Näyttelijä Kiti Kokkonen: ”Pyydän anteeksi helposti, olen vähän sellainen anteeksipyytelijä”
Kiti Kokkosen elämä on puuhastelua ja täynnä yllätyksellisiä hetkiä: ”Saatan pestä hampaat kahdeltatoista päivällä tai yöllä. Unohdan myös juoda vettä ja syödä vitamiineja.”
Lapsuuteni sitkein haave oli tulla pankkivirkailijaksi. Tein teipistä tekokynnet, leikin pankkivirkailijaa ja laskin asiakkaiden rahoja, siis leikkirahoja. Se oli vuosia ehdoton ammattihaaveeni.
Teini-iässä ihailin erityisesti Sylvester Stallonea ja nimenomaan Rocky Balboan roolissa. Pukeuduinkin kuin hän, juoksin metsässä ja ilmanyrkkeilin. Minulla oli pitkät verkkarit ja niiden päällä kiiltävät miesten shortsit. Kävin paljon lenkillä ja metsässä, potkin puita ja leikin, että olen Rocky.
Teini-iässä inhosin erityisesti huumeita, tupakkaa ja viinaa. Minulla oli moralistinen vaihe, kun siirryttiin ala-asteelta yläasteelle.
Viimeksi nauroin makeasti, kun puhuin äitini kanssa puhelimessa. Äiti vie usein ihan tavallisia asioita absurdiin suuntaan.
Liikutun yleensä kyyneliin elämästä ylipäänsä: siitä, että samaan aikaan asiat ovat niin kauniita ja hirveitä. Ja siitä, että täällä me olemme, ei vain me ihmiset, vaan myös eläimet ja luonto. Ja siitä, että elämä on niin ohikiitävä ja silti niin arvokas.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun saimme teatteriimme hyvän työryhmän.
Vihaan sydämeni pohjasta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ja myös epäoikeudenmukaisuutta.
Viimeksi rakastuin eilen illalla pieneen hiireen, joka kävi tutkimassa uutta kukkapenkkiäni. Se oli harmaaturkkinen ja sillä oli tosi isot korvat. Se pomppi tuolta nurmikon yli ja meni etukuistin laudoituksen alle.
Pelkään kuollakseni läheisten menettämistä. Toinen pelko on, että joku läheinen kidnapataan, ja jää mysteeriksi, onko hän jossain. Ehkä olen katsonut liikaa dokumentteja, joissa joku on kidnapattu.
Häpeän syvästi silloin, kun näen, että joku on huonokäytöksinen jollekulle toiselle. Tunnen myötähäpeää.
Kadun yhä, että 27-vuotiaana aloitin tupakanpolton.
Pyydän anteeksi helposti. Olen vähän sellainen anteeksipyytelijä. Koen, että siitä minun pitäisi opetella pois.
Ystäväni ihmettelevät minun puuhakkuuttani. Heidän mielestään puuhaan koko ajan. Omasta mielestäni en puuhaa sen enempää kuin muutkaan.
Nykyajan parhaita puolia on se, että nykyään ihmiset saavat vapaammin rakastaa ja olla sellaisia kuin ovat.
Minun Jumalani on vaihteleva ja monipuolinen: välillä se on luonto, välillä valo, välillä avaruus ja välillä meissä kaikissa. Ja abstrakti.
Maahanmuuttajille haluan sanoa: Tervetuloa!
Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta ihmisen luomat yhdisteet, jotka eivät maadu, vaan jäävät luonnon kannettavaksi.
Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut rutiineja. Saatan pestä hampaat kahdeltatoista päivällä tai yöllä. Unohdan myös juoda vettä ja syödä vitamiineja.
Jos olisin mies, käyttäisin henkseleitä.
