Apu

Kirsi Piha: "Maailmantuhon pelosta muodostui sukupolvikokemus, joka kulkee jossain syvällä"

Kirsi Piha: "Maailmantuhon pelosta muodostui sukupolvikokemus, joka kulkee jossain syvällä"
"Elämä on taas sattuman ja jonkun hyvän tai pahan tahdon armoilla. Vai onko se aina ollut", Kirsi Piha kirjoittaa kolumnissaan.
Julkaistu: 24.2.2022

Taannoisessa 80-luvussa oli muutakin ikävää kuin liian isot olkatoppaukset ja kivipestyt farkut. Nimittäin pelko. Kahtiajakautunut maailma eli alituisessa jännitteen tilassa.

Vuonna 1983, kun aloitin lukion, ilmestyi kaksi varsin hyvin tunnelmaa kuvaavaa elokuvaa: keväällä Sotaleikit ja syksyllä Seuraava päivä.

Sotaleikeissä Matthew Broderick hakkeroi itsensä vahingossa USA:n armeijan supertietokoneeseen, joka ryhtyy valmistelemaan ydinohjushyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan.

Koska ohjelmoinnin suorittanut insinööri on suunnitellut systeemin niin, ettei ihminen pääse tunteilemaan tähän väliin, kone jatkaa hyökkäyksen suunnittelua, vaikka USA:n armeija tajuaa, ettei Neuvostoliitto ole hyökkäämässä.

Aivoihin on syöpynyt epätoivoinen ihminen, joka käyttäytyy tavalla, jolla epätoivoinen helposti käyttäytyy: armottomasti.

Mikäli sota käynnistyisi, maailma tuhoutuisi. Matthew juoksee tyttöystävänsä kanssa kauhuissaan yrittäen estää katastrofin. Painajainen numero 1.

Seuraava päivä on kirjaimellisesti maailmanlopun elokuva. Ydinsotaa ei vältetty ja jäljelle jäänyt maailma on kaaoksessa. Aivoihin on syöpynyt epätoivoinen ihminen, joka käyttäytyy tavalla, jolla epätoivoinen helposti käyttäytyy: armottomasti. Painajainen numero 2.

Kolmas painajainen oli yhteinen pelko siitä, että joku painaa vahingossa tai hulluuksissaan nappia, josta lähtee ensimmäinen ydinohjus, jonka jälkeen kaiken tuhoavaa ydinsotaa on mahdoton välttää.

Säätiedotuksessa varoitettiin Tšernobylin ydinlaskeuman takia kulkemasta sateella ulkona. Muistin sen kun olin koiran kanssa kävelyllä ja kevätsade yllätti.

Samana keväänä kun kirjoitin ylioppilaaksi, räjähti Tšernobylin ydinvoimala, vahinkoja siis tapahtuu. Säätiedotuksessa varoitettiin ydinlaskeuman takia kulkemasta sateella ulkona.

Muistin sen kun olin koiran kanssa kävelyllä ja kevätsade yllätti.

Pari kuukautta ennen Seuraava päivä -elokuvan ilmestymistä tapahtui todellinen ydinohjuksiin liittynyt ”ups”-tapahtuma. Mies nimeltä Stanislav Petrov uhmasi ohjeistusta eikä raportoinut ”hyökkäystä”, jonka aavisti virheeksi. Laskelmien mukaan hän pelasti suoraan 136–288 miljoonaa ihmistä. Epäsuorasti vielä pari miljardia lisää. Vuonna 1995 Boris Jeltsin jo kulki ohjussalkun kanssa valmiina käynnistämään ohjushyökkäyksen USA:ta vastaan. Lopulta Jeltsin kieltäytyi toimimasta. Kyseessä oli norjalais-usalainen tiederaketti, joka tutki revontulia.

Tyttäreni ei ole joutunut elämään geopoliittisen ahtaan paikan kammon tilassa.

Narratiivi oli ahdistava ja jännite koko ajan läsnä. Maailmantuhon pelosta muodostui sukupolvikokemus, joka kulkee jossain syvällä. Samalla toki elimme elämää.

Samoihin aikoihin, 90-luvun puolivälissä, lähipiirissäni oleva ihminen ei kehdannut kertoa työkavereilleen tuntevansa minua sillä olin ”natohullu” halutessani Suomen Naton jäseneksi. Sen jälkeen tapahtui paljon hyvää, kahtiajako ehkä jatkui, mutta yhä useampi halusi pyrkiä elämään sovussa.

Tyttäreni ei ole joutunut elämään geopoliittisen ahtaan paikan kammon tilassa.

”Jos Venäjä ryhtyy laajentamaan sotilaallisia toimintojaan, päädytään kylmempään kuin kylmän sodan vuosina ja varmasti pitkäksi aikaa” sanoi presidentti Niinistö tiedotustilaisuudessa 22. helmikuuta.

Elämä on taas sattuman ja jonkun hyvän tai pahan tahdon armoilla. Vai onko se aina ollut?

1 kommentti