Apu

Komisario Palmun paluu: Filmaamatta jäänyt Mika Waltarin teos tulee syksyllä näyttämölle Tampereella

Komisario Palmun paluu: Filmaamatta jäänyt Mika Waltarin teos tulee syksyllä näyttämölle Tampereella
Mika Waltarin teos Levätkää rauhassa, komisario Palmu nähdään jo ensi syksynä Tampereen Komediateatterin näyttämöllä.
Julkaistu: 25.2.2021
Tunturikatu 13:n rappukäytävästä avautuu ovi menneeseen maailmaan. Kirjailija Mika Waltarin koti Helsingin Etu-Töölössä on yhä olemassa, ja sen irtaimisto suurelta osin paikoillaan: tauluja työhuoneen seinillä, veistoksia hyllyjen päällä sekä metreittäin kirjoja, joiden joukossa on isännän omaa tuotantoa lukuisille eri kielille käännettynä.
Kun kasvomaskia vähän raottaa, aistii miedon tupakantuoksun. Talvipäivän aurinko tulvii sisään ruutuikkunoista ja valaisee 132-neliöisen asunnon, jonka sisustuksessa on käytetty rohkeasti värejä. Makuuhuoneessa mekaaninen herätyskello raksuttaa kovaäänisesti yöpöydällä, vaikka sen omistajan aika loppui jo yli 40 vuotta sitten.
"Levätkää rauhassa, komisario Palmu esitetään Tampereen Komediateatterin 30-vuotisjuhlanäytelmänä, sen ensi-ilta on 15. syyskuuta."
Panu Rapia, Tampereen Komediateatterin taiteellinen johtaja
Mika ja Marjatta Waltari ostivat kodin itselleen 1930-luvun alussa ja asuivat täällä elämänsä loppuun asti. Suurta asuntolainaa lyhentääkseen Waltari kirjoitti ahkerasti romaaneja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia, runoja sekä Kieku ja Kaiku -sarjakuvia.
Nykyään Tunturikadun-kodissa on enimmäkseen aavemaisen hiljaista, mutta tänään kirjailijan työhuoneesta kuuluu puheensorinaa. Punaisessa sohvaryhmässä istuvat Waltarin tyttärenpoika, Joel Elstelä, Tampereen Komediateatterin taiteellinen johtaja Panu Raipia sekä näyttelijä Aimo Räsänen. Viimeksi mainittu on maskeerattu tarinamme päähenkilöksi.
Kolmikko on luvannut paljastaa ison uutisen. Hiljattain kerrottiin, että Renny Harlin ohjaa elokuvan aikoinaan filmaamatta jääneestä Komisario Palmu -käsikirjoituksesta. Mutta yleisö näkeekin kyseisen mysteerin näyttämöllä jo ensi syksynä – 58 vuoden odotuksen jälkeen.
Levätkää rauhassa, komisario Palmu esitetään Tampereen Komediateatterin 30-vuotisjuhlanäytelmänä, sen ensi-ilta on 15. syyskuuta, Raipia paljastaa.
Aimo Räsänen esittää pääosaa Levätkää rauhassa, komisario Palmu -näytelmässä ensi syksynä. Teosta ei ole aiemmin esitetty missään muodossa.

Walteri ei tykännyt puhua teoksistaan

Mika Waltari kirjoitti nuorena miehenä kaksi salapoliisikertomusta. Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939) esitteli Helsingin rikospoliisin komisario Frans Palmun ja voitti jopa pohjoismaisen dekkaripalkinnon. Seuraavana vuonna ilmestyi Komisario Palmun erehdys. Menestyksestä huolimatta Waltarin dekkarit jäivät vähälle huomiolle ja jopa unohtuivat.
Joel Elstelä luki isoisänsä kirjoittaman Erehdyksen 12-vuotiaana malttamatta laskea kirjaa käsistään yölläkään. Kun jännärissä kuvailtiin murhaajaa, joka astui nurkan takaa vääristynein kasvoin, Joel säikähti ja huudahti ääneen.
– Kerroin siitä Mikalle, joka oli tyytyväinen kirjansa tekemään vaikutukseen. Muuten en keskustellut hänen kanssaan Palmuista. Ei hän tykännyt puhua teoksistaan, Elstelä sanoo.
"Vaikka kaikki kertovat katsoneensa tai jopa lukeneensa Palmut, juuri kukaan ei muista niiden juonta, saati murhaajaa."
Panu Raipia
Parikymmentä vuotta kirjojen ilmestymisen jälkeen Matti Kassila ohjasi Palmu-kirjat elokuviksi Komisario Palmun erehdys ja Kaasua, komisario Palmu! Viimeistään silloin komisario Palmun jyhkeä hahmo – knallihattuinen ja sikaria polttava vanhan koulukunnan poliisi – tuli koko kansalle tutuksi Joel Rinteen esittämänä.
– Vaikka kaikki kertovat katsoneensa tai jopa lukeneensa Palmut, juuri kukaan ei muista niiden juonta, saati murhaajaa, Panu Raipia huomauttaa.
Komisario Palmu on ajaton sankari. Ensimmäisissä Palmu-kirjoissa kuvattiin 1930-lukua, ja elokuviin sotkettiin myös 1960-lukua. Viisi-kuusikymppinen Palmu ei itse vanhentunut koskaan, mutta edusti jo katoavaa maailmaa.
– Vanha Helsinki häviää vähitellen silmistä, pian on minunkin vuoroni, Palmu lausui haikeana katsellessaan muuttuvaa pääkaupunkia.
Siinä komisario teki erehdyksen.
Maskeeraaja Johanna Paakkanen vastaa komisario Palmun ulkoisista piirteistä.

Kun Waltari unohti apeutensa

Syyskuussa 1961 kirjailija Waltari istui alakuloisena elokuvateatteri Rexin aitiossa Kaasua, komisario Palmu! -elokuvan ensi-illassa.
– Minä olen hyvin masentunut, hän valitteli ohjaaja Kassilalle. – Olen jo toista vuotta yrittänyt päästä työn alkuun, suurta historiallista romaania kirjoittamaan. Materiaali on kasassa, mutta siitä ei tule mitään.
Elokuvan aikana Waltari unohti apeutensa. Hän naurahteli vapautuneesti ja lopulta kiitteli näkemäänsä.
– Sehän oli hauska. Minä olen hyvin virkistynyt.
Tuottaja Mauno Mäkelä harmitteli kirjailijalle, että siihen ne Palmut sitten loppuivat. Hän houkutteli Waltaria kirjoittamaan vielä yhden tarinan synopsiksen, ja kirjailija lupasi miettiä.
Kolmen viikon päästä Waltari ilmoitti puhelimitse:
– Se on nyt valmis. Minä kirjoitin sen romaanin muotoon.
Kirjan ja vuotta myöhemmin tehdyn elokuvan nimeksi tuli Tähdet kertovat, komisario Palmu. Ehkä juuri tuon nopeasti kirjoitetun ja kevyen rikosromaanin ansiosta Waltari sai lukkonsa auki ja pakersi vielä yhden suurteoksen Ihmiskunnan viholliset.
Aika on pysähtynyt Waltarien kodissa 1970-luvun loppuun.

Kamppailu käsikirjoituksen kanssa

Menestyksen innoittamana Waltari ja Kassila alkoivat vuonna 1963 suunnitella neljättä elokuvaa Lepäisit jo rauhassa, komisario Palmu. Jo nimi viittasi siihen, että episodi päättäisi koko saagan.
Yhteisen keskustelun pohjalta Waltari lupasi tehdä ku­vauksen elokuvan juonesta ja henkilöistä.
Sitten alkoivat vaikeudet. Kassilalla oli ongelmia alkoholin kanssa, ja hän joutui kolmeksi kuukaudeksi Seutulan työsiirtolaan rattijuopumustuomiota suorittamaan.
– Ai, sinä menet sinne. Sehän on hyvä, voit levätä vähän, Waltari sanoi ja lupasi lähettää käsikirjoituksen Seutulaan.
– Palmujen uusien versioiden kohdalla kyse ei ole ahneudesta, vaan lupauksesta äidilleni. Hänelle oli tärkeää, että teoksissa säilyy Mikan tarkoittama henki, Joel Elstelä sanoo.
Mutta Waltarinkin voimat olivat vähissä. Kassila luki 61-sivuisen käsikirjoituksen aihion, ja se ei miellyttänyt häntä lainkaan.
– Se ei ollut hyvä. Teksti oli lähes pelkästään repliikkejä, ja tuntui, että Palmukin oli ympätty tarinaan väkisin. En halunnut koskea siihen, Kassila muisteli keväällä 2005.
Kassila raitistui ja palasi vielä Palmujen pariin, hän suunnitteli jopa tv-sarjaa komisarion ympärille ja ohjasi elokuvan Vodkaa, komisario Palmu! (1969). Se ei perustunut Waltarin tekstiin.
Lepäisit jo rauhassa -käsikirjoituksesta ei enää keskusteltu.
Kaikki Komisario Palmu -teosten oikeudet olivat vuosikymmenten ajan Mika Waltarin ainoan lapsen Satu Waltarin hallinnassa. Tytär ei antanut lupaa edes näytelmäsovituksiin.
Poikaansa Joelia hän kehotti kuitenkin tarttumaan Palmuihin sitten ajallaan. Satu Waltari kuoli 2014, minkä jälkeen kaksi ensimmäistä teosta onkin nähty useilla näyttämöillä Joel Elstelän dramatisoimina.
– Palmujen uusien versioiden kohdalla kyse ei ole ahneudesta, vaan lupauksesta äidilleni. Hänelle oli tärkeää, että teoksissa säilyy Mikan tarkoittama henki, Elstelä korostaa.
Punainen makuuhuone kuului Marjatta Waltarille.
Tekemättä jääneen elokuvan käsikirjoitus sai levätä täysin rauhassa vuosikymmeniä. Yhdessä vaiheessa siitä tosin puuhattiin sarjakuvaa, mutta Satu Waltari ei innostunut asiasta edes Matti Kassilan taivuttelemana.
Waltarin neljännen Palmu-tarinan päätyminen näyttämölle onkin suorastaan sensaatio. Vaikka aiotun elokuvan käsikirjoituksen sisältö on ollut tiedossa, ensimmäinen siitä dramatisoitu teos herättää taatusti suuren yleisön mielenkiinnon.
Mutta miten tässä näin kävi? Miksi pitkään uteliaisuutta herättäneen, suorastaan mystisen teoksen kantaesitys päätyy pienen tamperelaisen teatterin lavalle?
– Perikunta on tykästynyt Tampereen Komediateatteriin. Ei siihen tarvita kuin sivistystä ja hyvää käytöstä, että asiat menevät hyvin. Panu kysyi tästä käsikirjoituksesta jo kolme vuotta sitten tehdessämme yhdessä Kaasua, komisario Palmu! -näytelmää. On siitä muutama muukin tiedustelu tullut, Joel Elstelä sanoo.
Panu Raipia lupaa teatterinsa suhtautuvan näytelmään kunnianhimoisesti. Näyttelijöitä aiotaan palkata peräti kymmenen, lavasteet ja valot ovat näyttävät. Jos yleisöä riittää, Levätkää rauhassa pysyy ohjelmistossa vuosikausia.
Joel Elstelä ja Panu Raipia tutkivat käsikirjoitusta Mika Waltarin työpöydän ääressä. – Myös viimeinen Palmu-tarina Tähdet kertovat, komisario Palmu tehdään varmaan jossain vaiheessa näytelmäksi.

Väsyneen Waltarin teksti vaati paljon työtä

Toisin kuin kaksi ensimmäistä Palmu-näytelmää, Levätkää rauhassa vaati Joel Elstelältä paljon työtä. Käsikirjoitus oli raakile, pikemminkin pelkkä laajennettu synopsis, jonka kohtauksia joutui muokkaamaan paljon.
– Mika oli kirjoittaessaan hyvin väsynyt. Juonenkäänteet ovat ovelia ja henkilöt näppärästi luonnehdittuja, mutta erityisesti loppuratkaisu oli juostu kasaan hutiloiden. Missään tapauksessa se ei ollut valmis näytelmäkäsikirjoitus, Elstelä sanoo.
Elstelä kirjoitti näytelmään erilaisen, entistä jännittävämmän lopun. Tällä hetkellä ainoastaan Elstelä ja Raipia tietävät, miten tarina päättyy.
Mika Waltari asui Tunturikadulla vuosina 1932–1979. Asunnon tulevaisuudesta ei ole tietoa.
– Näyttelijät saavat lukea käsikirjoituksen jälkimmäisen puoliskon vasta harjoituksissa. Siihen asti toimin kuin David Lynch Twin Peaksissa. Hän salasi loppuratkaisun koko työryhmältä ennen sarjan viimeisen jakson kuvaamista, Raipia nauraa.
Levätkää rauhassa sopii hyvin komediateatterin ohjelmistoon, onhan se paitsi jännittävä, myös humoristinen – kenties jopa aiempia episodeja humoristisempi. Tekijät saavat liikkua neitseellisellä maaperällä, sillä tässä näytelmässä elokuvaversio ei edes alitajuisesti pääse vaikuttamaan tulkintaan.
– En ajattele häntä lainkaan, toivottavasti ei yleisökään. Joel Rinnettä ei pidä lähteä matkimaan, mutta ikonista hahmoa ei pidä modernisoidakaan vaikkapa violeteilla hiuksilla, näyttelijä Aimo Räsänen pohtii rooliaan Komisario Palmuna.

Onko 55-vuotias Palmu liian nuori?

Pääroolin poliisikolmikkoa lukuun ottamatta näyttelijöitäkään ei verrata 1960-luvun edeltäjiinsä. Komisario Palmua näytteli tuolloin Joel Rinne, hänen apulaisiaan Virtaa ja Kokkia Matti Ranin ja Leo Jokela.
Näyttelijöistä tiedetään tässä vaiheessa vasta yksi: Aimo Räsänen on komisario Palmu. Hänen mukaantulonsa oli Panu Raipialle helpotus, samoin Joel Elstelälle, joka oli dramatisoinut näytelmää juuri Räsänen mielessään. Näyttelijä teki kesällä 2017 hyvän roolin taiteilija Kurt Kuurnana komediateatterin Kaasua, komisario Palmu! -näytelmässä.
Aimo Räsänen ei ota paineita astuessaan Joel Rinteen saappaisiin.
– En ajattele häntä lainkaan, toivottavasti ei yleisökään. Joel Rinnettä ei pidä lähteä matkimaan, mutta ikonista hahmoa ei pidä modernisoidakaan vaikkapa violeteilla hiuksilla.
Vielä tässä vaiheessa Räsänen ei ole rooliaan rakentanut, vasta Palmun ulkoinen habitus alkaa muodostua. Lopullisen luonteensa hahmo saa näyttämöllä.
Räsänen kertoo ihmetelleensä Raipialle, eikö hän ole 55-vuotiaana liian nuori esittämään vanhaa komisariota.
– Vastaus oli, että en ole.
Waltari oli lukenut Macbethinsä tarkasti. Hän myös tunsi uskomuksen, jonka mukaan näyttelijät eivät uskaltaneet edes mainita Macbethin nimeä. Se kuulemma tuottaa huonoa onnea.

Waltari uhmasi Macbethin kirousta

Dekkarikomedian juonta ei kovin tarkasti kannata paljastaa, mutta kerrotaan sentään jotakin. Ainakin siihen liittyy kiinteistökeinottelu ja teatteri.
Matti Kassila oli halunnut yhden tärkeän hahmon esikuvaksi historiallisten pukujen asiantuntijan Bure Litoniuksen, Komisario Palmun erehdys -elokuvan puvustajan. Litonius kuului vanhaan sukuun, joka yhä edelleen omistaa Helsingin Stockmannin vieressä seisovan arvotalon Domus Litoniin. Rakennus oli esikuvana elokuvan tapahtumapaikalle.
Komisario Palmu ei ole näytelmässä aivan yhtä keskeisessä osassa kuin ennen. Hän on juuri jäänyt eläkkeelle, ja hänen apulaisensa Virta on ylennyt poliisipäälliköksi. Sekä Virta että etsivä Kokki tekevät ahkerasti omia tutkimuksiaan.
Murhan tapahtuessa komisario Palmu on katsomassa William Shakespearen Macbeth-näytelmää Vanhalla ylioppilastalolla. Juuri sillä yksityiskohdalla on suuri vaikutus tapahtumiin.
Waltari oli lukenut Macbethinsä tarkasti. Hän myös tunsi uskomuksen, jonka mukaan näyttelijät eivät uskaltaneet edes mainita Macbethin nimeä. Se kuulemma tuottaa huonoa onnea.
– Mika uhmasi sitä tietoisesti käsikirjoituksessaan. Ehkä häntä sitten huvitti ajatus uskomuksen toteutumisesta, kun elokuvahanke kaatui. Mutta nyt me aiomme osoittaa, ettei se pidä paikkaansa sittenkään, Joel Elstelä naurahtaa.
Jutun lähteenä on käytetty myös kirjoittajan tekemää Matti Kassilan haastattelua huhtikuussa 2005.
1 kommentti