Kun suosittu muusikko Ville Malja kiersi maailman keikkalavoja, mukana hiipi salakavala seuralainen: ”Musa oli siellä, mutta viina oli se pääjuttu”
Ville Malja on muusikko, joka joi niin kuin muusikoilla vuosituhannen alussa tapana. Nyt hän on raitistunut, ja kertoo haastattelussa alkoholin haitoista ja hyödyistä. Jälkimmäisiäkin riittää, vaikka Maljan autofiktiivisen esikoisromaanin perusteella sitä on vaikea uskoa.
Juominen oli pyhä rituaali. Alkoholi oli nuotio, jonka ympärillä tanssittiin. Se musa oli siellä, mutta viina oli se pääjuttu.
Ville Malja istuu edessäni ja kuvailee kauniita hetkiä, kun pää oli täynnä viinaa ja maailma mahdollisuuksia täynnä. Hän myöntää kaipaavansa alkoholin hyviä puolia – niitäkin oli. Ihmisethän ovat viinaa juotuaan erilaisia.
Malja vakuuttaa, että hän oli paitsi itsensä, myös monen muun mielestä kännissä sosiaalinen seuramies. Alkoholi vapautti eikä ainakaan tehnyt hänestä väkivaltaista.
Sitä paitsi hänen yhtyeessään Lapkossa juominen oli tärkeä osa koko yhtyeen toimintaa.
Vuonna 1996 perustettu Lapko oli aikansa ilmiö. Se ehti mukaan jatkamaan rockyhtyeiden päihteistä työtapaa, jossa ammattimuusikot olivat esiintyessään todennäköisesti useammin juopuneita kuin selvin päin.
Niihin aikoihin ei toimituksiin soiteltu, jos Pate Mustajärvi tai joku muu Popedan jäsen esiintyi humalassa.
Viinalla läträystä ei rockpiireissä paheksuttu, vaan kannustettiin.
Malja sanoo, että jos hän olisi lopettanut alkoholin käytön jo tuohon aikaan, bändi olisi todennäköisesti hajonnut siihen.
Ja yksi raitistuneen alkoholistin kirjoittama esikoiskirja olisi ehkä jäänyt kirjoittamatta.
