Kettu leviää sinne, missä ruokaa on – Viime vuosikymmeninä käänne on tullut Lapissa
Kettu sopeutuu elämään niin Lapin erämaassa kuin liikenneympyrässä keskellä kaupunkia – kunhan vain ruokaa riittää.
Metsissä ja viljelysmailla, kaupungeissa, vuoristoissa ja autiomaissa – kaikissa elää kettuja. Sopeutuvaisuutensa vuoksi kettu on maapetoeläimistä laajimmalle levittäytynyt.
Erityisen suosiollisia repolaiselle ovat rehevät elinympäristöt, joilla on paljon pikkunisäkkäitä saaliiksi. Kettu jahtaamassa jänistä on yleinen mielikuva, mutta eniten se syö pienjyrsijöitä kuten myyriä. Sille kelpaavat hyvin myös raadot, linnut, kalat ja marjat, käytännössä melkein mikä vain.
– Kettu on kaikkiruokainen. Missä vain on ruokaa, sinne kettu levittäytyy, sanoo riistaeläintieteen dosentti Kaarina Kauhala.
Viime vuosikymmeninä kettu on vallannut elintilaa Tunturi-Lapissa, jonka karuihin ja niukkoihin oloihin sillä ei aiemmin ollut asiaa. Suurin syy menestykseen on ilmastonmuutos.
– Kun ilmasto lämpenee, ympäristön tuottavuus kasvaa. Ja kun ruokaa on runsaammin, kettu pystyy levittäytymään pohjoisemmaksi.
Samalla pohjoisen erämaissa perinteisesti elänyt toinen koiraeläin, naali, on joutunut väistymään. Kettu on isompi ja voimakkaampi. Se voittaa kisan ruoasta ja voi tappaa naaleja.
Lapista lähes täysin kadonneita naaleja onkin viime vuosina pyritty suojelemaan metsästämällä kettuja.
Kaupunkiketut pärjäävät ihmisten tähteillä
Toinen ääripää laajassa aluevaltauksessa ovat isot kaupungit. Yksittäisiä pelottomia kettuja voi vaeltaa jopa Helsingin kantakaupunkiin asti.
Kaupungissa kettua ei metsästetä eikä vainota, mutta yksi uhka on: liikenne. Ne ketut, jotka oppivat väistelemään autoja, selviävät.
Monin paikoin kettukannat ovat kaupungeissa jopa tiheämmät kuin maaseudulla, koska ihmiseltä jääneissä tähteissä riittää syötävää.
– Ihmiset jättävät uskomattoman paljon ruokaa jälkeensä, Kauhala sanoo.
Tutkimusten perusteella ketut ovat vierailleet ihmisten tunkioilla yli 40 000 vuotta sitten.
Päivälevolla liikenneympyrässä
Oxfordissa kaupunkikettujen liikkeitä on seurattu tarkkaan. Eräs kettuyksilö vietti päivät vilkasliikenteisen liikenneympyrän keskustassa – siellä se oli visusti turvassa. Liikenteen hiljennyttyä se lähti tutkimusmatkoilleen ja vetäytyi taas siksi aikaa, kun pubit sulkeutuivat ja ihmisiä parveili kaduilla.
– Kettu on hyvin oppivainen ja hyödyntää kyllä kaikki mahdollisuudet, joita sille on tarjolla, Kauhala sanoo.
Metsien ketut ovat arkoja. Kaupunkiketut taas voivat jopa lähteä seuraamaan ihmistä, kuten Turussa tehdyssä seurannassa havaittiin.
Kauhalan mukaan osin voi olla kyse oppimisesta: kettu huomaa, ettei ihmisiä tarvitsekaan varoa. Osin taas vaikuttaa perimä. Ketun sukulaisista koirista tiedetään, että arkuus on perinnöllistä.
Kaupunkeihin on siis saattanut päätyä keskimäärin rohkeampia yksilöitä. Aremmat ovat kenties kääntyneet jo rajalta todettuaan, että väkeä on liikaa. Uskaliaimmat sitten siirtävät ominaisuutensa eteenpäin, ja syntyy uusia urheita citykettuja.
Tunnista
Kettu on pitkäraajainen ja siro koiraeläin. Mittaa on 60–85 senttiä, hännällä vajaat puoli metriä. Turkki on tuuhea ja punaruskea, kurkku ja rinta usein valkoinen ja jalat edestä mustat.
