaan valkoiset. Toisessa kontissa on makuuhuone, vessa ja sauna, toisessa kontissa keittiönurkkaus.

Konttien välissä on terassi tuoleineen. Näkymä Näsivesistölle putoaa suoraan syliin. Kaukaa kuuluu laivan höyrypillin käheä vihellys. Siellä etenee verkkaista vauhtia perinteinen Tarjanne-laiva.

Ollaan Ruovedellä, Suomen sydämessä Eppu ja Kurt Nuotion uudessa piilopaikassa.

Kirjailija Eppu Nuotio kuvailee moderneja konttiasumuksia pieniksi ja täydellisiksi, Suomessa suunnitelluiksi ja rakennetuiksi. Kontit valmistuivat hänen ja ohjaaja Kurt ”Kurre” Nuotion kesäasunnoksi juuri ennen kuin he vuosi sitten muuttivat Berliinistä Suomeen.

Nyt on turvauduttava Epun kuvailuun, koska haastattelu tehdään puhelimitse. Hän ja Kurre siirtyivät Ruovedelle vapaaehtoiseen koronaeristykseen maaliskuun alussa kotoaan Töölöstä, vierailla ei ole asiaa edes pihapiiriin.

– Olemme olleet Kurren kanssa yhdessä kolmekymmentäviisi vuotta. Asumme vasta nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä.

Eppu sisustaa, Kurre remontoi

Olen vieraillut Epun ja Kurren eri kodeissa 1990-luvun lopulta lähtien. Kirkkonummella ja Hiittisissä kesäsaaressa, joskaan en Hiittisten-kodissa. Berliinissä kävin heidän ensimmäisessä, Itä-Berliinissä Prenzlauer Bergin puolella sijainneessa asunnossaan.

Kaikki nuo asunnot ovat olleet tunnelmallisia, kauniiden esineiden, taiteen ja kirjojen täyttämiä koteja. Kulttuurikoteja ja säkenöivien keskustelujen täyttämiä koteja Hiittisten saarimökkiä myöten.

Saaren laella sijainneessa pikkuruisessa huussissa oli ikkuna aavalle merelle ja kirjahylly, josta bongasin muun muassa Stalinin elämäkerran.

Eppu on sisustaja, Kurre remontoija. Tosin Eppu on nyttemmin kieltänyt Kurrelta suuremmat rakennusprojektit. Kurre on totellut aika hyvin.

Ideoita molemmilla riittää, ja kun lähtöpäätös uuteen kotiin ja uusiin maisemiin on tehty, alkaa nopeasti tapahtua.

– Laskimme, että Töölössä on meidän neljästoista kotimme. Olemme olleet Kurren kanssa yhdessä kolmekymmentäviisi vuotta. Asumme vasta nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä.

Kurre täytti viime syksynä 80 vuotta ja alkoi Berliinissä miettiä, että olisi sittenkin parempi asua kotimaassa kuin ulkomailla.

Eppu vastusti etukäteen muuttoa Suomeen. Olihan elämä Berliinissä mallillaan. Paitsi ei toissakesänä. Silloin Kurre sai parvekkeella liian pitkään oleskeltuaan lämpöhalvauksen ja oli sen jälkeen vakavasti sairaana.

Kurre täytti viime syksynä 80 vuotta ja alkoi Berliinissä miettiä, että olisi sittenkin parempi asua kotimaassa kuin ulkomailla.

– Ajattelin vastuksestani huolimatta, että Kurrella on muuttoasiassa veto-oikeus. Tosin pääni on sellainen, että alkaessani irrota tutuilta kaduilta Berliinissä katsoin niitä jo ihan eri tavalla. Olen aina lopulta valmis uuteen ja aina myös tyytyväinen. Aikoinaan avioliittomme alkuvuosina jopa elementtikerrostalossa lähiössä Riihimäellä.

– Lapsuudenkotini oli Iisalmessa, ja monet kesät vietettiin mummolassa Saimaalla, Punkaharjulla. Ne olivat Savon sydänmaata, ja Ruovedelle tullessa tunsin astuvani suoraan Suomen sydämeen, Eppu kertoo.

Saksan byrokraattisuus yllätti

Koti on siellä, missä rakkaat ovat. Koti on siellä, missä ovat kirjat ja yhteisestä elämästä kertovat esineet ja taulut. Ja niin on aina ollut, että koti on siellä, mihin se kulloinkin on muutettu.

Nyt se on kaksiossa Töölössä 1920-luvulla rakennetussa talossa, jonka ikkunoista näkyy muita vanhoja taloja. Lähellä ovat KuuKuu, Elite, Q-teatteri, merenranta ja puistot. Tärkeitä maamerkkejä kaikki.

Kurre tulee puhelimeen ja sanoo, ettei ole kaivannut Berliiniin. Siellä elettiin yhteensä lähes kymmenen vuotta, kuusi kirjoillakin. Monena talvena oltiin Andalusiassa.

Ne olivat hyviä vuosia monella tavalla.

– Vaan Suomi on yliveto mesta. Täällä on helvetin kaunista, puhdasta ilmaa ja kiva heittää läppää tuttujen kanssa. Luulin aiemmin, että Suomi on byrokraattinen maa, mutta Saksahan se vasta on. Ja vanhanaikainen yhteiskunta monessa suhteessa.

Ainoa, mihin Kurre kevään mittaan vähän haikaili, oli Töölö. Lähtö eristykseen Ruovedelle tapahtui niin sukkelaan, että osa tarpeellisista kamoista jäi kotiin. Osan lapset ovat lähettäneet Ruovedelle.

– Tekee mieli lopettaa oman navan tonkiminen ja kirjoittaa jotakin ihan muuta. Berliinistä muuton yhteydessä tein selvää suuresta osasta arkistojani, mutta syntymätodistukseni ja ensimmäisen polkupyöräni rekisteröintitodistuksen sentään säilytin, Kurt Nuotio sanoo.

Laulujen maisema

Meri on ollut Kurren elementti nuoruudesta lähtien, meri ja purjehdus. Nyt ollaan järvimaisemissa.

Miltä se tuntuu?

– Onhan meri lähellä Helsingissä! Nautimme talvella pitkistä kävelylenkeistä Taivallahden rannoilla, Kurre sanoo.

Epulle järvi on merta parempi vaihtoehto. Hän saa iho-oireita sinilevästä, mutta Näsivesistö on puhdas. Jopa niin puhdas, että jotkut suodattavat sitä juomavedeksi.

– En ollut koskaan häpeäkseni edes käynyt Ruovedellä ennen kuin viisi vuotta sitten Berliinin-ystävämme, huilisti Anna Aminoff, pyysi minulta Musiikkia Ruovesi -festivaaleille yhden lastenjutun. Tein sen Hanhiemon tarinoista, ja näyttelijä, ystävämme Karoliina Kudjoi luki sen, Eppu kertoo.

Sittemmin samoilla musiikkijuhlilla ollut näyttelijä Carl-Kristian Rundman vinkkasi sukunsa perikunnan järvenrantatontista. Sen Eppu ja Kurre ostivat.

Epun mielikuva ensimmäisestä ajomatkasta Ruovedelle on kuva katoavasta Suomesta. Mielessä alkaa soida Tauno Palon laulama Suvisia suruja, tämä Larin-Kyöstin runoon sävelletty laulu:

”Maantien vartta ma vaellan ja kaunis on luomakunta, töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta. Vihreän viileän oksan alla näen sinisen taivaan kaistan, lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.”

Ruovettä ensimmäistä kertaa lähestyessä Epun eteen avautuivat isot, kumpuilevat pellot, järvien sinisinä siintävät selät, kauniisti kaartuvat sillat ja humisevat metsät.

– Lapsuudenkotini oli Iisalmessa, ja monet kesät vietettiin mummolassa Saimaalla, Punkaharjulla. Ne olivat Savon sydänmaata, ja Ruovedelle tullessa tunsin astuvani suoraan Suomen sydämeen.

Nyt Epulla ja Kurrella on edessä järvi ja selän takana metsän suoja. Vastarannalla on Pöytäniemi, ja mutkan päässä siitä sijaitsee taidemaalari Aksel Gallén-Kallelan pystyyn kuolleesta kelohongasta rakennettu erämaa-ateljee Kalela.

Kalelassa muun muassa Hugo Simberg maalasi monta maisemamaalaustaan. Lähellä on myös Runebergin lähde. Se sai nimensä kansalliskirjailija J. L. Runebergistä, hän toimi vuosina 1825–1826 kotiopettajana Ritoniemen kartanossa.

Turku oli meidän Pariisimme

Runebergistä pitkä ja polveileva puhelinkeskustelumme siirtyy kirjallisuuteen. Eppu uskoo lukemisen merkityksen korostuneen koronakeväänä.

– Lukeminen on kuin kaidepuu, jonka avulla pääsee hetkessä toiseen maailmaan tarvitsematta miettiä tätä korona-ajan arkea. Aloin itkeä liikutuksesta, kun kirjastot suljettiin, ja kirjastojen henkilökunta laittoi lukijoille poistokasseja täynnä kirjoja.

Tuotteliaan Epun kolmas Ellen Lähde -dekkari Elämänlanka ilmestyi keväällä. Etsivä Ellen Lähteen tutkimukset Eppu on sijoittanut rakastamaansa Turkuun.

– Asuessamme Hiittisissä Turku oli meidän Pariisimme. Turku synnytti Ellen Lähteen, sillä paikat ovat minulle kirjailijana merkityksellisiä. Samoin puutarhat, ja varhaiseläkkeelle siirtynyt Ellen on intohimoinen puutarhaharrastaja. Elämänlankaan kirjoitin omat Berliinin lempipaikkani, ruokapaikat, museot, torit ja puutarhat.

– Matkustammeko enää ikinä mihinkään? Me sentään olemme saaneet matkustaa maailmalla sydämemme kyllyydestä, mutta miten sulkeutunut maailma jää lapsillemme? Kurre pohtii.

Ennen Ellen Lähteen tutkimuksia Eppu kirjoitti kuusi Pii Marin -dekkaria. Miksi ei enempää? Tummaihoisen Piin hahmo oli niin kiinnostavan ristiriitainen.

– Juuri siksi! Olin aivan uuvuksissa hänen kanssaan. Kirjat ilmestyivät vuoden välein. Päähenkilö Pii oli niin hukassa luonteensa ongelmissa, että vei tilaa minulta. Vaikka kuinka mietin muuttavani häntä, ei se mitenkään onnistunut. Itsepähän tämän rotanloukun loin!

Viimeisessä Pii Marin -kirjassa, nimeltään Loppu, naispoliisi lähtee Afrikkaan. Eppu sanoo, että miettiköön nyt siellä maailman ongelmia, jotka ovat paljon pahempia kuin Piin omat ongelmat.

Eppu ei Piitä kaipaa, mutta kahta muuta poliisia kyllä. Akbar Linsaa ja Reija Haukkaa.

– Ehkä Reijasta on tullut Supon päällikkö, ja Akbar on terrorismia tutkivassa ryhmässä, Eppu kertoo luomistaan hahmoista kuin oikeasti olemassa olevista ihmisistä.

Ehkä saamme joskus lukea heistä, mutta Epun seuraava kirja, rakkausromaani Maggie ja minä sijoittuu kahteen aikatasoon Suomen Kansallisteatterissa. Se ilmestyy syksyllä.

– Maggie Gripenberg, vuonna 1881 syntynyt kuuluisa suomalainen tanssija, on osa 1900-luvun alkuun sijoittuvaa tarinaa. Osa tarinasta sijoittuu nykyhetkeen. Seuraavaksi kirjoitan Svenska Teaterniin sijoittuvan romaanin, sen jälkeen Tampereen Työväen Teatteriin.

Eppu tietää, että kaikkien noiden teattereiden historiassa on kiinnostavia ja jännittäviä vaiheita. Myös dekkariaineksia.

– Synkkä hetki iskee, kun mietimme Kurren kanssa, istutaanko koskaan täpötäydessä katsomossa. Meidän sukupolvemme on oppinut halailemaan ja ottamaan toisistamme kiinni, mutta voimmeko jatkaa sitä tapaa, Eppu kysyy.

Kurren elämäkerralle jatkoa?

Annetaan luuri taas Kurrelle. Lukija kertoo odottavansa hänen omaelämäkertansa neljättä osaa.

Kolme ensimmäistä, Karvainen rahastaja, Liukastelija ja Everstiksi epäilty mies ovat olleet lukuelämyksiä. Suora, kaihtelematon ja huumorintajuinen matka Kurren maailmaan, lapsuuteen ja nuoruuteen Helsingissä, naissuhteisiin ja tietenkin teatteriuraan.

Kurre alkaa nauraa.

– Saapa nähdä, mitä keksin. Tekee mieli lopettaa oman navan tonkiminen ja kirjoittaa jotakin ihan muuta. Berliinistä muuton yhteydessä tein selvää suuresta osasta arkistojani, mutta syntymätodistukseni ja ensimmäisen polkupyöräni rekisteröintitodistuksen sentään säilytin.

Kurre todennäköisesti tapansa mukaan vähän liioittelee, kyllä Töölön-kodissa arkistomateriaalia vielä on.

– Kiva päästää remmit irti, ja perusajatus on, että jos kaikki ei ole ihan totta, niin ainakin hyvin keksittyä!

Arkistojensa äärelle hän pääsee todennäköisesti vasta kesän jälkeen.

Kesän jälkeen on edessä uusi syksy. Siltä me kaikki odotamme vapautusta koronasta, teattereiden ensi-iltoja, mahdollisuutta tavata kasvokkain ja ehkä jopa halata.

– Synkkä hetki iskee, kun mietimme Kurren kanssa, istutaanko koskaan täpötäydessä katsomossa. Tilanteen kestäisi, jos tietäisi, että se loppuu 14. marraskuuta, mutta kun tuleva on vielä epämääräinen ameeba. Ja meidän sukupolvemme on oppinut halailemaan ja ottamaan toisistamme kiinni, mutta voimmeko jatkaa sitä tapaa, Eppu kysyy.

– Ajattelin vastuksestani huolimatta, että Kurrella on muuttoasiassa veto-oikeus. Aikoinaan avioliittomme alkuvuosina jopa elementtikerrostalossa lähiössä Riihimäellä, Eppu sanoo.

Kurre jatkaa:

– Matkustammeko enää ikinä mihinkään? Me sentään olemme saaneet matkustaa maailmalla sydämemme kyllyydestä, mutta miten sulkeutunut maailma jää lapsillemme?

Mökillä, kesän heleässä vihreydessä synkät ajatukset unohtuvat. Tulevaisuuteen on pakko luottaa, vaikka se olisi erilainen kuin se, johon olimme tottuneet. ●

Eppu Nuotio

  • Syntynyt: 13.2.1962 Iisalmessa.
  • Ammatti: monipuolisen, laajan tuotannon kirjailija, näyttelijä.
  • Perhe: puoliso Kurt Nuotio, viisi lasta ja yksi lapsenlapsi. Kaksi Kurren vanhinta poikaa Eppu sanoo saaneensa lahjaksi

Kurt Nuotio

  • Syntynyt: 5.12. 1939 Helsingissä.
  • Ammatti: yksi Suomen tunnetuimmista teatteriohjaajista.
  • Perhe: puoliso Eppu Nuotio, viisi lasta, joista kolme Epun kanssa.

Päivitetty 27.7. – Ilmestynyt 16.7.2020

Julkaistu: 27.7.2020
3 kommenttia