Katoilevat lapset ovat vain jäävuoren huippu – Opettajat eivät uskalla puuttua epäkohtiin
Monet opettajat ja kasvattajat arastelevat käydä vaikeita keskusteluja maahanmuuttajataustaisten lasten vanhempien kanssa jopa väkivaltaepäilysten kohdalla. He ovat huolissaan rasistin leimasta, vaikka asia on nimenomaan päinvastoin, Ujuni Ahmed kirjoittaa.
Julkisuuteen nousee ajoittain kouluissa esiintyvä rakenteellinen rasismi ja viime aikoina maahanmuuttajataustaisten lasten suomalaisuuden kokemus on puhututtanut. Jo pitkään kysymys siitä, onko Suomessa rasismia, on ollut epäoleellista, sillä useat tutkimukset toistensa perään ovat todistaneet, kuinka rakenteellinen rasismi eriarvoistaa lapsia jo varhaiskasvatuksesta lähtien.
Rasismi suomalaisessa yhteiskunnassa on traaginen ja yhteiskunnallinen ongelma, johon on suhtauduttava vakavasti, sillä jokaiselle lapselle on taattava turvallinen koulukokemus. Rakenteellinen rasismi on segregaatiota lisäävä tekijä, kun lapset ja nuoret eivät saa kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta suomalaiseen yhteiskuntaan.
Kiersin viime syksystä lähtien useissa Helsingin kouluissa vetämässä keskustelutilaisuuksia, jotka päättyivät viime perjantaina pidettyyn Helsingin rehtoreiden tilaisuuteen. Kiertue oli osa Helsingin kaupungin lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä jonka tavoitteena on lisätä henkilöstön tietoutta sukupuolten välisestä tasa-arvosta, monikulttuurisuudesta ja oikeudesta koskemattomuuteen sekä turvalliseen lapsuuteen ja vahvistaa keinoja näiden edistämiseksi.
”Vanhempien kotikasvatus oli paitsi ristiriidassa koulun kanssa, mutta monissa tapauksissa myös lasten oikeuksien kanssa.”
Olin toki aikaisemmin tehnyt pitkään töitä eri kieli- ja kulttuurivähemmistöön kuuluvien perheiden ja heidän nuorten kanssa, mutta kiertue avasi silmiäni laajemmin haasteille, joita koulut ja maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret kohtaavat tänä päivänä. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten ja lasten kohtaamat identiteettikriisit puhututtivat laajasti eri kouluissa. Tunnistin monia tapauksia jo omasta nuoruudestani sekä nuorisotyöajoiltani. Niissä vanhempien kotikasvatus oli paitsi ristiriidassa koulun kanssa, mutta monissa tapauksissa myös lasten oikeuksien kanssa. Jos perheillä ja koululla ei ole luottamuksellista suhdetta, on nuorille erittäin haastavaa selviytyä eri kulttuurien ristipaineessa, jossa normit ja odotukset ovat toisiaan poissulkevia.
Maahanmuuttajaperheet ovat keskenään moninaisia. Myös eri yhteisöjen sisällä on kuplia eikä heitä siis millään mittapuulla voi nimittää yhdeksi heterogeeniseksi ryhmäksi. Siitä huolimatta on silkkaa älyllistä laiskuutta väittää, etteikö eri vähemmistöyhteisöissä olisi erilaisia ongelmallisia tapoja ja normeja, joita usein perustellaan kulttuurilla tai uskonnolla.
Maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat niin yhteiskunnan kuin näiden yhteisöjensä jäseniä. Siksi maahanmuuttajayhteisöissä nähtäviä haasteita on nähtävä ja tarkasteltava osana lasten ja nuorten kokemusta siinä, miten suurelta osin he identifioituvat suomalaisiksi tai osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Maahanmuuttajataustaisten lasten vanhempien ymmärrys ja luottamus suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään on tärkeä osa lapsen identiteetin muodostumista.
Identiteettikonfliktit eivät liity kuitenkaan pelkästään kasvatuseroihin, vaan myös lasten ja nuorten turvallisuus- ja tasa-arvokysymyksiin. Maahanmuuttajataustaisten lasten kohdalla saatetaan tasa-arvoon ja jopa lastenoikeuksiin liittyvät kysymykset liittää ennemminkin kulttuurikysymyksiksi. Monet opettajat ja kasvattajat kokevat haasteelliseksi käydä vaikeita keskusteluja maahanmuuttajataustaisten lasten vanhempien kanssa jopa väkivaltaepäilysten kohdalla. Useat opettajat ovat olleet huolissaan rasistin leimasta, vaikka asia on nimenomaan päinvastoin, kysymys on lastensuojelun lakipykälistä joiden täytyy koskettaa jokaista lasta.
”Useat opettajat ovat olleet huolissaan rasistin leimasta, vaikka asia on nimenomaan päinvastoin.”
Yksi räikeä esimerkki ilmiöstä, jota Suomessa kutsutaan niin sanotusti katoileviksi lapsiksi on vain jäävuoren huippu. Britanniassa sama ilmiö tunnetaan paremmin termillä rangaistusmatkat. Eli puhutaan tällöin tapauksista, jolloin jotkut vanhemmat, jotka ovat huolissaan lapsistaan, jotka käyttäytyvät ”liian länsimaalaisesti”, yrittävät ratkaista heille vieraan käyttäytymismallin siirtämällä lapsi pois peruskoulusta joko kotimaihinsa sisäoppilaitoksiin tai sukulaistensa luokse ulkomaille vuosiksi ilman päämäärää.
Nämä matkat olisi äärimmäisen tärkeää erottaa tavallisista lomamatkoista. Katoilevien lasten kohdalla heille tyypillisiä kokemuksia on fyysinen, henkinen ja usein jopa seksuaalinen väkivalta ja heidät on lähes poikkeuksetta ”kaapattu” matkoille.
Pidän erittäin tärkeänä, että maahanmuuttajataustaisten lasten kotikieltä ja kulttuuria vahvistetaan suomen kielen ohella, sillä se tukee tutkitusti lasten identiteettiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kulttuurilla tai uskomuksilla perusteltu lastenoikeuksia räikeästi rikkova tapa pitäisi sallia maahanmuuttajataustaisten lasten kohdalla.
Näiden haitallisten tapojen olemassaolo tai niiden vaikutus lapsiin ja nuoriin on itsestään selvä ja näiden tapojen sormien läpi katsominen on lasten oikeuksien laiminlyöntiä. Se taas on rakenteellista rasismia, mikä johtaa maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten eriarvoiseen asemaan yhteiskunnassa.
Maahanmuuttajataustaiset nuoret ja lapset joutuvat ponnistelemaan moninkertaisesti, jotta he menestyisivät suomalaisessa yhteiskunnassa, koska kärsivät rakenteellisesta rasismista, vanhempiensa epäonnistuneesta kotoutumisesta ja useat myös maahanmuuttajayhteisöissä olevasta yhteisöllisestä väkivallasta ja haitallisista normeista. Yksikään edellä mainituista syistä ei selitä näitä ongelmia yksistään juuri näiden nuorien kohdalla ja siksi keskustelun on oltava rehellistä, avointa, kuuntelevaa ja älyllistä, sillä vaihtoehtona näemme vain tilanteesta kärsiviä lapsia ja nuoria.
