Image

Katja Kallio: Kauheus on katsojan silmässä – Meksikolaiselokuva New Order on kuin testi: Kehen yleisön aggressio kohdistuu?

Katja Kallio: Kauheus on katsojan silmässä – Meksikolaiselokuva New Order on kuin testi: Kehen yleisön aggressio kohdistuu?
Kun joku ihminen tai tilanne tuntuu liian kipeältä, sen saa pidettyä loitolla raivoamalla siihen väliin muurin. Tämä oivallus auttoi minua ratkaisemaan meksikolaisen Michel Francon dystooppisen luokkataisteluelokuvan New Orderin aiheuttaman myrskyn, kirjoittaa Katja Kallio kolumnissaan.
Julkaistu: 8.11.2021

Olin äskettäin ystävän kanssa lounaalla, ja keskustelun aaltojen käydessä korkeina ystävä sanoi: aggressio on tapa etäännyttää itsensä jostakin, johon liittyminen tuntuu musertavalta. Tällä hän tarkoitti sitä, että kun joku ihminen tai tilanne tuntuu liian kipeältä, sen saa pidettyä loitolla raivoamalla siihen väliin muurin. Tämä oivallus auttoi minua ratkaisemaan erään kiperän arvoituksen, nimittäin meksikolaisen Michel Francon dystooppisen luokkataisteluelokuvan New Orderin aiheuttaman myrskyn.

Venetsian elokuvajuhlilla arvostetun tuomariston palkinnon saaneessa New Orderissa vietetään rikkaan, suloisen Mariannen ja hänen rakastettunsa Daríon häitä. Kymmenet palvelijat häärivät perheen palatsissa pitääkseen kauniit äveriäät ihmiset ruuassa ja juomassa ja kokaiinissa.

Kaupungilla on kuulemma käynnissä mielenosoitus ja mellakka, mutta korkea muuri ja aseistetut vartijat katsovat, ettei epätoivottu aines häiritse häiden rauhaa. Kun ovelle saapuu entinen palvelija pyytämään rahalainaa vaimonsa sydänleikkaukseen, kohtalo puuttuu peliin. Vain hetkeä myöhemmin alkaa verilöyly, jonka vertaista saa hakea.

New Orderissa Meksikon valtava alaluokka esitetään ruskeana ja kouluttamattomana. Elokuvakriitikot paheksuivat sitä, ettei kyseistä alaluokkaa esitetty nokkelana ja huumorintajuisena kuten Parasitessa, ja inhosivat teoksen sysimustaa maailmankuvaa.

Ensi-iltansa jälkeen New Order sai murska-arvioita niin angloamerikkalaisessa lehdistössä kuin kotimaassaan Meksikossa, ja Francosta tuli tämän hetken kiistanalaisimpia ohjaajia.

Lähinnä valkoinen keskiluokka syytti häntä rasistisesta katsannosta, koska New Orderissa Meksikon valtava alaluokka esitetään ruskeana ja kouluttamattomana. Elokuvakriitikot paheksuivat sitä, ettei kyseistä alaluokkaa esitetty nokkelana ja huumorintajuisena kuten Parasitessa, ja inhosivat teoksen sysimustaa maailmankuvaa.

Myös tyylilaji ja rakenne ärsyttivät. Francon aiempia töitä, niin ikään festivaaleilla palkittuja Después de Lucíaa (After Lucía) sekä Las hijas de Abril (April’s Daughter) arvosteltiin siitä, että huolellisen alun jälkeen ne lähtevät lapasesta ja muuttuvat psykoottiseksi sekoiluksi. Tämän helmasynnin sanottiin pilaavan myös New Orderin täydellisesti.

New Order on jämpti elokuva, joka kulkee kauhistuttavalla varmuudella ja vauhdilla vallankaappauksesta diktatuuriin.

Olen tästä täysin eri mieltä, ja niin ovat monet muutkin nyt, vuoden pituisen välimatkan päästä ja tunteiden liennyttyä. New Order on jämpti elokuva, joka kulkee kauhistuttavalla varmuudella ja vauhdilla vallankaappauksesta diktatuuriin. Parasiteen en sitä vertaisi lainkaan vaan pikemminkin Alfonso Cuáronin Romaan. Niiden elementit ovat pitkälti samat: rikas vitivalkoinen perhe, ruskeat palvelijat, mielenosoitukset ja niitä seuraavat väkivaltaisuudet.

Mutta siinä missä Cuáronin katse oli nostalginen ja suopea, Francon on kova ja illuusioton. Se tekee New Orderista lakmustestin, jolla tutkitaan katsojan aggressioita. Kehen ne kohdistuvat? ”Vitun kroisoksiin” vai toisen, kolmannen ja neljännen luokan kansalaisiin, niihin jotka halusivat alun perin oikeutta mutta ovatkin yhtäkkiä silmittömällä kostoretkellä? Mitä kukakin näkee tässä elokuvassa? Kuten kauneus, myös kauheus on aina katsojan silmässä.

Minusta New Order väittää, että ne joilla on, pitävät kiinni omastaan, ellei uhata väkivallalla. Siis että jos joku pyytää minulta kelloani kadulla, en varmasti anna, mutta jos hän ottaa puukon esiin, niin annan kyllä. Lisäksi se väittää, että tämän maailman köyhät ovat usein ruskeita ja kouluttamattomia tavallisia ihmisiä, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, ja ettei tosielämä ole sellainen paikka, missä hyvät ja syyttömät loppujen lopuksi pelastuvat. Tässä eetoksessa ei ole mitään, mitä en allekirjoittaisi.

New Orderin kanssa keskusteleminen on hiukan sama, kuin jos varsin elegantti ja älykäs muukalainen istuisi päivällispöytään ja töräyttäisi, että maailma ei muuten ole reilu paikka ja sinä olet osaltasi vastuussa.

Elokuva on loppujen lopuksi vuorovaikutustilanne siinä kuin mikä tahansa muukin. New Orderin kanssa keskusteleminen on hiukan sama, kuin jos varsin elegantti ja älykäs muukalainen istuisi päivällispöytään ja töräyttäisi, että maailma ei muuten ole reilu paikka ja sinä, joka isännöit tätä lukaalia, olet osaltasi vastuussa, äläkä luule että olet turvassa vain, koska olet teoriassa ihan hyvä ihminen.

Kyllä siinä saattaisi tulla hiukan aggressiivinen olo, ja tulisi otettua vähän etäisyyttä kantamalla tyyppi raiveleista ovesta ulos. Esimerkiksi nostalginen ja suopea vieras olisi huomattavasti mieluisampaa päivällisseuraa.

Mutta sitä ilonpilaajaa olisi vaikea unohtaa. Niin vaikea, että sopivan ajan kuluttua tulisi hakeuduttua hänen seuraansa ja sanottua että hei, sori että triggeröidyin viimeksi, kerro mitä silloin tarkoitit.

Katja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, joka saa raivoamisesta aina hirveät tunnontuskat.

New Order. Ohjaus: Michel Franco.
Kommentoi »