Katri Makkonen: Politiikan imelät totuudet ja Venäjä – osan syytetyn penkille joutuneista historiankirjoitus vapauttanee, mutta kaikkia ei

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Presidentti J. K. Paasikivi lausui kuolemattoman viisautensa itsenäisyyspäiväpuheessaan vuonna 1944. Tässä ajassa tosiasioiden tunnustaminen on johtanut muihin johtopäätöksiin. Poliitikko toisensa perään on ryhdikkäästi, kansalaismielipiteen avittamana, muuttanut linjaansa suhteessa Venäjään ja maanpuolustukseen: luottamus naapurin karhuun on mennyt. Suomen turva on Natossa.

Ajan armoton henki on saanut monet miettimään, olisiko jo aikaisemmin pitänyt tehdä toisin. Kaikki vanhat synnit on nostettu urakalla esiin. Vain harvan on todettu toimineen oikeamielisesti suhteessa Venäjän mätään. Yksi on ollut naiivi, toinen on ummistanut silmänsä, kolmas on uskonut talousyhteistyön voimaan. Hyödyllisiä ja hyötyneitäkin hölmöjä on tunnistettu riittämiin.

Ohi ovat ajat, jolloin kauhistelimme kylmän sodan aikaista suomettumista ja ihmetellen pyörittelimme päätämme. Nyt katse suuntautuu omaan aikaamme, ja kysymys kuuluu taas: miten saatoimme olla niin hölmöjä. Termikin on jo löydetty. Niin politiikassa kuin puolessa muutakin Suomea on oltu uussuomettuneita.

Menneet mielipiteet heittävät nyt varjoa tulevan päälle. Puolueet joutuvat pohtimaan, kuka on uudessa ajassa sopiva esimerkiksi presidenttiehdokkaaksi.

Keskustan Esko Aho putosi pelistä oikeastaan jo ennen sotaa. Seteliselkärankainen saa ehkä olla, mutta kun setelit ovat ruplia, ei selityksille jää tilaa.

Ristiksi on monelle muodostunut myös Pyhäjoen onneton ydinvoimala. Voimalan tarinassa on niin monta käännettä, että kaikkia osallisia on turha yrittää nimetä. Vihreiden syyttävä sormi osoittaa päättäjän penkillä istuneita keskustaa ja kokoomusta. Päätöksen hetkellä pääministerinä oli Alexander Stubb.

Poliitikkojen syntilistan mitalisijoille on nostettu demarien vanhaa kaartia, erityisesti presidentti Tarja Halonen ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Lausunnoillaan he ovat lähinnä onnistuneet kaivamaan kuoppaansa vain syvemmäksi. Presidenttitoiveita itsestään elätellyt SDP:n entinen puheenjohtaja, nykyinen europarlamentaarikko Eero Heinäluoma on hänkin näyttänyt kovin ummehtuneelta.

Suomen ja puolueiden omaksi onneksi ovat SDP:n, keskustan ja vasemmistoliitonkin nykyiset johtajat päättäväisesti karistaneet vanhat toimintatavat yltään. Myös muilta puolueilta on löytynyt uutta ryhtiä. Kokoomusta suojaa puolueen jo vuosia kestänyt Nato-jäsenyyden kannattaminen.

Onneksi historiankirjoitus tarttuu tapahtumiin vielä perusteellisesti. Se vapauttanee osan syytetyn penkille joutuneista, mutta kaikkia ei.

Jos väittelyltä, oikeassa ololta, peiliin katsomiselta tai muulta tarvittavan tuntuiselta toiminnalta jää aikaa, oppia voi ottaa Paasikiven lisäksi toiseltakin viisaalta. Paasikiven rinnalle sopii Konsta Pylkkänen, kirjailija Veikko Huovisen luoma Havukka-ahon ajattelija:

Kaikista paras ja imelin viisauven laji on jälkiviisaus. Siinä on tapaus mennyttä aikakautta, mutta se kuvi­tellaan esiintulevaksi ja sakilla setvitään, miten olisi paras käyttäytyä. Tässä lajissa on ihminen viisaimmillaan, sillä jälkiviisaan silmä on somassa paikassa ja se kahtoo taaksepäin.