
Tee Kööpenhaminassa pyöräretki
Keskustan ulkopuolisiin alueisiin tutustuu kätevästi pyöräillen. Polje esimerkiksi puolen tunnin matkan päässä sijaitsevalle Kastrup Sea Bathille (Amager Strandvej 301), joka on pitkän laiturin nokkaan rakennettu amfiteatterin muotoinen uimala. Jatka uinnin jälkeen Amager Museumille (Hovedgaden 4). Perinteisissä maalaistaloissa esitellään alueen arkihistoriaa. Palaa keskustaan olkikattoisista mökeistään tunnetun Dragørin kalastajakylän kautta. Kilometrejä kertyy retkellä kolmisenkymmentä.
Noin kolmen kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalla Nørrebron alueella taas voi yhdistää pyöräretken herkutteluun. Kulinarismin keskus on Jægersborggade, jota reunustavat kahvilat, ravintolat ja jäätelökioskit. Nørrebrossa on myös vaateputiikkeja, joiden tuotteilla täyttää pyöräkori. Tanskalaista ja kansainvälistä tyyliä löytyy esimerkiksi Adélie Boutiquesta (Guldbergsgade 20). Puoti sijaitsee lähellä Assistens-hautausmaata, jossa lepää satusetä Hans Christian Andersen.
13 kilometrin mittainen Havneringen (cyclingcopenhagen.com) kulkee veden äärellä keskustan tuntumassa. Reitin varrelle osuu paljon ravintoloita ja erilaisia alueita, kuten kanavistaan ja jokipaateistaan tunnettu Christianshavn.
Vieraile museoissa
Yksi museokohteiden klassikoista on Tanskan suurin taidemuseo SMK – Statens Museum for Kunst (Sølvgade 48–50). Vaihtuvien näyttelyiden lisäksi 1890-luvun palatsissa on pysyvä näyttely, joka esittelee taiteen mestariteoksia 1300-luvulta nykypäivään. Täällä voi myös kahvitella taiteilija Danh Võn suunnittelemassa tyylikkäässä kahvilassa.
Carlsbergin olutpanimon perustajan pojan Carl Jacobsenin taidekokoelma Ny Carlsberg Glyptotek (Dantes Plads 7) on rauhaisa taidekeidas Tivolin kupeessa. Kokoelmissa on etenkin antiikin veistostaidetta. Välimerellinen tunnelma pylvässaleineen ja lasikupoleineen lumoaa.
Yksi erikoisimmista museoista on Cisternerne (Bag Søndermarken). 16 miljoonan litran maanalainen vesisäiliö on tyhjennetty ja muutettu tilaksi kiinnostaville taidenäyttelyille.
Nauti ruokakulttuurista
Kööpenhaminan ruokakulttuuri on rentoutunut sitten nordic cuisine -villityksen aloittaneen Noman huippuaikojen. Myös kyseisessä ravintolassa työskennelleet kokit ovat avanneet maanläheisempiä ruokapaikkoja kaupunkiin.
Yksi ex-nomalaisten ravintoloista on Rosio Sanchezin meksikolaista ruokaa pohjoismaalaisittain tarjoileva Sanchez (Istedgade 60). Keittiömestari aloitti uran ravintoloitsijana myymällä tacoja, ja nyt hän luotsaa kahden taquerian lisäksi rentoa cantinaa ja hieman fiinimpää ravintolaa.
Hotdogeilla on Kööpenhaminassa satavuotinen historia, ja hodarikioskeja on ympäri kaupunkia. Maistele vaikkapa runsaan vitosen maksavia luksushodareita, joita saa luomumakkaroista ja hapanleivistä tunnetuilta DØP:n kojuilta (Købmagergade 52 ja Amagertorv 31).
Uusi ruokakohde on junaradan varrelle avattu BaneGaarden (Otto Busses Vej 45). Vehreä alue on rakennettu kierrätystuotteista, ja se on palkittu arkkitehtuuristaan. BaneGaardenista löytyy esimerkiksi lähiruokaa myyvä kauppa sekä merenherkkuja ja eteläamerikkalaista katuruokaa tarjoavat ruokakojut.
Lähde shoppailemaan
MK Studio (Sølvgade 36) on nuoren pariskunnan pitämä keramiikkapuoti, jonka astioita näkee kaupungin kahviloissa ja Michelin-ravintoloissa. Ruokalautaset maksavat noin 60 euroa kappale, kahvikupin saa 30 eurolla.
Illumin ylellisestä tavaratalosta (Østergade 52) löytyy luksusvaatteiden ja kodin designtuotteiden lisäksi ruokatori leipomoineen. Yläkerran ravintolassa voi ruokailla ja nauttia kattoterassin näkymistä.
Kööpenhamina tarjoaa myös kosolti vintagea. Retron ystävä suuntaa Pragiin (Vesterbrogade 98A). Studio Travel Shop (Blågårdsgade 14) taas myy etenkin italialaista luksusvintagea. Miestenvaatteiden mekka on BauBau (Birkegade 3).
Pidä silmällä joka kuun ensimmäisen sunnuntain markkinoita. Esimerkiksi Veras Marketilla (Bispeengen 12) voi tehdä löytöjä, kun tyyliniekat myyvät edellisen sesongin vaatteita.
3 × ihana kahvila
Mirabelle
Leipomokahvilan perusti ravintola Noman kasvatti, keittiömestari Christian Puglisi. Paikka (Guldbergsgade 29) on erityisen tunnettu rapsakkakuorisista croissanteistaan. Kahvilan toinen kestosuosikki ovat sous vide- eli vakuumimetodilla valmistetut uppomunat.
Atelier September
Keskustassa sijaitseva kahvila (Gothersgade 30) on tanskalaista hyggeä parhaimmillaan. Paikka aloitti antiikkikauppana ja laajeni sitten kahvilaksi. Hittituotteita ovat esimerkiksi avokadoleivät ja japanilaiset teet.
Coffee Collective
Kahvifriikki käy tässä Nørrebrossa sijaitsevassa kahvilassa (Jægersborggade 57), joka paahtaa reilun kaupan kahvinsa itse. Coffee Collectivella on koju myös 1890-luvun koristeellisessa puhelinkopissa (Nørre Voldgade 70F).
Automatka Sjællandin saarella
Kööpenhamina sijaitsee saarella, ja lyhyiden välimatkojen ansiosta kaupunkilomaan voi yhdistää mukavan autoretken alueella. Vieraile ensin Pohjoismaiden suurimmassa renessanssilinnassa, Frederiksborgissa (Frederiksborg Slot 10). Upean barokkipuutarhan ympäröimä rakennus on myös Tanskan kansallismuseo. Suuntaa sitten Louisianan modernin taiteen museoon (Gl Strandvej 13), jossa on esillä nykytaiteen kärkinimiä. Museorakennus lasiseinäisine paviljonkeineen ja merimaisemineen tekee vaikutuksen. Suuntaa lopuksi lepäämään Sjællandin pohjoisille hiekkarannoille. Ne levittäytyvät yli 70 kilometrin matkalle, ja alueelta löytyy hiekkadyynien lisäksi söpöjä merenrantakyliä.