Mondo

Kaupunki, joka on kuin pieni seikkailu: Marseille

Kaupunki, joka on kuin pieni seikkailu: Marseille
Anteeksi vain, Pariisi, mutta Ranskan jännittävin kaupunki on Marseille. Monikulttuurinen keskus tunnetaan koko maassa paikkana, jossa on omaa, vahvaa henkeä. Mondo lähti tutustumaan Marseillen tunnelmaan ja ystävällisiin asukkaisiin.
Julkaistu: 11.8.2021

Kapeiden kujien välistä pilkahtelee sinisenä hohtava Välimeri, ja ­parvekkeelle ripustetut pyykit heiluvat tuulessa. Aukiolle puiden suojaan asetellut värikkäät pöydät ja tuolit kutsuvat kahville.

Vastapäisen talon edessä istuskelee vanhempia miehiä. He rupattelevat Etelä-Ranskan leveällä ja kiireettömällä murteella, tupakka leukapielessä.

Mitä jos ottaisikin kahvin sijaan Pastiksen? Aperitiivina nautittu anisjuoma kuuluu Marseillen perinteisiin yhtä vahvasti kuin petankki, rakastettu kuulapeli, jota pelaamaan nuo papat on helppo kuvitella.

Le Panier’n kylämäisessä tunnelmassa unohtaa, että olemme keskellä Ranskan toiseksi suurinta metropolia, jossa on 1,8 miljoonaa asukasta. Kaupunkialue levittyy lähes 50 kilometrin alueelle pitkin maan eteläistä rantaviivaa.

Le Panier’n korttelin kujilla on kylätunnelmaa, vaikka ollaan keskellä suurkaupunkia.

Tarina kertoo, että Marseille sai alkunsa 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua kreikkalaisen Protis-­seikkailijan ja keltti­kuninkaan tyttären Gyptisin tapaamisesta. Gyptis valitsi usean puolisoehdokkaan joukosta miehekseen tutkimus­matkalle lähteneen Protiksen, ja isä lahjoitti tyttärensä sydänkävylle palan maata. Siihen syntyi Massalia, jonka alkusijoilla täällä Le Panier’n korttelissa ollaan.

Myytissä tiivistyy Marseillen ydin: meri ja kulttuurien kohtaaminen.

Nämä elementit ovat edelleen vahva osa koko ­kaupunkia, etenkin täällä Le Panier’n kujilla, kivenheiton päässä ­satamasta. Kukkulalle on rakennettu keltaisen eri sävyissä hehkuvia taloja. Mereltä saapuvat siirtolaiset ovat jo vuosisatojen ajan asettuneet ensiksi juuri tänne.

Marseilleen on tullut väkeä muun muassa Napolin seuduilta 1800-luvun lopulla, mistä ovat merkkinä kaupungin useita sukupolvia sitten avatut pizzeriat. Myöhemmin tänne on tullut siirtolaisia muun muassa Korsikasta, Algeriasta ja Komoreilta. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset räjäyttivät osan Le Panier’n korttelista: sen hämyisät kujat olivat vastarintaliikkeen tyyssija, jossa juonittiin miehittäjiä vastaan.

Marseillen kumpuilevaa maisemaa hallitsee merelle katsova katedraali Notre Dame de la Garde.

Sittemmin Le Panier on inspiroinut esimerkiksi maan dekkarikirjailijoita sekä tv-sarjaa Plus belle la vie, jota ­seuraa päivittäin lähes neljä miljoonaa ranskalaista. ­Hiukan samoin on kulkenut myös Marseillen maine. Kaupunki on pääsemässä eroon sitä pitkään painaneesta huumerikollisuuden leimasta. Nyt yhä useammat ranskalaiset ja muiden maiden matkailijat ovat kiinnostuneita Marseillesta.

Etelä-Ranskan pääkaupungin vetovoimaa ovat nostaneet Euroopan kulttuuripääkaupungin titteli vuonna 2013 ja sen myötä toteutetut isot kunnostustyöt ja uudet museot, kuten Välimeren kulttuureihin erikoistunut Mucem.

Muutoksista huolimatta Marseille on onnistunut toistaiseksi säilyttämään rennon ja kansanomaisen luonteensa. ­Esimerkiksi Pariisista tämä tunnelma on keskiluokkaistumisen ja asuntojen kallistumisen myötä katoamassa lähes kokonaan. Marseillessa vallitsee kiireetön ilmapiiri, jossa tuntuu olevan tilaa kaikille.

Vaikka myös Le Panier’n alue houkuttelee entistä enemmän matkailijoita, sen kujilla voi yhä nähdä monilapsisen perheen muuttokuormineen tai tuolit kadulle tuoneen muorin, joka vaihtaa kuulumisia naapureiden kanssa. Illan suussa pääsee taatusti seuraamaan pikkupoikien jalkapallomatsia.

Le Panier’n kylätunnelmasta voi muutamassa minuutissa laskeutua kaupungin sydämeksi kutsuttuun vanhaan satamaan. Kaupungin syntytarina ei mainitse, saapuiko kreikkalainen Protis aikoinaan juuri tätä kautta, mutta se tiedetään, että satama on peräisin ajoilta, jolloin Massalia oli kreikkalaisen Fokaian kaupungin siirtokunta. Itse asiassa Marseillen asukkaista puhutaan Ranskassa edelleen fokaialaisina, les phocéens.

Meri on erottamaton osa Marseillen näkymiä, ja vesiteitse saapuvat siirtolaiset ja tuotteet ovat tehneet sen kulttuurista runsaan monipuolisen.

Vuosisatojen varrella vanha satama, Vieux Port, on toiminut milloin kauppaliikenteen keskuksena, milloin sota­laivojen tukikohtana. Nykyisin se on huvisatama ja kaupunkilaisten kohtaamispaikka, jota vartioivat satama-altaan vastakkaisille puolille 1400- ja 1600-luvuilla rakennetut linnoitukset Fort Saint-Jean ja Fort Saint-Nicolas.

Purjeveneiden mastometsä keinahtelee aaltojen tahdissa, kun kalastaja-alukset saapuvat saaliineen aamu­torille. Ammattikalastaja Cédric Reggion alukselta saisi tänä aamuna muun muassa yön aikana pyydettyä makrilllia, rauskua ja pagellia. Reggion isä Daniel paloittelee juuri komeaa meri­ankeriasta, ja Laura-vaimo palvelee asiakkaita.

Aina välillä Lauran puhelin pirahtaa: tutut asiakkaat ja ravintolat kyselevät, mitä tänään on tarjolla, ja varaavat saaliista omat herkkupalansa. Itse kalastaja on jo ehtinyt lähteä seuraaville apajille.

”Cédric on kalastanut pikkupojasta lähtien”, kertoo Daniel-isä. ”Tämä on kova ammatti, vähän kuin kaivosmiehillä aikanaan. Mutta niin se on, että merta ei voita mikään!”

Satamassa on jatkuvasti elämää. Iltapäivällä paikalle saapuvat skeittarit ja katutanssijat. Auringon laskiessa marseillelaiset tulevat tänne iltakävelylle, ja laitureille ilmestyy minttu­teen sekä praline-pähkinämakeisten myyjiä.

Menoa voi katsella ympäröiviltä terasseilta tai meri­henkisen La Caravelle -baarin ikkunoista. Baariin noustaan kapeita portaita Bellevue-hotellin kautta. Siniseksi maalatun katon rajaan on ripustettu vanhan purjelaivan pienoismalli, ja perinteistä tunnelmaa luovat myös tummat puupöydät, vanhat peilit ja punasamettiset tuolit. Jos onni käy, pieneltä parvekkeelta löytyy vapaa pöytä. La Caravellessä voi nauttia aamiaista, lounasta tai vain lasillisen valkoviiniä – paikka on auki aamuseitsemästä myöhään yöhön. Baarissa järjestetään silloin tällöin myös musiikkiesityksiä.

Vielä hulppeampi näköalapaikka löytyy Pharon palatsista, sataman vasemman laiturin päästä. Pienen kukkulan päälle rakennettuun palatsiin ei pääse sisälle, mutta ympäröivä puutarha on upea paikka auringonlaskun aikaan, kun purjeveneet lipuvat takaisin satamaan. Eteen avautuvat vanha satama, Le Panier’n mäki ja auringon kultaama Välimeri.

Vanha satama on marseillelaisten yhteinen olohuone, jonne tullaan iltaisin istuskelemaan.

Marseillen kumpuilevat kaupunginosat tarjoavat mahdollisuuden ihailla näkymiä monesta suunnasta. Kaikkein korkeimmalla mäellä sijaitsee kaupungin tunnetuin maamerkki, katedraali Notre-Dame-de-la-Garde. Paikalliset kutsuvat sitä myös nimellä la Bonne Mère, hyvä äiti. 1800-luvulla rakennetun kirkon seinille ripustetut ex voto -taulut kertovat kaupunkilaisten kiitollisuudesta saamastaan suojeluksesta ja siunauksesta – tai vaikkapa menestyksestä pääsykokeissa. Kiitos uudelleen löytyneestä rakkaudesta, lukee marmorilaatassa, johon on kaiverrettu myös nimi­kirjaimet G.P. Viereisissä tauluissa kiitellään äidin silmistä, syntymästä tai ihan vaan ”kaikesta”.

Kaupungin merellinen historia on katedraalissakin vahvasti läsnä: katosta roikkuu eri kokoisia purjelaivoja, ja seinillä on lukuisia tauluja, joilla merimiehet kiittävät pelastumisestaan myrskyn keskeltä.

Paikalle pääsee kätevästi bussilla suoraan vanhasta satamasta, ellei halua reippailla kiemurtelevaa katua mäkeä ylös. Katedraalia ympäröivältä terassilta avautuvat huikeat näkymät kaupunkiin. Suoraan edessä Välimerestä nousevat Frioulin ja Ifin saaret, vasemmalle jäävät Pradon uimarannat. Niiden takana näkyy Calanques’ien luonnonpuisto, ja tuolla oikealla pilkottavat vanhan sataman mastot, Le Panier’n kujat sekä kaupungin pohjoiset korttelit tornitaloineen.

Täällä saa käsityksen siitä, kuinka taajaan rakennettu särmikäs ranta­viiva on. Kaupunki katsoo merelle, kohti Välimeren toista rantaa ja Pohjois-Afrikkaa, jonne kaupungista vie useita laivareittejä.

Kesäisin laivoihin virtaa täyteen pakattuja henkilöautoja, kun Algeriasta, Marokosta ja Tuniasta kotoisin olevat ranskalaiset lähtevät sukuloimaan Afrikkaan. Siellä ovat myös monen marseillelaisen isovanhempien tai vanhempien juuret. Toisen maailmansodan jälkeen Etelä-Ranskan teollisuus ja maatalous toivat kaupunkiin kymmeniä tuhansia työläisiä Välimeren toiselta puolen. Algerian itsenäistyttyä vuonna 1962 Marseilleen rantautui myös entisestä siirtomaasta evakuoituja ranskalaisia ja ranskalaisarmeijassa taistelleita algerialaisia perheineen.

”Saisiko olla meriankeriasta?” Daniel Reggio esittelee päivän saalista.

Siirtomaahistoria ja sen seuraukset näkyvät kaupungissa kaikkialla, kun vain osaa katsoa. Keskustaa halkovan La Canebièren leveän kadun molemmin puolin seisoo pompöösejä rakennuksia. Niistä moni on noussut paikallisten, siirtomaakaupan avulla rikastuneiden sukujen toimesta.

Saint-Charles’n rautatieaseman pitkiä portaita ­koristavat alastomia afrikkalaista ja aasialaista naista kuvaavat patsaat, jotka symboloivat maanosien siirtomaita. Viime vuosina ­siirtomaa-aika on alkanut herättää entistä enemmän keskustelua. Keväällä 2020 #BlackLivesMatter-liike kokosi kymmeniätuhansia ihmisiä mielenosoituksiin myös Ranskassa, ja samoihin aikoihin Saint-Charles’n patsaat sotkettiin punaisella maalilla.

Omalla tavallaan siirtomaahistoriasta kertoo myös Noailles’n kortteli ja sen monikulttuurinen katukuva, kymmenen minuutin kävelyn päässä keskustasta. Marché des Capucins -torilla ollaan jo aamulla täydessä touhussa: ­kauppiaat mainostavat päivän vihanneksia ranskaksi ja arabiaksi, ja halal-lihakaupan edessä on jonoa. Vakio­asiakkaat hörppäävät espresson Café Prinderin tiskillä ja vaihtavat kuulumiset seisaaltaan. Kiireettömämmät istahtavat terassille.

Harmaahapsinen pappa puvuntakissaan ja valkoinen kalotti päässään kulkee ostoskasseineen hitaasti. Nuori nainen mekossaan harppoo töihin kuulokkeet korvilla.

Jos vanhasta satamasta puhutaan Marseillen sydämenä, Noailles on saanut paikallisilta lempinimen ”kaupungin vatsa”. Täällä on elämää, ihmisiä ja suhinaa aamusta yöhön.

Saladin-kaupan oliivitiskillä riittää valinnanvaraa. Drissi Saad (vas.) ja kollegansa Fawzi osaavat neuvoa mausteet ruokaan kuin ruokaan.

Noailles’sta löytyy kaksisataa vuotta vanhoja perinteikkäitä liikkeitä, kuten esimerkiksi Père Blaizen yrttikauppa. On tunisialaisia leipomoita, joissa voi herkutella hunajaa tihkuvilla leivoksilla, ja löytyy afrosalonkeja, joissa taiteillaan kampauksia joka makuun. On lukematon määrä pikkuruisia pohjois­afrikkalaisia putiikkeja, jotka tarjoavat kaikkea tagine-padasta lähtien aina hammamkylvyssä käytettävään mustaan saippuaan. Noailles’een tutustumiseen kannattaa varata aikaa. Tunnelmallisinta on vaeltaa verkkaisesti pitkin korttelia halkovaa rue d’Aubagnea.

Kadun alkupäässä sijaitsee Maison Empereur -sekatavara­liike, jonka sokkeloisista saleista löytyy kodintarvikkeita etanapannusta ovenripoihin, puhumattakaan esineistä, joita ei edes tiennyt olevan olemassa – esimerkiksi yli metrin pituinen tonnikalaveitsi tai maissitähkän perkaamiseen tarkoitettu kapistus. Perheyritys Maison Empereur perustettiin vuonna 1827, ja nykyisin sitä johtaa kahdeksannessa polvessa Laurence Renaux-Empereur, joka nytkin hääräilee kiireisenä keskellä kauppaa. Täältä löytyy myös tuliaisiksi kuuluisaa Marseillen saippuaa kauniissa rasioissa. Monet tuotteista ovat käsityötä tai perinteisiä ranskalaisia tuotteita, kuten Le Creuset’n kattilat tai Pyreneiden baskerit.

Rue d’Aubagnelta voi poiketa sivukadulle Saladinin mauste­kauppaan, jonka värit ja tuoksut inspiroisivat kenet tahansa kokkaamaan. Suolaa on 30 eri sorttia, puhumattakaan kuminasta, kurkumasta ja curry- tai colombo-mauste­sekoituksista. Täältä löytyvät paella- ja pizza­tarpeet, kuivatut ja sokeroidut hedelmät sekä kahdeksan eri hunajalajia. Lattialla on säkeissä riisiä, maissia, papuja ja couscousia.

Jos nälkä yllättää, voi istahtaa Femina-ravintolaan ruhtinaalliselle, algerialaiselle couscous-aterialle tai Chez ­Yassinen kanttiiniin tunisialaiselle lablabi-keitolle. Chez Sauveur’in pizzat ovat suosittuja, ja kadulta löytyy myös pikku purtavaa syyrialaisista voileivistä pohjoisafrikkalaisiin brik-leipiin.

1970-luvulla Marseilleen tullut Saloum Sarr ompelee mittatilausvaatteita niin arkeen kuin juhlaan.

Kadun toisessa päässä voi pistäytyä ompelimossa nimeltä Saloum. Isä Saloum Sarrin ja poika Petit Sarrin ompelu­koneet saksattavat tasaisessa tahdissa asiakkaiden odotellessa. Paikkaa koristavat lattiasta kattoon nousevat wax-kankaiden pinot – nimi ei tarkoita vahakangasta vaan afrikkalaista, värikästä kangastyyppiä.

Täällä tehdään mittatilausvaatteet arkeen ja juhlaan. 77-vuotias Saloum Sarr kertoo tulleensa Senegalista Marseilleen vuonna 1974.

”Kotipuolessa olin tehnyt töitä ompelijana, mutta täällä Euroopassa kiersin ensin muutaman vuoden ajan katu­kauppiaana. Siinä tuli nähtyä monta maata: Saksa, Espanja, Italia, Belgia...” Sarr sanoo.

”Kun huomasin, että joka paikassa asuessani ostin aina ensimmäiseksi ompelukoneen, päätin palata Marseilleen ja avata täällä oman liikkeen!”

Noailles’n alueen eläväisten ja monikulttuuristen kasvojen takana on myös surullisempi puoli. Monet korttelin taloista ovat rapistumassa hengenvaarallisiksi loukuiksi. Asuntojen omistajat vuokraavat niitä kuntoon nähden kovin hinnoin ihmisille, joilla ei ole varaa muuhun.

Vuonna 2018 kivenheiton päässä Saloumin ompelimosta kaksi asuintaloa sortui ja kahdeksan ihmistä kuoli. Onnettomuuden seurauksena useiden talojen asukkaat joutuivat jättämään kotinsa. Monia heistä käskettiin vielä tekemään sen erittäin lyhyellä varoitusajalla, ilman mahdollisuutta ottaa tavaroitaan mukaan.

Tapaus järkytti koko kaupunkia. Onnettomuudesta tuli symboli sille, että hyvä veli -verkostoihin nojaava paikallis­hallinto on jättänyt köyhimmät asukkaat oman onnensa nojaan ja kohdistaa rahaa ennen kaikkea kaupungin keski­luokkaistamiseen. Kunnallispolitiikkaa on leimannut useakin korruptioskandaali, ja etenkin Marseillen köyhimmissä pohjoiskortteleissa moni tuntee jääneensä heitteille.

Nyt edessä saattaa kuitenkin olla muutos. Keväällä 2020 järjestetyissä kunnallisvaaleissa uudeksi pormestariksi valittiin perinteisten puolueiden ulkopuolelta vihreiden Michèle Rubirola. Tähän asti lääkärinä kaupungin pohjoiskortteleissa työskennellyt Rubirola edustaa Le Printemps Marseillais- eli ­Marseillen kevät -liikettä.

Monille asukkaille valintaan tiivistyy toivo uudesta tavasta tehdä politiikkaa. Marseillen kevään perusta on hyvin ­aktiivisissa kansalaisliikkeissä, ja mukana on myös ­Noailles’n korttelin talojen tragedian seurauksena syntynyt Collectif du 5 novembre.

Joy ja Precious Omoketun viettävät usein aikaa Noailles’n kaupunginosassa. Tällä kertaa mukana on myös tytär Convident.

Rue d’Aubagnen loppupäästä, heti sortuneiden ja vaaralliseksi luokiteltujen talojen jälkeen löytyy pitkät ja värikkäiksi maalatut portaat. Ne vievät Cours Julienin aukiolle.

Sen reunoilla on vieri vieressä pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita, joiden terassit levittäytyvät kohti aukion ­keskellä olevaa suihkulähdettä. Cours Julien on nuorten aikuisten ja perheiden suosiossa – tänne on helppo istahtaa tunti­kausiksi lasilliselle, katsella lasten leikkiä suihkulähteen ­liepeillä ja kuunnella penkille istahtaneen nuoren miehen kitaransoittoa.

Aukion toinen pää on täyttynyt keskiviikkoisen luomutorin kojuista, jotka tarjoavat paikallisten maanviljelijöiden tuotantoa suoramyyntinä. Tänään torilla on myös maanviljelijäjärjestö Confédération Paysannen aktivisteja jakamassa lehtisiä, joissa kerrotaan maatalouden siirtotyöläisten oloista. Kurjissa majoitusoloissa koronaepidemia on levinnyt nopeasti, ja karanteeniin joutuvat jäävät oman onnensa nojaan. Toriasiakkaille tarjotaan mahdollisuutta lahjoittaa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä hyväntekeväisyyteen.

Aukiolta lähtevät pikkukadut ovat Marseillen värikkäintä korujen, vaatteiden ja sisustusesineiden shoppailualuetta, täynnä putiikkeja ja konseptikauppoja.

Jo graffitien peittämät seinät ovat hyvä syy vaellella täällä. Taisteltuaan pitkään graffiteja vastaan kaupunki on viime vuosina ryhtynyt tukemaan paikallisten katutaidetta, jonka maine on kiirinyt jo laajalle. Suurin osa korttelin teoksista on 20 katutaiteilijan Massilia Graffiti -ryhmän käsialaa. Katutaiteeseen voi tutustua myös kaupungin matkailuneuvonnan järjestämillä opastetuilla kierroksilla.

Vanhan tupakka­tehtaan tiloihin kunnostettu kulttuurikeskus Belle de Mai on nuorten kohtaamispaikka.

Marseillessa käydessä on pakko suunnata edes hetkeksi merelle. Jos aikaa on vähän, voi kipaista aivan keskustan kupeessa olevalle Plage des Catalansin hiekkarannalle ja pulahtaa hetkeksi Välimereen.

Päiväretken voi tehdä esimerkiksi vastapäiselle Ifin saarelle, jonne pääsee helposti laivalla kaupungin vanhasta satamasta. Sama laiva jatkaa viereiselle Frioulin saarelle, jolle marseillelaiset lähtevät mielellään viettämään rantapäivää.

Ifin saari tunnetaan ennen kaikkea kreivi Monte-Criston tarinoista. Alexandre Dumas’n kuuluisan romaanin nuoren sankarin elämä on fiktiota, mutta tarinan puitteet ovat totta. Saaren linna toimi vankilana lähes 300 vuotta, vuodesta 1580 vuoteen 1871. Ifille teljettiin ennen kaikkea poliittisia vankeja, kuninkaan tai katolisen kirkon vihamiehiä, kuten protestantteja 1600-luvulla.

Marseillessa on aina läsnä Välimeri ja ajatus sen toisella puolella olevasta Pohjois-Afrikasta. Monella kaupunkilaisella on siteitä sinne.

Pimeissä selleissä ja kapeilla käytävillä voi kuvitella kohtaloita vuosisatojen takaa. Dumas’n romaanissa Monte-Criston kreivi onnistuu pakenemaan saarelta, mutta todellisuus oli karumpi. Pako saarelta oli mahdoton, ja vain harvat selvisivät vankeudesta elävinä. Ne vangit, joilla oli rahaa, maksoivat pääsystä hiukan parempiin oloihin omaan selliin.

Linnan kiviseiniltä löytyy vallankumouk­sen aikaisia kaiverruksia, joissa kuulutetaan valtaa kansalle, ja merkintä rutosta, joka tappoi vuonna 1720 lähes puolet Marseillen asukkaista. Rutto saapui kaupunkiin kuinkas muuten kuin mereltä, kauppalaiva Grand Saint Antoinen lastissa. Laivan kapteeni sai virua Ifin saarella vankina kolme vuotta.

Linnasta pois tullessa aurinko häikäisee silmiä. Edessä avautuu näkymä kohti kaupunkia.

Mereltä päin katsottuna Marseille on ehkä kaunein. Notre-­Dame-de-la-Garden katedraali kohoaa kaupungin ylle, taustalla kumpuilee Garlabanin vuorenharja. Lokit raakkuvat, veneitä risteilee merellä ja aurinko saa veden välkehtimään.

Ei ihme, että seikkailija Protis päätti aikoinaan rantautua juuri tänne.

Marseille on Ranskassa kuuluisa leppoisasta tunnelmastaan. Sitä luovat myös kaupungin monet kissat.

Matka

Marseilleen pääsee Pariisista ­runsaan tunnin lennolla tai noin neljän tunnin junamatkalla. ­Nizzasta pääsee Marseilleen ­kolmessa tunnissa junalla tai bussilla. Kaupungin keskustaa ja nähtävyyksiä voi kierrellä jalan ja julkisilla välineillä, mutta lähiseudun tutkimiseen on parasta vuokrata auto.

Syö

L’Estaque ja Les Goudes

Marseillen erikoisuus on bouillabaisse-pata, joka valmistetaan useista kalalajeista ja äyriäisistä. Ruokaa tarjoavat monet ravintolat, mutta joskus se on tilattava jo etukäteen tai isommalle joukolle. Pienempään nälkään kaupungissa kannattaa napata panisse-paloja, jotka tehdään kikhernejauhoista. Merenelävien lisäksi Marseillen ruokatarjonnan parasta antia on pohjoisafrikkalaisten ravintoloiden kirjo. L’Estaquen ja Les Goudesin alueet ovat mainioita paikkoja aterioinnille meren ääressä.

Koe myös tämä

Belle de Mai

Entisen tupakka­tehtaan tilat on muutettu näyttely- ja konsertti­saleiksi, taiteilijoiden ateljeiksi ja tv-studioiksi. Keskuksen Les Grandes Tables -ravintolan terassilta voi seurata skeittaajien temppuja. Alue sijaitsee rauta­tieaseman kupeessa, keskustan ja köyhempien pohjoiskortteleiden välillä, ja se houkuttelee sekä naapuruston nuorisoa että kulttuuriväkeä.

La Vieille Charité

Entisen luostarin tiloissa sijaitsevat Välimeren arkeologiaan erikoistunut museo sekä Afrikan ja Aasian taiteen museo. Esillä on myös nykytaiteen näyttelyitä.

Les Calanques

Les Calanques’n maineikas luonnonpuisto sijaitsee lyhyen bussimatkan päässä Marseillesta. Puistossa voi patikoinnin lisäksi pulahtaa uimaan turkoosiin veteen suojaisissa poukamissa. Puiston maisemiin voi tutustua myös Marseillen vanhasta satamasta lähtevillä miniristeilyillä.

Moderni Mucem-museo ja vanha linnoitus Fort Saint-Jean on yhdistetty kävelysillalla.
Kommentoi »