
Helsingin Säätytalolla järjestetyssä julkistamistilaisuudessa kerrottiin, että presidentti Mauno Koiviston (25.11.1923-12.5.2017) hautamuistomerkkikilpailuun tuli yhteensä 138 ehdotusta. Määrä yllätti palkintolautakunnan, sillä kilpailu julkistettiin vasta tämän vuoden tammikuussa.
Voittaja, "Kartta"-niminen työ valittiin neljän kärkiehdokkaan joukosta. Se on Foto-Finlandialla palkitun valokuvaaja, kuvanveistäjä Perttu Saksan mustasta diabaasikivestä tehty paasi, jonka kivenlohkareet on yhdistetty kultauksella. Kultaus muodostaa kartaston tai elämänuurteet. Kokonsa ja muotonsa puolesta se sopii hyvin Hietaniemen hautausmaalle lähelle muiden edesmenneiden presidenttien hautamuistomerkkejä.
Toiselle sijalle kilpailussa sijoittui kuvanveistäjä Matti Nurmisen "Tarttis tehrä jotain" ja kolmanneksi kuvanveistäjä Bjarne Lönnroosin "Jää sulaa". Neljänneksi sijoittui kuvanveistäjä Pertti Mäkisen ehdotus "Heijastus".
- Presidentti Mauno Koivisto sanoi vuonna 1988 Yleen tehdyssä henkilökuvassaan, että valtiomiesten kohtalo on se, että valinnanvaraa eri asioissa on yleensä vähän. Meillä oli valinnanvaraa, hautamuistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Timo Lankinen kertoi.
Palkintolautakunta kiitti voittajatyötä loisteliaasta kokonaisuudesta. Perttu Saksa kertoi tilaisuudessa, että uurteisen kiven kullan yhdistämät halkeamat ja hajoamat ovat muistin ja ajankulun symboleita - merkkejä elämän ja ajan kulusta.
Palkintolautakuntaan kuulunut Mauno Koiviston vävy, diplomi-insinööri Heikki Allonen kertoi tilaisuudessa, miten Koivisto keräsi karttoja.
- Niitä ja samoin karttapalloja oli hänen kaikissa työhuoneissaan. Kun hänen tyttärensä toipui sairaalassa leikkauksesta, Koivisto vei sinne karttapallon ja näytti siitä hänelle tulevan maailmanympärysmatkan reitin.
Allonen kiitti voittajaa myös siitä, että paadelle on helppo laskea muistoseppeleitä.
- Mauno Koivisto joutui itse laskemaan satoja seppeleitä, ja tämän päälle on helppo laskea seppele.
Säätytalon tilaisuudessa kuultiin aluksi sopraano Marjatta Tepposen laulamana Oskar Merikannon "Kun kevät on" -laulu ja lopuksi Porgy and Bess -musikaalista "Summertime". Häntä säesti Salla Karakorpi.
Paikalla oli myös emerituspiispa Eero Huovinen Anja-Tuulikki-vaimonsa kanssa. Suunnitelmien mukaan Mauno Koiviston viime vuoden toukokuussa siunannut Huovinen vihkii hautamuistomerkin Helsingin Hietaniemessä Koiviston syntymäpäivänä 25. marraskuuta.