
Suomalainen Santa Claus Licensing on solminut kiinalaisen Hangzhou Xintiandi Groupin kanssa sopimuksen usean miljoonan euron arvoisesta yhteistyöstä.
Joulupukin teemapuiston rakentaminen alkaa Kiinan Hangzhoussa vuoden 2018 aikana ja sen on tarkoitus aueta yleisölle vuonna 2021. Teemapuisto on kooltaan 23 hehtaaria ja sisällöltään kokonaan uudentyyppinen elämyspuisto. Vierailijoita odotetaan paitsi Aasiasta myös ympäri maailman.
Hankkeen lopullinen arvo perustuu paitsi Joulupukki-brändin IPR-oikeuksiin, myös teemapuiston lopulliseen toteutukseen.
“Teemapuistoon suunnitellaan talven simulointia erilaisten lumi- ja jääelementtien avulla, mikä olisi etenkin kiinalaiselle turistille valtava elämys”, kertoo Santa Claus Licensing tiedotteessaan.
Santa Claus Licensing on tehnyt vuodesta 2013 lähtien työtä Joulupukki-tuotteiden ja -palveluiden lisensoinnin eteen. Santa Claus -kumppanuuksia on jo yli sadan yrityksen, kuten Arabia, Finnair ja Posti, kanssa.