Kiitos, hallitus! Tyytymättömyys ja kiukku ovat kansalaisyhteiskunnan polttoainetta
Lehti on kääntynyt. Uusi hallitus on saanut kansalaiset aktivoitumaan, kirjoittaa Auli Viitala.
Unelmani on käynyt toteen ja vieläpä nopeammin kuin koskaan uskoin. Siitä on kiittäminen Petteri Orpon (Kok.) hallitusta. Hallitus on saanut kansan ottamaan kantaa myös vaalien välissä. Ja se on hyvä juttu.
Olin tavallaan jo menettänyt toivoni kansalaisyhteiskuntaan. Enkä tarkoita nyt järjestöjä ja kirkkoja, joiden työ on vakiintunut tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa. Nimenomaan vakiintunut ja nimenomaan osaksi järjestelmää. Muutosvoimaa ei kasvanut juuri muualla kuin ilmastoliikkeessä.
Suurin osa kansalaisista osallistui päätöksentekoon vain vaalipäivänä. Äänestäminen on todella pieni panos, kun kyse on niin elintärkeistä asioista kuin toimeentulo, terveys, lapset ja ympäristö. Silti jopa äänestäminen on vähentynyt tasaisesti elämäni aikana.
Kun hallitusohjelma kesäkuussa julkistettiin, näin siinä yhden valopilkun: se on niin iso muutos, että se voi saada kansalaiset aktivoitumaan. En silti olisi uskonut, että se tekee sen näin nopeasti ja näin laajasti. Lehti on kääntynyt.
Hallituksen epäiltyä rasismia ja tunnettuja suunnitelmia vastaan on pidetty jo useita näyttäviä mielenosoituksia Helsingissä. Ne ovat käynnistyneet aidosti ruohonjuuritasolta; kansalaiset ovat halunneet kertoa olevansa eri mieltä kuin hallitus. Ammattiliitot ovat käynnistäneet #PainavaSyy-kampanjansa ja poliittisia työnseisauksia ala kerrallaan. Sosiaalialan järjestöihin kyllä luotin, mutta nyt on jopa kirkko noussut julistamaan arkkipiispan suulla: “Ihmisarvoa ei mitata sillä, millaista hyötyä ihminen yhteiskunnalle tuottaa.”
En toivonut, että työttömyysturvan lapsikorotus ja suojaosa poistetaan. Mutta olen iloinen, että näen vastarintaa.
En totisesti toivonut, että Suomessa olisi hallitus, joka leikkaa asumistukea samaan aikaan, kun ruoan hinta on noussut ennätysnopeasti. En toivonut, että työttömyysturvan lapsikorotus ja suojaosa poistetaan enkä sitä, että elinkustannusten nousua ei huomioida sosiaaliturvan tasossa. Toivoin, että Suomeen muuttavien ihmisten kotiutuminen helpottuisi eikä vaikeutuisi entisestään. Mutta olen iloinen, että näen vastarintaa. Tyytymättömyys ja jopa kiukku ovat kansalaisyhteiskunnan polttoainetta.
Olen samalla löytänyt itsestäni jotain, jota en koskaan olisi uskonut: maltillisuuden. En kuulu niihin, jotka kutsuvat hallitusta fasistiseksi tai käyttävät edes suosituksi tullutta kielikuvaa “heittää (lapset/eläkeläiset/köyhät/…) bussin alle”. Fasismisyytös kumpuaa perustellusta huolesta, mutta on silti kaltevan pinnan argumentti. Hallitusohjelma kyllä kaventaa demokratiaa heikentämällä osallistumisen mahdollisuuksia. Perusturvan heikennykset ovat myös ihmisoikeuskysymys. Mutta ei ole mitään syytä ajatella, että jos tälle tielle lähdetään, totalitarismi on väistämätön seuraus. Valta voidaan vaihtaa, ja nykyisiä suunnitelmia voi vastustaa.
Jos teemme sen, se on itsessään merkki siitä, että emme elä totalitarismissa. Käytetään kansalaisoikeuksia, kun meillä ne on. Pidetään huolta perusoikeuksista. Kuunnellaan perustuslakiasiantuntijoita. Ja pidetään ääntä!
