Katri Ylander lauloi itsensä suomalaisten sydämiin, sitten eteen tuli pimeää: ”Moni iso elämän osa-alue oli täysin solmussa”

Muutama vuosi sitten laulaja Katri Ylander makasi uudessa asunnossa turtana. Kaukosäädin oli kädessä eikä hän meinannut päästä sohvalta ylös. Elämänhalu oli nollissa.

– Silloisessa parisuhteessa oli tosi paljon haasteita, ja samaan aikaan olin työttömänä. En jaksanut tehdä mitään muuta kuin maata ja katsoa Frendejä Netflixistä. Asunnossamme oli myös sisäilmaongelmia, eli moni iso elämän osa-alue oli täysin solmussa, Katri muistelee.

Tilanne veti mielen synkäksi. Sisäilma­ongelmat pahensivat astmaoireita.

– Se on ollut elämäni vaikeimpia hetkiä, vaikka ymmärsinkin, mistä kaikki johtuu. Selailin työkkärin avoimia työpaikkoja, että en minä nyt tänne kotiin voi jäädä. Sitten tajusin, että enhän edes ole työkykyinen. En olisi jaksanut edes mennä mihinkään tiskin taakse hymyilemään. Tai tapaamaan uusia työkavereita, vastaamaan kysymyksiin, että hei kun sä olet se laulaja, eiks sulla olekaan töitä?

Lopulta Katri ei jaksanut mennä vuoteen oikein mihinkään.

– Siitähän tulee häpeäkin, että ei pysty mihinkään. Hyvä jos pystyin arkea hoitamaan. Sitten oivalsin, että no mitä sitten. Jos olen nyt tässä kunnossa, sitten olen.

Silloin Katri päätti, ettei synkkyys ja masentuneisuus voi jatkua ikuisesti.

– Luin kirjoja, jossa kuvattiin sitä, miten mieli on kuin taivas ja tunteet siinä vierailevia pilviä. Taustalla on aina se sama muuttumaton sininen taivas, mutta tunteet käyvät ja muuttuvat. Se lohdutti.

Hän aloitti joka aamun kevyellä joogaharjoituksella tai meditoimalla.

– Hengittelin ja yritin tyhjentää mielen kaikista ajatuksista. Etenkin meditaatio tarjosi hetken hengähdyksen jatkuvalle negatiiviselle ajatuskierteelle.

Meditaatio ja jooga eivät yksin auttaneet, vaan Katrin piti pakottaa itsensä liikkeelle, kävelyille ja kiinni arjen teke­miseen. Silloin työpaikkavahtiin kilahti ilmoitus hänen entisestä työpaikastaan.

– Se tuli juuri siihen hetkeen, kun olin saanut hieman päätä pinnan yläpuolelle. Paikka ja ihmiset olivat tuttuja. Hain ja pääsin töihin, arki alkoi rullata tasaisemmin. Se auttoi pääsemään eteenpäin.

Katri ymmärtää, että vakava masennus on eri asia kuin hänen tilansa oli.

– En ollut niin pahassa tilanteessa, mutta tiedostan, että apua on tärkeää hakea, jos yhtään niin kokee. Siinä kohtaa en hakeutunut terapiaan, koska asiat ehtivät alkaa aueta parhain päin.

Vuonna 2005 Katri Ylander nousi Suomen tietoisuuteen sijoittumalla Idols-ohjelmassa toiseksi. Laulaja hakeutui ensimmäisen kerran terapiaan ensimmäisen keikka­kesän aikana, koska muutos tavallisesta elämästä valokeilaan oli niin suuri.

– Oli hyvä tuuri, sillä ympärillä oli paljon ammattimaista porukkaa, jotka vinkkasivat terapiaan menosta. Halusin käydä läpi mitä kaikkea on tapahtunut, sillä koin alakuloa Idolsin päätyttyä. Muutin yksin pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin eikä ollut turvaverkostoa. Tarvitsin tukea.

Katri oli vasta parikymppinen ja ystävät jäivät kotikonnuille Satakuntaan. Samaan aikaan alkoi kiivas levynteko sekä keikkailu. Vaikka hän seurusteli, yksinäisyys pääsi välillä iskemään.

– Terapiassa käsiteltiin paljon sitä, millaista on muuttua yksityishenkilöstä julkiseksi ja millaista on, kun yksityiset hetket ovatkin enää vain omassa arjessa.

Katri on miettinyt vuosien takaisia asioita ja alkanut vasta nyt ymmärtää, että eihän se pää tainnutkaan pysyä kaikessa pyörityksessä mukana.

– Sain paljon lyhyessä ajassa. Minulla ei ollut mitään kokemusta kiertue-elämästä ja sitten sitä keikkailtiinkin kaksi, kolme vuotta putkeen. Vaikka olin innoissani, se oli niin intensiivistä, että halusin pistää koko homman hetkeksi paussille. Olin hukannut oman Katrini, olemassa oli vain artisti-Katri.

Kiltin, omiin oloihinsa mieluusti vetäytyvän nuoren artistin oli aika pysähtyä.

– Vuosina 2010–2013 en tehnyt keikkoja oikeastaan ollenkaan, vaan työskentelin kahvilassa. Joogasin, luin filosofista kirjallisuutta ja kävin satunnaisesti terapiassa. Reissasin ja tutkin itseäni.

– Kun pääsin kauas omasta arjesta, pystyin jälleen ajattelemaan itseäni pelkkänä tavallisena ihmisenä. Se oli tarpeellinen tauko, vaikka se ei tehnyt varmasti artistiuralle hyvää. Mutta ajattelen, että se oli osa tätä matkaa, ei luovuttamista.

Asiakaspalvelutyö piti silloin kiinni yhteisössä ja ehkäisi ulkopuolista oloa.

– Samaan aikaan teimme silloisen kumppanini kanssa levyä, jonka halusimme tehdä omin voimin valmiiksi. Vas­ta sen jälkeen haimme sille julkaisijaa.

Uusi maa -albumi ei ollut kaupallinen menestys.

– Oli hienoa olla mukana levyn tekoprosessissa. Tekstit tulivat elämiemme kokemuksista ja sen tarkastelusta, eivät ulkopuolelta. Levyn saaman pienen näkyvyyden vuoksi keikkoja ei kuitenkaan silloin riittänyt tarpeeksi elantoon.

Vaikka Katrille ei ole ollut ongelma mennä normitöihin kun musiikkirintamalla on ollut hiljaisempaa, unelma artistiudesta on elänyt aina voimakkaana.

– Vuosina 2016–2019 olin jälleen kahvilassa töissä, mutta sisälläni kyti koko ajan. En vain tiennyt miten päästä eteenpäin. Sopivia biisejä ei vain osunut kohdalle.

Sitten tuli menestyskappale Sano mulle jotain kaunista, joka ponnahdutti Katrin uudelleen musiikkimaailman keskelle. Se avasi uudelleen mahdollisuuden ja Katri pystyi taas elättämään itsensä musiikilla.

Kiltteyden kanssa Katri on kamppaillut aina. Hän miettii, että vanhempien eron kokeneet kasvavat usein sopeutujiksi.

– Minustakin kasvoi sopeutuja, ehkä vähän miellyttäjäkin. Idolsissa minusta oikein erikseen tehtiin kiltti naapurintyttö. Olin ehkä vahingossa alkanut elääkin niin. Nuorempana ajattelin, että saatetaan pitää vähän hankalana, jos sanoo ei eikä halua pahoittaa kenenkään mieltä, vaan ottaa vastaan kaiken mitä tulee.

Myöhemmin Katri ymmärsi, että ei-sanan sanominen on usein hyväksi.

– Pitää vain oppia tunnistamaan omat rajansa ja sehän tapahtuu vasta eletyn elämän kautta. Minun on ollut vaikea erottaa sitä tasapainoa, että osaisi murtautua ulos liiallisesta kiltteydestä ja tyytymättömyydestä pois.

Katri on oppinut tunnistamaan myös parisuhteissaan, kun on onneton ja tiedossa on muutoksen aika.

– Oli ero tai terapia, kukaan muu ei tee puolestasi asioita. Itsekin olen ollut parisuhteessa, missä jälkikäteen ajatellen olisi ollut parempi kummankin kannalta, että olisimme eronneet aikaisemmin. Mutta tuntematon pelottaa ja ero pelottaa. Jos on ollut vaikka pitkään yhdessä, identiteetti ja koko elämä rakentuu osittain kumppanin kautta.

Vaikka olisi tyytymätön, pelko hallitsee.

– Huomaa olevansa onneton ja ettei suhde toimi, mutta yksinolo pelottaa. Sitä ei vaan välttämättä hoksaa, että ilman muutosta onnettomana oleminen pitenee. Sen olen oppinut kantapään kautta.

Siihen Katri ei usko, että on olemassa täydellisiä parisuhteita tai ihmisiä. Sen sijaan hän puntaroi usein asioita vaaka-ajattelun kautta – onko suhteessa enemmän onnea vai onnettomuutta.

– Silloin pitää pysähtyä ja kysyä itseltään – onko tämä oikea suhde tai oikea ihminen, jos ei tule nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään? Sen tunnistaminen on ollut minulle iso haaste. Olemme täällä rajallisen ajan, eikä huomisesta koskaan tiedä. Koska tahansa voi sairastua tai joutua onnettomuuteen. Pitää ar­vostaa itseään ja elämää, jota elää.

Katrin mukaan kukaan ei ole käyttänyt hänen kiltteyttään hyväksi, vaan hän itse on jäänyt liian pitkäksi aikaa suhteeseen, jossa ei ole nähtävissä syvää keskinäistä ymmärrystä tunnetasolla.

– Olen opetellut vetämään omat rajat siihen, millaisessa suhteessa haluan olla ja arvostamaan itseäni. Sellaiseen suhteeseen ei kannata jäädä, joka ei ole itselle tarpeeksi hyvä. Mihinkään ei tarvitse tyytyä vain siksi, että on kiltti ja haluaa jonkun hyväksyntää. Senkin olen joutunut oivaltamaan, että joskus on pakko pahoittaa jonkun mieli. Erotilanteista harvoin selviää ilman mielipahaa ja surua.

Ideaalikumppani hyväksyy Katrin mukaan sinut kaikkine puolineen.

– Myös niinä synkimpinä hetkinä. Se on varsinkin suhteessa isoin mittari, että miten selvitään vaikeuksista. Uskon myös siihen, että jokainen ihminen opettaa meitä myös itsestämme, oli suhde pitkä tai lyhyt. Olemme peilejä toisillemme.

Katri pitää tärkeänä, että osaa elää myös yksin omaa elämäänsä.

– Toisen ihmisen tehtävä ei ole tehdä toista onnelliseksi. Ensin pitää olla tyytyväinen omaan elämäänsä ja mahdollisen sopivan kumppanin kanssa suhde tukee tätä ajatusta.

Paljon kokeneena Katri ei enää pelkää satunnaisia synkkyyden tai masennuksen hetkiä.

– Minulla on sen verran ailahteleva mieli, että joskus olen alakuloinen, joskus intoa täynnä. En pelästy, jos tulee huonompi hetki elämässä, koska olen käynyt läpi jo syvän vaiheen. Korostan, että tämä on oma kokemukseni eikä kaikkia auta pelkät omat oivallukset.

Vahvaksi Katri ei aina itseään tunne, mutta vahvemmaksi sentään.

– Kun on käynyt pimeässä, valoa arvostaa entistä enemmän. Nyt arvostan elämää ylipäätään, sillä se on arvaamatonta ja asiat voivat muuttua vaikka sairastumisen myötä. Se laittaa aina ajattelemaan, mihin aikaansa haluaa käyttää ja millaisten ihmisten ympäröimänä olla.

Tällä hetkellä yksin asuva Katri pohtii, että on avoin elämälle ja uusille mahdollisuuksille.

– Mutta ne eivät ole määreitä tai etappeja, vaan kahden ihmisen välisiä juttuja. Kaikki on mahdollista! Toisaalta täytyn keikkailusta ja artistina olemisesta niin paljon tunnetasolla, että koen voivani antaa sitä kautta paljon ihmisille – vaikka en ole esimerkiksi äiti lapselle. Toivon voivani tuoda lohtua ihmisille musiikillani.

Katri nauttii siitäkin, että voi rakentaa rauhassa uudelleen käsitystä itsestään.

– Sen myötä tietää paremmin, millaisen ihmisen haluaa jatkossa mahdollisesti kumppanikseen. Kaikki on oppimista ja siitä myös pidän. En myöskään usko, että kukaan on koskaan jotenkin ”valmis” rakkauteen, ihan hyvin voi löytää toisen keskeneräisenäkin.

Kahden vuoden päästä Katrin Idols-kokemuksesta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Sitä Katri ei tiedä, missä hän on viiden vuoden päästä. Lähiaikoina hän aikoo julkaista uuden sinkun, alkuvuodesta uuden albumin. Edellisestä täysipitkästä on kulunut kolme vuotta.

– Elämä on vaiheita ja jatkuvaa oppimista.