Konservatiivit haikailevat mennyttä, vaikka vihervasemmistolla olisi siihen painavampia syitä

Ennen oli kaikki paremmin. Hokema yhdistetään yleensä konservatiiveihin, varsinkin perussuomalaisiin: kaivataan menneisyyttä, jollaista ei ole ollut kuin nostalgisissa muisteluissa. Samaa hokemaa voisi käyttää perustellummin poliittisen kentän vastalaidalla. Mietitäänpä asiaa niin sanotusta vihervasemmistolaisesta näkökulmasta.

Maailma oli 90-luvun lopulla erilainen kuin nyt. Neuvostoliitto oli lakkautettu, ja Boris Jeltsin lupasi, ettei Venäjä enää koskaan uhkaa Suomea. Kommunismin konkurssi taas näytti johtavan siihen, että koko maailman yhteiset ongelmat voitaisiin sittenkin ratkaista yhdessä. Kiina oli lännelle uhan sijasta mahdollisuus.

Nokia oli juuri vetänyt meidät syvästä lamasta ja nostanut Suomen it-teknologian huippumaaksi. Jääkiekon maailmanmestari Suomesta oli tullut ensimmäisen kerran vuonna 1995, samana keväänä, jolloin maamme hyväksyttiin EU:n jäseneksi. Suomettuminen oli enää kiusallinen muisto.

Jitzhak Rabin ja Jasser Arafat olivat allekirjoittaneet rauhansopimuksen, jonka tavoitteena oli lopettaa Israelin ja palestiinalaisten vihanpito. Ei ollut vakavasti otettavia trumpeja eikä orbaneita uhkaamassa länsimaista demokratiaa, ei sosiaalista mediaa vihapuheineen eikä siitä juontuvaa nuorison masennusepidemiaa.

Persuilla oli vain yksi kansanedustaja.

Ehkä vihervasemmistolla olisi painavampia syitä haikailla mennyttä kuin laitaoikeistolla.