Apu

Terveydenhuollon koronatartunnat työikäisten keskitasoa – Terveysammattilaisten keskuudessa ei yhtään koronakuolemaa

Terveydenhuollon koronatartunnat työikäisten keskitasoa – Terveysammattilaisten keskuudessa ei yhtään koronakuolemaa
Terveydenhuollon ammattilaisten koronavirustartunnoissa sukupuolten välillä ei ollut eroja yleisyydessä. Tartunnan saaneiden ­mediaani-ikä oli 40 vuotta.
Julkaistu: 12.4.2021

Suomalaiset terveyden­huollon työntekijät ovat saaneet koronavirustartunnan melko lailla yhtä todennäköisesti kuin muut työikäiset kansalaiset. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n maanantaina julkaisemasta tilastosta.

Viime vuonna Suomessa havaittiin 36 650 koronavirustartuntaa, joista noin 30 000 työikäisillä kansalaisilla. Näistä tartunnoista 8,5 prosenttia eli 2 600 löydettiin terveydenhuollon työntekijöiltä.

Kaikista työikäisistä suomalaisista ­terveydenhuollossa työskentelee 7,4 prosenttia. Siten koronavirustartuntoja oli THL:n mukaan terveysammattilaisilla suhteessa suurin piirtein saman verran kuin muilla suomalaisilla.

Tilanne pahimmillaan viime keväänä

Tartuntatautirekisterin mukaan tervey­denhuollon ammattiryhmät ovat tartuntojen suhteellisen määrän yläpäässä. Kuitenkin esimerkiksi rakennuksilla koronan saaminen on ollut suhteessa yleisempää.

Hankalin tartuntatilanne terveydenhuollossa oli viime vuoden keväällä. Kesäkuun alkupäiviin mennessä lähes joka viides todettu koronavirustartunta löytyi alalla työskentelevältä ihmiseltä.

Viime keväänä sairaalahoitoon tuli paljon korona­viruspotilaita, joiden hoitamisessa oli vielä harjoittelemista. Osin korkeaa osuutta selittää myös se, että terveys­ammattilaisia testattiin enemmän.

Terveydenhuollon työntekijöiden ­tartunnoista kolmasosa jäljitettiin työpaikalle. Kolmasosa oli tullut joko perheestä tai vapaa-ajalta. Kolmasosasta tapauksia tartunnanlähde jäi selvittämättä.

– Terveydenhuollon työntekijöiden voi olla vaikeaa välttää kontakteja kuten monen muunkin ammattiryhmän, joille etätyöskentely ei ole mahdollista. Tartunnat ovat mahdollisia niin työmatkalla, taukotiloissa kuin asiakastilanteissa, THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg sanoo.

Koronavirustartunnnan saaneista ­terveysammattilaisista kukaan ei THL:n tietojen mukaan kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin. Joka kahdeskymmenes joutui sairaalahoitoon. Tehohoitoon ­päätyi yksi sadasta sairastuneesta.

Kommentoi »