Käynnissä on motorisoitu pyhiinvaellus, jossa myydään makkaraperunoita.

Syyskuun ensimmäinen perjantai-iltapäivä liukuu illaksi, ja Malmin lentokentällä vietetään kesän viimeistä cruising-tapahtumaa. Tänne tullaan autoilla ihailemaan autoja.

Toinen toistaan särmikkäämmät Amerikan-autot saapuvat tihenevänä letkana ja täyttävät suuren asfalttikentän. Wutum, wutum, niiden V8-moottorit varoittavat.

Näihin kulkuneuvoihin on vaikea yhdistää määreitä kuten hyvä hintalaatusuhde, edullinen, järkevä, vähäpäästöinen, vaivaton, turvallinen tai helppohoitoinen. Niiden käyttövoimana ovat omistajan ylpeys ja ilo sekä menetetty vapaa-aika. Niiden toimintasäde on talliin ja takaisin.

Pääkaupunkiseudun amerikkalaisten autojen harrastajat järjestivät ensimmäisen cruisingin eli jenkkiautojen kokoontumisen ja ajelun yhdistelmän jo kesällä 1982 Helsingin Kaivopuistossa. Varsinainen cruising-paikka on vaihtunut monesti, ja nykyään se on Kauppatori, mutta FHRA eli Finnish Hot Rod Association ry on isännöinyt pitkään Malmilla eräänlaista esikokoontumista. Avaralle Malmin asfalttikentälle mahtuu enemmän autoja kuin ahtaalle Kauppatorille, jota moni ison auton omistaja aristelee.

Malmilla autoharrastajille on tarjolla notkuva kattaus satoja peltiherkkuja, mutta yksi auto nousee selkeästi muiden yläpuolelle. Se on tavallaan koko cruising-tapahtuman kantaisä.

Siinä se nyt on. Pitkähyttisen Ford Transitin vetämällä trailerilla. Beaver Rocker.

Beaver Rocker on pyhäinjäännös. Se on Suomen ensimmäinen juuri kiihdytysajoa varten rakennettu auto. Ja Helsingin cruising-tapahtuma on syntynyt pitkälti kiihdytysajokulttuurin ympärille.

Kattojärjestö FHRA:n omistama Beaver Rocker uinui lähes unohdettuna kymmeniä vuosia virttyneessä kuosissa. Moni uhosi kunnostavansa sen, kunnes Jyrki Aukio tarttui haasteeseen.

”Tämä tuli helmikuussa meidän tallille ja huhtikuussa sillä ajettiin”, Aukio kertoo.

Itse asiassa Malmilla Beaver Rockerin ympyrä on sulkeutunut.

Ennen uutta elämäänsä Beaver Rocker oli tuiki tavallinen perheauto. Romuksi hylätty vuoden 1965 tai 1966 vakio Ford Cortina. Entisöijämestari Jyrki Aukio kertoo, että suomalaiset kiihdytysajopioneerit ostivat Ford Cortinan 1970-luvun puolivälissä 200 markalla.

”Romikselta Tattarisuolta”, Aukio kertoo. Tattarisuohan on aivan Malmin lentokentän naapurissa. Eli tuhlaajapoika on palannut kotiin, tosin koreampana kuin koskaan.

Aukio kertoo, että Cortinan ensimmäiset rakentajat kävivät Ruotsin Mantorpissa katsomassa kiihdytysajoja.

”He ottivat kuvia ja saivat oppia, kuinka kiihdytysautoja oli tehty. Vuosi taisi olla 1975. He saivat Mantorpista mukaansa sääntökirjan ja rakensivat tämän auton”, Aukio kertoo ja nyökkää kohti Beaver Rockeria.

Aukio halusi, että Beaver Rocker muistuttaa mahdollisimman paljon 1970-luvun ensimmäistä autoa.

“Kori on täysin alkuperäinen. Tämä on maalattu vuonna 2012, ja väri on alkuperäinen, vuoden 1976 väri”, Aukio kertoo.

Alkuperäinen on myös taka-akseli. Vanteet ovat samanlaiset kuin vuonna 1977. Kehikko eli turvakaari on tehty uudestaan, jotta se täyttää nykysäännöt, mutta se on malliltaan ja muodoltaan kuin alkuperäisessä. Etujousitus ja ohjaus ovat peräisin DX Corollasta.

“Moottori on samanlainen kuin ensimmäisessä versiossa. Se on vastaava Fordin FE-tyyppinen isolohko. Moottori on periaatteessa vakio, mutta siinä on ulkoisia osia. Imusarjasysteemi on vaihdettu ja sitten on kaksi suoraan paketista laitettua uutta kaasutinta”, Aukio kertoo.

“Peltipakosarjat tein itse ja nokka-akseli on vakioauton kilpanokka-akseli eli venttiilin nousu on vakio mutta asteita on vähän enemmän, että se käy epätasaisesti tyhjäkäyntiä, siksi että se kuulostaa kilpa-autolta. Tehdas on ilmoittanut tehoksi 330 hevosvoimaa ja luulen, että noiden muutosten jälkeen se on aika lähellä sitä. Auto painaa kuljettajan kanssa 1170 kiloa.”

Entisöity Beaver Rocker on parkissa hieman sivussa eivätkä läheskään kaikki ihmiset tiedä, millainen aarre kentän laidalla lepää.

Pyhäinjäännöksiä säilytetään pyhäinjäännöslippaissa, jotka ovat näyttäviä ja prameita. Beaver Rockerin pyhäinjäännöslipas ei ole poikkeus, sillä trailerin vetoauto, vuoden 1972 työautonsininen Ford Transit, kilpailee tasapäisesti vetovoimasta Beaver Rockerin kanssa.

“Joo, se on Suur-Savon Sähkön vanha edustusauto”, Aukio sanoo ja virnistää.

Beaver Rocker saa silti olla yllättävän rauhassa ihailijoilta. Aivan kuin kansainvälisillä pyyhe-, pefletti- ja huivimessuilla olisi vaivihkaa esillä Torinon käärinliina.

Beaver Rocker on huomattavasti Torinon käärinliinaa ja muita perinteisempiä pyhäinjäännöksiä käyttökelpoisempi reliikki. Beaver Rocker on kunnostettu ajettavaksi. Lauantaina se osallistuu Malmilla kiihdytysajokisaan.

Beaver Rocker kilpailee Finnish Vintage Drag Racing -kerhon järjestämässä sarjassa, jossa ajetaan bracket-tyylisesti eli hitaampi auto saa tasoitusta.

Aukio käynnistää pyynnöstä moottorin. Onneksi korvista roiskuva veri ei tahraa ohikulkijoiden vaatteita.

Beaver Rocker Ford Cortina. Auton nimi kalskahtaa jotenkin aateliselta, mutta se ei ole ollut aina sama. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa auto tunnettiin nimellä Enzio Benzina.

Silloin auton omisti ja sitä ajoi Kimmo Rutila. Hänkin on saapunut Malmin cruising-tapahtumaan.

Beaver-sponsorinimi tuli farkkumerkistä, mutta Enzio Benzina -mainokset Cortinan kyljessä viittasivat suositun Sleepy Sleepers –yhtyeen sivuprojektiin.

“Enzio Benzina oli suomalainen rock-laulaja, Jussi Rantanen, joka esitti italialaisia iskelmiä suomeksi. Levy-yhtiö sponsoroi ja halusi mainokset kylkeen”, Rutila muistelee. Enzio Benzinan alaotsikkona oli Suomen Elvis.

Beaver Rocker alias Enzio Benzina on pyhä legenda, mutta se ei tarkoita, että se olisi ollut, tai olisi, erityisen hyvä auto.

“Se oli ihan karmea kyhäys, mutta hiton hauskaa oli. Se oli uranuurtaja, mutta ei suinkaan paras. On kulttuuriteko, että se on saatu taas liikenteeseen. Se seisoi monta vuotta jossain ladossa, kun myin sen eteenpäin, ja rapistui. Ostin sen aikoinaan itselleni ja rakensin uusiksi silloin.”

Iän myötä Rutilan makutottumukset ovat muuttuneet. Malmille Rutila on saapunut keltaisella avoavolavalla, vuoden 2004 Chevrolet SSR:llä. Rutilan auto saattaa aiheuttaa rutinaa puritaanien piireissä.

“Muut hot rod -harrastajat eivät välttämättä arvosta tätä. Autoani vähän ehkä jopa hyljeksitään, koska tämä on liian uusi, eikä tälle ole tehty mitään, tämä on vakio”, Rutila sanoo ja osoittaa ohi ajavaan autoon.

“Tuollainen rötkötin kuin tuo Camaro. Sen pitää rötköttää, päristä ja sitä on pitänyt ruuvata ihan hitosti, sitten se on hyvä näille äijille. Minä olen jo ohittanut sen ajan. Olin nuorempana samanlainen, mutta en enää.”

Myös cruising-tapatuma on muuttunut, rauhoittunut. Vielä 1990-luvulla Helsingin jäähallin parkkipaikalla kumin polttaminen oli luontevaa kuin hengitys. Sitä vaadittiin ja pyydettiin.

“Ennen vanhaan minulle huudettiin, että hanaa, hanaa! En jaksanut aina polkea, ja minulla oli penkin alla messinkinen hana, jota ojensin huutajille: tässä.”

Rutilan mukaan takavuosina kumi paloi välillä ikään kuin vahingossa, sillä autot olivat niin tehokkaita.

Nyt kumin polttajia jopa paheksutaan kuin sisällä tupakoitsijoita. Malmin cruising-tapahtuma on rauhallinen festivaali, jossa myydään katu- ja pikaruokaa kojuissa. Autojen lomassa kävelee monia isä-poika-yhdistelmiä.

Jenkkiauton takaluukusta ei enää nosteta lämmintä olutta, vaan matkarattaat ja niihin takapenkiltä pikkulapsi.

Rutilan retro avoavolava ei ehkä aiheuta väristyksiä vanhan liiton autoharrastajissa, mutta Chevrolet SSR on kaikessa sarjakuvamaisuudessaan erityisesti lasten mieleen.

“Minulla on tallissa kaikkiaan seitsemän autoa. Mutta juuri tämä on se, joka huomataan. Jopa lapset ja vanhat naiset kääntävät päänsä. Ja kun pikkulapset ja mummot huomioivat, tietää, että auto on erikoinen. Eivät lasten ja mummojen päät käänny tavallisen hienon auton kohdalla.”

Rutilan mukaan parasta SSR:ssä on käytännöllisyys ja luotettavuus. Avolava muun muassa muuttuu yhdellä napin painalluksella mutkattomasti avoautoksi. Kun Malmilla vilkaisee ympärilleen, Rutila lienee ainoa joka täällä arvostaa kyseisiä seikkoja.

“Kyllä minäkin vielä rassaan vanhoja autoja, mutta aina on oltava yksi auto, jolla varmasti pääsee kovaa.”

Rutilan Chevrolet SSR:n ulkonäkö vetää puoleensa, mutta Thony Nymanin 1965 Dodge Dart GT vetoaa erityisesti sisäisellä kauneudellaan.

Auton ovet on verhoiltu valkoisella karvalla.

“Se on enkelintukkaa meidän slangilla”, Nyman selittää.

Enkelintukka on hieno sisustuselementti, mutta peilit konepellin sisäpuolella vaativat jo hieman selitystä.

“Ne ovat peilihiottua rosteria. Kyse on näyttelyhommasta. Jos on oikeasti viimeistelty konehuone, siitä tulee kiva efekti, kun kaikki heijastuu niin sanotuista peileistä.”

Beaver Rocker, Kimmo Rutilan keltainen avoavolava ja Thony Nymanin enkelintukka-auto ovat taattuja katseenvangitsijoita, jotka huokuvat kauneutta, vauhtia, vapautta, luovaa hulluutta ja riemua.

Perjantain pysäyttävin auto on kuitenkin autoista vakavin, se, jolla tehdään viimeinen matka.

Hautaustoimisto Mikko Monosen ruumisauto on vuoden 1936 Chevrolet. Se on ensimmäisen kerran esillä Malmin cruising-tapahtumassa.

Pitkä musta Chevrolet saa ihmiset hiljentämään askeleitaan. Se on huutomerkki karnevaalin keskellä. Kun auton katolla on suuri risti ja takatilassa lavetti ruumisarkulle, hevosvoimat ja muut tekniset tiedot menettävät merkityksensä.

Yleensä harrasteautolla ajetaan vain lyhyitä matkoja. Tämä musta ruumisauto on yhä aktiivikäytössä, ja sen kuljettaja Ivar ajaa sitä työkseen. Hän ravistelee myyttiä vanhojen autojen ihanuudesta.

“Tätä on vaikea ajaa. Ei ole automaattivaihteistoa eikä ohjaustehostinta.”

Ivar ei tarvitse kuntosalikorttia.

“Käsivoimilla ajetaan. Aamulla pitää puuroa syödä, jos tietää, että ajaa tällä. Työvuoron jälkeen mennään suoran suihkuun.”

Lähes satavuotiaan Chevroletin mukavuusvarustelu on, no, kuin vanhassa ruumisautossa.

“Ei ole ilmastointia eikä avonaisista ikkunoista ole kesällä mitään hyötyä. Stereoita ei ole eikä omaa lauluakaan kuule auton aiheuttaman melun takia.”