Apu

Kehitysvammainen Leevi Paalanen nousi koulukiusatusta näytelmän tähdeksi

Kehitysvammainen Leevi Paalanen nousi koulukiusatusta näytelmän tähdeksi
Kun kehitysvammainen Leevi Paalanen nousee teatterin lavalle Lumikki ja seitsemän kääpiötä -näytelmässä, koittaa suuri hetki. Hän on vapaa ja vahva, taakse jäävät kokemukset koulukiusaamisesta. Lavalla hän on Leevi Lystikäs.

Teatterilava rytisee näyttelijöiden askelten painosta. Ohjaaja Anu Panula, 62, antaa napakasti ohjeita näyttelijöille, muusikoille ja tanssijoille. Kehitysvammaisteatteri La Stradan ja Pirkanmaan Tanssiopiston yhteinen hengentuotos, musiikkinäytelmä Lumikki ja seitsemän kääpiötä on pian alkamassa.

Lystikäs-kääpiön roolia esittävä Leevi Paalanen, 21, kuuntelee tarkkaavaisesti ohjaajan neuvoja ja käy läpi vuorosanoja sekä lauluosuuksia.

Leevi Paalanen ja Markus Malmi saavat viime hetken neuvoja ohjaaja Anu Panulalta.

Paalasen matka esiintyjäksi on ollut kivinen. Ala-aste oli yhtä helvettiä. Liisanpuiston ala-asteen kiusaajien kuoro eristi hänet ulkopuolelle vuosien ajaksi.

Paalanen kuvailee ala-astetta täydelliseksi katastrofiksi.

– Katsoin kaukaisuudesta, kun muut tekivät kaikkea hauskaa. Vähän kuin olisin ollut eristyssellissä tai autiolla saarella. Yritin vain selviytyä.

Paalanen on lievästi kehitysvammainen. Hänellä todettiin kolmevuotiaana dysfasia, kielen kehityksen häiriö, jota hoidettiin vuosien ajan terapiassa. Paalasella oli myös kiusallinen tapa keskeyttää muiden ihmisten puheita ja vetää äitiään leuasta saadakseen huomiota.

– Aluksi se tapa satutti minua, mutta nykyään olen kiitollinen, että siitäkin opin pois, sanoo Paalanen. 

Esiintyminen jännitti. Sanojen lausuminen tuntui vaikealta ja erityisesti muiden reaktiot pelottivat. Ajatuksissaan Paalanen eli haavemaailmassa, jossa hän puhui ihan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin.

Videokamera tuhosi kuvitelman noin 10-vuotiaana.

– Tuntui, että ajatus murskaantui. Järkytyin äänestäni.

Mielikuvitusystävänä hammaslääkäri

Paalanen on synnynnäinen tarinankertoja. Hän loi lapsena itselleen mielikuvitusystävän, Pena-Poran, maailman nopeimman hammaslääkärin, joka pitää vastaanottoa Timbuktussa. Pena-Pora on rauhallinen ihminen, jota ei hetkauta mikään. Hän kukisti vihollisensa hammasporauksen maailmanmestaruuskilpailuissa Ranskassa.

– Hän on henkilö, joka haluaisin olla, sanoo Paalanen.

Toisin kuin Paalanen, Pena-Pora sai anteeksipyynnön kiusaajiltaan.

Yläasteella alkoi uusi elämä, johon ei liittynyt kiusaamista eikä ulkopuolisuuden  tunnetta. Äiti Arja Kytöharju vaati koulun rehtorilta, että Leevi pääsisi uuteen ryhmään, rinnakkaisluokalle.

– Vapauduin kaikista kahleista, joita olin kokenut kuuden vuoden ajan. Lopulta sain itkeä. Se oli puhdistavaa, Paalanen kertoo.

Paalanen löysi ystäviä ja pääsi viimein ankeuttajista eroon.

– Yhtäkkiä halusin hullutella ja pelleillä. Otin välitunneilla kaiken ilon irti. Vähän jopa lapasesta lähti. Sinä hetkenä tein päätöksen, että en koskaan tekisi mitään pahaa kenellekään. Päätin, että minusta tulee esiintyjä.

Ensimmäinen rooli Waltarin näytelmässä

Paalasen ensimmäinen teatterirooli oli Mika Waltarin kirjoittamassa näytelmässä Gabriel, tule takaisin.

– Olin sivuroolissa, lauloin ja tanssin ikkunan takana. Ensi-ilta oli todella jännittävä.

Mielessä pyörivät ala-asteen hälyäänet, kiusaajien katseet ja epäonnistumisen pelko. Kaikki ne loppuivat yhteen täydellisesti onnistuneeseen esitykseen. Sen jälkeen Paalanen ei ole enää jännittänyt samalla tavalla.

Teatteri on antanut Paalasen elämälle uuden merkityksen.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä -musiikkinäytelmää on treenattu kahdesti viikossa muutaman kuukauden ajan. Nyt Paalanen esiintyy toisessa roolissaan.

– Lystikäs on hyvin elinvoimainen, nauravainen, hihittelevä, hölmö henkilönä, kuvailee Paalanen.

Leevi Paalanen sanoo liikkuvansa teatterin lavalla paljon nopeammin.

– Keskityn nykyhetkeen ja rooliini, jolloin ajatteleva persoonani menee hetkeksi unholaan. Yritän olla hauska ja hölmö. Jätän varjoon oman itseni.

Paalasen mukaan teatterissa voi tapahtua mitä tahansa. Mikään ei ole tylsää.

– En halunnut alun perin esiintyä ollenkaan, se pelotti minua, summaa Paalanen.

Leevi Paalasen epäonnistumisen pelko loppui yhteen täydellisesti onnistuneeseen esitykseen näyttämöllä.

Leevi Paalanen muutti kaksi kuukautta sitten omaan kotiin Tampereen Härmälään. Sitä ennen hän oli viime kesänä asumiskokeilussa, jossa hänen oli tarkoitus harjoitella, miten omillaan oleminen sujuu.

Nyt Paalasen luona käy kaksi kertaa viikossa ohjaaja, jonka kanssa hän tekee ruokaa, siivoaa ja pyörittää arkeen liittyviä asioita.

– Olen pelännyt sitä, että omassa kodissa tuntuisi kuin olisi vankilassa, sanoo Paalanen.

Niin ei ole kuitenkaan käynyt. Paalanen harrastaa teatterin lisäksi tanssia, valokuvaamista ja erityisesti historian lukemista.

– Olen kiinnostunut kaikista niistä tavoista, joita nykyään voidaan pitää hulluina, sanoo Paalanen.

Äidin mukaan Leevi on välillä niin kiireinen, että hänellä ei riitä aikaa tulla edes kotiin.

Kehitysvammaisteatteri La Stradan ja Pirkanmaan Tanssiopiston esitys Lumikki ja seitsemän kääpiötä pitää Leevi Paalasen ja Niko Pohjan (taustalla) kiireisinä.

Isosisko Ella Paalanen, 23, on hyvin läheinen. Hän opetti veljelleen kaikki esiintymiseen liittyvät niksit jo pienenä. Ella kirjoitti vuorosanat, ja he kuvasivat kaiken videokameralle. Molemmat rakastavat musiikkia ja elokuvia yli kaiken.

Kun sisarukset kävivät katsomassa Queen-yhtyeestä kertovan elokuvan Bohemian Rhapsody, Ella sanoi veljelleen ennen esitystä, että et sitten laula esityksen aikana.

Leevi ei laulanut kesken elokuvan, vaikka lopussa kiusaus oli suuri.

"Odotan töitä ja opiskelua"

Viime syksystä lähtien Paalanen on viettänyt arkipäivät Tampereen kaupunkilähetyksen ylläpitämässä Villa Vuohenojassa. Se on aikuisille kehitysvammaisille suunnattu päivätoimintakeskus. Siellä hän on harrastanut valokuvausta, kuvaamataitoa ja käsitöitä.

– Lievästi kehitysvammaiselle ihmiselle se on vähän sellaista oleskelua. Odotan töihin pääsyä ja opiskelua.

Tulevaisuudessa Paalanen haluaisi työskennellä videon ja valokuvauksen parissa jollain tavalla.

– Odotan sitä, että opin uusia asioita, että löydän oikean kumppanin ja että ammatti selviäisi opiskelemalla tai harrastusten kautta. Toivon löytäväni oman juttuni näistä vaikeuksista huolimatta, sanoo Paalanen.

Paalasen äiti Arja Kytöharju toivoisi yhteiskunnalta enemmän resursseja vammaisten ihmisten työllistämiseen ja kouluttamiseen.

– Opiskelupaikkoja on todella vähän, ja ne ovat hyvin suppeita. Koulutustarjontaa pitäisi lisätä. Myös työllistymisen eteen voisi tehdä paljonkin, jos vaan haluttaisiin, sanoo Kytöharju.

Sama pätee kulttuuriin. Vapaaehtoisvoimin pyörivä Kehitysvammaisteatteri La Strada täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta.

– Teatteri on meidän keinomme osoittaa kehitysvammaisten tasavertaisuus. Näyttelijöiltä vaadin ihan yhtä paljon kuin kaikilta muiltakin. Onhan se täysin hullua tehdä tätä ilmaiseksi vuodesta toiseen, sanoo elämäntyönsä teatterissa tehnyt ohjaaja Anu Panula.

Panulan mukaan näytelmässä on klassinen asetelma hyvästä ja pahasta, joka pyrkii raaimman kautta murskaamaan toisen.

– Kateus on pahinta, mitä tiedän.

"Kohti Siunattua hulluutta"

Panula kertoo näyttelijöille jo seuraavasta projektista, jonka tarkoitus on osoittaa, millaista tuulimyllyjä vastaan taistelua teatteritoiminta välillä on.

Paalanen sanoo heti, että hän on käytettävissä.

– Sitten vaan kohti Siunattua hulluutta, hän sanoo ja poistuu takahuoneeseen.

Julkaistu: 23.3.2019
Kommentoi »