Mondo

Koe Pietarin hauskat kaupunkikeitaat


Pietarin jännittävimpiä paikkoja ovat kulttuurikeskukset, joissa toimii taidegallerioita, designpuoteja, baareja ja ravintoloita. Kiersimme kolme kohdetta.
Kuvat Tiina Vaarakallio

Uusi Hollanti: ruokaa ja shoppailua puiston keskellä

Jos etsit viihtyisää hengailupaikkaa, johon paeta Pietarin katujen hälinää ja liikenneruuhkia, Novaja Gollandija eli Uusi Hollanti on erinomainen valinta. Se sijaitsee autoliikenteeltä eristetyllä pikkusaarella ydinkeskustan länsipuolella, lähellä muun muassa Mariinski-teatteria.

Alueelle on istutettu 250 puuta, ja punatiilisten rakennusten keskellä on puutarha sekä hyvin hoidettu nurmikenttä, jolle on aseteltu tuoleja istuskelemista varten. Nuoripari pelaa shakkia ulkoshakkilaudalla, ja julisteessa mainostetaan tulevaa vinyylilevykirppistä.

Uusi Hollanti on lapsiystävällinen paikka. Yhdellä vilkaisulla näkyy peräti viidet lastenvaunut. Joukko perheen pienimpiä roikkuu alueen laidalla olevassa laivan muotoisessa kiipeilytelineessä, ja vähän matkan päässä perhe pelaa pingistä. Täältä voi myös vuokrata frisbeen tai petankkisetin. Talvisin saarella on luistelurata.

Venäjän laivaston entisellä telakka-alueella toimiva paikka avautui yleisölle ensimmäisen kerran vuonna 2011, ja se oli aluksi auki vain kesäisin. Sen jälkeen saarella aloitettiin massiivinen remontti, ja elokuusta 2016 lähtien se on ollut ympärivuotisessa käytössä.

Uusi Hollanti kehittyy jatkuvasti. Kokonaisuuden arvioidaan olevan valmis vasta vuonna 2025. Uusin lisäys on Butylka eli ”Pullo”. Ympyrän muotoisessa entisessä vankilarakennuksessa toimii nyt ruokapaikkoja, kauppoja, liikuntasaleja ja luovan alan yritysten toimistoja. Katutaso on omistettu ravintoloille, jotka tarjoavat katuruokahenkistä syötävää pho-keitosta pitsaan ja hampurilaisista pastramileipiin.

Käytävää pitkin kävellessä vastaan tulee toinen toistaan herkullisempia ruuan tuoksuja. Täältä löytyy muun muassa israelilaiseen ruokaan keskittyneen Bekitzer-ravintolan toimipiste.

Pizzeria Camora Isolan sisustukseen on haettu inspiraatiota talon historiasta. Ruokailutilan seinät on piirretty täyteen tukkimiehen kirjanpitoa. Vapautumista odottavat vangit lienevät aikoinaan tehneet seinille samanlaisia kuvioita.

Talon toisessa kerroksessa on pieniä kauppoja, joissa myydään muun muassa vaatteita, sisustusesineitä, kirjoja ja luonnonkosmetiikkaa.

Tunnelma shoppailukerroksessa on raukean viihtyisä. Etenkin taidekirjakauppa Garageen tekee mieli jäädä hengailemaan. Liiketilaan on hankittu mukavan näköisiä lukutuoleja, ja taustalla soi rauhallinen musiikki.

Uuden Hollannin saarella kierrellessä huomion kiinnittää lähes silmiinpistävä siisteys. Kaikki hohtaa ja kiiltää, ja nurmikkokin näyttää kynsisaksilla leikatulta.

Huoltohenkilökuntaa tuntuu riittävän, eikä ihme: miljardööri Roman Abramovitš on lehtitietojen mukaan sijoittanut saareen yli 300 miljoonaa euroa.

Uusi Hollanti, Admiraltejskava kanala 2

Butylka-rakennus eli ”Pullo” on saanut nimen pyöreästä muodostaan, joka näkyy myös kaartuvina käytävinä.

Golitsyn Loft: löytöretki kaupunkikulttuuriin

Keväällä 2016 avattu Golitsyn Loft on oiva kohde pientä urbaania seikkailua etsivälle.

Viiden entisen asuintalon muodostamasta sokkeloisesta kompleksista voi löytää melkein mitä vain: on kahviloita, baareja, taidegallerioita, kauppoja, ravintoloita, tatuointistudioita ja jopa kapselihotelli.

Yhteensä erilaisia toimijoita on noin sata. Täällä ei käy aika pitkäksi!

Golitsyn Loft sijaitsee Pietarin keskustassa, Fontankan kanavan laidalla. Paikan löytäminen vaatii pientä tarkkaavaisuutta. Ulkona ei ole mainoksia tai isoja kylttejä. Sisäpihalle johtavan käytävän peittona on vain iso puinen portti ja sen keskellä huomaamaton pieni ovi, josta astelee ihmisiä sisään ja ulos.

Kun portista astuu sisään, edessä avautuu suuri sisäpiha. Sen laidalla on ruokaravintoloita, kuten mainiota georgialaista ruokaa tarjoava Kazbegi.

Suurin osa Golitsyn Loftin paikoista löytyy sisäpihan laidalla olevista rappukäytävistä, joissa vaeltaminen tarjoaa yllätyksiä. Jokaisen kulman takaa tuntuu löytyvän jotain hauskaa, vaikka välillä suuntavaisto meneekin.

Kaikkein perimmäisessä rakennuksessa toimii esimerkiksi luultavasti maailman pienin vegaanikahvila Fika Vegan Bistro.

Samasta rappukäytävästä löytyy toinenkin pikkupaikka. Tummin sävyin sisustettu Brezel on noin kuuden asiakaspaikan baari. Se tuo mieleen Tokion Golden Gain kuppilat, joihin mahtuu baarimikon lisäksi kourallinen asiakkaita.

Golitsyn Loftin persoonallisimpia paikkoja on aikakahvila Ziferburg. Kahvin sijaan tällä maksetaan käytetystä ajasta.

Tunti kustantaa vähän yli kaksi euroa, jonka jälkeen taksa laskee. Koko päivä maksaa korkeintaan reilut kuusi euroa, ja juomat sekä pikkusyötävät sisältyvät aina hintaan.

Nimensä mukaisesti aikakahviloihin tullaan viettämään aikaa ja tapaamaan ystäviä. Niissä on asiakkaiden iloksi esimerkiksi lautapelejä, mutta suurin osa Ziferburgin asiakkaista näyttää tulleen tänne tekemään töitä. Pöydät ovatkin täynnä läppäreitään nakuttavia nuoria ihmisiä.

Ruuasta ja juomasta nautiskelun lisäksi Golitsyn Loft on mainio paikka shoppailuun. Täältä löytyy esimerkiksi tyylikkään minimalistista muotia myyvä Tykva sekä trendikkäisiin naistenvaatteisiin erikoistunut Must Have.

Golitsyn Loft, Naberežnaja reki Fontanki 20

Golitsyn Loftin liiketilat sijaitsevat sisäpihan laidalla olevissa rappukäytävissä.

Loft Project Etagi: näköala Pietarin kattojen ylle

Haluatko nauttia syömisen, shoppailun ja kulttuurielämysten lisäksi myös hienoista maisemista? Suuntaa Loft Project Etagiin. Vilkkaan Ligovskij prospekt -kadun varrella sijaitseva paikka on Pietarin kulttuurikeskuksista vanhimpia ja tunnetuimpia. Vuonna 2007 avattu keskittymä toimii vanhassa leipätehtaassa, mutta pieniä kauppoja löytyy myös sisä­pihalle tuoduista rahtikonteista.

Suosituin vetonaula on katolla sijaitseva näköalapaikka, jonne pääsymaksu on reilun euron. Yli 3000 neliömetrin suuruiselta terassilta avautuu hieno näköala Pietarin ylle.

Kaukaisuudessa siintää Lakhta Center, Euroopan korkein rakennus, joka valmistui viime vuonna. Lähempänä näkyy Iisakinkirkko, Verikirkko ja monta muuta kaupungin maamerkkiä. Pietarin valtava koko hahmottuu täältä erinomaisesti.

Etagi-sana tarkoittaa kerroksia, ja täällä on nähtävää usean kerroksen verran. Alakerrassa sieraimiin leijailee savun aromi ja ruuan käry. Täällä on katuruokatori, josta saa niin korealaisia burgereita, italialaista jäätelöä kuin falafel-annoksiakin.

Loft Project Etagissa on myös pieniä vaate- ja sisustuskauppoja sekä pari taidegalleriaa ja hostelli. Vaikka keskus on toiminut jo yli vuosikymmenen ajan, tänne remontoidaan yhä uusia tiloja, ja siellä täällä näyttää olevan meneillään pieniä rakennusprojekteja.

Keskuksen viihtyisimpiä paikkoja oleskeluun on neljännen kerroksen Zeljonaja Komnata -ravintola eli ”vihreä huone”. Valoisassa loft-henkisessä tilassa on skandinaavisen minimalistinen sisustus. Espressokone suhisee ja kaiuttimista soi rauhallinen elektroninen popmusiikki.

Zeljonaja Komnatasta saa niin aamiaista, lounasta kuin pientä iltapurtavaakin. Täällä ei pääse köyhtymään liiaksi: kalleimmat pääruuat maksavat vähän alle neljä euroa.

Samassa kerroksessa on myös mukava ulkoterassi. Se on koristeltu värikkäillä papukaijapatsailla. Vastapäisen talon päätyseinään on maalattu trooppinen maisema apinoineen, palmuineen ja eksoottisine lintuineen.

Niitä ihailtuaan voi taas jatkaa shoppailun parissa tai istua johonkin kulttuurikeskuksen ravintolaan, joka on kuin Berliinistä, Lontoosta tai Brooklynista.

Tällaiset trendikkäät paikat näyttävät nykyään samalta kaikkialla maailmassa, mutta Pietariin tyylin lainaaminen muualta sopii. Kun kaupunkia aikoinaan rakennettiin, mallia otettiin muun muassa Venetsiasta, Amsterdamista ja Pariisista.

Mikä olisikaan sen pietarilaisempaa kuin kansainvälisten vaikutteiden sulauttaminen?

Loft Project Etagi, Ligovskij prospekt 74

Ravintola Zeljonaja Komnatan eli ”vihreän huoneen” sisustuksessa on käytetty viherkasveja.
Julkaistu: 19.11.2019