Mondo

Koti (majoitus) kullan kallis



Koti (majoitus) kullan kallis

Airbnb ja muut kotimajoituspalvelut ovat mullistaneet matkailua. Nyt niistä on löytynyt monenlaisia ongelmia. Vieläkö niitä kannattaa käyttää?
Teksti Meri Valkama
Kuvat Emil Wikström

Rahat olivat loppu, mutta vuokra oli maksettava. Samaan aikaan San Franciscossa järjestettiin konferenssi, jonka kaikille vieraille ei riittänyt tilaa kaupungin hotelleissa. Opiskelu- ja kämppäkaverusten Joe Gebbian ja Brian Cheskyn päässä välähti: jos he majoittaisivat vieraita maksusta ilmapatjoilla olohuoneensa lattialla, kaikki voittaisivat. Nuoret miehet perustivat palvelua mainostamaan verkkosivun. Ensimmäiset vieraat saapuivat kuuden päivän päästä.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin majoituspalvelu Airbnb näyttää hieman toiselta. Gebbian ja Cheskyn ideasta syntyneen sivuston avulla on majoittunut yli 60 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Talouslehdet arvioi­vat Airbnb:n nykyarvoksi noin 28 miljardia euroa.

Airbnb ja sen vanavedessä syntyneet muut kotimajoituspalvelut ovat 2010-luvun merkittävin matkailullinen mullistus. Ilmiöllä on ollut suuria vaikutuksia hotellialaan.

Kasvu ruohonjuuritason jakamistaloudesta suuryritykseksi ei ole kuitenkaan ollut kivuton. Airbnb:tä on syytetty esimerkiksi kaupunkien vuokratason noususta, asuntopulan pahentamisesta ja veronkierron edistämisestä. Sitä on myös käytetty välikappaleena asunto­huijauksiin – pelkästään Helsingissä poliisi tutki viime vuonna kymmeniä Airbnb:n kautta tehtyjä huijauksia tai niiden yrityksiä.

Airbnb:n sanotaan vähättelevän asiakkaidensa valituksia majoituksista. Sitä on myös syytetty syrjinnän mahdollistamisesta. Koska majoittajat voivat valita asiakkaansa vapaasti, ovat he voineet syrjiä vähemmistöihin kuuluvia matkailijoita. Kohun seurauksena Airbnb ryhtyi viime vuoden lopulla vaatimaan käyttäjiltään syrjinnän vastaisia sitoumuksia.

Airbnb:n toimintaa on rajoitettu lukuisissa kaupungeissa. Berliini sallii asuntojen lyhytaikaisen vuokraamisen vain viranomaisen luvalla. Barcelona ei hyväksy Airbnb:tä tai vastaavaa palvelua, ja Pariisissa lyhyitä vuokrasopimuksia tekevä joutuu maksamaan kaupungille korvausta siitä, että tarjolla on vähemmän vakituisia vuokra-asuntoja. Italiassa lyhyet vuokrasuhteet ovat sallittuja vain viranomaisen luvalla, mutta lupaa on vaikea saada ja vieraat on myös ilmoitettava poliisille. New Yorkissa asunnon saa antaa vuokralle lyhytaikaisesti vain, jos asuu siellä itse. Ilman lupaa majoittava voi saada tuhansien dollarien sakot. Sääntö kirpaisee erityisesti monia Airbnb:stä hyötyneitä pikkufirmoja, jotka ovat vuokranneet asuntoja ammattimaisesti – sen sijaan, että olisivat toteuttaneet palvelun alkuperäistä ajatusta oman kodin vuokraamisesta muille matkailijoille.

Useissa kaupungeissa, kuten Lontoossa ja New Yorkissa, monien kotimajoitusten hinta on noussut lähes hotellien tasolle. Kun kohonneisiin hintoihin yhdistää palvelun ongelmat, moni matkailija miettii kannattaako Airbnb:n kaltaisten majoituspalveluiden käyttäminen enää lainkaan. Jos majoittaja rikkoo lakia, voiko vuokralainen joutua ongelmiin – siis jopa lentää asunnosta ulos kesken matkan?

Ensin hyvät uutiset: eri kaupunkien majoitus­toimintaa varten säätämät lait ja asetukset koskevat asuntonsa vuokraavia, eivät asiakkaita. Majapaikasta ei siis voi joutua ulos kesken reissun, ainakaan viranomaisen toimesta.

Sakkoja ei myöskään tarvitse pelätä. Airbnb vaatii asunnon vuokraajia noudattamaan paikallista lainsäädäntöä. Jos lakia rikotaan, seuraukset kantaa majoittaja tai Airbnb, jota vastaan onkin nostettu lukuisia syytteitä ympäri maailmaa.

Huonot uutiset ovat, että matkailija voi kohdata asunnossa muita ongelmia. Niitä varten Airbnb:llä on kuitenkin olemassa hyvityskäytäntö. Jos majoituspaikka ei vastaa luvattua, asunto ei ole siisti tai turvallinen tai siellä on eläin, josta ei ole kerrottu ennen asunnon varaamista, Airbnb kertoo hyvittävänsä maksetun summan takaisin. Asiakkaan on ilmoitettava ongelmasta yritykselle 24 tunnin sisällä siitä, kun asuntoon on kirjauduttu sisään.

Monien matkailijoiden mukaan käytäntö ei kuitenkaan toimi aukottomasti. Pulmien lista on pitkä: Jos henkilökohtaisia tavaroita, kuten rahaa tai arvoesineitä katoaa, Airbnb ei korvaa mitään. Jos asunto haisee pahalta, se on meluisa tai majoittuja kokee muuta hankalasti todistettavaa haittaa, hyvityksen saaminen jo maksetusta majoituksesta on epätoden­näköistä. Ja niin edelleen.

Ongelmia listaa surkeita Airbnb-­kokemuksia jakava Airbnb Hell -sivusto. Sen perustaja Dan Weber kertoo majoittaneensa lukuisia ihmisiä kodissaan, kunnes tuli vuonna 2013 vuokralaistensa huijaamaksi. Weber majoitti nuorta pariskuntaa ylimääräisessä huoneessaan kuusi kuukautta, kunnes pari häipyi salaa kaksi päivää ennen vuokra-ajan päättymistä. Airbnb:lle pariskunta ilmoitti nähneensä huoneessa hiiren, Weberin mukaan väite ei pitänyt paikkaansa. Vaikka pariskunta ei pystynyt todistamaan tarinaansa, Weber menetti majoitustuloja lähes 3 000 dollarin edestä.

Muutamassa vuodessa jo sadat ihmiset ovat jakaneet Airbnbhell.comissa kokemuksensa asunto-ongelmistaan.

Usein syynä pettymykseen on Airbnb itse. Yleinen valitus on, ettei asiakaspalvelu vastaa puhelimeen tai viesteihin eikä auta pulassa olevaa matkailijaa. Sitä ei ole vaikea uskoa. Airbnb:tä yritettiin lähestyä myös tätä juttua varten useilla sähköposteilla (puhelinnumeroa ei ollut saatavilla). Yhteenkään yhteydenottoon ei vastattu.

Airbnb on nykyisin tuhansia ihmisiä työllistävä miljardiyritys, joka laajensi marraskuussa toimintaansa majoitusvälityksestä matkatoimistoksi: Firman Trips-osion kautta matkailija voi varata ravintoloita ja erilaisia paikallisia palveluita. Siksi Airbnb:ltä pitää myös odottaa parempaa asiakaspalvelua – edellytetäänhän moitteetonta palvelua myös sitä pienemmiltä hotelliketjuilta.

Nopeasti kasvaneen yrityksen ongelmista huolimatta Airbnb on edelleen monessa tapauksessa kelvollinen vaihtoehto hotelli­majoitukselle. Vaikka useat kaupungit ovat rajoittaneet sen toimintaa, osa myös toivottaa palvelun tervetulleeksi.

Euroopassa erityisesti Amsterdam ja Lontoo suhtautuvat Airbnb:n toimintaan myönteisesti. Amsterdamissa Airbnb:n toimintaa tukemaan laadittiin laki, joka helpottaa lyhytaikaisten vuokrasopimusten solmimista. Lontoo puolestaan antaa asukkaidensa vuokrata asuntoaan kolmen kuukauden ajan vuodessa.

San Franciscossa lyhyitä vuokrasopimuksia saa solmia 90 päiväksi vuodessa. Erityisen kannattavaa asunnon vuokraaminen on joissakin kalliissa aurinkokohteissa, kuten Fidžillä tai Malediiveilla, joissa hotellit ovat tyyriitä ja laatu vaihtelee.

Oli kohde mikä hyvänsä, matkailija voi tehdä itse paljon välttääkseen pettymyksen kotimajoituksessa. Tärkeintä on arkijärjen käyttö. Jos majoittaja on saanut huonoja tai ei juuri lainkaan arvioita, kannattaa etsiä toinen kohde.

Asuntoilmoituksen lisäksi huolella kannattaa lukea peruutusehdot, jotka voivat vaihdella majoittajan mukaan. Petosten välttämiseksi maksuliikenne, kuten myös kaikki viestiminen, kannattaa hoitaa Airbnb:n ohjeiden mukaisesti palvelun kautta. Tällöin yhtiön on helpompi tarttua ongelmiin hankaluuksien ilmaantuessa. Myös odottamattomiin tilanteisiin kannattaa varautua – ja hankkia matkavakuutus, Airbnb vakuuttaa vain sen kautta vuokratut asunnot, ei vieraita.

Tietenkin voi myös toimia, kuten Airbnb­hell.com neuvoo: hankkia majoitus muuta kautta, kuten hotellista. Silloin tosin kokematta jää se, mikä kotimajoituksessa on usein parasta – aistia hetki paikallista arkea vieraan kaupungin sykkeessä.

Julkaistu: 24.2.2017