Kolumni | Keskilännen keittiöt toi Miina Supisen elämään ylösnousemussarvet.
Keskilännen keittiöt on maukas pala. J. Ryan Stradalin esikoisromaani kertoo superkokki Eva Thorvaldista ja amerikkalaisen ruokakulttuurin mullistuksista. Novellimaisista pätkistä koostuva episodiromaani sekoittaa hauskasti realismia, sadunomaisia käänteitä ja satiiria. Äidin hylkäämästä vauvasta tulee maailman vahvimpia chilejä kasvattava tyttö ja lopulta myyttinen keittiöjumala. Kertojat, paikat ja tunnelmat vaihtuvat pätkästä toiseen.
Keskilännen keittiöt on ollut iso hitti Yhdysvalloissa. Takakansi mainostaa, että amerikkalaiset kirjakauppiaat valitsivat sen vuoden parhaaksi esikoisromaaniksi. Kanteen on painettu lause The Herald Scotlandin arvostelusta: Ihan kuin Jennifer Eganin Aika suuri hämäys, mutta musiikin sijasta pääosassa on ruoka.
Aika suuri hämäys on viime vuosien suosikkejani, joten odotukseni olivat korkealla. Siihen nähden romaani on pettymys, vaikka kiva onkin.
Yksi mieleenpainuva tarina kuvaa pikkukaupungin messujen leivontakisaa, jossa rouvat kilpailevat parhaasta peltikakkureseptistä. Voittajakakun tekijä on hyväsydäminen Pat-rouva, jonka poika diilaa huumeita. Pat ja poika pääsevät kakkuineen suurkaupungin ruokakilpailuun, mutta ruokahipsterit nöyryyttävät heidät suoraan kotimatkalle.
Novellissa paljastetaan myös Patin peltikakun resepti. Se kuulostaa suoraan sanottuna ällöttävältä. Herkku koostuu lähinnä sulaneesta ja jälleen hyhmettyneestä voista, pähkinävoista ja maitosuklaasta.
Ihmiskohtaloiden lomassa kuvataan kulinarismiharrastuksen muutosta. Ruokakulttuuri kehittyy yhä hienostuneemmaksi, hyytelösalaatit vaihtuvat orgaaniseen lähiruokaan. Alkuperä ja kasvatusolosuhteet ovat kuolemanvakava juttu. Välillä Stradal kuvaa ruokahifistelyä hartaan syvällisenä, välillä hän tekee siitä pilaa.
Patin kakku aiheuttaa hysteriaa ruokasnobien keskuudessa. Voikin on ostettu tavallisesta marketista. Se on ehkä peräisin lehmistä, jotka ovat syöneet geenimuunneltua rehua. Onko kakku vaaraksi odottavalle äidille ja sikiölle? Olisiko viisainta yrittää oksentaa?
Vetävästä kerronnasta ja hauskoista yksityiskohdista huolimatta Keskilännen keittiöt jättää hieman tympäisevän jälkimaun. Eloisan tarinoinnin sisältä pilkottaa moralistinen sielu, josta tulee vähän mieleen netissä kiertävät ”tositarinat” – ne, joissa taivastellaan kopeiden ihmisten töykeyttä leikkipuistoissa, kassajonoissa tai lentokoneissa, ja lopuksi kerrotaan, kuinka ilkimykset saavat kunnon rangaistuksen. Keskilännen keittiöissä ilkeille kokeille käy kehnosti. Kaikkein kostonhimoisin Stradal on kuvatessaan illalliskutsujen kuningatarta Octaviaa, joka kehtaa vähätellä nuorta Evaa ja hänen teeskentelemättömän elegantteja ruokiaan. Ja totta kai vilpittömän Patin vilpitön kakku kohotetaan lopulta Evan maailmankuulun illallisen listalle.
Keskilännen keittiöt jättää pysyvän jäljen elämääni. Ei niinkään kirjallisten ominaisuuksiensa takia vaan siksi, että se tuo elämääni ihmeelliset ylösnousemussarvet. Kuten peltikakku, nekin kuulostavat luettuna ällöttäviltä, mutta ah, kuinka väärässä olinkaan.
Ylösnousemussarvet tehdään näin: Vaahtokarkki kastetaan voisulaan ja kieritellään kanelissa ja sokerissa. Karkit kääritään tiiviisti valmiiseen voisarvitaikinaan. (Suomalaiset kokit saavat sarvitaikinaa useimmista ruokakaupoista. Lieriömäiset pahvipurkit löytyvät yleensä juustohyllystä. Taikinan voi tehdä alusta asti itsekin, mutta luulen, että se ei olisi reseptin kansanomaisen hengen mukaista.)
Sarvet laitetaan uuniin. Sillä aikaa kun ne paistuvat, kokki lukee ääneen Johanneksen evankeliumin 20. luvun säkeet 1–18. Viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Tätä kiehtovaa vaihetta ei ole syytä jättää välistä, ainakaan jos kokkaa lasten kanssa.
Kun sarven ottaa uunista ja murtaa, voi havaita, että hauta on tyhjä, vaahtokarkki on kadonnut.
Hämmästyttävintä on se, että sarvet ovat tosi hyviä, kuin lämpimän korvapuustin ja karkin sekoitusta. Kokeilkaa itse. Kannattaa ehkä kokeilla peltikakkuakin. ■
