Tuulilasi

Koeajossa Laurin & Klement 300 – Belle Époque

Koeajossa Laurin & Klement 300 – Belle Époque

Matka menneisyyteen: toimittajamme ajoi Tšekin Marienbadissa vuoden 1923 kilpurilla.
Teksti AMS, Bérénice Anouk Schneider
Kuvat AMS, Arturo Rivas
Mainos

On kylmää ja märkää. Kun ihmiset ylistävät kultaista syksyä, he eivät voi olla ihan järjissään tai he ovat erittäin säänkestäviä. Tämä tulee mieleeni, kun väistän lätäkköä pukuvuokraamosta peräisin olevilla muodikkailla kengilläni.

Hirviö herää klo 9.15 Tšekin Marienbadissa marraskuisena päivänä.

Museoautoekspertti Oleg Dohalský, jota kaikki kutsuvat ”Olda” Dohalskýksi, on käynnistänyt hotellin pihassa Laurin & Klement 300:n moottorin. Myös viimeisimpien nukkujien pitäisi olla nyt hereillä, koska koko hotellirakennus tuntuu tärisevän 50-heppaisen neloskoneen infernaalisen jylinän tahdissa.

Aamutakkeihin pukeutuneita ihmisiä tulee parvekkeille, ja he ottavat kännykkäkameroitansa esiin. Takaovelle tupakalle tulleet hotellin virka-asuun pukeutuneet työntekijät astuvat esiin. He kuuntelevat meteliä ja tarkkailevat ihmeissään tätä näytelmää, jonka vanha kilpuri ja kaksi erikoisesti pukeutunutta ihmistä esittävät.

Autoon sisään astuminen on kuin vuoristokiipeilyä

Auton valmistusvuoteen sopivasti en aja itse, koska se on miehen tehtävä.

Olda vekslaa vuoden 1923 Laurin & Klementiä lähtöä varten, ja siinä kestää. Kuski selittää, että ohjaus on raskas ja tunnoton. Kääntösäde vastaa suunnilleen öljytankkerin vastaavaa. Jossakin vaiheessa kaksipaikkainen auto on saatu käännettyä, ja alan nousta siihen sisään.

”Varo”, Olda huomauttaa. Itse asiassa hän huutaa, jotta pystyn kuulemaan Oldaa koneen tsuk-tsuk-tsuk-ääntä pitävän tyhjäkäynnin lomasta. ”Varo pakoputkia!”

Ne ovat kuumenneet jo viidessä minuutissa niin paljon, että minun täytyy kääriä vaatekerrokseni kasaan niiden yli astuessani, jotta vaatteet eivät osu kuumuutta hohkavaan metalliin ja syty palamaan. Näin ainakin pelkään, mutta Olda auttaa minut autoon sisään kohteliaasti ratin takaa.

Pääsen ehjänä ohjaamoon ja tungen itseni Oldan viereen. Nahalla verhoiltu penkki muistuttaa hevoskärryjen vastaavaa, ja se tarjoaa myös saman verran tilaa. Kuskin ja matkustajan täytyy tykätä toisistaan, tai muuten ajosta tulee kidutusta ainakin ahtauden osalta. Muuten kilpuri on hämmästyttävän mukava. Penkin pehmusteet suodattavat sen pois, mitä lehtijouset eivät tasoita.

Tšekkiläiset moottoripyörä- ja autovalmistajat Laurin & Klement tekivät 300-sarjan autoja 1920-luvun alussa yhteensä 80 kappaletta. Melkein kaikki niistä tuotettiin erikoistilauksesta, ja suurin osa oli kuorma-autoja. Ei ole tiedossa, kuinka moni näistä autoista on vielä olemassa. Tässä Skodan museosta peräisin olevassa yksilössä oli alun perin landaulet-tyyppinen kori, ja vasta 60-luvulla se sai kaksipaikkaisen korinsa, joka on replika kreivi Alexandr Kolowratin kilpa-autosta. Hän oli tuon ajan tunnettu tšekkiläinen kilpa-ajaja.

Skoda otti yrityksen haltuunsa vuonna 1925, jolloin Laurin & Klementistä tuli osa Skodan historiaa. Siksi Skoda osti 70-luvulla tämän 300:n museoonsa ja entisöi auton. Nyt Mlada Boleslavissa sijaitsevan Skoda-museon teknikkona päätoimisesti toimiva Olda ajaa autolla säännöllisesti vanhojen autojen tapahtumissa.

Marienbadin läpi ajettaessa alkaa sataa. Renkaista ryöppyää pieniä suihkulähteitä, mutta jalkani pysyvät ihme kyllä kuivina ja lämpiminä. En tiedä, kuinka kovaa ajamme, koska autossa ei ole nopeusmittaria. Nyt päällä on kolmosvaihde. Olda selittää, että 4,8-litrainen moottori on melko sitkeä ja että se mahdollistaa 100 km/h:n huippunopeuden. Silloin meteli on kuitenkin sietämätöntä. Olda pakottaa vaihdekepin nelosvaihteelle.

Jopa koirat ovat innoissaan 90 vuotta vanhasta kilpurista

Ajamme mutkan läpi ja kohtaamme taksin. Sen kuski on pysähtynyt keskelle risteystä, ja hän nojaa ulos auton avonaisesta ikkunasta. Kuski kääntää päätään ja seuraa Laurin & Klementiä katseellaan. Hänen kasvoillaan on haltioitunut virne. Tien reunakiven vieressä tepsuttelevan mäyräkoiran luppakorvat sekä häntä ovat pystyssä ja pää kallellaan. Tämä auto tuntuu tekevän vaikutuksen jopa koiriin.

Marienbad on tšekkiläiseltä nimeltään Mariánské Lázne, mikä lausutaan suunnilleen ”Mariaaanskeee Laaasnje”. Kaupunki sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Baijerin rajasta. Sairaat ovat tulleet sinne 1600-luvulta lähtien hoitoja ja rentoutumista varten, koska kaupungin kuudella lähteellä pitäisi olla parantava vaikutus. Myös Goethe vietti lomiaan siellä, ja Wagner sävelsi Marienbadissa kaksi tärkeintä teostaan.

Pöristelemme kaupungin ympärillä olevia mutkaisia metsäteitä pitkin. Vasta täällä Olda vaihtaa taas pienemmälle vaihteelle. Hän käyttää moottorijarrua, koska rumpujarrujen hidastuvuus oli jo omana aikanaan niin heikolla tasolla, että insinöörit rakensivat autoon lisäksi kardaanijarrun. Se on kuskini mukaan ”hätäjarru vuoristoa varten”, ja jarru vaikuttaa suoraan kardaaniakseliin.

Kun otamme viimeisiä kuvia, pilvikerros repeytyy ja aurinko tulee esiin. Vasen käteni on mustunut noesta, ja se haisee vahvasti öljylle ja poltetulle bensalle. Olen lämmittänyt sitä liian usein pakoputkessa. Koneen ääni kaikuu korvissani, ja olen varma, että olen vielä vähän aikaa kuuro.

Syksyn lehdet hohtavat valossa, ja sadepisarat kimaltelevat. Tämä on siis se kultainen syksy pylväskäytävän kaarien alla. Ainoastaan kylmä on edelleen.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 12.2.2014