Kellään ei ole täydellistä työkykyä, sanoo juristin työssä uupunut Johanna – Näin nelikymppinen nainen muutti elämäänsä diagnoosin jälkeen

Johanna Tornberg, 47, oli jo pitkään aavistellut, että kaikki ei ollut kunnossa. Töihin meno ahdisti, uni oli huonoa. Hän teki vaativaa työtä Länsi-Suomen maistraatin Pietarsaaren yksikössä lakimiehenä.

Lääkäriin Tornberg meni rytmihäiriöiden vuoksi, jotka tuntuivat lisääntyneen. Häntä kummastutti, miksi työterveyden hoitaja oli varannut yksinkertaista vaivaa varten kokonaiset puolitoista tuntia vastaanottoaikaa.

– Siellä oli vastassa terävä hoitaja, joka lähti heti tutkimaan asiaa työuupumuksena, Tornberg sanoo nyt, kahdeksan vuotta työterveyskäynnin jälkeen.

Pian Tornberg sai vastaanottoajan myös lääkärille ja tältä diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta sekä työuupumuksesta.

– Kysyin, alkaako sairausloma seuraavana maanantaina, jolloin minulla piti muutenkin alkaa loma. Lääkäri katsoi minua hieman huvittuneesti ja kertoi, että sairausloma alkaa nyt, koska et ole työkykyinen.

Tornberg romahti täysin. Vihdoinkin sai olla juuri niin väsynyt kuin miltä hänestä myös tuntui. Lääkäristä palatessa hän oli itkuinen ja vapiseva ihmisraunio, vaikka sinne mennessä oli vielä pystynyt pitämään kulissia yllä.

– Työkavereille yllätys oli valtava. He eivät olleet tajunneet epäillä mitään, kun en ollut itsekään tajunnut. Minulta puuttuivat kaikki työuupumuksen ulkoiset ennusmerkit, kuten sairastelut tai virheiden lisääntyminen.

Johanna Tornberg ajattelee saaneensa työterveyshuollosta hyvin apua uupumuksen ensi vaiheisiin, varsinkin henkisen puolen asioihin. Vuosia jatkuneiden fyysisten oireiden kanssa hän kuitenkin kokee jääneensä yksin. – Sanottiin vain, että toipuminen vaatii aikaa, mutta kellään ei ollut tarjota kouriintuntuvaa apua.

Tornbergin vuonna 2016 alkanut sairausloma kesti lopulta yksitoista kuukautta. Mieli kävi läpi tapahtunutta ja tulevaa, mutta aivan omia teitään huitelivat kehon toiminnot. Aiemman aktiiviliikkujan kroppa ei tuntunut enää kestävän juuri mitään eikä palautuvan lainkaan.

– Laahustin sellaista vauhtia, että rollaattorimummotkin menivät ohi. Rytmihäiriöitä tuli koko ajan. Astianpesukonekin piti tyhjentää kahdessa erässä, kun en jaksanut kerralla.

Vaikka sairausloma oli pitkä, oli se Tornbergin mukaan toipumisessa vasta alku. Hänelle uupumuksesta toipuminen on tarkoittanut alanvaihtoa ja vuosien osatyökykyisyyttä, jossa työkokeilut, harjoittelujaksot, opiskelut ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi sekä osa-aikatyöt ovat vuorotelleet työttömyyspätkien kanssa.

Viimeksi hän oli töissä työhönvalmentajana 60 prosentin työajalla työsuhteessa, joka päättyi viime vuoden lopussa. Tällä hetkellä hän on työttömänä työnhakijana.

– Totta kai koin uupumisesta alussa häpeää. Miksi minä en pystynyt, miksi olin niin väsähtänyt asiasta, jota toiset jaksavat hyvin. Sitä piti käsitellä ja sain siihen myös keskusteluapua. Mutta eihän kyse ole siitä, kuka ja jaksaa ja kuka ei vaan yksilöllisistä tilanteista.

Vaikka työuupumuksesta on viime vuosina puhuttu paljon, silti edes työuupuneiden määrää ei tarkkaan tiedetä. Pääsyy on se, ettei työuupumus yksinään ole sairauslomaan oikeuttava diagnoosi, vaan sairauslomalle päästäkseen paperissa on luettava jokin muu syy, kuten masennus tai ahdistus. Siksi työuupuneiden määrä ei suoraan selviä sairauslomatilastoista.

Lähimmäksi työuupuneiden määrän arvioinnissa on päästy Työterveyslaitoksella viime vuosina kehitetyn liikennevalomallin avulla. Kyse on kyselytutkimuksesta niille, jotka tulevat työterveyshuollon vastaanotolle. Tuoreimmat luvut ovat viime vuodenvaihteelta, ja niiden mukaan suomalaisista yhdeksällä prosentilla on työuupumus ja 17 prosentilla kohonnut uupumuksen riski ja oireita. Kuitenkaan suurimmalla osalla eli 74 prosentilla suomalaisista ei ole työuupumusta.

– Ennen pandemiaa työuupumusta esiintyi jonkin verran vähemmän. Lievä kohoaminen ei kuitenkaan tullut välittömästi pandemian puhjettua vaan hiukan viiveellä, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen.

Hän arvioi, ettei työuupuneiden määrä ole pitkälläkään aikavälillä ainakaan dramaattisesti muuttunut. Se tosin on uutta, että pandemian jälkeen työuupumus on lisääntynyt jonkin verran erityisesti nuorilla aikuisilla.

– Aiemmin työuupumuksen riski on ollut suurempi yli 55-vuotiailla, mikä kertoo siitä, että uupumus ei kehity hetkessä vaan vuosien kuluessa, jos työ vaatii ihmiseltä enemmän kuin on voimavaroja, Hakanen sanoo.

Siitäkään ei ole tutkimustietoa, miten moni toipuu uupumuksestaan kokonaan ja kuinka nopeasti toipuminen käy. Esimerkiksi työkyvyttömyyden syynä työuupumusta ei tilastoida sen enempää kuin sairauslomienkaan. Se kuitenkin tiedetään Eläketurvakeskuksen tilastoista, että mielenterveyssyyt nousivat vuonna 2019 yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeiden syyksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien ohi.

– Tiedetään hirveän vähän siitä, millä tavoin ihmiset toipuvat ja missä määrin. Yleisesti voi sanoa, että jos uupumus on kehittynytkin hitaasti ja mitä pidemmälle se pääsee, toipuminenkin kestää pitkään, Hakanen sanoo.

Johanna Tornberg kokee, että työuupumuksesta puhutaan väärällä tavalla. Kertomuksissa korostuvat ne, jotka lepäävät pari kuukautta ja voimaantuvat sen jälkeen perustamaan uusia yrityksiä tai tekemään muita suurtekoja. Hänen kokemuksensa mukaan työuupumuksesta toipuminen ei ole jana a:sta b:hen, vaan syklinen, jopa tuskastuttavan hidas prosessi, jossa otetaan välillä takapakin kautta vauhtia uuteen toipumisen vaiheeseen.

– Toki silloin, kun uupumuksesta on otettu kiinni ajoissa, voi toipuminen käydä nopeasti. Mutta tiedän, että en ole kokemukseni kanssa ainoa.

Myös työkyvystä on hänen mielestään vallalla vääränlaisia käsityksiä. Sen oletetaan aina olevan sata prosenttia.

– Ehkä kyse on siitä, että asiat haluttaisiin pitää yksinkertaisina, työkyky joko on tai ei. Mutta emmekö voisi todeta, että meistä kellään ei ole täydellistä työkykyä, vaan se vaihtelee elämäntilanteiden mukana ja jopa päivästä toiseen?

Tornberg itse teki uupumisensa jälkeen vuosia osa-aikaista työtä, koska työkyky ei riittänyt täysiin työtunteihin. Vaikuttaa siltä, ettei hän ole ainoa, sillä osa-aikaisen työn määrä on viime vuosina noussut, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan raportin mukaan vuodesta 2015 vuoteen 2023 kolmanneksella. Terveydellisistä syistä osa-aikatöitä teki 9,2 prosenttia. Erityistä kasvua osa-aikatyössä on ollut palvelualoilla ja kaupanaloilla. Harvemmin kuitenkaan näkee ilmoituksia osa-aikaisista työpaikoista asiantuntijatyössä tai niille, joiden työkyky ei riitä esimerkiksi 80 prosentin tunteihin vaan vaikkapa vain 30–40 prosenttiin.

Myös Jari Hakanen pitää käsitystämme työkyvystä jäykkänä.

– Toivon, että työelämään tulisi tässä muutoksia vaikka sitä kautta, että työvoimasta on huutava pula. Etsittäisiin enemmän yksilöllisiä ratkaisuja.

Työkyvyttömyyseläkejärjestelmä ei sinänsä estä osa-aikatyön tai väliaikaisen työn tekoa, kunhan tienestit pysyvät tiettyjen tulorajojen sisällä. Työkyvyttömyyseläke on 1970-luvulta lähtien voitu myöntää osa-aikaisena , mutta myös kokoaikainen eläke on joustava. Sen voi jättää tauolle siten, että eläkettä ei katkaista, vaikka välissä olisi työllisyysjaksoja. Eläkkeen lepäämään jättäminen onkin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan hieman lisännyt työllisyyttä etenkin mielenterveyskuntoutujilla.

– Yksi iso trendi on se, että osatyökyvyttömyyseläkkeiden osuus on kasvanut siinä missä täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on laskenut. Muutos on ollut huomattava, sanoo Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Mikko Laaksonen.

Suomen työkyvyttömyyseläke- ja sairauslomajärjestelmä on Laaksosen mukaan järjestetty eri tavalla kuin muualla.

– Kaikissa maissa ei ole olemassa toistaiseksi myönnettyä eläkettä lainkaan, vaan tilannetta arvioidaan jatkuvasti matkan varrella. Muualla ei myöskään tehdä niin suurta eroa sairausloman ja työkyvyttömyyseläkkeen välillä kuin meillä.

Eläkejärjestelmät ovat Laaksosen mukaan kaikissa maissa erilaisia, myös Pohjoismaiden välillä, ja monesti myös sekavampia kuin Suomessa. Esimerkiksi Ruotsin järjestelmässä tehdään ero yli ja alle 30-vuotiaiden välillä.

Lisäksi eri maissa voi olla ammattikohtaisia eroja työkyvyttömyyseläkkeen järjestämisessä. Myös työuupumukseen liittyvissä sairauslomissa on eroja. Ruotsissa uupumus, joko työperäinen tai muu, on oma sairaslomaan oikeuttava diagnoosinsa.

Etätyö on Johanna Tornbergille sopiva tapa tehdä töitä. – Aika usein tässäkin ajatellaan joko–tai-asenteella, että etätöitä tekevä ihminen haluaa erakoitua. Minulle se kuitenkin tarkoittaa, että pystyn tekemään laadukkaampaa työtä ja palautumaan paremmin.

Työuupumus voi johtua monenlaisista syistä. Joskus työntekijällä on kiirettä ja vastuita yksinkertaisesti liikaa, ja yrityksessä saatetaan ajatella, että vähemmillä ihmisillä on saatava aikaan entistä enemmän. Työelämän nopeat muutokset, epävarmuus tai vaikkapa toimimattomat tietojärjestelmät voivat nekin uuvuttaa. Oman työnkuvan epäselvyys, kuormittavat ihmiskohtaamiset tai se, ettei koe tulevansa työssään nähdyksi ja kohdatuksi, voivat olla uupumuksen taustatekijöitä.

Joskus ihminen uupuu siksi, että kokee olevansa väärällä alalla. Johanna Tornberg teki työnsä normaalien työtuntien rajoissa eikä ottanut vastuulleen muiden hommia, mutta silti hän uupui. Ensimmäinen oivallus tuli jo vuosia ennen romahdusta rentoutusharjoituksen aikana.

– Oivalsin, että näillä ominaisuuksilla ja vahvuuksilla varustetun ihmisen ei olisi koskaan pitänyt ryhtyä lakimieheksi.

Tornberg koki, että juristina olisi pitänyt olla pedantti, kun taas oma mieli oli taipuvainen luovuuteen ja isoihin linjoihin. Olisi pitänyt olla kiinnostunut asiasta työpöydällä, mutta hän olikin kiinnostunut ihmisestä työpöydän toisella puolella. Ristiriita johti siihen, että tietyissä asioissa hänen piti nähdä enemmän vaivaa kuin muiden.

– Kun annoin itselleni luvan olla palaamatta entiseen työhöni, harteilta tipahti tosi iso taakka. Tuntui, että isot ladon ovet aukesivat ja edessä avautui aurinkoinen, vehreä maisema. Helpotus oli hyvin konkreettinen.

Myös Työterveyslaitoksen Jari Hakanen vahvistaa, että kokemus väärällä alalla olemisesta on yleinen työuupumukselle altistava tekijä. Uupua voi esimerkiksi siksi, että kokee arvojensa olevan ristiriidassa työpaikan arvojen kanssa tai tuntee, ettei pääse tekemään itselleen luontaisia asioita. Jos taas intohimo omaa työtä kohtaan on kova, kestää sellaistakin, mikä jotakuta toista voisi kuormittaa.

Juuri nyt, kahdeksan vuotta romahduksen jälkeen, Tornberg on uupumustaustansa kanssa sinut. Aamuisin hän joogaa ja meditoi sekä pitää päivän mittaan huolta säännöllisestä syömisestä. Hän käy kuntosalilla 2–3 kertaa viikossa ja kävelee ja pyöräilee. Lisäksi hän lukee, kirjoittaa, maalaa, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä vain on. Kun on oppinut tarkkailemaan kehoaan ylivirittyneisyyden varalta, arkea tulee säädettyä sen mukaan.

– Viimeisen vuoden sisällä olen kokenut olevani myös fyysisesti toipunut, mutta jos en ole levännyt kovin hyvin, voikin tuntua, että olenkohan sittenkään. Onko täydellistä toipumispistettä edes määriteltävissä?

Hän olisi taas valmis vastaanottamaan täyspäiväistä työtä, mutta tekisi mielellään osa-aikaistakin. Omaa työkykyä ovat vahvistaneet uudenlaiset työnteon tavat.

– Jos haluaa, että kuoppaan ei kävele uudestaan, pitää tehdä asioita eri tavalla kuin ennen ja joskus jopa eri asioita kuin ennen.

Jos päivä ei ole parhaasta päästä, hän antaa itselleen luvan ottaa rennommin. Aina ei tarvitse sinnitellä ja puskea, vaan joskus 70 prosentin suoritus riittää. Myös etätyön tekemisen hän on kokenut itselleen toimivaksi, koska palautuu siten paremmin.

Työnantajat ovat onneksi ymmärtäneet uupumustaustaa hyvin. Tornberg on kertonut siitä avoimesti työhakemuksissaan ja on kokenut siitä olevan valmennustyössä jopa etua. Oman kokemuksen kautta on helpompi ymmärtää ihmisiä, jotka painiskelevat samankaltaisten haasteiden kanssa.

– Valmennettavieni joukossa on ollut heitä, jotka ovat tosiasiassa työkyvyttömiä. Ei silloin lähdetä siitä, että rakennetaan cv:tä, vaan jollekulle seuraava askel voi olla se, että saa soitettua mielenterveyspalveluihin ja varattua ajan.

Uusi alku on ollut Tornbergille myös mahdollisuus: on ollut mahtavaa päästä vaihtamaan ammattia, ei ole tarvinnut jyystää sama latua hamaan tappiin asti. Yksi työelämän trendisana saa hänet tosin näkemään punaista, ja se on paineensietokyky.

– Sama kuin sanoisi kumppanille, että siedän sinua. En tarkoita, että työn pitäisi olla pelkkiä perhosia tai glitteriä, mutta työn sisällön pitäisi olla sellainen, että ottaa mielellään vastaan myös niitä asioita, jotka eivät ole niin mukavia. Silloin omalla tekemisellä on merkitys.