Kiina suostui alentamaan autojen tullitariffit: "Taputamme käsiämme"
Autot ja liikenne
Kiina suostui alentamaan autojen tullitariffit: "Taputamme käsiämme"
Kiina alentaa Yhdysvalloista tuotavien autojen tullimaksuja ainakin väliaikaisesti 40 prosentista 15 prosenttiin.
Julkaistu 15.12.2018
Tuulilasi

Kiinan valtiovarainministeriö tiedotti, että tullimaksuja alennetaan kolmeksi kuukaudeksi. Ministeriön tiedotteessa kerrottiin, että Kiina toivoo neuvottelujen Yhdysvaltojen kanssa nopeutuvan, että kaikki ylimääräiset tullimaksut maiden välillä voitaisiin poistaa.

Nyt tullimaksu on jälleen sama kuin ennen maiden välisen kauppasodan alkua.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tervehti tietoa tyytyväisenä.

”Kiina on juuri kertonut, että maidemme välisen kauppasodan aikana sen taloudellinen kasvu on hidastunut selvästi. He ovat juuri ilmoittaneet autojen tullitariffien laskemisesta aiemmalle tasolle. Kiina haluaa tehdä kanssamme ison ja kokonaisvaltaisen kauppasopimuksen, se voi hyvinkin toteutua jopa aika pian”, Trump twiittasi.

Kiinan automyynti on kauppasodan ansiosta tänä vuonna laskussa ensi kertaa 28 vuoteen. Myös talouskasvu on samalla hidastunut.

Kiinan ilmoituksen jälkeen esimerkiksi Tesla kertoi heti laskevansa Model S:n ja Model X:n hintoja Kiinassa.

”On hienoa askel, että Kiinalla ja Yhdysvalloilla on nyt yhteinen tahto lopettaa tämä kauppasota. Autoja tilataan taas varmasti enemmän ja kauppa tulee virkistymään”, kertoo Kiinan autokauppiaiden yhdistyksen johtaja Wang Cun Reutersille.

”Taputamme käsiämme molempien maiden hallituksille rakentavasta yhteistyöstä tullitariffien poistamisesa ja kaupan avaamisesta jälleen”, kommentoi puolestaan Ford Motorin johtaja Joe Hinrichs.

BMW ja Daimler ovat olleet kauppasodan suurimpia häviäjiä, LMC Automotiven tilastojen mukaan Yhdysvalloista Kiinaan tuoduista autoista 60 % on BMW:n ja Daimlerin malleja. BMW:n mukaan se on menettänyt vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kauppasodan vuoksi arviolta 300 miljoonaa euroa.

Kommentoi »