Image

Kasvukausi

Kasvukausi

Luomuruokaa halutaan nyt enemmän kuin sitä kaupoista saa. Image kävi Nummi-Pusulassa maatilalla seuraamassa, miten arvokasta herkkua tuotetaan.
Teksti Mikko Aaltonen
Kuvat Jussi Särkilahti
Mainos

Traktorin hytissä on kuuma kuin saunassa. Perään kiinnitetty kultivaattori kurmuuttaa nurmettunutta peltoa voimalla, ja maanpinnan alta pöllyää mustaa multaa.

”Käydäänpä tarkistamassa pankkitilin tilanne”, sanoo Tuomas Mattila ja sammuttaa traktorin. 

Hän tarttuu lapioon ja hyppää hytistä alas pellolle. Mattila kaivaa lapiolla kuopan ja nostaa multaa ylös. Se on kuin kahvinpurua, pehmeää ja kuohkeaa. Kahden vuoden nurmettaminen on tehnyt hyvää.   

Pankkitilillä tuntuu olevan katetta. Muilla kuin luomupelloilla multa on yleensä kovaa ja kokkareista, Mattila kertoo. Pehmeys on tärkeää, jotta kasvien juuret pääsevät kasvamaan vapaasti ja etsimään ravinteita. 

”Luomupellossa juuret eivät ole teknisessä letkuruokinnassa, jossa riittää, että juuret yltävät lannoitteeseen. Luomumullassa viihtyvät myös madot ja pöpöt, jotka pitävät yllä maan viljavuutta.”

Tänä syksynä Mattila istuttaa vastamyllättyyn maahansa ruista. Se on valmista puitavaksi elokuussa 2012.

Maatilan talossa pöytään on katettu emäntä Iiris Mattilan valmistama päivällinen: härkäpapumuhennosta ja kasvisrisottoa.  Vain mausteet ovat kaupasta, kaikki muu on omasta maasta, Tuomas mainitsee. 

”Isäntä ei nyt malttanut olla hieman rehentelemättä”, Iiris sanoo.

Niinhän isännät ovat tehneet ruokapöytien äärellä kautta aikojen. Tuomas Mattilalla, 29, on hieman eri syy rehennellä kuin edeltäjillään: yli seitsemänkymmentä hehtaaria luomupeltoa, joka tuo palkan lisäksi perheen pöytään eettisesti viljeltyä ruokaa.

Tuomas Mattilan isän suku on omistanut Nummi-Pusulan Töllissä sijaitsevan Kilpiän tilan yli 200 vuoden ajan. Toistaiseksi viimeisenä kokopäiväisenä viljelijänä tilaa on pyörittänyt Tuomaksen isoisä Kaarlo. Tuomas otti tilan komentoonsa kesällä 2005 isältään Aulikselta, joka jäi samalla eläkkeelle sekä lääkärin että viljelijän työstä. Neljä vuotta sitten Tuomas päätti tehdä jotain radikaalia: hän muutti Kilpiän luomutilaksi.

Alun perin hän ajatteli kehittää tavallista viljelyä luontoystävällisemmäksi. Opiskeltuaan asiaa hän tajusi, että on paljon järkevämpää vaihtaa koko systeemi kuin parannella vanhan ongelmia. On tärkeää, että ensin luomuun siirtyy viljelijän mieli ja vasta sitten pelto, Tuomas sanoo.

Parin viime vuoden aikana monen muunkin mieli on liikkunut samaan suuntaan. Luomuruoan myyntiluvut ja arvostus ovat alkaneet nopeasti nousta. Suomen maabrändityöryhmä nosti raportissaan luomutuotannon maan mahdolliseksi valtiksi, ja uusi hallitus kirjasi ohjelmaansa ”luomun ja lähiruoan nousun maatalouspolitiikan strategiseksi tavoitteeksi”.

Suomessa myytiin ruokaa viime vuonna 12 miljardin euron arvosta, ja tästä jo kahdeksan prosenttia, lähes miljardi, oli lähi- ja luomuruokaa. Suomen ruokamyynnistä yli 90 prosenttia kulkee markettien eli käytännössä Keskon ja S-ryhmän omistamien kauppojen kautta.

Isojen ketjujen kauppiaat ovatkin nyt todella kiinnostuneet myös luomusta. S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu totesi kesällä Helsingin Sanomille, että kauppiaiden on nyt vaikea pysyä luomun kysynnän perässä: ”Joudumme myymään jatkuvasti ei-oota.” 

Tukkukaupat, elintarviketeollisuus ja tuottajajärjestöt perustivat alkuvuonna Pro Luomu -yhdistyksen, joka ratkoo saatavuuspulmaa. Tavoite on kolminkertaistaa luomunmyynti vuoteen 2015 mennessä.

Vaikka luomutuotteiden suosio kasvaa, niiden osuus koko ruokamarkkinoista on vielä pieni. S-ryhmän kaupoissa luomun myynti kasvoi tammi-toukokuussa 43 prosentilla, mutta ryhmän kokonaismyynnistä luomun osuus on vaivaiset 1,2 prosenttia. Luomu- ja lähiruoan osuus koko maan vähittäiskaupan tuotteista on puolitoista prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on 3,4 prosenttia.

Isoista ketjuista riippumattomia kauppojakin syntyy, ja niille luomu on usein merkittävä asia. Esimerkiksi syyskuussa Helsinkiin aukeaa pelkkää luomu- ja lähiruokaa myyvä Suomen Aitokauppa. Siinä yhtenä sijoittajana on mukana Sitran Maamerkit-ohjelma, jonka liiketoimintajohtaja Jyri Arponen arvioi luomun nousun syntyvän hyvin monesta asiasta.

”On vielä vaikea eritellä, mikä tässä kehityksessä on rakennemuutosta, mikä johtuu taloustilanteesta ja mikä on yleistä tietoisuuden kasvua. Koko ajan tapahtuu pieniä muutoksia, kuten se, että keväällä Vaasan leipomo ja Turussa Fazerin leipomo laittoivat pillit pussiin. Turun seudulla isojen toimijoiden jättämän aukon paikkasivat heti paikalliset leipomot, joiden tuotteiden kysyntä on voimakkaassa kasvussa.”

Tuomas Mattila tajusi, että muutosta tarvitaan, kun hän tutki peltojaan kaivamalla niihin kuoppia vuonna 2006. Suvun vuosikymmeniä viljelemät pellot olivat kauheassa kunnossa.

Luomuviljely perustuu usein viiden vuoden viljelykiertoon. Ensin peltoon viljellään syväjuurista apilanurmea kaksi vuotta. Tämä kuohkeuttaa peltoa ja sitoo biologisesti typpeä, jonka avulla viljellään seuraavat kolme vuotta viljaa. Yleensä viljat ovat ruis, härkäpapu ja kaura. Viidentenä vuonna viljan alle kylvetään nurmi ja kierto alkaa alusta.

Kilpiän tilan siirtyminen luomuun ei miellyttänyt Aulis-isää. Pari vuotta kului sukupolvien näkemyseroja setviessä. Nykyisin isä-Mattila ymmärtää, että luomu on ihan oikeaa viljelyä, joka tuo satoa ja saldoa.

”Ilmoitin isälle luomuun siirtymisestä vasta, kun päätöstä ei voinut enää perua, keväällä kun olin jo aloittanut kylvöt ja postittanut tukipaperit. Ukolta pääsi useita kirosanoja”, Tuomas sanoo.

Ehkä vanhemmalla Mattilalla oli mielessä luomuviljelyn alkuajat Suomessa. Silloin viljelijät pitivät sitä lähinnä helppona keinona kerätä tukirahoja. Luomu alkoi levitä Suomessa EU-jäsenyyden myötä 90-luvulla: koska unionin ongelmia on ollut liikatuotanto, se on kannustanut runsailla tuilla viljelijöitä siirtymään luomuun, jossa sadot ovat pienempiä.

Isä-Mattilakin alkoi ymmärtää luomua vasta, kun lehdissä alkoi näkyä kannanottoja luomun puolesta ja valtiovalta heräsi tukemaan asiaa.

”Viljelijäpiireissä pidetään arvossa sitä, mitä on opittu edeltäjiltä, ja suuriin muutoksiin suhtaudutaan epäillen, varsinkin jos tila on tuottoisa.”

Maatalousväki on perinteisesti ajatellut, että mitä isompi sato, sen parempi ja kannattavampi tila. Luomusadot ovat väistämättä pienempiä kuin 1970-luvulla standardiksi muuttuneella petrokemiallisella viljelyllä saadut sadot. Tämä ei tarkoita, että luomuviljelijöiden bisnes olisi huonompaa. Sitran tuoreen tutkimuksen mukaan pienet luomutilat ovat keskimäärin tuottavampia kuin isot, kemiallisesti viljellyt tilat. Elintarviketeollisuus saa luomutuotteista isomman hinnan kaupoissa ja voi siksi maksaa luomutuottajille viljasta noin 30 senttiä kilolta, kun tavallisesta viljasta maksetaan noin 20 senttiä. Lisäksi luomussa jäävät pois lannoite- ja myrkkykulut.

Suomessa luomuviljelystä saa 141 euroa vuodessa lisätukea hehtaaria kohti. Tämä tulee sen lisäksi, että kaikesta viljelystä saa tukea 500–700 euroa hehtaarilta. Yksittäisen viljelijän saama tukiraha riippuu monista asioista, kuten siitä missä tila sijaitsee ja onko tilalla eläimiä.

Mattila uskoo, että ilman tukiakin voisi sinnitellä, mutta käytännössä Suomessa ei ilman niitä viljellä myyntiin peruselintarvikkeita. Jos tukia ei olisi, viljely täällä kohdistuisi erikoiskasveihin, kuten kuminaan. 

”Tavallaan elämä olisi paljon hauskempaa ilman tukia, koska sitten poistuisi kaikki valvonta. Mutta ilman tukia olisi vaikeaa kilpailla vaikka brasilialaisten tai kehitysmaiden kanssa. Tukien avulla suomalaista ruokaa on kauppojen hyllyillä, kaukana halvalla tuotetun ruoan rinnalla.”

Luomuun vaihtamista tiloilla hidastavat kuitenkin tiedonpuute, aiemmin tehdyt investoinnit ja asenteet.

”Maanviljelyyn liittyy sellaisiakin arvoja, jotka ovat kaupunkiympäristössä kasvaneelle vaikeita ymmärtää. Kuten se, että perinteisen tyylin viljelijöille on tärkeää, että pelto on suorassa ja sen väriharmonia on balanssissa. Tällainen ajattelu periytyy sukupolvelta toiselle. Luomupellot eivät voi olla esteettisesti yhtä kauniita, koska ilman tuholaismyrkkyjä peltoihin jää väkisinkin paljon rikkaruohoja.”

Luomua ostaa etenkin kaupunkien koulutettu väki, ja kouluja ovat käyneet luomun tuottajatkin. Tuomas ja Iiris Mattila, 29, tapasivat toisensa 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa. Iiris opiskeli mikrobiologiaa, Tuomas ympäristönsuojelutiedettä ja samaan aikaan Teknillisessä korkeakoulussa kemian diplomi-insinööriksi. Pari avioitui vuonna 2003 ja muutti Kilpiän tilalle pysyvästi neljä vuotta myöhemmin.

Viljelytyönsä lisäksi Tuomas Mattila toimii talvisin tutkijana. Hän tekee väitöskirjaa kansantalouden kerrannaisvaikutuksista ja niiden ympäristövaikutuksista, tutkii tuotantoketjuja, joissa näkyy esimerkiksi miten Suomessa ravintolassa nautittu olut vaikuttaa Brasilian sademetsien maankäyttöön.

”Näiden ketjujen saaminen läpinäkyviksi on tärkeää. Koska meidän kaikkien arki on riippuvainen maantieteellisesti kaukaisista ekosysteemeistä, olisi hyvä tietää, missä kunnossa nuo systeemit ovat.”

Opinnot auttavat Mattilaa ymmärtämään luonnon kiertokulkua. 

”Luomuviljelyn ero tavalliseen eli petrokemialliseen viljelyyn on juuri se, ettei jälkimmäisessä tarvitse ymmärtää luonnon omia prosesseja. Luomussa näiden prosessien ohjailu ja auttaminen luonnon omia keinoja käyttämällä taas on koko homman perusta.” 

Alkuvuonna perhe sai toisenkinlaista satoa, tyttären nimeltä Tuuli.

”Nyt meillä on niin sanottu perinteinen työnjako. Minä hoidan kodin, keittiön, vauvan ja kasvimaan, ja Tuomas touhuaa pelloilla. Aikaisemmin minä ajoin traktorilla pellolla”, Iiris kertoo. 

Hänen on täytynyt opetella maatyöt käytännössä nollasta. 

”Olen lähtökohdiltani kaupunkilainen, enkä ymmärtänyt maataloushommista mitään ennen kuin muutin tänne neljä vuotta sitten.” 

Iiris myös lypsää tilan kaksi kuttua. Niistä saadaan joka päivä neljä litraa maitoa. Yli jäävästä maidosta tehdään juustoa, lahjoiksi ystäville.

Mattilat tekevät pitkiä päiviä. Onko luomu heille kannattavaa? Se mullisti tilan talouden, Tuomas sanoo.

”Aiemmin meillä kului noin 12 000 euroa lannoitteisiin ja torjunta-aineisiin vuodessa. Lisäksi luomutuki on noin saman verran vuodessa kuin kemikaalikulut olivat aikaisemmin. Tämä kaikki on mahdollistanut tilan kehittämisen. Nyt panostamme salaojitukseen, uusimme koneita ja korjaamme peltojen hivenravinnetilannetta.”

Suurin osa Kilpiän sadosta lähtee rekka-autoilla jalostamattomana viljana isoihin myllyihin. Mattiloiden tärkeimmät asiakkaat ovat Fazer ja Helsingin mylly, joiden avulla Kilpiä teki viime vuonna noin 75 000 euron liikevaihtonsa. Lisäksi kauppaa tehdään ”harrastepohjalta” muutaman ruokapiirin kanssa. Niille ja yksityisille ostajille tila myy 76 euroa maksavaa ruokapakettia, joka sisältää härkäpapua, kaurahiutaleita, ruishiutaleita, ruisjauhoa, kaurahelmiä ja vehnää eri muodoissa. Paketin pitäisi kattaa vajaa kolmasosa keskipainoisen ihmisen ravintotarpeesta puolen vuoden ajan. Ruoka paketoidaan läheisellä, osakuntaomisteisella Töllin myllyllä, josta paketit toimitetaan asiakkaan kotiovelle tai lähimpään Matkahuoltoon. Näin vältetään väliportaita ja ympäristö­haittoja.

Kun Kilpiä siirtyi luomuun neljä vuotta sitten, luomuviljan kysyntä Suomessa oli vähäistä, lähes kaikki meni vientiin. Mattilatkin myivät tavaraa Pohjolan Luomulle, sittemmin konkurssiin menneelle välittäjäfirmalle. Tuomas kuuli, että toisinaan ketjun toisessa päässä oli monikansallisia myyntijättejä, kuten eettisesti kyseenalainen Wal-Mart.

”Sen tiedon kanssa eläminen tuntui pahalta. Onneksi luomumarkkina alkoi kasvaa nopeasti ja saimme pian kotimaisia asiakkaita. Nyt tiedämme, mihin tuotteemme päätyvät. Se on meille äärimmäisen tärkeää.”

Luomun suosion myötä Mattilat ovat joutuneet laskeskelemaan, kasvattaisivatko tilansa tuotantoa. Se ei heitä houkuta.

”Mitä suoremmin ja nopeammin tavara saadaan pellosta pöytään, sen parempi. Tämä ei toteudu isojen ketjujen kanssa”, Tuomas Mattila sanoo.

Kun isot kauppaketjut haluavat isoja eriä tasaiseen tahtiin ja tukkuhinnoilla, se muuttaisi tilan toimintaa. Hommaa ei voisi enää tehdä käsipelillä, pitäisi investoida pussituslinjaston rakennuttamiseen tai palkata lisää työntekijöitä. Kasvu vaatisi huomattavasti nykyistä isomman mittakaavan myyntiä, mikä olisi taas pois viljelyyn käytetystä ajasta.

”Ja viljeleminen on juuri sitä työtä, mikä tekee tästä maailman parhaan ammatin. Se on ihmistä isompaa hommaa.”

Image 8/2011

Julkaistu: 3.10.2011