Karjalaisuus ei saa sammua, ajatteli Hämeestä Ilomantsiin muuttanut Sauvo Henttonen
Sauvo Henttosta pidettiin hulluna, kun hän päätti aikoinaan muuttaa Ilomantsiin etsimään rajantakaista karjalaisuutta. Kun Juhani Lehtisalo muutti Nurmekseen, siihen ei liittynyt samanlaisia tunteita.
Kylmänä ja sateisena heinäkuun päivänä 1997 Massey Ferguson -traktori vuosimallia 1964 eteni varmasti, mutta perin hitaasti 500 kilometrin matkaa Janakkalasta Hämeestä kohti Ilomantsia. Evakkoperheen poika oli matkalla kotiin Karjalaan, tai ainakin Pohjois-Karjalaan. Koska Karjala on sodassa menetetty, mutta raja taas avautunut, kulkijan piti päästä mahdollisimman lähelle uutta rajaa.
Piskuisen, kopittoman traktorin perässä tuli raskas peräkärry avokuormineen. Siihen oli ripustettu kyltti: ”Hyötykuorma Janakkala–Ilomantsi”. Kuormasta pilkistivät vanhanaikainen kylvökone, lapiorullaäes, kaksisiipiset kyntöaurat ja väkilannan levittäjä muun maanviljelyn tarvikeromun joukossa.
Traktoria kuljetti monissa kuuluisissa pääkaupunkiseudun arkkitehtitoimistoissa ja Suomenlinnan restaurointitöissäkin luontoasiantuntijana vuosikaudet työskennellyt biologi Sauvo Henttonen. Muutto Hämeestä vaaramaisemiin tuli viimeisellä hetkellä, sillä lapset olivat tulossa kouluikään.
Henttonen ei itse tosin ollut ehtinyt syntyä Karjalassa vanhempien sisarustensa tavoin, vaan hän tuli maailmaan vuonna 1945 Hämeenlinnassa. Silti miehen kaipuu takaisin Karjalaan oli kova. Pohjois-Karjala oli korvike sille oikealle Karjalalle.
Henttonen kertoo, että alun perin heidän perheensä halusi muuttaa Etelä-Karjalaan, joka olisi edustanut samaa Karjalan kielen murrealuetta, kuin hänen vanhempiensa rajan taakse jäänyt tila Kannaksen Antreassa. Sen kielen ja tavan elää maalla karjalaisittain hän halusi opettaa lapsilleen. Karjalaisuus ei saanut sammua.
– Koska sopivaa tilaa ei kuitenkaan Etelä-Karjalasta löytynyt, sain vinkin halvoista, myytävänä olleista tiloista Pohjois-Karjalan Ilomantsissa. Muutimme tänne, vaikka täällä ei puhuttu kannaksenkarjalaista kaakkoismurretta, vaan itäistä Savo-Karjalan murretta.
Traktorimatka Janakkalasta kesti kaksi pitkää päivää. Vasta silloin näkyviin tuli llomantsin Maukkulan vaaroilta hankittu suuri vaaratila, jossa koneita tarvittiin.
Sauvo Henttonen kertoilee tarinaansa juuri tällä Maukkulan vaarakylästä löytyneellä maisematilalla. Se ei kuitenkaan ole perheen ensimmäinen samalta vaaralta hankkima asumus. Jo aiemmin he olivat ostaneet alueelta talon, joka kuitenkin osoittautui korjauskelvottomaksi, eikä siihen kuulunut riittävästi Henttosen kaipaamaan viljeltävää peltoa. Vasta tämä toinen tila oli sellainen kuin hän halusi. Se teki mahdolliseksi jo suvun mailta Karjalasta tutun maanviljelyksen, niittyjen hoidon ja eläinten pidon.
Niinpä Sauvo Henttonen pystyi viimeinkin hakemaan Hämeestä maanviljelyssä tarvittavat vanhat työkalut ja koneet Ilomantsiin.
Uusi asumus on nyt nimeltään Puustilan maisematila. Se toimii nykyisin Henttosen perheen kotina ja turisteja majoittavana maatilamatkailukohteena. Tärkeä osa tilan pitoa on pitää huolta perinteisestä, avoimesta vaaramaisemasta ja uhanalaisesta niittylajistosta. Pihassa käyskentelee kaksi suomenhevosta ja lampolassa määkii joukko lampaita. Lumen seasta pilkottaa myös se legendaarinen Ferguson-traktori.
Henttonen muistelee, että kun hän muutti vaimoineen ja lapsineen Ilomantsiin 1990-luvulla, kasvatti se kunnan väkiluvun 8 003 henkilöön. Nyt kunnassa asuu enää alle 4 400 asukasta.
– Työnantajani, arkkitehti ja Otaniemen korkeakoulun maisema-arkkitehtuurin professori Tom Simons huudahti muuttoaikeistani aikoinaan kuultuaan, että oletko hullu, Henttonen muistelee.
Häntä huolestuttaa nyt maisemanhoitoon ja luonnon kunnioittamiseen perustuvan matkailutilansa kohtalo, jos perillisistä ei löydy jatkajaa. Hän jää eläkkeelle täyttäessään keväällä 80 vuotta.
Mutta mistä tuo romanttinen kaipuu takaisin Karjalaan ja sitä seurannut muutto Pohjois-Karjalaan oikein kumpusi?
– Ei se ollut romantiikkaa, vaan kaipuuta puhtaaseen luontoon ja karjalaiseen kulttuuriin. Karjalaisilla oli omat tapansa ja murteensa. Kun heidät hajotettiin ympäri Suomea jäykkäsavisille pelloille ja korpiin, heidän yhteytensä oli sodan jälkeen hyvin vahva, tapa selvitä, Sauvo Henttonen kertoo.
– Tätä tunnetta vahvisti evakoiden kohtelu. Miksi te tulitte tänne, meiltä kysyttiin usein. Emme mekään olleet tervetulleita Hakoisten kartanon maille, jonka omistaja oli ahvenanmaalainen hovioikeuden asessori.
Kun raja avautui, alkoivat myös Henttosen sukulaiset käydä entisillä kotikonnuillaan. Hänen sisarensa ja serkkunsa ensimmäinen käynti vanhoilla kotikonnuilla Kannaksen Antreassa oli ollut kuulemma hyvin tunteellinen. Henttosen serkku hankki Antreasta takaisin jopa vanhan tätinsä kotitalon sitä kesämökkinään pitäneen ukrainalaisen Valentinin lahjoituksena. Ennen rajan sulkeutumista Ukrainan sodan myötä serkku vietti Kannaksen talossa aikaa jopa enemmän kuin ennen sotia, usein Sauvon sisaren kanssa.
Sauvo Henttonen arvelee, että Karjala-seuroihin liittyvä karjalaisuus pyrkii kuolemaan, koska nuoret eivät enää perinneseuroista välitä. Sen sijaan DNA-tutkimuksiin perustava sukuharrastus ja -tietoisuus on kovassa nosteessa ja se pitää karjalaisuutta yllä.
Kun ilta laskeutuu Ilomantsin Maukkulan perinnepelloille, on aika jättää kaunis vaaramaisema ja suunnata Nurmeksen Kynsiniemeen Juhani ja Suvi Lehtisalon ostamalle 22 hehtaarin suuruiselle tilalle. Lehtisalot ovat esimerkki toisenlaisesta muutosta Pohjois-Karjalaan. Heillä ei ole mitään entisiä tunne- tai sukusiteitä sen paremmin rajan taakse, kuin Pohjois-Karjalaankaan. Tärkein syy muuttoon juuri Pohjois-Karjalaan oli sopiva tontti, sillä olevat rakennukset ja halvempi hinta
Rakennusinsinööri Juhani Lehtisalo, 32, on Kynsiniemen tilallaan etätöissä espoolaisessa A-insinöörit-insinööritoimistossa nyt kolmatta vuotta. Juhani Lehtisalon Suvi-puoliso on koulutukseltaan teollinen muotoilija ja eläintenhoitaja. Molemmilla on ollut aina hinku maaseudulle.
– Kun koronan aikaan tein etätöitä Vantaan Kaivokselan pienessä kerrostaloasunnossa, niin mietin, että voisihan sitä jossain muuallakin työskennellä etänä. Kysyin työnantajalta, mitä he tykkäisivät, jos siirtyisin maaseudulle etätöihin. Pomo vastasi, että taitaa olla aivan sama, mitä hän sanoo, sinä muutat kuitenkin.
Niinpä Suvi ja Juhani etsivät vesistön rannalla sijaitsevaa maatilaa vähintään viiden hehtaarin tontilla Keski-Suomesta tai sitä etelämpää. Tiukka budjetti toi heidät kuitenkin Nurmekseen saakka.
– Nurmes oli aiemmin minulle tuttu ainoastaan maantieviitasta. Pohjois-Karjalassa olin käynyt aiemmin vain Kolilla, Juuassa ja Joensuussa, rajantakaisessa Karjalassa en koskaan.
Mitään Karjala-nostalgiaa ei Lehtisalojen Nurmekseen muuttamiseen siis liittynyt. Lehtisalojen muuttokuorma Vantaan Kaivokselasta ei ollut myöskään aivan yhtä eksoottinen, kuin Sauvo Henttosen perheellä. Lehtisaloilla koko lasti huonekaluja mahtui hyvin vain puolilleen täyttyneeseen tavalliseen muuttoautoon. Vanha tupakkapöytä, peilikaappi, Suvin isomummon antiikkinen Singer-ompelukone, Juhanin itse tekemä sänky, keittiönpöytä ja istuimet, siinä tärkeimmät. Perheeseen kuuluu myös Utu-kani.
– Meiltä kysytään usein, miksemme ole hankkineet tänne kissaa. Olen yrittänyt selittää kysyjille, etten halua kissaa syömään talon lähellä maassa pesiviä lintuja.
Käväisemme rantasaunan kuistilla, josta aukeaa vuonomainen näky kauempana siintävälle Pielisen selälle. Koska Pielinen ei ole mikään Laatokka, vaatii avovesille pääsy hieman vaivaa.
Lampolasta, josta löytyy kuusi tyytyväisen näköistä lammasta paksujen pehkujen keskeltä. Lampaat saavat ulkoilla liki päivittäin ja elää uudistilalla onnellisina elämänsä loppuun asti ilman päätymistä ruokapöytään. Lampaiden villat käytetään kuitenkin hyödyksi. Tuvan keskellä seisoo käytössä oleva vanha rukki, jonka avulla Suvi-emäntä on kehrännyt kunnioitettavan määrän villalankoja suureen koriin. Langoista hän on kutonut pariskunnalle kauniin villapeiton makuuhuoneeseen. Yläpihan saunassa on Suvin savipaja.
Siis karjalaista käsityöperinnettä, nykyaikaista etätyötä ja elämäntapaa parhaimmillaan. Uutta Pohjois-Karjalaa, ei Karjalaa.
