Mitähän Marx, Engels ja Lenin tästä sanoisivat?

Keskellä Tbilisin keskustaa seisoo 32-­kerroksinen lasiseinäinen pilven­piirtäjä, joka kätkee sisäänsä Biltmore-luksushotellin. Ylimmän kerroksen kuninkaallisen sviitin saa käyttöönsä, jos on varaa maksaa majoituksesta 2  850 euroa yöltä. Huoneen ikkunoista avautuvat panoraamanäkymät kaupungin ylle, ja varustukseen kuuluu oma kuntosali ja jacuzzi.

Kerrosta alempana on japanilainen näköalaravintola, jossa voi nauttia ankeriasta ohuiksi sashimiviipaleiksi paloiteltuna ja tilata ruokajuomaksi pullon vuoden 2015 Dom Perignon -samppanjaa. Marmorin eri sävyissä säihkyvä aula on remontoitu pilvenpiirtäjän vieressä olevaan 1930-luvun kivitaloon, josta kuljetaan lasitunnelia pitkin itse hotelliin.

Marx, Engels ja Lenin luultavasti hämmästyisivät jo aularakennuksen nähdessään. Kyseisessä talossa toimi alun perin IMELI eli neuvostoaikainen Marx-Engels-­Lenin-instituutti, jossa opiskeltiin sosialismin ja kommunismin teoriaa. Nyt täällä määrää aatteen sijaan raha, joka tuli rakennusvaiheessa suurimmalta osin Yhdistyneistä arabiemiirikunnista.

Edellä mainitut poliittisen historian merkkihahmot eivät olleet kotoisin Georgiasta, mutta täältä on lähtöisin eräs sittemmin kauhua herättänyt neuvostojohtaja. Hänestä myöhemmin lisää.

Entisen neuvostoinstituutin tiloihin rakennettu pompöösi respa on hyvä esimerkki siitä, mitä Georgiassa ja ennen kaikkea sen pääkaupungissa Tbilisissä on tapahtunut 2000-luvulla. Kuten moni muu entinen neuvostotasavalta, se on pyrkinyt ottamaan pesäeroa historiaansa ja länsi­maistumaan kovalla vauhdilla.

Tämä muutos tekee Tbilisistä kiehtovan kaupunkikohteen, joka tarjoaa niin huippumodernia kaupunkikulttuuria kuin vuosi­satoja vanhoja perinteitä – ja ainakin vielä hetken aikaa ripauksen neuvostoaikaista rosoa.

Kaupunkia halkoo suomalaisnäkökulmasta hauskalla nimellä siunattu Kurajoki. Sen toisella puolella kulkee Kote Marjanishvili -katu, jota pitkin kävellessä siirtyy erilaiseen todellisuuteen.

Maali hilseilee talojen seinistä. On ikoni­kauppaa, juusto­kauppaa ja huivipäisiä mummoja, jotka istuvat portti­kongeissa myymässä hedelmiä ja vihanneksia. Kylki kylkeen asetellut laatikot tursuavat munakoisoja, tomaatteja, kaalinpäitä, granaattiomenoita, maissintähkiä ja viinirypäleitä.

Marjanishvilin metroaseman edessä on katuantikvariaatti, jonka hyllyt notkuvat ajan patinoimien teosten painosta. Kirjojen myynti kadulla on tyypillistä Tbilisissä. Siellä täällä näkyy vanhojen pappojen pitämiä puoteja. Usein ne ovat spontaaneja kirppishenkisiä toimipisteitä, joissa kadulle tai kivimuurien päälle on levitetty vanhoja kirjoja.

Osa kauppiaista myy teoksia omasta hyllystään, jotkut toimivat ammattimaisemmin ja hankkivat tukkureilta vanhoja kirjoja kilohintaan. Sama koskee kaupungin katujen lukuisia taidekauppiaita. Jotkut ovat maalanneet teoksensa itse, toiset myyvät muiden tekemiä tauluja komissiota vastaan.

Yrittää pitää, sillä tavallinen eläke saattaa olla Georgiassa vain 50 euroa kuussa. Sillä ei halvan hintatasonkaan maassa selviä elinkustannuksista, ja tyypillistä onkin, että lapset pitävät vanhemmistaan huolta näiden eläköidyttyä. Yleensä vastuussa on nuorin lapsi, jonka oma perhe asuu saman katon alla tämän vanhempien kanssa.

Tbilisi on paitsi katukauppiaiden myös koirien kaupunki. Sen aukioilla jolkottelee tuon tuosta vastaan kulkukoiria, ja niitä näkee makoilemassa auringon lämmössä. Useimmilla nelijalkaisilla on korvassaan keltainen lätkä. Se kertoo, että koira on rokotettu, eikä näin ollen aiheuta vaaraa ihmisille.

Vaunu nytkähtää liikkeelle. gondolihissi kuljettaa ihmisiä ylös kukkulalle, josta löytyvät muun muassa Narikalan linnanrauniot ja kasvi­tieteellinen puutarha.

Kun vaunu nousee korkeammalle, silmien edessä alkaa hahmottua Tbilisin keskusta. Ensimmäisenä huomion kiinnittävät sen lukuisat modernit rakennukset. Kurajoen ylittää vuonna 2010 valmistunut Rauhansilta. Se sai kaarevan lasikattonsa vuoksi paikallisilta lempinimen Always Ultra, koska silta muistuttaa täältä ylhäältä katsottuna hieman pikku­housunsuojaa.

Moni kaupungin arkkitehtonisista ihmeistä on rakennettu vuoden 2003 ruusuvallankumouksen jälkeen (nimi tuli käänteen­tekevästä hetkestä, jolloin länsimieliset mielenosoittajat tunkeutuivat Georgian parlamenttiin punaiset ruusut kädessään).

Tapahtumat johtivat presidentti Eduard Ševardnadzen syrjäyttämiseen. Hän oli entinen neuvostovirkamies, jonka kaudella Georgia oli saanut perustuslain ja aloittanut kasvun demokraattiseksi valtioksi mutta luisunut samalla korruptioon, köyhyyteen ja kaaokseen.

Ševardnadzen tilalle nousi Mikheil Saakašvili, joka johti maata vuodesta 2004 vuoteen 2013 asti. Länsimielinen presidentti nosti maan takaisin jaloilleen ja käynnisti rakennus­projekteja, joiden tuloksia saamme nyt ihmetellä.

Monet Saakašvilin suosikkiarkkitehdeista olivat italialaisia. Esimerkiksi Rauhansillan suunnitteli Michele De Lucchi. Hänen käsialaansa on myös Georgian sisäministeriön aaltoileva lasirakennus, joka näkyy matkalla lentokentälle.

Aivan Rauhansillan vieressä on kaksi sylinterin muotoista tuubia, joiden pinta on terästä ja lasia. Niiden sisälle piti tulla konserttitalo ja taidekeskus, mutta rahoitus loppui Saakašvilin hävittyä vaalit. Nyt tuubit ovat tyhjillään.

Joen varressa on Tbilisin oikeustalo. Rakennuksen tunnistaa pyöreistä kattorakenteista, jotka muistuttavat metsäsienien lakkeja. Paikalliset kutsuvatkin paikkaa sienitaloksi.

Modernit rakennukset tuntuvat pitävän itsestään eniten meteliä, mutta kun niitä on tuijotellut tarpeeksi, kaupunkikuvasta alkaa erottua muutakin. Tbilisissä on lukuisia kirkkoja, joiden tornit nousevat tasaisen talomeren ylle. Siellä täällä on kivoja kattoterasseja ja sieviä vanhoja taloja, joissa on pitsihuvilamaiset puuparvekkeet.

Kauempana kukkulalla näkyy vielä valtava neuvosto­henkinen betonilähiö, jonka talot muodostavat harmaan muurin horisontin eteen.

Kaupungin yllä seisoo Kartlis Deda eli Äiti Georgia -patsas. Kaksikymmentä metriä korkea alumiininen hahmo pitää oikeassa kädessään miekkaa ja vasemmassa viinilasia.

Se kuvaa hyvin asennetta, joka tämän maan asukkailla on kautta historian ollut tänne saapuvia kohtaan. Jos tulet ystävällisissä aikomuksissa, vieraanvaraisuudestaan tunnetut georgialaiset laittavat pöydän koreaksi ja kaatavat viiniä lasiisi. Mutta jos liikut pahoissa aikeissa, miekka heiluu.

Georgia on maantieteellisen sijaintinsa takia kuin Kaukasian Puola. Sen yli ovat marssineet valloittaja­kansat joka suunnalta. Pohjoisessa on suuri ja mahtava Venäjä, etelästä taas ovat hyökänneet ottomaanit ja iranilaiset. Kun tähän soppaan lisätään vielä mongolialaiset ja muut idän kauhut, ymmärtää miksi Äiti Georgialla on terävä miekka kädessään.

Patsaan selkäpuolella näkyy taas yksi moderni rakennus. Erikoisessa ufomaisessa talossa asuu miljardööri Bidzina Ivanišvili, Georgian rikkain mies.

Ivanišvili on tehnyt rahansa pääasiassa pankki- ja metalli­bisneksillä, mutta hän oli myös vuoden verran maan pääministeri. Georgialaiset tuntevat Ivanišvilin hyväntekijänä, joka on syytänyt miljoonia muun muassa maan kansallis­oopperalle, museoille, urheilujoukkueille, historiallisten monumenttien restaurointiin ja jopa koko Georgian kattavan internetyhteyden rakentamiseen.

Keltainen helikopteri surraa taivaalla iso kamera keulassaan. Kaupungissa kuvataan parhaillaan Fast and Furious -autoiluelokuvasarjan yhdeksättä osaa. Hollywood-tähti Vin Diesel on kuulemma sen vuoksi Tbilisissä.

Kivillä päällystetty katu kiemurtelee alas mäeltä kohti Tbilisin historiallista keskustaa. Yli 200 vuotta vanhoja rakennuksia täältä ei juuri kannata etsiä. Koko Tbilisi tuhottiin maan tasalle syyskuussa 1795 käydyssä Krtsanisin taistelussa, jossa georgialaiset hävisivät persialaisille.

Alhaalla olevalla aukiolla on erikoisia kupolikattoisia rakennuksia ja ilmassa haisee mädän kananmunan tuoksu. Tämä on niin kutsuttu rikkikylpylöiden alue eli Abanotuban. Vieri viereen rakennetuissa kylpylälaitoksissa käydään lillumassa maasta pulppuavassa rikkipitoisessa vedessä, jonka kerrotaan parantavan jos jonkinlaisia vaivoja ja tauteja.

Tunnetuimpia alueen kylpylöistä on Orbeliani, jonka koristeellinen sisäänkäynti muistuttaa moskeijaa. Vaikka näissä paikoissa kylpeminen on suosittua matkailijoiden keskuudessa, myös paikalliset käyvät täällä. Ystäväporukoilla on tapana varata sunnuntaisin huone, jonne mahtuu kymmenenkin ihmistä. Kylpyläreissun jälkeen jatketaan nauttimaan kylmää olutta ja syömään perinteisiä georgialaisia täytettyjä taikinanyyttejä eli khinkaleja.

Ulkona rikkikylpylöiden viereisellä aukiolla on suihkulähde ja patsas, jossa haukka pitelee pyydystämäänsä fasaania kynsissään. Tarinan mukaan Kartlin eli nykyisen Georgian itäosan kuningas Vakhtang I Gorgasali kävi metsästysretkellä Tbilisin alueella silloin, kun täällä kasvoi vielä pelkkää metsää.

Kuninkaan metsästyshaukka sai kiinni fasaanin, joka rimpuili niin kovasti, että molemmat linnut tippuivat kuumaan lähteeseen. Kun metsästysseurue saapui paikalle, he huomasivat, että haukka ja fasaani olivat kiehuneet kypsiksi. Tarina ei kerro oliko kuningas keitettyjen linturuokien ystävä, mutta hän oli kuulemma tapahtuneesta niin vaikuttunut, että päätti perustaa paikalle kaupungin.

Tbilisi tarkoittaa suomeksi lämmintä paikkaa, ja sen arvellaan juontavan juuri näistä kuumista lähteistä. Gorgasalin mukaan taas on nimetty aukion toisella laidalla sijaitseva ravintola, josta tuli erityisen suosittu, kun Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kävi siellä syömässä valtiovierailullaan toukokuussa 2005. Reissun seurauksena hänellä on myös nimikkokatu kaupungin laitamilla.

Valkoiseen juhla-asuun pukeutunut nuori mies nostaa kätensä sivuilleen kuin linnun siivet. Kaiuttimista soi kiihkeätahtinen musiikki.

On ilta, ja ravintola Gorgasalin ulkoesiintymislavalla on käynnissä kansantanssi­näytös. Vuorossa on perinteinen georgialainen häätanssi nimeltä kartuli.

Mies kiertää ympyrän kädet levällään, saapuu lavan reunassa odottavan naisen luo. Myös hänellä on valkoinen perinne­asu. Päässään naisella on silkkihuntu. Pitkät palmikot ulottuvat vyötärölle asti.

Nainen luo katseensa maahan ja molemmat tanssijat liitävät tanssilattian halki kuin joutsenet tyynellä järvellä. Kartulia tanssittaessa miehen ja naisen vartalot eivät saa koskettaa toisiaan. Ylävartalo pysyy liikkumattomana koko tanssin ajan, ja miehen täytyy katsoa tanssipariaan koko ajan – kuin tämä olisi ainoa nainen maailmassa.

Kansantanssit ovat Georgiassa elävä perinne. Vaikka esitys tuntuu lähinnä matkailijoiden iloksi järjestetyltä, katsomassa on ainakin yksi iso paikallinen naisseurue.

Auringonsäteet herättävät lasimaalauksen oranssit, turkoosit, keltaiset ja viininpunaiset sävyt henkiin. Onpa harvinaisen kaunis rappukäytävä!

Vanhan Tbilisin sydämessä sijaitsee 1800-luvun puutalo, joka kuuluu alueen arkkitehtonisiin helmiin. Betlemikadun numerossa neljä sijaitsevasta talosta on tullut nähtävyys hienojen lasimaalausten vuoksi. Rappu­käytävässä on nytkin matkailijoita tallentamassa näkyä kameroillaan.

Vaikka Tbilisi tuhoutui lähes maan tasalle 200 vuotta sitten, täältä voi yhä löytää historiallisesti kiinnostavia ja kauniita rakennuksia. Sellaisia ovat myös entiset karavaani­seraljit, joita on kunnostettu uusiokäyttöön. Kyseisissä rakennuksissa tapasivat aikoinaan Silkkitietä kulkeneet kauppiaat.

Vanha Tbilisi on mainio paikka istua iltaa. Joka puolella on viihtyisiä terasseja ja etenkin viinibaareja. Niiden määrä ei ole yllätys, sillä Georgia on perinteinen viinimaa. Täältä on löydetty 8 000 vuotta vanhoja viiniruukun sirpaleita, ja paikalliset kehuvat georgialaisten keksineen koko viinin­teon taidon. Kun tarkkaan katsoo, georgialaiset aakkosetkin muistuttavat vähän kiemurtelevaa viiniköynnöstä.

Tbilisin viinikuppiloissa kannattaa tutustua ainakin paikallisista rypälelajikkeista tehtyihin juomiin. Georgiassa kasvaa peräti viittäsataa erilaista viinirypälettä, joista nelisenkymmentä on kaupallisessa tuotannossa.

Jan Shardeni -kadulla ohitamme erikoisen patsaan. Hupaisan näköinen pronssinen ukkeli istuu tuolissa ja kohottaa viinillä täytettyä sarvea kädessään. Hän on tamada, georgialaisen illallisen seremoniamestari, jonka tehtävänä on varmistaa, että vierailla on hauskaa, ja ehdottaa maljan nostamista säännöllisin väliajoin. Tamada-perinne elää vahvana, ja on tavallista, että georgialaisen ystäväporukan kokoontuessa illanviettoon yksi toimii seremoniamestarina.

Kapean ja pimeän Zurab Kvlividze -kadun varrelta löytyy harmaa metalliovi, jota koristaa illallista kuvaava maalaus. Keskellä on tamada: viiksekäs punapaitainen mies viitta harteillaan ja kohotettu viinisarvi kädessään.

Käännämme kahvasta ja astumme sisään. Oven takaa paljastuu sisäpiha, jonka lehtipuiden alla olevissa pöydissä istuu ihmisiä illallisella. Tämä on ravintola Shavi Lomi, suomeksi Musta leijona. Nimensä se on saanut kuuluisan georgialaistaiteilijan Niko Pirosmanin samannimisestä taulusta.

Vaikka ravintola on vaikeasti löydettävissä ja sijaitsee toisella puolella jokea kuin vilkas vanha Tbilisi, täällä on täyttä. Se ei ole ihme. Paikkaa pyörittää keittiömestari Meriko Gubeladze, joka on pienimuotoinen julkkis Georgiassa. Hänellä on kaksi ravintolaa ja oma ohjelma Rustavi 2 -kanavalla.

Joidenkin mielestä Tbilisin ravintolakulttuuri nousi uuteen kukoistukseen sen jälkeen, kun Gubeladze avasi Shavi Lomin vuonna 2011. Hän oli työskennellyt tätä ennen huippu­ravintoloissa Yhdysvalloissa ja kotimaahan palattuaan päätti alkaa tehdä georgialaisia klassikkoruokia modernilla otteella.

Tyypillistä georgialaiselle illalliselle on, että kaikki annokset jaetaan seurueen kesken, ja ruokaa tulee aina enemmän kuin kukaan pystyy syömään.

Tänään pöytään tuodaan muun muassa mehukkaita grillattuja munakoisoja maapähkinäkastikkeen kanssa, sekä tietenkin georgialainen salaatti, joka on pakollinen osa jokaista illallista. Se sisältää perinteiset salaattiainekset: tomaattia, kurkkua ja tuoreita yrttejä. Eron kaikkiin muihin maailman salaatteihin tekee mukaan lisättävä täkäläinen auringon­kukkaöljy, joka antaa oman pikantin makunsa.

Mieleenpainuva elämys on ravintolan versio hatsapurista eli juustolla täytetystä litteästä leivästä, joka tarjoillaan uunituoreena. Täällä siihen on käytetty kahta erilaista juustoa, joista yksi on sisällä ja toinen leivän päällä.

Erilaista lihapataa, muhennosta ja georgialaista makkaraa virtaa keittiöstä solkenaan. Juomapuolella meitä hemmotellaan muun muassa munkkien tekemällä luostari­viinillä. Tekee mieli ottaa tamadan rooli ja ehdottaa vielä yhtä lasillista. Gaumarjos! Kippis!

Georgialaiseen perinneasuun pukeutunut nainen katsoo seinällä olevasta kehystetystä kuvasta jotenkin ylvään ja itsevarman oloisena. Hän on Barbare Eristavi-Jorjadze ja tämä on ravintola Barbarestan.

Eristave-Jorjadze oli 1800-luvulla elänyt runoilija, näytelmä­kirjailija, esseisti ja naisasialiikkeen edelläkävijä. Häntä pidetäänkin Georgian ensimmäisenä feministinä. Eristave-Jorjadze oli myös aatelissukua, joidenkin lähteiden mukaan prinsessa, toisten mukaan herttuatar. Tämän kaiken lisäksi hän oli intohimoinen ruuanlaittaja, joka julkaisi vuonna 1874 oman keittokirjan.

Barbarestanin idea on hauska: kaikki ruuat tehdään Barbaren resepteillä. Valinnanvaraa riittää, sillä lähteenä toimii postuumisti vuonna 1914 julkaistu kokoelmateos, jossa on tarjoilijan mukaan noin 800 ruoanlaitto-ohjetta. Lasi­kantisessa puulaatikossa säilytettävää kirjaa tullaan esittelemään meille ennen ruokailua. Omistaja löysi kuulemma sen aikoinaan kirpputorilta 15 eurolla.

Barbarestania pidetään yhtenä Tbilisin parhaista ravintoloista, ja paikalliset käyvät täällä juhlaillallisella esimerkiksi hääpäivänä.

Ruuat taipuvat fine diningin puolelle. Hyvä esimerkki­annos on nätisti valkoisen lautasen keskelle asetettu rapea jänisrulla, joka on saanut seurakseen muun muassa pari karamellisoidusta päärynästä tehtyä palloa ja päärynän sukuisesta kvittenistä tehtyä pyreetä.

Monen ruokalajin lounasta sulatellessaan tuntee hetken aikaa itsensä 1800-luvun aristokraatiksi.

Dedaenan puistossa sijaitsee niin kutsuttu Kuivan sillan ulkoilmatori, jossa myydään lähes mitä tahansa kristallilaseista television kauko­säätimiin. Osa alueesta on pyhitetty taidekauppiaille, ja tarjolla on sekalaista toritaidetta moneen lähtöön. On naivistisia alastonkuvia rehevistä naisista ja Stalinia esittäviä lyijykynäpiirroksia.

Erilaiset Stalin-tuotteet kiinnittävät muutenkin huomion täällä. Hänen naamansa saisi kotiin vaikkapa jääkaappi­magneetin muodossa. Yhdellä myyntipaikalla on piippuja, joita paikalliset kutsuvat ”Stalinin piipuiksi”. Entisen neuvostojohtajan oikea käsi oli selvästi vasenta lyhyempi, ja sanotaan, että hän pyrki peittelemään asiaa pitämällä kättään koukussa. Luonteva syy pitää kättä koko ajan koukussa oli tietenkin piipun polttelu.

Ei ole sattumaa, että täältä löytyy paljon Stalin-aiheista rihkamaa. Hän oli näet kotoisin Georgiasta, tarkemmin ottaen Gorin kaupungista, jonka Stalin-museo on nykyään suosittu nähtävyys. Ristimänimeltään Stalin oli Josif Vissarionovitš Džugašvili, ja hän puhui venäjää georgialaisella aksentilla.

Osa georgialaisista pitää Stalinia sankarina, osa häpeä­pilkkuna. Tapattihan hän suuria määriä maanmiehiään.

Kurajoen varrella kulkevalla monikaistaisella tiellä vyöryy loputon autojen jono. Pakokaasu haisee. Georgiassa asuu 3,7 miljoonaa ihmistä, joista 1,1 miljoonaa Tbilisissä. Suuri asukasmäärä näkyy myös liikenteessä: autoja on kaupungin pinta-alaan nähden liikaa, ja liikkuminen on välillä sietämättömän ruuhkaista ja tahmeaa.

Syvemmällä vanhassa keskustassa ei onneksi ole liikenne­ruuhkia. Ryhmä katumuusikoita soittaa kävelykadulla haikeaa sävelmää epäonnisesta rakkaudesta. ”Jos sinä jätät minut, en ole enää onnellinen”, he laulavat.

Parin korttelin päässä on Café Leila, toinen Meriko Gubeladzen ravintoloista Tbilisissä. Siellä kannattaa piipahtaa pelkästään upean sisätilan vuoksi. Tässä oli vuosikymmeniä sitten karkkikauppa, jonka jäljiltä koristeellinen sisustus on. Seinämaalaukset ovat Šota Rustavelin kuuluisasta georgialaisesta kansallisrunoelmasta Pantterintaljainen.

Rustavelin nimeä kantaa myös kaupungin pääkatu, jonka varrella ovat kansalliset instituutiot, kuten kansallis­ooppera, kansallisteatteri, kansalliskirjasto, kansallismuseo ja Georgian parlamenttitalo.

Rustaveli-kadulta löytyy myös Tbilisin taidemuseo, jossa toimi aikoinaan pappisseminaari. Siellä opiskeli nuori Josif Stalin, joka sai kenkää koulusta hurahdettuaan marxilaisuuteen. Miltähän maailma näyttäisi, jos Stalinin olisi annettu käydä opintonsa loppuun?

Vastapäätä Café Leilaa on Anchiskhatin kirkko. Se on vanhin säilynyt kirkkorakennus koko kaupungissa.

Oviaukolle astuva nainen tekee kolme ristinmerkkiä. Sisällä ihmiset kiertävät ikonilta toiselle ja suutelevat lasipintaa niiden edessä.

Georgia on hyvin uskonnollinen maa, jossa lapset viedään viikonloppuisin kirkkoon, ja ristit sekä pienet ikonit roikkuvat autojen taustapeileissä.

Vaikka Georgia länsimaistuu kovaa vauhtia, se on silti joissakin asioissa asenteiltaan konservatiivinen maa. Koti, uskonto ja isänmaa ovat yhä monille ihmisille pyhiä asioita.

Perinteisen rinnalla kukkii silti uusi. Mennään katsomaan sitä vielä hetkeksi. Vanhan teollisuusrakennuksen seinät ovat täynnä värikkäitä muraaleja ja graffitteja. Sisä­pihalla roikkuu värikkäitä viirejä ja valtava diskopallo. Pihan laidalla on vieri vieressä ravintoloita, joista saa kaikkea ramen-nuudeleista gourmet­hampurilaisiin.

Tämä on Fabrika, entinen tekstiilitehdas, jonne kannattaa tulla jos haluaa löytää kaupungista ”palan Berliiniä”. Kiinteistössä on pari vaatekauppaa, levykauppa, skeitti­kauppa, graffitigalleria, coworking-työskentelytila ja hostelli.

Nuoret tbilisiläiset viettävät rentoa iltapäivää, soul­musiikki soi kaiuttimista ja nenään leijailee vieno pilven tuoksu. Georgia on todellakin muuttunut rautaesiripun sortumisen jälkeen. Silloin täällä ei voinut nähdä Hollywood-­leffoja, ja Beatlesia piti kuunnella salaa. Nyt on Fabrikan kaltaisia paikkoja.

Pihan keskellä on koristeena vanha neuvostoauto, ja viereisestä Moulin Electrique -ravintolasta voisi tilata herkullisen hatsapurin. Tuntuu, että juuri nyt Tbilisin ikivanhat perinteet, neuvostoajan jäänteet ja moderni kaupunkikulttuuri iskevät toisilleen hetken ajan silmää.