Apu

Kimmo Ohtonen toksisesta maskuliinisuudesta: Ilman miehisiä kasvukipuja maailma ei muutu

6


Kimmo Ohtonen toksisesta maskuliinisuudesta: Ilman miehisiä kasvukipuja maailma ei muutu

Avun luontomies Kimmo Ohtonen kertoo pahoinvoinnista, jota miehet purkavat kotona ja pojat kadulla.
Teksti Kimmo Ohtonen
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Nuoruuteni Hollolassa ainut turvallinen paikka oli omakotitaloalueemme päädystä alkava metsä. Siellä olin turvassa, toisin kuin koulussa tai kotona.

Kuusen juurella minun ei tarvinnut vilkuilla olkani yli tai epätoivoisesti yrittää esittää mitään, vaan sain kuunnella rauhassa lintujen laulua tai Nirvanaa ja haaveilla toisesta maailmasta, jonne pakenisin joku päivä.

Jos olisin yläasteelle mennessäni tiennyt, mitä toksinen maskuliinisuus tarkoittaa, olisin kenties ymmärtänyt paremmin maailmaa ympärilläni.

Hollolan yläastetta hallitsivat keskiluokkaisen Tiilijärven omakotitaloalueen Tilkin jengin kundit. Tilkin jengiä pelkäsivät koulussa niin oppilaat kuin opettajatkin.

Minä en kuulunut jengeihin, jos Lahden Reippaan jalkapallojengiä ei lasketa. Futisharrastuksen lisäksi kirjoitin salaa runoja ja vietin suuren osan vapaa-ajastani omissa oloissani metsässä tai kotona katsellen, lukien ja kuunnellen CD:ltä amerikkalaisia bändejä.

Miehisyys oli minulle hämmentävä käsite. Minulla oli pitkät hiukset, aivan kuten idolillani Kurt Cobainilla. Värjäsin hiuksiani silloin tällöin, aivan kuten Kurtkin teki. Mutta toisin kuin Kurt Cobain, joka oli laiha luikku, minulla oli urheilijanuoren fysiikka. Se vain pahensi asemaani Tilkin poikien silmissä. Homottelu alkoi yläasteen ensimmäisestä koulupäivästä lähtien.

Väkivalta oli ennen yksityisasia

Sukupolveni pojista koulittiin miehiä konservatiivisiin sukupuolirooleihin; täyttämään paikkansa maailmassa, jota hallitsee valkoinen heteromies. Moni ei varmaan osannut edes kuvitella, että Suomi tulisi muuttumaan näin merkittävästi näin lyhyessä ajassa. En ole kehdannut kertoa nuoruudessani kokemastani homottelusta ystävilleni, jotka ovat homoseksuaaleja, koska tiedän, miten julma kasvualusta Pride-ilmiötä edeltänyt maailma on ollut heille.

Seitsemännen luokan viimeisellä viikolla Tilkin jengin kymmenpäinen lauma mukiloi minut koulun viereisen kaupan pihaan keskellä kirkasta päivää. Jälkikäteen kuulin, että ostoksilla olevat aikuiset olivat kulkeneet tilanteen ohi kuin eivät olisi nähneet mitään. Kaksi kylkiluuta murtui, ja minun piti käydä terveysasemalla suoristamassa pari hammasta. Kerroin terveyskeskuksen lääkärille vammojen olevan peräisin futismatsista. Lääkäri vain hymyili ystävällisesti, hän oli varmaan kuullut vastaanvanlaisia selityksiä monta kertaa aiemmin. Muun muassa omalta äidiltäni. Se mitä tapahtui kodin seinien sisällä, oli yksityisasia.

Nuoruudessani aikuiset miehet purkivat pahaa oloaan kodin seinien sisällä, pojat kaduilla. Me nuoret teimme yhteiskunnan ongelmista näkyviä ja julkisia, mistä aikuiset häpeissään rankaisivat meitä. En minäkään mikään pyhimys ollut, vaan yksi monista nuorista, jotka oireilivat eri tavoin kotiseinien sisällä tapahtuvien ongelmien takia. Kannoin kaunaa opettajille, koska tiesin heidän tietävän, mitä kouluaikana tapahtui. Niinpä purin pahaa oloani niihin opettajiin, jotka koin syypäiksi.

Toksisen maskuliinisuuden kulttuuri riistää nuoria

Nykyään asioista puhutaan avoimemmin kuin omassa nuoruudessani. Elämme silti aikaa, jolloin konservatiivisen miehen mallin murtuessa jotkut pyrkivät vimmatusti puolustamaan vanhoja myrkyllisiä maskuliinisuuden normeja. Tänäkin päivänä on merkitystä sillä, minkälaiseen kasvuympäristöön satut syntymään. Olemme edelleen perhe- ja lähisuhdeväkivaltatilastoissa Euroopan vaarallisimpia maita.

Toksisen maskuliinisuuden kulttuuri on riistänyt lukemattomilta nuorilta oikeuden olla oma itsensä.

Ehkä monet miehet kipuilevat nykymaailmassa siksi, että mies vasta opettelee elämään tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Selkärankaan iskostunut häpeä estää monia uskaltamasta katkaista kierrettä, vaikka ahdasmieliset normit tekisivät omasta ja lähipiirin elämästä vaikeaa.

Käsite on työkalu itseymmärrykseen

Toksisen maskuliinisuuden käsitettä ei ole kehitetty syyllistämään valkoista heteromiestä vaan työkaluksi ymmärtämään itseämme ja perimäämme. Pohjimmiltaan siinä ei ole kysymys yksittäisistä ihmisistä, vaan yhteiskunnallisista rakenteista.

Itse näen toksisen maskuliinisuuden käsitteen yhtenä työkaluna, jonka avulla voimme tarkastella eri yhteiskuntaluokkia koskettavien ongelmien juurisyitä ja yrittää katkaista ylisukupolvisen pahan olon kierteen.

Nykymiehen kasvukivut ovat välttämättömiä, niitä ei pidä työntää pois. Sivistysvaltioon ei kuulu se, että lapsi piileskelee isäänsä metsässä.

Julkaistu: 11.9.2018