
Ulkomaiset autonvalmistajat ovat voineet olla mukana 50 % osuudella yhdessä kiinalaisen partnerin kanssa, mutta nyt tilanne muuttuu. BMW onkin ottamassa 50 prosentin sijaan 75 prosentin osuutta yhteisyrityksestä Brilliance China Automotive Holdingsin kanssa vuonna 2022, kun lainsäädäntö muuttuu.
Sen myötä BMW tullee siirtämään yhä enemmän tuotantoaan Kiinaan ja saanee toimintansa siellä voitollisemmaksi. Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota on hankaloittanut BMW:n autojen tuontia Kiinaan sen Yhdysvaltain tehtailta.
"Olemme nyt astumassa kokonaan uudelle aikakaudelle”, sanoo BMW;n pääjohtaja Harald Krüger.
“Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan keskellä tällä on iso merkitys autonvalmistajille. Nyt ne voivat valmistaa autonsa siellä, missä myös tulevat ne myymään”, sanoo Kiinan automarkkinoihin perehtynyt analyytikko James Chao.
”BMW:n kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että he voivat tulevaisuudessa valmistaa esimerkiksi X4, X5 ja X6 SUV:eja täällä Kiinassa, kun aiemmin ne on tuotu Yhdysvalloista.”
Pääjohtaja Krügerin mukaan BMW Brilliance Automotive suunnittelee jo rakentavansa uuden kolme miljardia euroa maksavan tehtaan Kiinaan.
Aiemmin esimerkiksi Daimler ja Honda ovat kertoneet, että ne eivät ole muuttamassa Kiinan strategiaansa uuden lainsäädännön myötä.