Apu

Katja Ståhl: Kesässä on kaikki pielessä ja sen tuska jää liian vähälle huomiolle

Katja Ståhl: Kesässä on kaikki pielessä ja sen tuska jää liian vähälle huomiolle
Halusin venyttää kevättä loputtomiin. Kesällä kaikki on jo täällä eikä ole mitään odotettavaa. Lomat, auringonpaisteet, rusketus, terassit ja kesätapahtumat – meni jo.
Julkaistu: 30.7.2022

Lienenkö ainoa ihminen, joka odottaa malttamattomasti kesän päättymistä? En ollut myöskään eturivissä, kun kesää odoteltiin. Päinvastoin, halusin venyttää kevättä loputtomiin.

Kesässähän on nimittäin kaikki pielessä. Silloin kaikki on jo täällä eikä ole mitään odotettavaa. Lomat, auringonpaisteet, rusketus, terassit ja kesätapahtumat – meni jo.

Mutta kesän varsinainen tuska jää monesti liian vähälle huomiolle.

Kunpa kärsimys loppuisikin värikimaraan ihollani, mutta ei. Paarmojen, hyttysten ja kaikkien muiden puremat eivät jää persikkaihollani huomiotta.

Ihmiset ruskettuvat. He näyttävät kauniilta sekä vastaan tullessa että kuvissa. Oletusarvoni on, että he (kaikki) samoilevat toukokuusta syyskuuhun saaristolaistilallaan yrttejä poimien. Ehkä satunnainen purjehdusretki katkaisee arjen. Vaatteet ovat sinistä tai valkoista pellavaa, sillä se korostaa rusketusta.

Minä taas olen iholtani kuin Euroopan kartta. Yhdestä kohdasta ruskea, seuraavasta punainen. Väripalettiini kuuluvat myös valkoinen, keltainen, liila ja vihreä. Ne esiintyvät useimmin säärissäni. Niitä eivät korosta kauniisti yhtään minkään kankaan materiaali tai väri.

Kunpa kärsimys loppuisikin pelkkään värikimaraan ihollani, mutta ei. Paarmojen, hyttysten ja kuka tietää minkä kaikkien puremat eivät jää persikkaihollani huomiotta. Raavin puremat mustelmille.

Tällöin ainoa vaate, johon kannattaa sonnustautua, on kaftaani tai kaapu. Se taas viestii, että olen ituhippi, mitä en ole.

Ajaudun vääriin porukoihin ja tulen onnettomaksi. Lihansyöntiäni tai yksityisautoiluani ei katsota hyvällä. Masennun.

Mutta hei: aina voi mennä uimaan! Veden alla kukaan ei näe Euroopan-karttaani. Kieltämättä pulahdus lämpimään järveen on melko kiva. Hetken kuvittelen, että kesä on ihan mukavaa aikaa.

Sitten saan viestin korvanappiini, että järvessä on järvisyyhyä. Ne ovat toukkia, jotka kaivautuvat ihon sisään ja kutisevat sitten aika lailla. Ahaa. Menen siis suihkuun ja kiroilen.

Ei kun enpäs menekään, sillä mökkisaunaan ei tule vettä. Lotraan siis ämpäriveden kanssa. Hankaan luonnollisen kirjoneuleeni lähes naarmuille, jotta toukat antautuisivat. Selviydyn taistelusta voittajana.

Sitten muistan, että järvisyyhy koskee koiriakin. Koiran huljutus myöhästyy, toukat voittavat. Seuraava yö menee kolistelua kuunnellessa, sillä koiralle on pakko asentaa kauluri.

Leikitäänpä, että en ole allerginen kaikille mahdollisille heinille ja kasveille.

Kyykin lierihattu kallellaan kukkapenkissä rikkaruohoja kitkien. Nappaan isoksi kasvaneen rikkaruohotukon kunnon otteeseen, ja nykäisen. Nippu irtoaa niin rivakasti, että huitaisen sillä naamaani. Tässä vaiheessa huomaan, että nipussa on nokkosia.

Tulevat päivät menevät Netflixiä katsellen naama ja kädet turvoksissa. Kotonahan on tietysti noin 46 astetta lämmintä ja hiki valuu.

Ikääntynyt koirani läähättää ja tuijottaa minua anovasti: Voitko sammuttaa tuon lämmityksen?

Voisinpa, mutta kun se on ilmastonmuutos, koirakulta. Äiti ei nyt pysty kuin lajittelemaan roskia.

22 kommenttia