Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Elämäni työvuoro

Lähihoitajan töistä ei tahtonut tulla mitään, koska asiakkaan kissat veivät huomion – yksi niistä päätyi muuttamaan hoitajan kotiin

Kotisairaanhoitaja Emilia Lehtinen ihastui työkeikallaan kissanpentuun. Jo illalla hän päätti hankkia sen omakseen.

5.11.2024 Apu Terveys

Työskentelen HUSin Itä-Uudenmaan alueen kotisairaalassa. Kerran uuden asiakkaan luona selvisi, että hän puolisoineen kasvattaa maine coon -kissoja. Kahdella emolla oli pennut, ja eläinrakkaana ihastuin niihin heti. Vaikka menin hoitamaan asiakasta, aloin hoitaa kissoja. Varsinaisista töistä ei tahtonut tulla mitään.

Kemiat asiakkaan kanssa kohtaavat harvoin niin hyvin kuin siellä. Kerroin miettineeni jo pitkään, että yksinäinen sisäkissani tarvitsisi ystävän. Pariskunta esitteli minulle luovutusiässä olevan Ada-pennun. Ihastuin kissaan, mutta ajattelin, että minulla ei ole nyt varaa hankkia uutta pentua. Lupasin kuitenkin tulla käymään vielä samana iltana, koska minulla oli työkeikka heidän naapurissaan. Töiden jälkeen palasin kasvattajien luo ja päätin ottaa pennun kotiini. Hain Adan seuraavalla viikolla.

Olen työskennellyt sairaanhoitajana 20 vuotta, muun muassa päivystyksessä ja teho-osastolla. Pidän nykyisestä työstäni todella paljon, vaikka on aina jännittävää mennä ensi kerta asiakkaan kotiin. Parasta on kohdata ihminen ihmisenä yli ammattiroolien.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt