Apu

Katri Makkosen kolumni: Takana loistava tulevaisuus?

Katri Makkosen kolumni: Takana loistava tulevaisuus?
Valtiovarainministeriön esityksessä Suomen talouden tulevaisuudesta oli vain yksi ainoa valon pilkahdus: mikrofonin päälle unohtaneen kuuntelijan pieni lapsi, joka alkoi kesken kalvosulkeisten herttaisesti elämöidä, kirjoittaa Katri Makkonen kolumnissaan.
Julkaistu: 6.4.2021
Avasin tietokoneen. Ihan kuin ikäviä asioita ei olisi ollut mielessä jo riittämin. Koronapandemia pahimmillaan, liikkumisrajoitteita suunnitteilla, selkäkin kipeä, siipi siis vähän maassa. Silti päätin kuunnella Valtiovarainministeriön jo helmikuusta odottaneen esityksen Suomen talouden tulevaisuudesta.
Heti ensimmäinen otsikko antoi ymmärtää, mitä synkkyyttä tuleman piti. Sen pahaenteinen kysymys kuului, onko Suomi enää Pohjoismaa.
Esityksessä oli vain yksi ainoa valon pilkahdus: mikrofonin päälle unohtaneen kuuntelijan pieni lapsi, joka alkoi kesken kalvosulkeisten herttaisesti elämöidä. Sitä ei kauaa kestänyt.
Pysähtymättä virkamies jatkoi tylytystään taloutemme tilasta. Jos lapsi olisi kerrotun ymmärtänyt, olisi hänelläkin ilo kääntynyt itkuksi. Lupausta hyvinvointivaltiosta ei tällä menolla voi tuleville sukupolville antaa.
"Onko käynyt niin, että sanahirviöitä, kuten kestävyysvaje ja huoltosuhde ja kustannuskilpailukyky on toistettu niin tuhanteen kertaan, että olemme niihin turtuneet?"
Ensimmäiset 100 vuotta oli itsenäisen Suomen menestystarina jopa vertaansa vailla, mutta vuoden 2008 jälkeen on talouskasvumme ollut käytännössä nolla.
Katsoin ikkunasta ulos. Mietin tätä maailman onnellisinta kansaa. Onko käynyt niin, että sanahirviöitä, kuten kestävyysvaje ja huoltosuhde ja kustannuskilpailukyky on toistettu niin tuhanteen kertaan, että olemme niihin turtuneet? Jatkoin virka­miehen kuuntelua.
Nyt asiana oli, ettei Suomi houkuttele investointeja ja kuinka vientimenestyksemme on heikkoa. Vertailua esitettiin Kreikkaan ja Portugaliin.
Ei siis Ruotsiin, ei Norjaan, ei Tanskaan tai Saksaan vaan Kreikkaan ja Portugaliin.

Huikea menestystarina, jonka loppu on vielä tuntematon

Avasin television. Uutisissa kerrottiin pääministerin kertoneen, että hallitus vetää ajamansa liikkumisrajoitukset pois eduskunnasta. Siipi nousi hieman, mutta huoli jäi.
Aloin ajatella pääministeri Sanna Marinia. Huikea menestystarina hänkin, melkeinpä vertaansa vailla. Nopea nousu ensin puolueensa puheenjohtajaksi ja pääministeriksi ja sitten rytinällä johtamaan maata sen pahimmassa kriisissä sitten sotavuosien.
Tarinan loppu on kuitenkin vielä tuntematon – niin pääministerillä kuin Suomella. Ja mikä merkittävintä, pääministeri kirjoittaa niitä molempia.
Tulevaisuuden tekopaikoista on yksi nyt aivan ovella. Huhtikuisessa puoliväliriihessä on hallituksen jo katsottava koronan ylitse. Hallituskumppaneista Keskusta on puheenjohtajansa suulla nostanut panokset korkealle sanomalla, että sieltä on Suomen jälleenrakennuksen alettava.
Miten käy, se on paljolti pääministeristä kiinni.
"Tartuin vihdoin toimeen ja aloin rakentaa itselleni seisomatyöpistettä. Vähän myöhässä, aika kotikutoisesti, mutta kuitenkin."
Sammutin television. Painoin läppärin kiinni. Etätyön epäergonomisten työasentojen vihastuttama selkä salli sohvalta nousun vain vaivoin.
Virkamiehen sanat siitä, miten välttää elintasokuilu suhteessa muihin Pohjoismaihin kaikuivat vielä korvissani. Tartuin vihdoin toimeen ja aloin rakentaa itselleni seisomatyöpistettä. Vähän myöhässä, aika kotikutoisesti, mutta kuitenkin.
Kevätaurinko paistoi olohuoneeseen. Ajattelin, että valoa eloomme jo ansaitsemmekin, me maailman onnellisin kansa.
1 kommentti