Helsinkiläissaunan pesijä on kuin terapeutti – Puunaaminen palauttaa mieleen muistoja lapsuudesta
Merja Holopainen on pessyt työkseen ihmisiä yleisessä saunassa Helsingissä jo kolmekymmentä vuotta. Hän alkaa olla lajinsa viimeisiä, vaikka julkiset saunat ovatkin jälleen yleistymässä.
Soitin helsinkiläiseen Kotiharjun saunaan pyytääkseni haastattelua siellä pesijänä toimivalta Merja Holopaiselta. Hän epäröi ja esteli aluksi ja sanoi, ettei hän hirveästi tykkää olla mediassa esillä. Kävellessäni tammikuisen illan pimeydessä tapaamaan häntä odotan hieman jännittyneenä hankalaa ja vastahakoista keskustelukumppania.
Holopaisen astuttua aulaan totean hermoilleeni turhaan. Tästä ihmisestä välittyy nopeasti lämmin ja ystävällinen kuva, ja hän vastailee kysymyksiin avoimesti, vaikka ei itsestään vuolaasti puhukaan.
En ole ainoa, jonka mielestä Holopaisen kanssa on helppo keskustella. Pesijän työssään hän jutustelee usein asiakkaiden kanssa niitä näitä, kaikesta sään ja sairauksien välillä.
– Paljon on niitä, jotka haluaa kertoa elämässään tapahtuneista asioista, kauheuksista ja sellaisista. Hyvin avoimesti ihmiset puhuu, Holopainen sanoo.
Myös ajankohtaiset tapahtumat heijastuvat keskusteluihin. Ukrainan sodan alussa sota puhutti paljon, mutta on sittemmin jäänyt taka-alalle. Vähän kuin korona.
– Paljon myös jutellaan Kauniista ja rohkeista, Holopainen nauraa.
Toki on niitäkin asiakkaita, jotka haluavat vain olla hiljaa ja rentoutua, mutta heistä huolimatta vaikuttaa siltä, että pesijän ammatissa on jotakin lähtökohtaisesti sosiaalista tai ainakin vuorovaikutuksellista. Se ei sinänsä ole ihmeellistä, sillä niin on koko saunakulttuurissa, johon se oleellisesti kuuluu.
Kotiharjun sauna, Holopaisen työpaikka, on Helsingin vanhin yhä toiminnassa oleva julkinen sauna. Se on perustettu vuonna 1928, ja se lämpiää edelleen alkuperäisissä tiloissaan Torkkelinmäen ja Harjutorin välisessä korttelissa lähellä Sörnäisten metroasemaa.
Kesät talvet näkee saunan edustalla puupenkeillä pyyhkeet lanteilla istuskelevia höyryäviä ihmisiä. Holopaisen mukaan näky vetää paikalle turisteja, jotka ohi kävellessään ihmettelevät, mikä paikka oikein on kyseessä.
Yleiset saunat syntyivät Suomeen 1800-luvulla. Silloin niissä käytiin enemmän peseytymässä kuin rentoutumassa. Oli vielä tavallista, ettei asunnoissa ollut erillisiä pesutiloja. Eniten saunoja löytyi juuri täältä, Pitkänsillan pohjoispuolelta, työläisalueelta, sillä työläiset niitä eniten käyttivätkin.
Sotien jälkeen yleisten saunojen kulttuuri laajeni koko kansan huviksi ja saavutti nykyisen merkityksensä paikkana, jossa ihmiset kaikenlaisista taustoista kohtaavat.
Sotien jälkeinen aika oli yleisten saunojen kultakautta. Se päättyi 1970-luvulla, kun taloyhtiöihin alettiin rakentaa yhä useammin omia saunoja.
Viime vuosikymmenellä julkiset saunat alkoivat taas saada suosiota. Esimerkiksi Helsinkiin on avattu tasaiseen tahtiin uusia, erilaisin painotuksin itseään markkinoivia saunoja. Ilmiötä selitetty syitä muun muassa yhteisöllisyyden kaipuulla. Monesti kuulee esimerkiksi juuri Kotiharjun saunassa käyneiden ihmisten puhuvan yhteisöllisyyden kokemuksesta. Siitä, kuinka kiva on istua yhdessä muiden tuntemattomien kanssa ja puhua niitä näitä. Huomata, että jotakin keskusteltavaa löytyy.
Pesu palauttaa monille mieleen muistoja lapsuudesta.
Pesijät ja kylvettäjät ovat kiinteä osa suomalaisen saunakulttuurin historiaa. Ammatti kulkee niin sanotusti perimätietona, ihmiseltä toiselle.
– Mun anoppi opetti mut tähän työhön, Holopainen kertoo.
Holopainen oli kolmikymppinen, kun Kotiharjun sauna siirtyi hänen ja hänen miehensä omistukseen. Sitä ennen sauna oli miehen vanhempien, ja anoppi hoiti pesijän työt.
Siihen aikaan Holopainen työskenteli vielä lääketyöntekijänä Orionilla.
– Valmistin injektioliuoksia.
Muutos oli merkittävä, sillä pesijän työ on fyysistä ja olosuhteiden vuoksi myös raskasta. Pesu tapahtuu saunan yhteydessä.
– On kuuma ja kostee, hiki valuu koko aika, Holopainen sanoo ja kertoo, että hän jaksaa päivässä korkeintaan kolmetoista pesua. Yksi pesu kestää 15–20 minuuttia.
– Jouluaattona on ollut joskus 15 pesua, mutta sitten on kyllä todella puhki.
Holopainen sanookin, ettei työtä jaksaisi tehdä, jos siitä ei nauttisi. Ja hän nauttii edelleen, kolmenkymmenen vuoden jälkeen.
– On niin palkitsevaa, kun ihmiset on tyytyväisiä, se antaa paljon. Ja se, että tuottaa toisille hyvää.
Holopainen kertoo, että asiakkaat ovatkin säännönmukaisesti tyytyväisiä pesuihin.
Itse toimitus on suoraviivainen. Ihminen asettuu makaamaan pesualustalle, yleensä ensin vatsalleen, ja sitten saippualla ja pesusienillä pestään järjestelmällisesti varpaanvälejä myöten koko keho, intiimialueita lukuun ottamatta.
Paitsi puhdistava toimitus on myös rentouttava, ja sitä Holopaisen asiakkaat usein korostavat.
Holopainen kertoo, että pesu palauttaa monille mieleen muistoja lapsuudesta – siitä, kun vanhemmat tai isovanhemmat pesivät koko kehon.
Joillekuille asiakkaille pesijällä käyminen on ainut hetki arjessa, kun joku koskettaa heitä. Toiset taas eivät saa pestyä itseään omatoimisesti.
– On lähellä omaa sydäntä, että pystyy auttamaan ihmisiä, Holopainen sanoo.
Vaikka Holopainen päätyi pesijäksi miehen perheen kautta, hänellä oli taipumusta myös omasta suvusta. Holopaisen äiti työskenteli kylvettäjänä vanhainkodissa ja isoäiti sairaalassa. Kylvettäjän ammattia ei enää ole, vaan nykyään peseminen kuuluu hoitajille. Esimerkiksi lähihoitajille, sellaisille kuin esimerkiksi Holopaisen oma tytär.
Holopaisen lapsuudenperheessä saunottiin säännöllisesti, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Nykyään Holopainen saunoo joka päivä.
– En sauno kauhean pitkään, mitä mä sanoisin, varmaan pari tuntia.
Pesijälläkin hän käy satunnaisesti, ennen kaikkea rentoutuakseen.
Osa asiakkaista on käynyt Holopaisen pestävänä siitä asti, kun tämä aloitti kolme vuosikymmentä sitten. He käyvät viikoittain – aina, kun Holopainen on paikalla. Kotiharjun saunalla on pesijä kahtena päivänä, Holopainen torstaisin ja toinen pesijä lauantaisin.
– Jotkut käy kahdesti viikossa, Holopainen kertoo.
Yleensä ihmiset päätyvät kokeilemaan pesua seurattuaan ensin hetken vierestä, kun joku toinen on pestävänä. Holopainen työskentelee saunan viereisissä pesutiloissa.
Joitakin alastomuus jännittää ja he haluavat pitää uimahousut jalassaan.
Holopaisen mukaan etenkin nuoremmat ihmiset yleensä arastelevat alkuun.
– Se menee aika nopeasti ohi, kun käy siihen. Kun on itse tottunut pesemään, niin hekin huomaavat, että ei siinä mitään ole, Holopainen sanoo.
Lopuksi käy ilmi myös se, mikä Holopaista itseään jännittää: valokuvissa oleminen. Itse asiassa siitä johtui myös hänen vastahakoisuutensa suostua haastatteluun.
– Mua ei haittaa, jos mun työtä kuvataan, koska mä teen sen niinku mä teen, mutta se poseeraaminen, sitä mä osaa ollenkaan, Holopainen nauraa.
Jutussa on käytetty lähteenä Kotiliesi-lehden artikkelia “Yleinen sauna oli 1950-luvulla niin suosittu peseytymispaikka, että sinne jopa jonotettiin – saunaa saatettiin lämmittää 7 tuntia, ennen kuin pesijät pääsivät hommiin”, sekä Ylen artikkelia “Viinassa marinoituja omenoita ja venäläistä saippuaa – muistoja yleisistä saunoista”.
Yleiset saunat
Helsingissä oli eniten saunoja 1900-luvun alkupuolella, enimmillään yli sata.
1950-luvun jälkeen ensimmäinen uusi sauna avattiin Helsinkiin vuonna 2013.
2010-luvulla yleisiä saunoja on avattu tiheään tahtiin, ja tällä hetkellä niitä on Helsingissä parikymmentä.
Julkisia saunoja on Helsingin lisäksi runsaasti myös Tampereella.
Suomalainen saunaperinne on osa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa. Se on ensimmäinen suomalainen kohde listalla.
