
Volvo ilmoitti kesällä, että jo 2019 sen jokaisesta mallista tulee sähköinen versio. Käytännössä kaikki autonvalmistajat ovat seuraamassa samaa polkua.
Volvon etu on se, että se on kiinalaisomistuksessa, ja kaikki Volvot tehdään nykyisin Kiinassa. Kiina on tällä hetkellä maailman suurin automarkkina.
Myös Teslalla on suunnitelmansa uudesta tehtaasta Kiinassa. Tesla on ensimmäinen yhtiö, joka rakentaa tehtaan Kiinaan yksin, kiitos erityislaatuisen sopimuksen Shanghain aluehallinnon kanssa. Yleensä autonvalmistajat tarvitsevat kiinalaisen partnerin päästäkseen maan markkinoille.
Tosin Tesla joutunee edelleen maksamaan 25 % tariffin, vaikka se pääseekin toimimaan vapaakauppa-alueella Shanghaissa. Ja juuri sen verran Tesla kärsii Volvoon verrattuna.
Kiinassa ollaan kuitenkin valmistautumassa strategiseen muutokseen. Se on heräämässä tilanteeseen, missä se saattaisi pystyä nousemaan autoteollisuuden johtavaksi maaksi. Maassa pohditaan jo uutta tulokulmaa ulkomaisten yritysten päästämiseksi maahan kevyemmin ehdoin.
Yhdysvalloissa ollaan Automotive Newsin tietojen mukaan luopumassa sähköautotukiaisista ostajille. Se on ollut tähän asti noin 7500 dollaria. Jos näin käy, se on kova isku Yhdysvaltain autoteollisuudelle. Kiinasta onkin tulossa sähköautojen valmistamisen luvattu maa. Toki yhdysvaltalaisyritysten siirtyminen sinne syö edelleen 25 % tariffin.
Alkaa näyttää siltä, että globaali peli kovenee. Paljon on kiinni siitä, millaiseksi eri maiden lainsäädäntö muodostuu tulevaisuudessa. Kun autoteollisuus muuttuu pikavauhdilla, on myös lainsäädännön muututtava. Jos Yhdysvallat ei ole tässä tarkkana, se saattaa hyvinkin menettää autoteollisuuden globaalin asemansa Kiinalle.
(Lähde: Automotive News)